Mua alkaa mennä totaalisesti hermot ja välillä itkettää ihan saatanasti. Kuinka jaksaa, kun kotona sairauden takia on ollut jo 2,5 vuotta (välissä työtä vain 5kk).. Tää on ihan kamalaa. Ei ole kavereita eikä huvita yksin tehdä mitään.
Naimisissa olen ja mieheni kanssa ollut yhdessä yli 3vuotta. Olen parikymppinen nainen ja olen hakenut takaisin kouluun syksyksi mikä aikoinaan jäi kesken. Mutta miten kestää syksyyn asti? Mikäli edes kouluun pääsen.
Huoh. Ainoa ihminen mitä arkipäivisin puolisoni lisäksi näen on terapeuttini. Olisi kiva käydä kahvilassa, leffassa tai oleilla vaan jonkun kanssa edes pari kertaa viikossa... :(
Naimisissa olen ja mieheni kanssa ollut yhdessä yli 3vuotta. Olen parikymppinen nainen ja olen hakenut takaisin kouluun syksyksi mikä aikoinaan jäi kesken. Mutta miten kestää syksyyn asti? Mikäli edes kouluun pääsen.
Huoh. Ainoa ihminen mitä arkipäivisin puolisoni lisäksi näen on terapeuttini. Olisi kiva käydä kahvilassa, leffassa tai oleilla vaan jonkun kanssa edes pari kertaa viikossa... :(
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mulla ei oo ikinä ollu sellasta ystävää jolle voisi kertoa lähes mitä tahansa.. Sellainen jonka kanssa puhua vähän syvällisempiä asioitakin ja pohdiskella maailman epäkohtia ja hyviä asioita..
p.s. olen ateisti, vasemmiston kannattaja sekä ikuinen pessimisti
Pirautapa Erkki Tuomiojalle, sille pölyiselle linnunpelätille. Hänkin on Jumalankieltävä vasemmistolainen ja kuulostaa aika pessimistiseltä
Mene johokin ateistikerhoon, jossa vallitsee musta ja pimeä maailmannäkemys. Siitä tai sieltä saa lisää mustaa ja pimeyttä ympärillesi, koska valoa nyt et elämääsi edes halua. Mutta älä valita sitten jos olet omat maailmankatsomukseksi valinnut mustan ja pimeän puolen. Se on se julma musta paholainen, joka tekee sinulle kiusaa. Se ahdistelee sinua, kuristaa kurkusta ja heittää käärmeitä selkääsi. Yöllä senkun odottelet, kun pimeys saapuu, niin saat olla luikertelijoiden kanssa samassa vuoteessa. jotta silleen siellä pimeässä maailmassa eletään.
Ole ihmeessä onnellinen rakkaaseen pimeään maailmaasi ja elä onnellisesti siellä, jos kerran tiesi olet valinnut. Älä valittele mustaa elämääsi täällä.
Musta maailma on sen verran vaarallista muutenkin, että nuoret eivät tajua, mihin uskovat. Yöllä ne pirut ja paholaiset astuvat asuntoihinne ja kiusaavat teitä. Ahdistus vaan kasvaa. Sorry jos kerroin totuuden.
kerro mulle mistä noita sieniä löytää
Mieluummin yksin, kuin hihhuleiden horinoita kuuntelemassa.
Näin kyynikkona voin vain todeta että tuossa lopusahan totesit tilasi syyn ihan itse.
Paatunut pessimisti tarvitsee kaverikseen samanlaisen ja niitä on huomattavasti vähemmän kuin ns. normaaleja. Jos nyt pessimisti toista samanlaista edes kestäisi.
Kaatuvat yhdessä koiran ulosteläjään ja muuttuvat itsekin paskakasaksi.
Otan osaa. Olispa mullakin vaimo jota voi katsella päivisin. Vaan eipä ole edes sitä joten tyhjiä seiniä joudun tuijottamaan.
Eikö miehesi halua keskustella kanssasi syvällisistä asioista? Tämä on varsin valitettavaa kuulla sillä mielestäni juuri syvälliset keskustelut antavat syvyyttä pari suhteelle. Mutta jos haluat jakaa ajatuksia "tuntemattoman" kanssa, olen mieluusti valmis vaihtamaan ajatuksia kanssasi
en halua tuntematonta enkä edes "tuntematonta", tarkoitan etten hae täältä juttuseuraa, vinkkejä tai muita kokemuksia lähinnä..
Ai niin ja Jani-Petteri vois olla mielissään seurastasi kans, ainakin siihen saakka kun sen vanhemmat palaa takaisin sieltä kolmen viikon ulkomaankomeenukselta. Sekin on ateisti ja pessimisti, lisäksi kaipaa aikuisen seuraa
Moikkelis. :) Tulinpahan vaan sanomaan, että jos sulla on kumppani niin sinulla ei ole mitään oikeutta tuntea oloasi yksinäiseks.
Naurettavaa paskaa. Kuule, elämässä on / pitäis olla muutaki ku se oma elämänkumppani, et sä voi sillä ainoostaan täyttää elämääs. Tai voit, mut joko sä tai sun kumppani saa siitä lopulta tarpeeks ja lähtee vetää.
kyllä on oikeus, kaikki kokee asiat eri tavalla.. ja vaikka kumppani on läheinen ihminen jota päivittäin näen, jonka kanssa juttelen ym. niin ei se korvaa ystäviä, ei puoliso ole kaveri.. vaikka kaikki salaisuudet jaammekkin, huolet kerromme ja niin pois päin..
mitä mä päivisin teen?
joku vastaa kohta: käyt täällä ruikuttamassa
just
edellinen viesti oli yksinäiselle ja tämä on kaioottrolli:
pitää pitää pitää! mutta tiedän pariskuntia, avipareja jotka yhdessä ovat olleet kauan vaikkei oikein muita kavereita olekkaan.. ja silti ovat yhdessä.
älä lähde tuollaista väittämään että jompikumpi saa tarpeeks..
tulevaisuudesta ei tiedä kukaan mitään mutta tuollainen väitös on vain sun mielipide, ei totuus eikä mitään muutakaan jolla olisi arvoa
Sama tuli mieleen... Minä olen OIKEASTI yksin, siis aivan totaalisen yksin. Ei mistään kumppanista tietoakaan...
Etsi joku, jonka kanssa voit kirjoitella.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4884
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3599
http://koti.mbnet.fi/~raijae/
Voit tutustua uusiin ihmisiin, ja löytää ystäviäkin.
kiitos hipauhillevi
Että sinä olet ollut yksinään yli 2v. Ja kerroit olevasi naimisissa. Asuuko miehesi erillään. Voin lohduttaa minä olen sairauden takia ollut yksinään koko ikäni 55v. Ja koska vastakkaiseen sukupuoleen kontaktin saaminen on epäonnistunut satoja kertoja, Ei se ehkä enää sattumaa ole. Mulla kun on sairaus,joka ei näy,kun olen paikallaan,mutta sitä selvemmin kun kävelen jalkatuen kanssa. Rehellisesti sanoen, lähes kaikki naiset suhtautuu sen jälkeen,kun olisi vähintään spitaali,inhoten. Tää on kasvattanut hirveän vihän naisia kohtaan,ja päivä kerrallaan yritän olla tekemättä sitä,mitä ei voi perua,enkä tarkoita itsaria. Jos olisin vaikka 20v tiennyt,mitä elämä tulee kroonisine masennuksineen olemaan,varmasti olisin tappanut itseni,nyt en uskalla.
Hei, en tiedä minkälaisiin naisiin olet elämässäsi törmännyt, mutta voin ylpeänä lajini edustajana sanoa, ettemme suinkaan ole kaikki samanlaisia. Minua ei heilauta jos miehellä jalkatuki tai puuttuu koko jalka. Ei se ole olennaista, olennaista on mitä korvien välissä tapahtuu. Tiedän että välillä on niiin saatanan vaikeaa vääntää asenne myönteisen puolelle, mutta kyllä yleensä hymyyn saa vastaukseksi hymyn ja ystävälliseen kommenttiin myönteisen vastauksen. Ei elämänkumppaneita kasva joka puulla ja oksalla, mutta vastaan tulee ihan taatusti. Tottakai on opettelemista oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, mutta kyllä se vaan kannattaa. Älä vihaa meitä, ihmiset on oikeasti ihania, toiset ihan pöllöpäitä tietysti, mutta kaikki me ollaan vaan ihmisiä heikkouksinemme ja vahvuuksinemme. Toivotan sinulle hyvää illanjatkoa ja aurinkoisempaa huomista!
anteeksi mutta kaipa jokainen ihminen on omanlaisensa ja kokee asiat omalla tavallaan.. tiedän että pessimistisyys ei auta asiaani muttei se koko syy ole.. olen "ollut" optimisti ja saanut kuraa vain niskoilleni..
niin ja ei mitään tekemistä ne muut jutut siel loppu teksteis.
Mene kansalaisopiston kurssille, katsele paikallislehdestä eri tapahtumia, entäs vapaaehtoistyö, lemmikki, ehkä voisit tutustua naapureihin jne...
Silmät ja korvat auki, kyllä on paljon ihmisiä jotka kaipaavat juttukaveria ja ystävää!
Sama juttu täälläkin. Aina yksin, ei kavereita tässä kaupungissa ja edes terapeuttia en näe kun ensi kerta vasta kuukauden päästä. Miehestäkään ei aina ole apua kun tilani stressaa raukkaa ihan hirveästi, eikä hänkään aina jaksa:/
Kovasti tsemppiä kohtalotoverille.
ei ole kavereita ollut sitten ala-asteen, kohta 30 ja aina kotona yksin. on sentään työ jossa käydä välillä. olisi kiva kun joku töissä vaikka pyytäisi limsalle tms vaikka ihan kavereina, koska itsellä ei rohkeus riitä. ps olen normaalipainoinen, ei diagnosoituja sairauksia tms. sosiaalisesti rajoittuneen elämä on..
jaksaako tätä kukaan lukea loppuun?
Olispa edes töitä. Olen koht ollut vuoden työttömänä. Aika käy pitkäksi ja elämä tylsäksi tai se on ollut jo iät ajat tylsää. Töitä on pirun vaikee saada nykyään vaikka olis kokemustakin. Kävin tos vähän aikaa sit paris haastattelus mut ei sieltä ole mitään kuulunut sen jälkeen.
mulle olis töitä vaikkei ammattia olekkaan, koulua kuitenkin sen verta käynyt että voisin työskennellä opiskelija tittelillä.. mutku sairaus estää..
huoh.
Mä olen opiskellut 3 ammattia ittelleni. Eikä siltin saa töitä. Kokemusta on vaikka miltä alalta.
Mulla on aikalailla sama tilanne...
mä oon himassa melkein koko päivä. ei kavereita ja mulla yksi serkku sen kanssa hengailen. ei miestä koska pelkään lähestyä miehiä ja olla ylipäätänsä miehen kanssa suhteessa. olen arka ja ujo ja olen oppinut elämään elämäni yksin 22 vuotta. käyn koulua mutta menen luokalle ja menen suoraan kirjastoon taika kotiin ei mitään paljoa.
joskus tunnen yksinäisyyttä muta hoen itselleni että etsä mitään miestä tarvitse....
tuttavalla kaikilla mies ja lapsi ja ovat onnelisia....
joskus haluaisin olla he mutta nyt nautin vapaudesta,,,
kannattaa laajentaa työtehtäviä mitä hakee. oma työni ei liity millään tavalla koulutukseeni, ja on ns. "paskaduunia" pikkupalkalla. kyllä tästäkin silti palkkaa maksetaan, eikä tarvi istua kotona 24/7
mä olen tehnyt vähän kaikkee. Ollut puutarhurina, leirintä alueen talonmies, kirvesmies töitä, maalaus töitä, muutto hommia olen tehnyt, rakentanut esiintymis lavoja, laiva siiivooja, puutöitä, entisöijä, kirpputorilla olen ollut töissä, lastannut/ purkanut junia ja rekkoja, myynyt joulukuusia... lista olis aika pitkä et otan yleenasä työn kuin työn jos siitä maksetaan edes kohtuullisesti. Ilmaiseksikin olen tehnyt öitä joskus jos siitä on saanut hyvää työkokemusta.
Aloittaja on onnellisessa asemassa siinä mielessä, että naimisissa ollaan ja mies siis löytyy.
Itselläni sellaista ole, koska uskon etten tule koskaan olemaan suhteessa saati sitten jossain naimisissa.
Ei minkäänlaista seuraa, vähiten hellyyttä. Enkä näe edes terapeuttia. Hoh hoh.
Kyllä ne töihin ottaa vaikka olisi sairaus, esim. palkkatukityö tms. Lisäksi sulla on sentään mies, kaikilla ei ole edes sitä! Ellet ole väärän ihmisen kanssa sitten. Harrastukseenkin voi mennä.
no Mun sairaus estää tällä hetkellä töihin menemisen.. syksyksi yritän päästä opiskelemaan.. Terapiassa opettelen elämään ja hallitsemaan ahdistustani ja se on ihana asia, että jo reilun puolen vuoden käynneistä on ollut hyötyä! Lääkkeisiin en koska, en enää. Elämä on parempaa ilman niitä myrkkyjä KUN pystyy elämään ilmankin. En nyt tässä väitä, että jokaisen pitäisi lopettaa lääkkeiden popsiminen.
Tiedän, että on mies. Rakastan häntä paljon ja hän minua. Muttei hän korvaa ystäviä. Olisi kiva, että olisi vaikka joku kellä itsellä on tai on ollut masennusta/ahdistuneisuutta/paniikkihäiriötä..
Olis kiva puhua myös vähän syvällisemmistä asioista tai ihan vaikka kauneudesta, terveydestä, elokuvista, musiikista, ihan mistä vaan. Välillä jonkun muun kanssa kuin oman puolison.
Eikä se puoliso ole sellaista tyyppiä joka jaksaa aina jutella jostain.. Se ei ole sen juttu ja ihmiset on erilaisia. Silti olen hänen kanssaan onnellinen mutta muuten surullinen muuhun elämääni.
http://www.mielenterveyshelmi.fi/?Kirjeenvaihto
Kurkkaapa jos tuolta löytyisi kiinnostavia ilmoituksia.
Minulla on kaksi fyysistä sairautta.Päivät ovat erilaisia, mutta eteenpäin mennään.
kiitos hipsuhillevi
moi väsky!
Niin kaipaatko sitten juttukaveria, tässä nyt olis tarjolla pikkasen sinua vanhempi naisihminen, mutta valmiina jakamaan asioita. :)
Mua ärsyttää... Kesällä olis aikaa tehdä vaikka mitä kivaa kavereiden kanssa, MUTTA ei ole kavereita eikä ystäviä. On vaan itse itsensä kanssa. Toki on perhe, mutta se on eri asia. Kesät vietän kotona tietokoneella yksin omassa huoneessani. Tapan aikaa keskustelufoorumeilla. En mä tällaista kesää haluiaisi. Tää ei oo se, mitä mä toivon. Oon syntyny tälläseks, kun oon ja en voi tälle mitään. Mussa on vikaa enemmän kuin muissa, koska enhän mä edes saa kavereita nykyään. Pohjaton yksinäisyys. :(
Menipä päivä nopeesti tänään. Pelasin pleikkarii koko päivän, aamu klo 11 aloitin ja just lopetin. Aika turha päivä tääkin oli.