raskaana?

Auttakaa hyvät arkipäivän asiantuntijat.

Käytän e-pillereitä säännöllisesti. Syön niitä yhää. N.pari kk sitten 1-2 jäi ottamatta ajallaan, otin kuitenkin, pidin viikon taukoa seksissä ja asiaa painettiin villasella. Muistaakseni toukokuussa tuli ihan normaalit kuukautiset. Kesäkuussa vuodot olivat pahasti myöhässä, ne alkoivat vasta kun niiden piti seuraavana päivänä loppua ja pillereiden syönti aloittaa. Vuoto oli niukkaa, ruskeaa. Ajattelin kuitenkin huojentuneena, että homma OK kun ne tuli.

Nyt kuukautiset eivät ole tulleet taaskaan ajallaan. Olen menossa tänään hakemaan testiä apteekista. Osaatteko neuvoa mikä olisi luotettavin kotimerkki?

Mitäs jos olen raskaana, mitäs jos olen jo yli viikolla 12 (jos ne nyt jotenkin voi olla mahdollista)? Olen käyttänyt tänäaikana päivittäin e-pillereitä, särkylääkkeitä (olin flunssassa) ja olen käyttänyt jonkin verran alkoholia?

Kiitos vastaamaan vaivautuneille. Todella pelottaa tämä kaikki. Olen vasta saanut upean työn yms. enkä todellakaan voi saada vauvaa tähän tilanteeseen. Ps. enkä sitten muuten ole teini, vaan päälle parikymppinen nuori nainen.
91046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tosiaan. En tiedä muita tavanomaisia raskauden oireita kuin pahoinvointi, minulla sellaista ei ole ollut kuin vasta nyt parina viime päivänä kun olen ajatellut tätä asiaa ;) Viime aikoina on ollut päänsärkyä ja väsymystä, voi johtua uudesta työstä. Rinnat eivät ole kasvaneet eivätkä arat jne.

Äänestä

En nyt aio ottaa kantaa, että voisitko mahdollisesti olla raskaana. En tiedä. Aika pieni mahdollisuushan siihen noilla edellytyksillä kai voi olla. Who knows? Mutta kysymyksiisi:

Testistä: Apteekin testi on ollut omassa käytössä luotettava ja tällä palstalla on ollut paljon puhetta että se olis luotettava. Jotkut merkit (esim Predictor) näyttää oikein vasta kun raskaushormonia on paljon. Apteekin testi on siis herkempi.

Raskausviikoista: Ne lasketaan viimeisten menkkojen alkamispäivästä. Jotta 12 viikkoa olis esim tänään täynnä, viimisten menkkojen alkamispäivä olis 13.4.

Voit olla suht huoleti sen suhteen, että olisit vahingoittanut MAHDOLLISTA vauvaa lääkkeillä. En nyt muista tarkkoja viikkoja, mutta alussa ennen istukan kehittymistä, vauvan ravinto on siellä ruskuaispussissa, ei siis yhteyttä äitiin.

Tee vaan se testi. Sekin että tulos olisi negatiivinen, laukaisee jännitystä, joka voi olla syynä menkkojen myöhästymiseen.

Äänestä
  • Apteekin testi on halpa ja hyvä, tulos näkyy selvästi 5 minuutin kuluttua testin teon jälkeen.

    En oikein usko että olet raskaana sillä luulisi oireita olevan enemmänkin jos olet jo 12. viikolla. Mutta tee testi niin saat selvyyden.

    Äänestä

  • Aurora kirjoitti:

    Apteekin testi on halpa ja hyvä, tulos näkyy selvästi 5 minuutin kuluttua testin teon jälkeen.

    En oikein usko että olet raskaana sillä luulisi oireita olevan enemmänkin jos olet jo 12. viikolla. Mutta tee testi niin saat selvyyden.

    Anteeksi tyhmääkin tyhmempi kysymys, mutta mikä tämä 'apteekin testi' on - onko sillä joku nimi? :) En ole koskaan ostanut raskaustestiä, ajattelin että apteekissa on tsiljoonaa eri merkkiä tarjolla ja haluaisin kerralla osua siihen oikeaan... :)

    Äänestä

  • Minä. kirjoitti:

    Se on sen testin nimi. Saatavana apteekista samalta hyllyltä kuin muutkin testit. Ah niin itsestään selvä juttu meille, jotka olemme jo testin ostaneet ja tehneet, mutta kieltämättä hieman sotkee tuo nimi kun oikein ajattelee =)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lämmin kiitos ! Apteekin testiä siis tänään shoppaamaan...Jännittää...

    Äänestä

Soita terveydenhoitajalle ja pyydä lähete labraan. Lähete on voimassa heti ja sen saa puhelimen kautta. Ei maksa mitään ja tulos on luotettava.
Apteekin testeistä en osaa sanoa, kun en ole koskaan sellaista tehnyt, olen aina käynyt terveyskeskus labrassa.

Äänestä
  • teitkös testin?? ja mitä testi näytti?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    teitkös testin?? ja mitä testi näytti?

    Tein testin tammikuussa, positiivinen oli. Laskettu aika on 15.9 =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä. kirjoitti:

Auttakaa hyvät arkipäivän asiantuntijat.

Käytän e-pillereitä säännöllisesti. Syön niitä yhää. N.pari kk sitten 1-2 jäi ottamatta ajallaan, otin kuitenkin, pidin viikon taukoa seksissä ja asiaa painettiin villasella. Muistaakseni toukokuussa tuli ihan normaalit kuukautiset. Kesäkuussa vuodot olivat pahasti myöhässä, ne alkoivat vasta kun niiden piti seuraavana päivänä loppua ja pillereiden syönti aloittaa. Vuoto oli niukkaa, ruskeaa. Ajattelin kuitenkin huojentuneena, että homma OK kun ne tuli.

Nyt kuukautiset eivät ole tulleet taaskaan ajallaan. Olen menossa tänään hakemaan testiä apteekista. Osaatteko neuvoa mikä olisi luotettavin kotimerkki?

Mitäs jos olen raskaana, mitäs jos olen jo yli viikolla 12 (jos ne nyt jotenkin voi olla mahdollista)? Olen käyttänyt tänäaikana päivittäin e-pillereitä, särkylääkkeitä (olin flunssassa) ja olen käyttänyt jonkin verran alkoholia?

Kiitos vastaamaan vaivautuneille. Todella pelottaa tämä kaikki. Olen vasta saanut upean työn yms. enkä todellakaan voi saada vauvaa tähän tilanteeseen. Ps. enkä sitten muuten ole teini, vaan päälle parikymppinen nuori nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu