pihlaja

Tässä on suurin piirtein kaikki mitä tiedän tuosta hienosta puulajista.
Pihlajaa esiintyy pensasmaisena ja puumaisena versiona. Pensasmaisena se on yleensä monirunkoinen tai erillisiä kasveja on tiheässä, joten liian tiheässä pihlaja ei varsinaisesti voi olla. Mitä enemmän se saa valoa, niin sitä helpommin siitä voi tulla puu yhdellä, jopa lähes suoralla rungolla. Pihlaja lahoo ja ränsistyy suhteellisen nuorena, mutta juurelta nousee kantovesaa, joiden ansiosta se jatkuvasti uudistuu. Uskon, että pihlaja sietää melko runsastakin leikkaamista. Sitä isompaa puutasi tuskin saa tuuheentumaan muulla, kuin poistamalla sitä varjostavia puita jos niitä on.
Aukealla paikalla pihlaja kukkii kauniisti, mutta kukinnot myös haisevat tai tuoksuvat melko voimakkaasti noin viikon tai kaksi.
Olen miettinyt, että miksi metsissä on niin vähän isoja pihlajia, vaikka pieniä pihlajia näkee paljon. Toki niitä metsänhoidollisista syistä sorsitaan, mutta lisäksi ilmeisesti hirvieläimet syövät niitä niin paljon, että ne eivät pääse puiksi asti.


Tässä virallinen tietopaketti:

Pihlaja, Sorbus aucuparia

Pihlaja esiintyy koko maassa aina pohjoisen puurajalle asti.

Laaja, syvälle tunkeutuva juuristo, joka tekee helposti kanto- ja juurivesoja, myrskynkestävä.
Sekä pensasmainen että puumainen kasvutapa, 10-15 metriä korkea ja saavuttaa korkeintaan 80 vuoden iän.

Esiintyy tavallisimmin karuilla mailla, kuivasta kosteaan, puolivarjossa. Kasvaa usein jyrkänteillä. Erittäin tuulen- ja pakkasenkestävä. Viihtyy hyvin happamilla mailla.

Jänikset, peurat ja hirvet syövät mielellään pihjalan kuorta ja oksia. Monet linnut syövät pihlajan marjoja ja levittävät siten sen siemeniä. Siksi pihlajan saattaa tavata kasvamassa vaikka vanhan raunion kivenkolossa tai suuren puun oksanhangassa. Kestävyytensä, lehvästönsä, kukkiensa ja marjojensa ansiosta suosittu puu puistokäytävien varsilla.