Kiusaajan kohtalo?

huolestunut

Siskoni poika on pikäaikaisen koulukiusaamisen uhri. Tämä tuli kaikille yllätyksenä. En olisi koskaan arvannut että asia olisi näin. Ulkoisesti poika oli aina iloinen ja ulospäinsuuntaunut. Asia valkeni meille kuitenkin liiän myöhään.

Erään koulupäivän jälkeen homma oli karannut täysin käsistä. Siskon poika oli kuulemma saanut tarpeekseen ja tapellut vastaan. Tästä kiusaaja oli menettänyt täysin malttinsa. Sivullisten kertoman mukaan kiusaaja olisi varmaan tappanut ellei lähettyvillä olisi ollut aikuista joka pystyi lopettamaan potkimisen.

En unohda koskaan sitä näkyä mikä minua kohtasi sairaalassa. Näin jälkikäteen katsottuna olemme onnellisia että hän parantuu fyysisesti täysin. Poika kyllä tsemppaa kovasti aina kun käyn sairaalassa katsomassa häntä mutta ilman psykologin papereitakin näkee että jotain on muuttunut. Ehkäpä aika korjaa...

Mitä tulee kiusaajan kohtaloon niin hän vähät välittää tapahtuneesta ja kehuskelee tekemisillään. Jotenkin vaan tuntuu että hän pääsee liian vähällä tästä.

Olen monesti miettinyt että potkisin tämän mulkun samaan kuntoon. Ei siitä varmaan pitkää kakkua sais jos sanois että kännissä minulla vaan naksahti.

Jos oikeusjärjestelmä ei ole tarpeeksi suuri pelote niin miten voimme suojella läheisiämme? Siskoni on muuttamassa toiselle paikkakunnalle joten toivottavasti koulukiusaaminen loppuu tähän.

4

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niimpäniiin

      Eikait siitä paljon mitään tule, jos vähän käy ojentamassa sitä kiusaajaa..
      Ilta-sanomissakin oli vasta että isä oli käyny lyömässä poikansa kiusaajaa, ja ei ollut saanu ku vähän sakkoa.

    • joopajooo

      Joo opettakaa vaan maailmalle että väkivaltaisuus on oikein et tulee viel hullumpi maailma!! -.-

    • Entäs sitten kiusatun kohtalo? Terveisin: ent. koulukiusattu.

    • Elämän julma laki

      "Mitä tulee kiusaajan kohtaloon niin hän vähät välittää tapahtuneesta ja kehuskelee tekemisillään."

      Nyt ympäristö kunnioittaa kiusaajaa entistä enemmän. Opettajat välttävät puuttumista kiusaajan toimiin. Muut pojat pelkäävät ja alistuvat kiusaajan oikkuihin. Nuorten tyttöjen päässä alkaa herätä eroottisia mielikuvia kiusaajasta. Kiusaaja on voittaja, jolle ennustan loistavaa tulevaisuutta elämässä. Kiusaajan uhrien kohtalo on kokonaan toinen, kova, tyly ja toivoton.

      "Jotenkin vaan tuntuu että hän pääsee liian vähällä tästä."

      Suurin osa meistä syntyy kiusattaviksi. Osa meistä syntyy kiusaajiksi. Jälkimmäisllä on helpompaa, he ovat hierarkian huipulla niin koulussa kuin myöhemmin työelämässäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe