Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

Anonyymi-ap

Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä.

Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. Tähän ei kuitenkaan suuri osa ihmisistä usko. Silläkään ei ole lopulta mitään merkitystä, että pääseekö ihminen taivaaseen vai ei, koska mitään objektiivista elämäntarkoitusta ei ole.

61

2509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Elät todennälöisesti 60 - 90 vuotta. Jos elämälläsi ei ole merkitystä, mene pimeään perunakuoppaan ja elä elämäsi siellä.

      Miksi ihmeessä elämän merkityksellisyys riippuisi siitä, onko kuoleman jälkeistä elämää? Ei riipu ainakaan minun kohdallani.
      Joku viisas on sanonut, että juuri tieto kuolemasta on se, joka antaa elämälle tarkoituksen.

    • Anonyymi00002

      Yhteisöt ja yhteiskunnat toimivat vaikka osa jäsenistä ei noudata sääntöjä eli rötöstelee muiden kustannuksella. Kun se "tietty" raja ylitetään syntyy kaaos, jolloin kellään ei ole enää kivaa, ainakaan kovin pitkään. Että kyllä sillä merkitystä on.

      Siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ei ole varsinaista faktatietoa, mutta itse ainakin voin paremmin ja olen onnellisempi elämällä suht nuhteettomasti ja muita kunnioittaen ja kun ympärillä vastaavia, hyviä ihmisiä.

      • Anonyymi00003

        Miten se on mahdollistaa? Aloituksesta on vain muutama tuntia ja 1576 katselukertaaa?

    • Anonyymi00004

      Jos ajatuksenvoimalla voisi tappaa moni olisi kuollut. Tulisiko silloin tappaneeksi enemmän omia tuttujaan vai muita jos kumpikin olisi mahdollista. Kumman olisi parempi olla mahdollista sivistyneen yhteiselon takaamiseksi. Nykytodellisuudessa tapetaan suurimmaksi osaksi tuttuja. Mitä se tekisi luottamukselle vai tekisikö mitään. Kun ketään ei voi oikeastaan tuntea perinpohjin.

    • Anonyymi00005

      Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen.

      Oletko nähnyt jonkun jäävän matkalle roikkumaan?

      • Anonyymi00006

        "Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. "

        Melkoinen motiivi "olla hyvä".

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        "Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. "

        Melkoinen motiivi "olla hyvä".

        "Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. "

        Melkoinen motiivi "olla hyvä".

        Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

        Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan hyväksikäyttöä.

        Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

        Spinoza

        Jumala = Luonto, ei persoona

        Ei palkitse eikä rankaise

        Hyvä = ymmärryksen lisääntyminen

        Ajatus Jumalan kanssa käytävästä kaupasta on looginen virhe.
        Uskonnollinen fanatismi = järjen puute.

        Nietzsche

        Kristillinen moraali = kaunan moraali

        Paratiisi on kompensaatio heikkoudelle

        Taivas lupauksena tekee elämästä halveksittavaa

        Taivasretoriikka on elämän kieltämistä.
        Marttyyri on tahdonvoiman vääristymä.

        Kierkegaard (kriittinen, ei puolustava)

        Todellinen usko ei hae palkintoa

        Usko on ahdistava vastuu, ei varmuus

        Kirkollinen kristillisyys on hänen mielestään korruptoitunut

        Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

        Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

        Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

        Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

        Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi (taivas, pelastus, palkinto), tapahtuu moraalinen siirtymä:

        Etiikka → talous

        Vastuu → hyöty

        Lähimmäinen → väline

        Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.

        Tämä on moraalifilosofisesti ratkaiseva muutos:
        teon arvo ei enää perustu sen vaikutukseen kärsimykseen, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

        Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

        Luonto kostaa tai ihmisen mielestä varmaan kun ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos saa aikaan myskyjä tulvatuhoja, kuivuutta ja nälänhätää elollisille, ei ainoastaan ihmisille.
        Yksi esimerkki ihmisen suorittamasta tuhotyöstä on Venäjällä sijaitsevan Araljärven tuhoutuminen ihmisen tekojen toimesta varmaan yhden sukupolven aikana.
        Kaikki tapahtuu ja on tässä elämässä eli koettavissa kun se tuonpuoleinen kai tarkoittaa tulevien sukupolvien kärsimyksiä edellisten sukupolvien teoista jos ne ovat olleet pahoja tai hyvistä jos edellisen sukupolven teot ovat olleet hyviä, kuten vaikkapa, että voimme nauttia Beethovenin sävellyksistä ja Muumikirjoista vielä monien sukupolvien ajan tästäkin eteenpäin.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        "Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. "

        Melkoinen motiivi "olla hyvä".

        Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

        Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan hyväksikäyttöä.

        Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

        Spinoza

        Jumala = Luonto, ei persoona

        Ei palkitse eikä rankaise

        Hyvä = ymmärryksen lisääntyminen

        Ajatus Jumalan kanssa käytävästä kaupasta on looginen virhe.
        Uskonnollinen fanatismi = järjen puute.

        Nietzsche

        Kristillinen moraali = kaunan moraali

        Paratiisi on kompensaatio heikkoudelle

        Taivas lupauksena tekee elämästä halveksittavaa

        Taivasretoriikka on elämän kieltämistä.
        Marttyyri on tahdonvoiman vääristymä.

        Kierkegaard (kriittinen, ei puolustava)

        Todellinen usko ei hae palkintoa

        Usko on ahdistava vastuu, ei varmuus

        Kirkollinen kristillisyys on hänen mielestään korruptoitunut

        Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

        Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

        Jumala loi hmisen kuvakseen ja kaltaisekseen, lukee Raamatussa!

    • Anonyymi00012

      Jesse elää ikuisesti; kiitos herra. kumartakaamme "sitä". Sain jesseä siään.

    • Anonyymi00013

      Jotkut leonardot michelangelot, dostojevskit, beethowenit ja kaltaisensa esimerkiksi, ovat kuolemattomia

    • Anonyymi00014

      Ei ne teot vaan usko jumalaan ja sitä myötä aito yritys noudattaa raamatun oppeja.

      • Anonyymi00015

        Miksei Koraanin tai jonkun muun uskonno kirjaa?

      • Anonyymi00016

        "aito yritys noudattaa raamatun oppeja."

        Mitä niistä?
        Esimerkiksi tätä?
        "Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta."

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Miksei Koraanin tai jonkun muun uskonno kirjaa?

        Miksi Raamattu on parempi kuin muut uskonnolliset kirjat? Jokainen niistä väittää olevansa totuus.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Miksei Koraanin tai jonkun muun uskonno kirjaa?

        Alkuperäinen kristinusko on jakautunut 2000 vuoden aikana noin 2000 eri haaraksi, joista eri haarat ovat haarautuneet edelleen eri haaroiksi jne.

        Jokainen noista haaroista, väittävät, että juuri se haara (kultti) on ainoa ja oikea, missä julistajakin on.

        Ja kaikki nämä eri lahkot taistelevat vihaisesti ja raivokkaasti keskenään oikeellisuudesta, vaikka ne kaikki edustavat jollain tavalla kristinuskoa.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        "usko jumalaan"

        Monet ateistit ovat paljon parempia kuin dogmaattiset uskovat, uskonto aina ei tee ihmisistä hyviä, joskus jopa päinvastoin.

      • Anonyymi00021

        Ammattifilosofi sanoo, että ensin on teko ja sitten sana, mutta sanominenkin on toisaalta myös teko.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        "aito yritys noudattaa raamatun oppeja."

        Mitä niistä?
        Esimerkiksi tätä?
        "Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta."

        Jaaha ne on sitten pappi ja suntio jotka karkoitetaan ensimmäisenä.

    • Anonyymi00020

      Tuskin sulla tietoa onko mitään objektiivista elämäntarkoitusta.

      • Anonyymi00022

        Elämä on laiffii ja elämä on paradta aikaa sanoi Matti Nykänen.

    • Anonyymi00023

      Jollain on "sitku ja mutku elämää" mutta kun sitä ei ole eikä tule eli pettää vain itseään ja sitten kuolinvuoteella itketään kun olin vain töissä yms. paskaa.

      Moni lähtee ns. saappaat jalassa, oikein työnsankari ja vieläpä paskalla palkalla.
      Luulisi hävettävän kun varmasti jo tajuaa asian oikean laidan.

    • Anonyymi00024

      Eivät rikokset ole merkityksettömiä vaikka niiden tekijä kuoleekin. Gazan pommituksien tilanteessakin ihmiset ottavat natsien ja Hitlerin hirmuteot esiin, joita käytetään joidenkin vinksahtaneissa mielissä ikään kuin käänteisenä syynä oikeuttamaan samanantapaisia hirmutekoja toista osapuolta vastaan.
      Stressikokemukset kulkeutuvat tutkimusten mukaan epigeneettisinä perintöinä sukupolvelta toiselle.
      Tutkimusten mukaan myös talousrikollisuus periytyy siten, että jos vanhemmat ovat tehneet talousrikoksia myös lapsilla suuri todennäköisyys tehdä talousrikoksia.

      • Anonyymi00025

        Kun keskusteluun on otettu Raamattukin mukaan, niin siellä on hyvin sanottu, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljäntern polveen, joten kannattaa olla iisisti ja kiltisti jos meinaa menestyä ja kauan elää maan päällä... tai jotain mitä siinä kirjassa kai myös sanotaan.

    • Anonyymi00027

      Piti lukea otsikko useampaan kertaan: "Jos kaikki lopulta kuolevat"

      Oman käsitykseni mukaan kaikki todellakin kuolevat ihan varmasti.

      • Anonyymi00030

        "Kun keskusteluun on otettu Raamattukin mukaan, niin siellä on hyvin sanottu, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljäntern polveen,"

        Todellisuudessa yksilöt ovat vastuussa omista teoistaan, eikä moraalista tai oikeudellista vastuuta voida kestävästi perustella periytyvänä syyllisyytenä. Ajatus kollektiivisesta tai sukupolvien yli ulottuvasta rangaistuksesta voidaan nähdä ihmisten käyttäytymistä ja käsityksiä ohjaavana – jopa manipuloivana – narratiivina, ei tosiasiallisena vastuun jakautumisen mekanismina.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Kyse on opituista tavoista, eli sukupolvesta toiseen saatetaan olla pahiksia kun yksi on sen tyylin aloittanut. Käsitän sen koston sellaisena, jota kuivaillaan esimerkisi sanonnalla, "ettei omena puusta kauas putoa" jne. tai jotkut puhuvat sukukirouksesta ja muuta sellaista. Sitä käsitän epigeneettisen siirtymän ja isältä pojalle -juttujen olevan. Opittuja tapoja siis, joka on se kosto ja nimenomaan pahoista teoista. Hyviäkin tekoja on ja varmaan nekin jatkuvat suvuissa kun on opittu toimimaan hyvin.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Ennen on oltu enemmän riippuvaisia suvuista ja perheistä, mitä nykyään kai pidetään oikeastaan korruptiona.
        Hyvinvointivaltio on rakennettu varmaan senkin vuoksi, ettei kaikilla perheillä ole ollut mahdollisuuksia siirtää varallisuutta tuleville sukupolville esimerkiksi kouluttautumista varten.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Kyse on opituista tavoista, eli sukupolvesta toiseen saatetaan olla pahiksia kun yksi on sen tyylin aloittanut. Käsitän sen koston sellaisena, jota kuivaillaan esimerkisi sanonnalla, "ettei omena puusta kauas putoa" jne. tai jotkut puhuvat sukukirouksesta ja muuta sellaista. Sitä käsitän epigeneettisen siirtymän ja isältä pojalle -juttujen olevan. Opittuja tapoja siis, joka on se kosto ja nimenomaan pahoista teoista. Hyviäkin tekoja on ja varmaan nekin jatkuvat suvuissa kun on opittu toimimaan hyvin.

        Raamatullinen kosto kolmanteen sukupolveen asti – selvästi saatanallista, ei jumalallista, Jumala ei käyttäydy niin, vai onko kyseessä käännös- tai tulkintavirhe?

    • Anonyymi00029

      Kukaan ei taivaaseen pääse kyllä jokainen maakuoppaan joutuu ja sieltä ei enää lähdetä lentoon,mutta jokainen omassapäässään voi kuvitella mitä haluaa mutta onko sitä hölmöilyä muille jaettava

      • Anonyymi00032

        Joillekin pystytellään muistomerkkejä kuoleman jälkeen kun ovat olleet hyviksiä tai annetaan postuumisti grammyja ja oscareita vaikka saaja olisi ollut manan majoilla jo aikoja sitten.

      • Anonyymi00034

        Taivas on kehitetty kuvaus onnellisuudesta ja onnistumisesta. Joku ruokakin saattaa jonkun mielestä olla taivaallisen hyvää ja jonkun mielestä joku paikka on kuin paratiisi.

      • Anonyymi00038

        Cheek to cheek kappaleessa lauletaan näin:

        Heaven, I'm in heaven
        And my heart beats so that I can hardly speak

    • Anonyymi00040

      Miten fatalisti muka tietää miten elämä päättyy kun kukaan ei tiedä edes miten elämä on saanut alkunsa?

      • Anonyymi00041

        "Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
        Anonyymi-ap
        2026-01-13 17:23:53

        Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä.

        Joidenkin mielestä teot määrittelevät sen, että pääseekö ihminen taivaaseen. Tähän ei kuitenkaan suuri osa ihmisistä usko. Silläkään ei ole lopulta mitään merkitystä, että pääseekö ihminen taivaaseen vai ei, koska mitään objektiivista elämäntarkoitusta ei ole."

        _________________________

        Kaikki, mitä teemme, ei katoa kuoleman mukana. Sielu, joka on ikuinen, kantaa mukanaan kaiken, mitä olemme ajatelleet, tunteneet ja tehneet. Rikokset eivät katoa eivätkä hyvät teot mitätöidy. "Taivas" ei ole lopullinen päämäärä.Siksi mikään teko ei ole turha, mikään rikos merkityksetön – kaikki merkityksellisyys syntyy siitä, että sielu jatkaa matkaa ja että jokainen teko kantaa seurauksensa iankaikkisesti.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Siksi mikään teko ei ole turha, mikään rikos merkityksetön – kaikki merkityksellisyys syntyy siitä, että sielu jatkaa matkaa ja että jokainen teko kantaa seurauksensa iankaikkisesti.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Siksi mikään teko ei ole turha, mikään rikos merkityksetön – kaikki merkityksellisyys syntyy siitä, että sielu jatkaa matkaa ja että jokainen teko kantaa seurauksensa iankaikkisesti.

        Kaikki, mitä teemme, ei katoa kuoleman mukana.

        Rikokset eivät katoa, hyvät teot eivät mitätöidy; jokainen teko kantaa seurauksensa ja muovaa sielun matkaa.

        Siksi mikään teko ei ole turha, mikään rikos merkityksetön – kaikki merkityksellisyys syntyy siitä, että sielu jatkaa matkaa ja että jokainen teko vie ...

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Kaikki, mitä teemme, ei katoa kuoleman mukana.

        Rikokset eivät katoa, hyvät teot eivät mitätöidy; jokainen teko kantaa seurauksensa ja muovaa sielun matkaa.

        Siksi mikään teko ei ole turha, mikään rikos merkityksetön – kaikki merkityksellisyys syntyy siitä, että sielu jatkaa matkaa ja että jokainen teko vie ...

        MUTTA, MUTTA:

        JOKAINEN SAA JATKUVASTI UUSIA MAHDOLLISUUKSIA:

        Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
        Synti

        Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
        Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
        TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
        Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.

        MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
        Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.

        Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.

        Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.

        Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille…

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Jokainen ihminen saa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Synti ei ole merkki pahuudesta, vaan osoitus heikkoudesta, karmojen ja menneiden taipumusten vaikutuksesta. Jokainen virhe paljastaa vain sen, että sielu on vielä oppimassa, että hän on sidottu tottumuksiinsa ja vääränlaisiin uskomuksiin. Tärkeintä eivät ole ulkoiset teot, eivät sääntöjen noudattaminen tai muiden arviointi, vaan ihanteet, motivaatio ja pyrkimykset.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Jokainen virhe on samalla portti Jumalan armoon – mahdollisuus oivaltaa, kasvaa ja saada puhdistavaa rakkautta. Ulkoinen noudattaminen ei takaa sydämen puhtautta, sillä ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä ja silti olla ylpeä, halveksia muita ja asettaa itsensä Jumalan asemaan. Todellinen puhtaus ja henkinen kasvu syntyvät sisäisestä voitosta paheiden yli, myötätunnosta ja armollisuudesta niitä kohtaan, jotka vielä kompastuvat.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Siksi emme voi tuomita muita; emme ole ylittäneet itsemme rajaa. Jos voimme voittaa oman ylpeytemme ja harhan, voimme katsoa langenneisiin lempeydellä ja auttaa heitä rakkaudessa.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Siksi emme voi tuomita muita; emme ole ylittäneet itsemme rajaa. Jos voimme voittaa oman ylpeytemme ja harhan, voimme katsoa langenneisiin lempeydellä ja auttaa heitä rakkaudessa.

        Jokainen ihminen astuu elämän polulle yhä uudelleen, ja jokainen hetki tarjoaa uuden mahdollisuuden. Synti ei merkitse pahuuden loppua, vaan kertoo vain sielun hauraudesta, menneiden tekojen jäljistä ja karmojen kietoutuneista siteistä. Virheet eivät ole rangaistus, vaan opettajia – ne paljastavat, missä sielu vielä etsii valoa, missä se on sidottu vanhoihin tottumuksiin ja vääristyneisiin käsityksiin itsestään ja maailmasta.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Todellinen merkitys ei löydy ulkoisesta puhtaudesta, sääntöjen noudattamisesta tai muiden arvioinnista, sillä ne voivat olla pelkkiä harhoja, joilla ihminen peittää oman sydämensä heikkouden. Tärkeintä on, mitä sielu kantaa sisällään: sen ihanteet, sen vilpitön motivaatio, sen pyrkimys kohti puhtautta.

        Jokainen askel, vaikka kompastuisikin, on silti osa matkaa – mahdollisuus ymmärtää, kasvaa.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Mikä tahansa vika, mikä tahansa heikkous ihmisessä, ei ole tuomio tai merkki pahuudesta. Se on vain merkki siitä, että sielu on vielä matkallaan oppimassa, sidottuna menneiden tekojen ja samskaroiden verkkoon.

        Nämä karmalliset siteet ilmenevät huonoina taipumuksina, jotka voivat tuottaa kärsimystä itselle tai muille, ja vääristyneinä uskomuksina, jotka estävät sielua näkemästä totuutta.

        Mutta heikkous ei ole tuomio, vaan kutsu: mahdollisuus oivaltaa, kasvaa ja astua kohti sisäistä puhtautta.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Mutta heikkous ei koskaan ole tuomio. Se on hiljainen kutsu, pehmeä kosketus, joka muistuttaa: tässä on paikka oppia, tässä on hetki oivaltaa.

        Jokainen virhe ja kompastus paljastaa, missä sydän kaipaa valoa ja missä mieli tarvitsee ymmärrystä.

        Heikkous avaa oven armolle, johon sielu voi tarttua ja josta se voi ammentaa voimaa kasvaa, puhdistua.

        Se ei murskaa, vaan ohjaa – jokainen heikkous on mahdollisuus herätä, nähdä totuus ja astua jälleen askel lähemmäs sisäistä vapautta.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Se ei murskaa, ei riko eikä tuomitse.

        Heikkous toimii opettajana, joka ohjaa sielua lempeästi kohti ymmärrystä. Jokainen heikkous, jokainen virhe, on kuin kutsu herätä, kääntää katse sisäänpäin ja nähdä totuus sellaisena kuin se on.

        Se näyttää, missä sydän on vielä sidottu. Jokainen kompastus on askel, ei este; jokainen hauraus on mahdollisuus astua jälleen lähemmäs sisäistä vapautta.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Se ei murskaa, ei riko eikä tuomitse.

        Heikkous toimii opettajana, joka ohjaa sielua lempeästi kohti ymmärrystä. Jokainen heikkous, jokainen virhe, on kuin kutsu herätä, kääntää katse sisäänpäin ja nähdä totuus sellaisena kuin se on.

        Se näyttää, missä sydän on vielä sidottu. Jokainen kompastus on askel, ei este; jokainen hauraus on mahdollisuus astua jälleen lähemmäs sisäistä vapautta.

        "Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?"

        Ajatus, että kaikki kuolevat ja siksi mikään teko ei merkitse, on harhaanjohtava, koska se unohtaa sielun iankaikkisuuden. Gaudiya-vaiśnavismissa sielu ei kuole; vain keho katoaa. Kaikki teot – hyvät ja huonot – kantavat seurauksensa, eivät vain tässä elämässä, vaan myös sielun jatkumossa. Rikokset eivät katoa, eivätkä hyvät teot mitätöidy kuoleman myötä; ne muokkaavat sielun taipumuksia.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        "Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?"

        Ajatus, että kaikki kuolevat ja siksi mikään teko ei merkitse, on harhaanjohtava, koska se unohtaa sielun iankaikkisuuden. Gaudiya-vaiśnavismissa sielu ei kuole; vain keho katoaa. Kaikki teot – hyvät ja huonot – kantavat seurauksensa, eivät vain tässä elämässä, vaan myös sielun jatkumossa. Rikokset eivät katoa, eivätkä hyvät teot mitätöidy kuoleman myötä; ne muokkaavat sielun taipumuksia.

        “Pahimmatkin rikokset” eivät ole merkityksettömiä – ne ovat kutsuja herätä. Niiden kautta sielu oppii tunnistamaan omat rajoituksensa, heikkoutensa ja sidonnaisuutensa.

        Tässä näkökulmassa ei ole pelkoa tuomiosta, mutta on syvä moraalinen vastuu: teoilla on seurauksensa, ja jokaisella on mahdollisuus kääntyä kohti sisäistä totuutta.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        “Pahimmatkin rikokset” eivät ole merkityksettömiä – ne ovat kutsuja herätä. Niiden kautta sielu oppii tunnistamaan omat rajoituksensa, heikkoutensa ja sidonnaisuutensa.

        Tässä näkökulmassa ei ole pelkoa tuomiosta, mutta on syvä moraalinen vastuu: teoilla on seurauksensa, ja jokaisella on mahdollisuus kääntyä kohti sisäistä totuutta.

        Lyhyesti sanottuna: ei, mikään teko ei ole merkityksetön, koska sielu jatkaa matkaa ja jokainen teko kantaa opetusta, seurausta ja mahdollisuutta.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Lyhyesti sanottuna: ei, mikään teko ei ole merkityksetön, koska sielu jatkaa matkaa ja jokainen teko kantaa opetusta, seurausta ja mahdollisuutta.

        Kun puhumme ihmisestä, että hänellä on sielu, puhumme karkeistettuna alkeelliselle ymmärrykselle, jotta ihmiset voivat edes hieman hahmottaa sen olemassaolon. Todellisuudessa jokainen elävä olento on itse sielu, ja keho on vain väliaikainen vaippa, väline kokemiseen tässä maailmassa.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Kun puhumme ihmisestä, että hänellä on sielu, puhumme karkeistettuna alkeelliselle ymmärrykselle, jotta ihmiset voivat edes hieman hahmottaa sen olemassaolon. Todellisuudessa jokainen elävä olento on itse sielu, ja keho on vain väliaikainen vaippa, väline kokemiseen tässä maailmassa.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan, täydellisenä ja eheänä, ja tämä heijastus ilmenee sydämen alueella – ei kehon sydämessä, vaan metafyysisessä sydämessä. Se on läsnä, vailla syntymää ja kuolemaa, mutta silti kietoutuneena kehoon ja maailmaan oppiakseen, kasvaakseen.

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan, täydellisenä ja eheänä, ja tämä heijastus ilmenee sydämen alueella – ei kehon sydämessä, vaan metafyysisessä sydämessä. Se on läsnä, vailla syntymää ja kuolemaa, mutta silti kietoutuneena kehoon ja maailmaan oppiakseen, kasvaakseen.

        Sielu (atma)

        आत्मा

        Sielu (sanskritiksi ātma) – elävä olento tai yksilöllinen olemus. Se on ikuinen atominen osa Maailmansielua tai Ylitietoisuutta. Sielun ilmenemisalue ...on materiaalisen ja henkisen maailman välinen rajallinen energia (Tataṣṭha-shakti). Tämä on aineeton alue, ja kuten kaikki olemassa oleva, se sijaitsee Korkeimman (Jumalan) tietoisuudessa. Siksi yritykset punnita, valokuvata, koskettaa tai nähdä sielu silmin ovat absurdi ja merkityksetön ajatus.

        ...
        Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.

        Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.

        Materiaalimaailmassa sielu on sidottu väärään egoon, mieleen, älyyn ja aisteihin.

        jne.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Tietoisuus (Chitta)

        चित्त

        Ajattelen, siis olen olemassa. Kyky tiedostaa itsensä ja ympärillä tapahtuva erottaa meidät elottomasta aineesta.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Tietoisuus (Chitta)

        चित्त

        Ajattelen, siis olen olemassa. Kyky tiedostaa itsensä ja ympärillä tapahtuva erottaa meidät elottomasta aineesta.

        Äly (Buddhi)
        बुद्धि

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Äly (Buddhi)
        बुद्धि

        Tietoisuuden tasot (pancha kosha)
        पञ्च कोश

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Tietoisuuden tasot (pancha kosha)
        पञ्च कोश

        Fyysinen keho (sthula-sharira)

        स्थूलशरीर

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Fyysinen keho (sthula-sharira)

        स्थूलशरीर

        Hienojakoinen keho ( sukshma sharira)

        सूक्ष्मशरीर

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valtion alijäämä = yritystukien määrä = 10 mrd. euroa

      Mutta persut eivät vaan suostu tasapainottamaan valtion budjettia, vaikka yritystuet on tiedetty haitallisiksi. Miksi p
      Maailman menoa
      37
      5692
    2. Suomi käyttää sosiaalietuuksiin suhteessa eniten rahaa koko maailmassa

      Suomi käyttää sosiaaliturvaetuuksiin enemmän rahaa suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin mikään muu maa maailmassa. Su
      Maailman menoa
      263
      4911
    3. Poliisien suosikkipuolueet ylivoimaisesti: Kokoomus ja persut

      samoin on armeijan henkilöstön kanssa. Sen sijaan sekä vihreät, vasliitto ja SDP ovat hyljeksittyjä puolueita poliisien
      Maailman menoa
      159
      4811
    4. Sdp, Vihreät ja vasemmistoliitto muuttumassa naisten puolueiksi?

      Sdp 64 % naisia, vihreät 70 % naisia ja vasemmistoliitto 60 % naisia. Ilmankos ne puolueet ajaa autoilevien kantasuomal
      Maailman menoa
      120
      4603
    5. Epäonnistunut "Tuppurais-operaatio" kaatoi Purran hallituksen

      Persut yrittivät viimemetreillä häivyttää omaa täydellistä epäonnistumistaan syyttämällä opposition edustajaa nimettömil
      Maailman menoa
      19
      3787
    6. Ostaisitko sinä rempattavan asunnon Italiasta tai jostain muualta ulkomailta, mistä?

      Ella Kanninen on tehnyt Italiassa asuntokaupat. Hän kertoo Instagramissa kierrelleensä viime kesänä Toscanassa katselema
      Asunnot ja asuminen
      19
      2384
    7. Jenni Alexandrova ja Toni Lähde ratkeavat liitoksistaan - Tällainen on uusperhe!

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova ja Diili-tuttu Toni Lähde ovat pariskunta, joka elää uusperhearkea. He ovat ostaneet uud
      Suomalaiset julkkikset
      3
      2168
    8. Romanttinen ystävänpäivä?

      Millainen olisi hyvä ystävänpäivä hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      1717
    9. Vähän fiksumpi Nimi kisa ? :=)

      Kirjoita teidän etunimet allekkain. Jos nimissä on joku kirjain sama, poista se. Tee sama tarkistus kaikille kirjaimill
      Ikävä
      25
      1692
    10. Kaisa Juuso eroaa

      Jää välittömästi sairaslomalle. Onko nyt Keskisarjan vuoro?
      Perussuomalaiset
      208
      1393
    Aihe