Olen jo kauan ajatellut kirjoittaa jonnekin asiasta, ja nyt katsoin että on tarpeeksi aikaa kirjoittaa perusteellisemminkin.
Olen siis 20v. tyttö, jonka elämään isäpuoli astui teinivuosina, melko sekavalla tavalla ja vaikeaan tilanteeseen, mutta kuitenkin välimme olivat hyvät, mutta ovat nyt etääntyneet. Ja haluisinkin tieltä neuvoja ja mielipiteitä vaikeaan tilanteeseeni.
Eli isäpuoleni tuli kuviohin ns. kolmantena osapuolena, vanhempieni parisuhde ei ollut enää pitkään aikaan ollut hyvä mutta jälkikäteen pääteltynä suurelta osin muunmuassa tämän vuoksi ja oikean isäni reissutyön vuoksi. Perhetilanne oli muutenkin sekava, vanhemmat oli avioeron partaalla, veli riehui ja aiheutti perheväkivaltaa juodessaan, tällöin äiti alkoi viedä minua "ystävänsä" luokse turvaan.No äkkiä toki tajusin ettei se vain ystävä ollut, en reagoinut oikeastaan asiaan koska mies oli minulle mukava, kyläilymme alettua lisääntyä ja mies alkoi tulla minun urheiluharrastuksiini katsomaan yms. aloin tietysti pikku hiljaa kokea pettäväni isäni, mutta toisaalta pidin kun mies kävi katsomassa ym.. Lopulta äitini tempaisi eräänä päivänä että nyt pakkaa kamasi ja lähdemmi salaa ja muutimme äidin mies ystävän luo, ihan yks kaks. Pelkäsin että isä vihaisi minua kun kuulisi että olen jo kauemman aikaa käynyt toisen miehen luona, tiesin kyllä hänen tienneen että äiti petti häntä. Asia ei vaikuttanut isäni ja minun väleihin, kuin korkeintaan positiivisesti. Vanhemmat erosivat ja vuoden sisällä äiti menikin jo uusiin naimisiin. Pian sen jälkeen veljeni teki itsemurhan sydän suruissaan.
Että tuollainen myrskyinen tilanne oli silloin päällä näin aluksi.
No aluksi isäpoleni vei minua harjoituksiini ja kävi katsomassa pelejä, teimme yhteisiä reissuja, pelailimme yms. ja kaikki sujui ilman suurempia komplekseja, sillä pidin hänestä! No en ehkä ollut ensin innostunut heidän pikaisesta naimisiin menostaan, ja kun asiaa vielä ensin minulta peiteltiinkin, mutta annoin pian ns. suostumukseni koska nöin äitini olevan onnellinen. Kerran asiasta suutuin ja ilmaisin kielteisen kannan, riidan päätteeksi hyväksyin asian, ja asia ollut minulle siitä asti ok.
Mutta kun aloin aikuistua ja kuvioihin tuli nykyinen avomieheni, on isäpuolen kanssa välit viilenneet. Yleensä äiti käy meillä yksin kylässä, koska hän ei jaksa lähteä, meillä ei ole yhteisiä puheen aiheita, hän ei puhu minulle tai miehelleni juuri mitään kun käymme vkl kylässä, ei jaksa enää useinkaan peli iltaa kanssamme kuten äitini jne.. Koko yhteytemme tuntuu kadonneen.
Tämä ihmetyttää senkin takia sillä tiedän hänen olevan epävarma asemastaan elämässäni, mutta ei hänen kylmä suhtautumisensa ainakaan auta asiaa! Kerran hän mökötti kauan jostai sanomastani häne autoonsa liittyen (luulin että ollaan ni läheisiä ettei tarvi varoa joka sanaa), lopulta hermostuin ja kysyin suoraan mikä hemmetti vaivaa, ensin ei muka mikään, lopulta sanoo mikä vaivaa ja alkaa puhua kuinka toivoisi minun sanovan itseään isäksi ja jotain sellaista...Soviimme asian ja tilanne hiukan parani, mutta en kutsu häntä isäksi, se ei tunnu luontevalta, koska isäni on iso osa elämääni. Äiteekin aina vihjailee kuinka isäpuoleni on sanonut sitä ja tätä kuinka tärkeä olen hänelle, ja uskon sen kyllä, tiedän hänen pitävän minua tyttärenään, hänellä ei omia lapsia.
Ongelma nyt vaan on ettei meillä ole enää mitään yhteyttä, ja hyvä jos puhuu minulle nähdessä, asia vaivaa selvästi molempia mutta asiasta ei kuitenkaan pysty puhumaan ja selvittämään.
Äiteestäni on tullut selvästi herkkänahkainen ja tarkka miten olen isäpuoleni kanssa, koska mies on hänelle avannut tunteitaan, mutta kukaan ei kuuntele minun tunteitani vaan vaatii vain olemaan ihana tytärpuoli joka kyläilee miehen sukulaisilla yms. tekee kaiken täydellisesti tai meteli tulee.
Tunntuu etten jaksa enää aina sopivissa tilanteissa esille tulevaa saarnaa "ilkeydestäni tytärpuolena", kun mies on itse vetäytynyt, ei juurikaan puhu ja osallistu enää, ja vaatii kohtuuttomia kuten kutsumaan isäkseen, tiuskii, haukkuu minua humalassa, arvostelee minun isovanhempia mutta hänen sukuunsa minunkin pitää olla yhteydessä enemmän kuin oikeiden lastenlasten jne.. autan heidän puolen sukujuhlissa, toisin kuin muut nuoret tytöt jotka jopa vanhempia kuin minä jne..
Olen siis 20v. tyttö, jonka elämään isäpuoli astui teinivuosina, melko sekavalla tavalla ja vaikeaan tilanteeseen, mutta kuitenkin välimme olivat hyvät, mutta ovat nyt etääntyneet. Ja haluisinkin tieltä neuvoja ja mielipiteitä vaikeaan tilanteeseeni.
Eli isäpuoleni tuli kuviohin ns. kolmantena osapuolena, vanhempieni parisuhde ei ollut enää pitkään aikaan ollut hyvä mutta jälkikäteen pääteltynä suurelta osin muunmuassa tämän vuoksi ja oikean isäni reissutyön vuoksi. Perhetilanne oli muutenkin sekava, vanhemmat oli avioeron partaalla, veli riehui ja aiheutti perheväkivaltaa juodessaan, tällöin äiti alkoi viedä minua "ystävänsä" luokse turvaan.No äkkiä toki tajusin ettei se vain ystävä ollut, en reagoinut oikeastaan asiaan koska mies oli minulle mukava, kyläilymme alettua lisääntyä ja mies alkoi tulla minun urheiluharrastuksiini katsomaan yms. aloin tietysti pikku hiljaa kokea pettäväni isäni, mutta toisaalta pidin kun mies kävi katsomassa ym.. Lopulta äitini tempaisi eräänä päivänä että nyt pakkaa kamasi ja lähdemmi salaa ja muutimme äidin mies ystävän luo, ihan yks kaks. Pelkäsin että isä vihaisi minua kun kuulisi että olen jo kauemman aikaa käynyt toisen miehen luona, tiesin kyllä hänen tienneen että äiti petti häntä. Asia ei vaikuttanut isäni ja minun väleihin, kuin korkeintaan positiivisesti. Vanhemmat erosivat ja vuoden sisällä äiti menikin jo uusiin naimisiin. Pian sen jälkeen veljeni teki itsemurhan sydän suruissaan.
Että tuollainen myrskyinen tilanne oli silloin päällä näin aluksi.
No aluksi isäpoleni vei minua harjoituksiini ja kävi katsomassa pelejä, teimme yhteisiä reissuja, pelailimme yms. ja kaikki sujui ilman suurempia komplekseja, sillä pidin hänestä! No en ehkä ollut ensin innostunut heidän pikaisesta naimisiin menostaan, ja kun asiaa vielä ensin minulta peiteltiinkin, mutta annoin pian ns. suostumukseni koska nöin äitini olevan onnellinen. Kerran asiasta suutuin ja ilmaisin kielteisen kannan, riidan päätteeksi hyväksyin asian, ja asia ollut minulle siitä asti ok.
Mutta kun aloin aikuistua ja kuvioihin tuli nykyinen avomieheni, on isäpuolen kanssa välit viilenneet. Yleensä äiti käy meillä yksin kylässä, koska hän ei jaksa lähteä, meillä ei ole yhteisiä puheen aiheita, hän ei puhu minulle tai miehelleni juuri mitään kun käymme vkl kylässä, ei jaksa enää useinkaan peli iltaa kanssamme kuten äitini jne.. Koko yhteytemme tuntuu kadonneen.
Tämä ihmetyttää senkin takia sillä tiedän hänen olevan epävarma asemastaan elämässäni, mutta ei hänen kylmä suhtautumisensa ainakaan auta asiaa! Kerran hän mökötti kauan jostai sanomastani häne autoonsa liittyen (luulin että ollaan ni läheisiä ettei tarvi varoa joka sanaa), lopulta hermostuin ja kysyin suoraan mikä hemmetti vaivaa, ensin ei muka mikään, lopulta sanoo mikä vaivaa ja alkaa puhua kuinka toivoisi minun sanovan itseään isäksi ja jotain sellaista...Soviimme asian ja tilanne hiukan parani, mutta en kutsu häntä isäksi, se ei tunnu luontevalta, koska isäni on iso osa elämääni. Äiteekin aina vihjailee kuinka isäpuoleni on sanonut sitä ja tätä kuinka tärkeä olen hänelle, ja uskon sen kyllä, tiedän hänen pitävän minua tyttärenään, hänellä ei omia lapsia.
Ongelma nyt vaan on ettei meillä ole enää mitään yhteyttä, ja hyvä jos puhuu minulle nähdessä, asia vaivaa selvästi molempia mutta asiasta ei kuitenkaan pysty puhumaan ja selvittämään.
Äiteestäni on tullut selvästi herkkänahkainen ja tarkka miten olen isäpuoleni kanssa, koska mies on hänelle avannut tunteitaan, mutta kukaan ei kuuntele minun tunteitani vaan vaatii vain olemaan ihana tytärpuoli joka kyläilee miehen sukulaisilla yms. tekee kaiken täydellisesti tai meteli tulee.
Tunntuu etten jaksa enää aina sopivissa tilanteissa esille tulevaa saarnaa "ilkeydestäni tytärpuolena", kun mies on itse vetäytynyt, ei juurikaan puhu ja osallistu enää, ja vaatii kohtuuttomia kuten kutsumaan isäkseen, tiuskii, haukkuu minua humalassa, arvostelee minun isovanhempia mutta hänen sukuunsa minunkin pitää olla yhteydessä enemmän kuin oikeiden lastenlasten jne.. autan heidän puolen sukujuhlissa, toisin kuin muut nuoret tytöt jotka jopa vanhempia kuin minä jne..
Vastaukset 4
Vanhimmat
JATKUU...
Tuntuu ettei isäpuoleni ja äitini tajua arvostaa yhtään yllämainittuja asioita, eikä isäpuoleni ymmärrä yhtään kuinka turhia hänen tunteensa ovat. Lisäksi he eivät ymmärrä arvostaa sitä että hyväksyin heidän kyseenalaisen suhteen käytännössä heti, minulta salailtun pikaisen naimisiin menon, heidän pitkän salasuhteen ennen avioeroa, sen että sain kestää heidän suhteen vuoksi myös sukulaisten huorittelut äitini lomassa, ja kiusaamisen kavereiden kesken siitä kun äidillä on toinen mies yms.. näistä ja veljen itsemurhasta seuranneet huhu puheet, enkä todellakaan syytä tai inhoa isäpuoltani, mutta kaipaisin kyllä arvostusta enkä tuollaista tunteideni epäilemistä ja minulta jatkuvaa vaatimista lisää todisteita
saikohan nyt kukaan selvää mistään.. no mutta jos jollain on jotain ehdotuksia miten asian kanssa edetä ni otetaan vastaan
siis mitä? en ymmärtänyt koko ongelmaasi
Sää olet ap aikuinen, ei tarvii tehdä mitä isäpuoli käskee, tai edes mitä äitisi käskee. Päätä itse, missä haluat vierailla ja missä et, ja toimi sen mukaan.
Heippa ihana tytärpuoli! Oletpa sinä rakastettu, moni ei ole! Sinulla on aivan mahtavan osallistuva isäpuoli ollut . Nyt näyttää tällä herkällä isäpuolella olevan kriisi.
Kuten myös monella isällä on luopumisen tunteita kun "uusi" mies astuu tyttären elämään, ja on se tärkein tunteiden kohde. Olen läheinen miehen kanssa joka oli hämmentynyt, masentunut, vihainen ja "outo-olo" päällä, kun tytär alkoi vakavasti seurustella.
Itse itkin ja haukoin henkeäni kun meille niin ihana isosisko muutti pois kotoa ja "jätti" meidät. Olin 11-vuotias, ja ikävöin häntä pitkään.
Elikkä voit sanoa isäpuolellesi, että hän on edelleen tärkeä henkilö elämässäsi, ja merkitsee sinulle paljon. Miesten on monesti vaikeampi puhua tunteistaan, ja niin alkaa "puhumattomuus". Meillä naisilla kantti kestää paljon paremmin (usealla kuitenkin) puhua tunteistamme.
Tähän isäksi kutsumiseen. Eihän biologisella isällä aina ole pyhä monopoli tähän isäksi kutsumiseen. Itselläni on useampikn "äitihahmo" ollut elämässäni, oppi-isiä elämäntaidoissa myös. Kirkollisissa piireissä on Äiti-Maria, papilliset isät ( Isä Ambrosius, Äiti Theresa.)jne.
Koska pyydät ehdotuksia, rohkenen ehdottaa, että pyydät isäpuoltasi kahdestaan kahville, ja kerrot miten mukavaa oli silloin kun välinne olivat kunnossa. Rohkaiskaa toisianne, hymyilkää, ja olkaa ystäviä!