miksi enää luottaa

Kun moni vuotinen suhteeni oli päättynyt eroon joka kuulemma johtui siitä että maksoin 4/5 elämisestämme, ehkä enemmäbnkin kun tilistäni jäi noin 40 e käytettäväksi omiin työkaluihin joita koitin hommata talliini. Ero tuli ja vaimoni lähti toisen mukaan ja seuraavat 6kuukautta kuulin vaan paska puhetta mitä selkäni takana puhuttiin. Onneksi omat ystäväni tiesivät tilanteen totuuden eikä jatkaneet puhetta vaan koittivat oikoakin niitä. Itsetuntoni, luottamukseni katosi mutta jaksoin kuitenkin taistella että poikani on 50%kuukaudessa minulla. Osituksessa velkoja kuitenkin jäi minulle miltei tuplasti enemmän kuin toinen sai ja toinen sai vielä paremmat huonekalut sun muuta... Olin saanut elämäni jotenkuten kondikseen muutaman kuukauden jälkeen ja kun olin sillä asenteella että en ole kiinnostunut kenestäkään muusta ja välitän vaan kavereista ja omasta pojasta. Sitten sattui käymään niin että tuli eräs nainen kuitenkin elämään ja aloimme tutustua.Aloin loppujen lopuksi luottaa pikkuhiljaa ja kerroin aina rehellisesti omaan elämään liittyvät asiat mitä kysyttiin. Vietimme aikaa ja muutenkin tuntui kaikki taas uskomattomalta...Hän tiesi lapsestani ja hyväksyi mutta loppujen lopuksi... Nyt taas näinpäin että yhtäkkiä minun poika joka on minulla vain joka toinen viikko oli liikaa... Tuli vain ilmoitus tekstarina ja samalla ilmoitus että onkin taas kiinnostunut toisesta.... Kelpaan vain enää jos jotain pitää korjata, mutta tein siitä stopin... Apua ei enää heru ja päätin että en jää takaoveksi ... Itsetuntoni on jotenkuten kohdillaan mutta luottamus naisiin meni taas.. Se että on ystävällinen, rauhallinen, kuitenkin hauskaakin osaa pitää, töissä käyvä kelpaa vain joko hetken huviksi tai olemaan sen aikaa vierellä kunhan komeampi ja varsinkin pitempi mies saapuu.... Ja sitten nyt vielä naispuoliset kaverit alkaneet kysymään miksi olen alkanut katkeroitumaan.... Miksiköhän.... En vaan uskalla luottaa.... Tiedän että en ole mikään ihmekaveri vaan ihan tavallinen ihminen jonka pituus on jäänyt 168 senttiin...Enkä ole mikään lihavakaan vaan normaali vartaloinen...
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jatkoa; Kuitenkin oli aina periaatteet ettei petä tai edes anna itselle lupaa miettiä sellaista... Taitaapa kuitenkin tuo periaate jäädä mutta en taida enää vaan sitoutua kun näyttää sellaiselta ettei voi vaan luottaa.... Ja ilman luottamustahan on miltei mahdotonta pitää yllä suhdetta.....

Äänestä

ap
Niin usein ovat lapset esteenä, mutta lohduta itseäsi sillä että nainen oli väärä sinulle, jos hän olisi rakastanut sinua ei pojan oleminen maailmassa olisi häirinnyt mitenkään. Ja sitten tuo että olet katkera, muista että jokainen on oman onnensa seppä, kenenkään tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ei voi vierittää muiden syyksi jajos sille tielle lähtee niin ei onnistu koskaan suhteissaan. Luottamus toiseen pitäisi olla ihan luonnollinen asia suhteessa, minä olen nainen ja en myöskään koskaan tule luottamaan kehenkään, mutta se ei ole muiden syy, vaan minun oma asennoitumiseni asioihin. Silti elän suhteessa vaikka en luotakaan täysin kehenkään, katkera en ole sillä vaikka nämä valehteijat elämässäni ovatkin onnistuneet ottamaan luottamuksen toisiin ihmisiin niin silti sitä voi elää kuitenkin ilman että syttää muita, sillä sehän olet sinä joka et luota silloin täytyy katsoa omaan itseensä kiksi ei luota, sillä voit muuttaa vaan itsesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whytry kirjoitti:

Kun moni vuotinen suhteeni oli päättynyt eroon joka kuulemma johtui siitä että maksoin 4/5 elämisestämme, ehkä enemmäbnkin kun tilistäni jäi noin 40 e käytettäväksi omiin työkaluihin joita koitin hommata talliini. Ero tuli ja vaimoni lähti toisen mukaan ja seuraavat 6kuukautta kuulin vaan paska puhetta mitä selkäni takana puhuttiin. Onneksi omat ystäväni tiesivät tilanteen totuuden eikä jatkaneet puhetta vaan koittivat oikoakin niitä. Itsetuntoni, luottamukseni katosi mutta jaksoin kuitenkin taistella että poikani on 50%kuukaudessa minulla. Osituksessa velkoja kuitenkin jäi minulle miltei tuplasti enemmän kuin toinen sai ja toinen sai vielä paremmat huonekalut sun muuta... Olin saanut elämäni jotenkuten kondikseen muutaman kuukauden jälkeen ja kun olin sillä asenteella että en ole kiinnostunut kenestäkään muusta ja välitän vaan kavereista ja omasta pojasta. Sitten sattui käymään niin että tuli eräs nainen kuitenkin elämään ja aloimme tutustua.Aloin loppujen lopuksi luottaa pikkuhiljaa ja kerroin aina rehellisesti omaan elämään liittyvät asiat mitä kysyttiin. Vietimme aikaa ja muutenkin tuntui kaikki taas uskomattomalta...Hän tiesi lapsestani ja hyväksyi mutta loppujen lopuksi... Nyt taas näinpäin että yhtäkkiä minun poika joka on minulla vain joka toinen viikko oli liikaa... Tuli vain ilmoitus tekstarina ja samalla ilmoitus että onkin taas kiinnostunut toisesta.... Kelpaan vain enää jos jotain pitää korjata, mutta tein siitä stopin... Apua ei enää heru ja päätin että en jää takaoveksi ... Itsetuntoni on jotenkuten kohdillaan mutta luottamus naisiin meni taas.. Se että on ystävällinen, rauhallinen, kuitenkin hauskaakin osaa pitää, töissä käyvä kelpaa vain joko hetken huviksi tai olemaan sen aikaa vierellä kunhan komeampi ja varsinkin pitempi mies saapuu.... Ja sitten nyt vielä naispuoliset kaverit alkaneet kysymään miksi olen alkanut katkeroitumaan.... Miksiköhän.... En vaan uskalla luottaa.... Tiedän että en ole mikään ihmekaveri vaan ihan tavallinen ihminen jonka pituus on jäänyt 168 senttiin...Enkä ole mikään lihavakaan vaan normaali vartaloinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu