Minulla on noin 3 vuotias orkidea,sitä mallia, joka alkukeväästä myydään kukkivana. Isot valkeat kukat varren päässä. Kymridi? En muista.
Se tekee lehtiä, mutta ei ole vielä (kään) kukkinut. Ilmeisesti se kuitenkin jostain omasta perverssistä syystään viihtyy kun ei ole kuollutkaan.
Olen kyllä puhunut sille: " tiedätkö miltä roskis näyttää sisältäpäin?"
Ei ole vielä vastannut, mutta lehtiä kyllä tehdään ihan kiusallaan. Pitkät, kovat ja suipot lehdet lähtevät ikäänkuin sivusipuleista, jos helpottaa tunnistamista?
Olisiko jollakulla vinkkejä tähän? Orkidealannoitetta, jossa sitä ureaa onkin, olen antanut aika nihkeästi, kun se vaan tuntuu lisäävän lehtien määrää. Vai pitäisikön se jakaa pienemmiksi ja ruveta kiusaamaan ihan tosissaan?
Se on edelleen vanhassa purkissaan, ja näyttää voivan mainiosti siinä.
Maanantaisin se istuu työpäiväni ajan jalkakylvyssä, eli laitan sen seisoneeseen veteen aamulla ja otan töistä tullessani pois.
Höyrykylvyssä se on noin kerran kuussa. Eli ammeessa korokkeella ja lämmintä vettä suihkulla ympärille.
Ennenkuin se rupeaa voimaan huonosti, olen ajatellut tehdä sille kaapin vanhasta akvaariosta.
Olisko täällä orkideaharrastajia?
Lannoitus?
Ennen kukintaa syksyllä/talvella/keväällä vai nyt kesällä?
Kuinka usein?
Mitä se tykkäisi mäntykarikkeesta/turpeesta/sammaleesta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän tunteen olen samassa jamassa ja olet oikeassa ei se ole kuollut se vaan kaipaisi jotain pientä ja sitten alkaisi kukkimaan minusta se että kotiolot ovat erilaisia eli kotona valo ja hajut ovat erilaisia kuulin jostakin että kannattaa lehtiä suohkuttaa hyvin miedolla alkoholi liuoksella.... tiedä sitten.
Melkein kaikki orkideat (paitsi se helpoin eli phalaenopsis) tarvitsevat viileän ja lämpimän vuodenajan sekä vuorokausittaisen lämpötilanvaihtelun kukkiakseen. Tämän lisäksi niiden valontarve on melkoisesti suurempi kuin perhosorkidean, jonka kukittaminen tavallisissa huoneoloissa onnistuu nykyisillä hybrideillä oikein mainiosti. Käytännössä keskuslämmitetyissä asunnoissa muut orkidealajit ovatkin ensimmäisen kukinnan jälkeen lähinnä viherkasveja!
Lueskelepa sellaista teosta kuin "Orkideat kotosalla", se on melko valaiseva pikaopas.
Hei!
Olisikohan kukkasi kymbidi (Cymbidium)? Vaikuttaisi ihan siltä.
Hoitosi on muuten kohdallaan, mutta kasvi tarvitsee kukkiakseen vuosi- ja vuorokausirytmin. Eli nyt kesällä kastele ja lannoittele, anna olla valossa, auringossakin, kuten teet, mutta syksyllä vähennä kastelua, aina vain niukenna, mutta pidä kasvia hyvässä valossa ja niin viileässä kuin mahdollista. Päivän ja yön lämpötilojen pitäisi myös vaihdella muutaman asteen verran.
Nuppuvanat tulevat sipulimaisen "bulbin" vierestä, näyttävät aluksi aika lailla uudelta versolta. Niiden kasvaessa kastelun kanssa on oltava tosi nuuka. Kasvikaapin väsääminen on aivan turha toimenpide. Helpompiakin kukitettavia orkideoissa on kuin tämä laji, mutta kun perusasiat ovat oikein, kukinnasta voi tulla tosi upea. Lisätietoja voit käydä lukemassa vaikkapa sivuilta www.saunalahti.fi/orkyhd
Tsemppiä!
Katsotaan miten käyp. Jos ei kuki niin ainakin on upea Anopinkieli mulla. Jos kukkii, niin tuuletan tällä palstalla.
Muistin justiinsa, että en maininnut lehtien olevan piitkät ja suipot. Kukat taisivat kuin taisivatkin olla ei-valkoisia (mie mittään muista)Mutta bulppeja tulee yhtäkaikki (ja joka pävä, kohta se pursuaa ulos purkistaan)
Niin, se lannoitus, eli sitä orkidealannoitettako vaiko subsraalia ja höpinää?
Olen jo muutenkin varautunut muiden kasvieni vuoksi laskemaan lämpötilaa öisin tonne 16 - 18 asteeseen. Toivottavasti en itse vaivu talvihorrokseen.
Jos musta ei kuulu talvella mitään olen tod.näk talviunessa, mutta kukat voi hyvin ja orkidea kukkii...tai sit ei..
Noilla Olivian neuvoilla edeten luulenpa että voisi onnistua. Enkä väsää mitään kaappia, näyttää viihtyvän muutenkin.
Siis Mantelin orkidealle kesäruuaksi kanankakkaa ja merileväliuosta. Yhdistelmä olisi paras kasvin kannalta, mutta jos tuoksu ei ihan miellytä, laita tavallista "substralia" (erikoista orkidealannoitetta on turha ostaa yhtä varten), mutta huomattavasti laimeampana liuoksena, ehkä vain kymmenesosa kuin mitä ohje sanoo. Lopeta lannoitus syksyllä kun alat vähentää kastelua muutenkin.
Alkoholia käytetään ötökäntorjuntaan (kirkkaaseen alkoholiin esim. koskenkorvaan kastetulla vesivärisiveltimellä voi kasvista poistaa esim. kilpikirvoja. Koko kasvin voi myös sumuttaa liuoksella, jossa on puolet vettä, puolet alkoholia ja liraus tolua tai muuta nestesaippuaa.)
Kymbidin juuret täyttävät aika nopeasti purkin, mutta älä silti vaihda kuin aivan tarvittaessa, silloinkin paakkua rikkomatta vain hiukan suurempaan - muuten saat kasvatella sitä kohta saavissa.
Eiköhän se siitä!
Olivia