Liki 20 vuotta Euroopassa ja muutto yksin Suomeen, kas siinä ongelma.
Meitä on varmasti monta samassa tilanteessa.
Muutan takaisin Helsinkiin, mutta onko "Hesaa" enää ?
Mistä löytyy muut yli kuusikymppiset ?
Kokemuksia kaipaisin lähinnä saman jo kokeneiden taholta .
Meitä on varmasti monta samassa tilanteessa.
Muutan takaisin Helsinkiin, mutta onko "Hesaa" enää ?
Mistä löytyy muut yli kuusikymppiset ?
Kokemuksia kaipaisin lähinnä saman jo kokeneiden taholta .
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen kuullut et tokoin rannassa on ainakin yks hesalainen eläkeläinen.
On kans kuulema yksin elävä.
Älä ny ´meidän´ Hunksuttia muille tarjoo, moni jää suruun suureen :))
Tääläkin moni naiskirjoittelija saa vihanviboja jos hän erehtyy hempeilemään joillekuille :)
Alkaa miinukset paukkua näille lempeän sanan saaneille :D
Kyllä se vaikeaa on alussa ja vie aikaa ennen kuin tottuu. Tuntui kuin olisi mennyt ajassa taaksepäin.
Alussa katsoin vastaantulevia suoraan silmiin puolihymyillen kuten Englannissa mutta nyt on hymy hyytynyt.
Huomaan pyytäväni anteeksi aivan liian usein vaikka syy on toisen.
Tansseissa olen käynyt vanhalla ylioppilastalolla ja liityin paluumuuttajiin.
Toivottavasti tulet olemaan minua onnellisempi.
Minäkin harkitsin paluumuuttoa 17 yhtämittaisen poissaolovuoden jälkeen, mutta välilaskuni Tukholmaan jäikin pysyväksi. Nyt siitäkin on nyt mennyt neljännes vuosisata.
Luulen että olipa asunut missä muualla tahansa muutaman kymmentä vuotta niin varmasti Suomi tuntuu oudolta. Ihan jo siitä syystä että maailma on mennyt eteenpäin eikä sitä "vanhaa hyvää entistä" enää löydykään. Mutta ei se ole kenenkään syy, eihän? Niin ja muuten: Suomi ON osa Eurooppaa ;-/
Aikansa menee ennenkuin ns. tottuu systeemeihin ja löytää uusia ihmiskontakteja, vanhat kun on varmasti muuttaneet muotoaan ja tyyliään ja asuinaluettaan - jolleivat ole jo kuolleet. Niin se on muuttipa mistä/mihin tahansa.
Kun otat tämäntyyppiset asiat huomioon niin voit pärjätäkin. Paljon se on itsestä kiinni. Tai no, en nyt ihan tarkkaan tunne Hesan systeemejä, mutta jos sinne olisi pakko muuttaa täältä periferiasta niin eiköhän sieltä aikaa myöten muutama ystäväkin löytyisi. Vakaasti uskon niin.
Eka vuosina yritin muodostaa uudelleen kontakteja entisiin kavereihin, nuoruudenystäviin, vain todetakseni että se ei ollut enää mahdollista. Sekä minä että he olivat muuttuneet, kasvaneet eri suuntiin, ei ollut enää yhteisiä intressejä, Kun kuulumiset oli kerrottu ja muutama valokuva katseltu ei enää ollut oikein mitään jäljellä.
Ystäväpiiri olisi ainakin rakennettava uudelle pohjalle. Vanhat koulukaverit ja nuoruuden ystävät olivat sitä aikaa. Veljeni tosin joka käy Suomessa joka vuosi jenkkilästä tapaa joka kesä vanhoja koulukavereitaan, en tiedä mistä he löytävät yhteisiä puheenaiheita.
Itsestähän se luonnollisestikin on kiinni ja uusia ystävyyksiäkin voi syntyä jos on riittävän sosiaalinen yksilö.
Ihan samahan se on jos reissaa Suomessakin ja palaisi liki juurilleen. Onkuin vieraassa kaupungissa. Minäkin alkujaan yrittelin tavata nuoruusajan tyttöystiksiäni vaan kuilu oli suuri. Emme me enää tavoittaneet toisiamme, elämämme oli niin erilaista poissaolo vuosina.
Pienessä kaupungissa ikänsä asunut ja yhteisön tapoihin tottunut ei ollut uskaltanut koskaan tehdä mitään itsensä halujen mukaan. Tulin todella surulliseksi tapailu yrityksiksi ja jätin sikseen.
Kyllä ne uudet tutut piti löytää asumastani kaupungista, työn ja harrastuksien kautta.
Hekin vuosien tiiviistä työputkesta ovat jääneet muutamaan. En enempää kaipaakaan.
Mulla on melkein aina olleet lähimmät ystävät hajallaan siellä sun täällä. En kaipaa heitä jokapäiväiseen elämääni. Nykyisessä paikassa olen asunut 7 vuotta ja uusia ystäviä ja tuttavia on ihan tarpeeksi. Perheenä meillä ei ollut tuttavaperheitä enkä ole koskaan kaivannut perheiden välistä kanssakäymistä. Mieheni kanssa molemmilla oli oma ystäväpiirinsä.
Elämäni parhainta aikaa, kun lapset olivat pieniä ja meillä oli muutama ystäväperhe joissa samanikäisiä lapsia. Ne matkat jotka teimme yhdessä kaveriperheiden kanssa ovat jääneet pysyvästi mieleeni.
Noin se aivan varmasti menee.
Suvun kanssa on ollut helpompaa, kun siteet ovat lujemmat ja aina voidaan puhua esim. toisistamme :)) Suku kun on pahin ja tavallaan myös paras: klaani seisoo takanasi ja pitää kiinni ettet kaadu...tai sitten ei, tönii lisää.
Et ole tervetullut.
Täällä loispummieläkeläisiä ihan tarpeeksi omastakin takaa. Kukaan ei halua lisää, iteppähän olet isämaasi hylännyt, mene pummaamaan oman maasi soskuun, älä tänne tule.
=DW=
Kiusallakin tulen.
Niin ja tulen samettihameet keikkuen saarnaamaan raamattua sinun ovellesi.
Häh häh
Ja isot pussit tietenkin hameen sisälle ommeltuna joihin mahtu paaaaaljon tavaraa. SItten vaan ovikelloja soittelemaan ja vesilasillista pyytämään jos ei Raamatun Sana kiinnosta oven avaajaa.
Kyllä se on yleistä, että suomalainen kokee
muualta tulevan jotenkin parempana. Joten-
kin koemme, että että kaikki hyvä ja kiva on
aina siellä, missä me emme ole!
Seisoa jökötämmne aina väärässä paikassa.
Tervetuloa!
Helsinki on upea kaupunki, jossa voi helposti löytää mieleistänsä seuraa ja tekemistä. Jos itse on aktiivinen ja positiivinen, ei ole vaikeuksia päästä mukaan aktiivisten toimijoiden joukkoon. Ihmiset ovat myös avoimempia keskustelemaan ihan vieraittenkin kanssa kuin muutama vuosikymmen sitten.
Joka päivä on tarjolla valtavasti kaikenlaisia tapahtumia eri puolilla kaupunkia, ihan ilmaisiakin.
Järjestöt ja harrastusryhmät ottavat avosylin vastaan kaikenikäisiä ihmisiä tutustumaan toimintaan. Tottakai joukossa saattaa olla joku ryppypeppu, mutta enin osa ihmisistä on avarakatseisia ja mukavia.
Mistä muuten muutit aikoinasi Helsinkiin? En ole kuullut kenenkään paljasjalkaisen helsinkiläisen käyttävän ko. nimitystä kotikaupungistaan.;)
Täälläkin on semmonen palsta kuin paluumuuttajat.
Siellä mon myös muuttaneitten mielipiteitä.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5564