Onko Mooses fiktio?

Totta Mooses!

Muutamat tutkijat ovat sitä mieltä että kertomus Mooseksesta Vanhassa testamentissa on tarina jolla ei ole historiallista totuutta.

Tietääkseni tällaista ihmeellistä tapausta ja kertomusta lapsesta jonka faaraon tytär löysi ajelehtimasta Niililtä on kerrotti laajemminkin. Onko siinä jotain historiallista totuutta taustalla?

Itse ajattelen että kysymys on tyypillisestä myytin syntymiskertomuksesta jossa on tarkoituksellisesti haluttu rakentaa sankaritarina kansan loistavasta ja ihmeellisestä menneisyydestä tuleville polville.

Jotkut uskovat maagisesti että Mooseksen kirjat ovat Mooseksen itsensä kirjoittamia. Tämähän ei voi pitää paikkaansa koska Mooses ei ole voinut itse kertoa esimerkiksi omasta kuolemastaan. Mooseksen kirjat ovat syntyneet eri aikakausina monen kirjoittajan toimesta ja niille on vähitellen syntynyt arvovaltainen asema juutalaisuudessa.

Mooseksen varsinainen toiminta alkoi erämaassa kokemastaan näystä jossa Mooses näki palavan pensaan joka ei kulunut ja kuuli Jumalan äänen. Tutkijat ovat löytäneet kyseisestä erämaasta myös erään kasvin jonka lehtiä pureskelemalla alkaa nähdä näkyjä ja kuulla ääniä. Totta vai tarua? Meillähän on täällä asiantuntija ”dikduk”jonka toivon vastaavan kysymykseen.

11

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mvbgfvcdcxdcfr45rgt6

      Ateistien pääkoppa on täynnä fiktioita. Evoluutio on pelkkä fiktio, alkupamaus on fiktio ja monet muut typerät teoriat. Alunperin juutalaisuudessa Mooseksen kirjoja ei olekaan nimitetty Mooseksen kirjoiksi vaan niillä on ollut jokaisella oma nimensä, Genesis, Exodus jne..

      • dikduk

        genesis , eksodus - ei nyt sentään .Kirjat on nimetty ensimmäisen sanan tai muun ensimmäisen lauseen sanan mukaan bereshit (alussa) , shemot (nimet) , vajikra (kutsui), bemidbar (erämaassa) , devarim(sanat).

      • Lukija...

        Mooseksen kirjoista käytetään myös nimitystä toora. Muuten nimet, luvut ja niiden otsakkeet ja jakeet ovat kopijoijien ja kääntäjien keksintöjä.

    • Liberaalitutkijoiden mielipiteitä riittää. Uusien liberaalitutkijoiden sukupolvi sitten kilvan kumoaa edellisen "totuuksia". Ei menaa perässä pysyä.

      Jeesus itse vetoaa Moosekseen ja pitää häntä eläneenä henkilönä, minulla painava ja riittävä todistus asian tiimoilta.

      • gippu-kori

        Tunnistettavissa oleva traditio liittyy kuningas Sargoniin. Mooseksen syntymä
        kertomuksessa on niin paljon yhtäläisyyttä Akkadin Sargoniin (2300eaa)
        ettei voi olla sattumaa.

        Virran vietäväksi jätetyn Sargon-vauvan pelasti palmutarhanhoitaja Aggi,sana
        merkitsee "nostin vettä".

      • dikduk

        Onko tutkijoiden vika että mikään tutkimushaarat eivätkä mitkään tutkijat, juutalaiset, muslimit, kristyt, uskovat, ateistit, kaljut tai tuuheatukkaiset, ole löytäneet merkkejä Raamatun kuvaamasta tapahtumasta johon on ollut osallisena lähes 2 miljoona orjaa, jonka tapahtuma alue tunnetaan tarkkaan ja jonka yhtenä osapuolena oli alueellinen suurvalta historiallisena aikana .Tällainen vaellus joka, olisi ollut yksi ihmiskunnan suurimpia, ei olisi voinut tapahtua jälkiä jättämättä .
        Muinaisen Israelin historiaa tutkitaan nyt ensi kerran samoin kuin minkä tahansa muun muinaisen yhteisön historiaa ,kun aiemmin asian parissa puuhasteltiin nk Raamatun historiana, jolloin usein papit tai muut uskovat etsivät todisteita kaikesta siitä joka oli VT:ssä ja jonka VT:n uskottiin kuvanneen todenmukaisesti.

        Nyt on totta vain se joka pystytään löydöin vahvistamaan kuten muussakin tutkimuksessa.Se että Raamattu ei saa erikoiskohtelua ärsyttää joitakin kristittyjä kovasti, samaan tyyliin kuin luonnontieteissä , emme jostain syystä saisi tietää enemmän kuin mitä muinaisessa lähi-idässä uskottiin, ajateltiin tai tarinoitiin.

      • 12874
        dikduk kirjoitti:

        Mooseksen protyyppi on kuningas Sargon, Sargonin tarinassa mainitaan
        ensimmäisen kerran gippu-kori 2300eaa,samanlaisesta korista kerrotaan
        myös Mooseksen tarinassa,mutta huomattavasti myöhemmin kirjoitettuna.

        (läh. tohtori Armas Salonen kaksoisvirranmaa)

      • höpöhöpöhöpöhöpö
        dikduk kirjoitti:

        Onko tutkijoiden vika että mikään tutkimushaarat eivätkä mitkään tutkijat, juutalaiset, muslimit, kristyt, uskovat, ateistit, kaljut tai tuuheatukkaiset, ole löytäneet merkkejä Raamatun kuvaamasta tapahtumasta johon on ollut osallisena lähes 2 miljoona orjaa, jonka tapahtuma alue tunnetaan tarkkaan ja jonka yhtenä osapuolena oli alueellinen suurvalta historiallisena aikana .Tällainen vaellus joka, olisi ollut yksi ihmiskunnan suurimpia, ei olisi voinut tapahtua jälkiä jättämättä .
        Muinaisen Israelin historiaa tutkitaan nyt ensi kerran samoin kuin minkä tahansa muun muinaisen yhteisön historiaa ,kun aiemmin asian parissa puuhasteltiin nk Raamatun historiana, jolloin usein papit tai muut uskovat etsivät todisteita kaikesta siitä joka oli VT:ssä ja jonka VT:n uskottiin kuvanneen todenmukaisesti.

        Nyt on totta vain se joka pystytään löydöin vahvistamaan kuten muussakin tutkimuksessa.Se että Raamattu ei saa erikoiskohtelua ärsyttää joitakin kristittyjä kovasti, samaan tyyliin kuin luonnontieteissä , emme jostain syystä saisi tietää enemmän kuin mitä muinaisessa lähi-idässä uskottiin, ajateltiin tai tarinoitiin.

        Nyt sä höpötät. Tuo sun väitteesi ettei ole mitään todisteita on höpötystä. Siitä kinastellaan enemmänkin mikä tulkinta mistäkin kivestä on oikea, mutta senkin tulos riippuu aivan tutkijoiden maailmankatsomuksesta. Että se siitä faktatieteestä. Matematiikka on ainoa tieteenala josta voidaan sanoa että se on fakta tietoa. Muissa tieteen aloissa joudumme paljon enemmän tulkintojen kuin faktojen pariin.
        Sinä kään et voi tietää mitä sinun perseesi alla tapahtui satavuotta sitten lauantaina kello 20:11

      • :)
        höpöhöpöhöpöhöpö kirjoitti:

        Mutta sinä varmaan tiedät koska ajattelet sillä;)

        Ei ole mitään todisteita , ei ole kyse kiistelystä tai tulkinnasta, ei tässä ole mitään mistä kiistellä.

      • ???
        :) kirjoitti:

        Mutta sinä varmaan tiedät koska ajattelet sillä;)

        Minkä ikäisiä ovat todellisesti tai henkisesti, ne henkilöt jotka kommentoivat tällä tavoin toisten mielipiteitä ???? 5 v ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5545
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4866
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      40
      3174
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3004
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      103
      2630
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2102
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      2062
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1781
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1546
    Aihe