TAUSTATIETOJA: Olen 16-vuotias lukiolaistyttö. Käyn lukiota pienessä kylässä, asun asuntolassa ja menen 100 km kotiin aina viikonlopuiksi. Minulla on kavereita koulussa, poikaystäväkin löytyy. Oon käynyt läpi pari vuotta syömishäiriötä, mutta ne ajat alkaa olla ohi.
Silti mun elämästä puuttuu jotain. Olen melkein aina iloinen ja pirteä (ainakin ulospäin), mutta mun sisällä kytee jotain. En tiedä mitä se on; ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä? Kuitenkin, aina jos jään yksin, nää tunteet nousee pintaan. Mua alkaa ahdistaa, lyön itseäni seiniin, viiltelen, hakkaan itseäni, koska en vain kestä olla. Kerran poikaystäväni yritti estää, kun sattui tulemaan huoneeseen kesken "kohtauksen" -> sain paniikin ja hakkasin itseäni entistä kovempaa. Tilanteen lopetti vasta kun rakas alkoi itkeä yrittäessään estää mua. Sanoi että se satuttaa varmasti häntä enemmän kuin mua, nähdä mut tekemässä itselleni niin.
Nyt meni jo vähän offtopiciksi, mutta... niin. Ehkä yksi suurimmista ongelmista on otsikossakin mainittu pelko tulevaisuudesta. Pärjään koulussa keskihyvin; suurin osa numeroista on siinä 7 ja 9 välillä. Mutta kuitenkin, olen vakuuttunut siitä että tulevaisuudella ei ole mulle mitään tarjottavaa. Tiedän etten pysty opiskelemaan tarpeeksi päästäkseni mihinkään ammattiin. Putoan tyhjän päälle.
Nää syyt aiheuttaa sen, etten mä jaksais enää yrittää. Tahtoisin vaan kuolla. Itsemurha - on pyörinyt päässäni paljon. Olen saanut hankittua muualta reseptilääkkeitä joilla sen voisin tehdä.
Kohtalotovereita, apua, jotain? Tai ehkä mä vaan halusin kertoa jollekin. Mun fiiliksistä. En tiiä.
Silti mun elämästä puuttuu jotain. Olen melkein aina iloinen ja pirteä (ainakin ulospäin), mutta mun sisällä kytee jotain. En tiedä mitä se on; ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä? Kuitenkin, aina jos jään yksin, nää tunteet nousee pintaan. Mua alkaa ahdistaa, lyön itseäni seiniin, viiltelen, hakkaan itseäni, koska en vain kestä olla. Kerran poikaystäväni yritti estää, kun sattui tulemaan huoneeseen kesken "kohtauksen" -> sain paniikin ja hakkasin itseäni entistä kovempaa. Tilanteen lopetti vasta kun rakas alkoi itkeä yrittäessään estää mua. Sanoi että se satuttaa varmasti häntä enemmän kuin mua, nähdä mut tekemässä itselleni niin.
Nyt meni jo vähän offtopiciksi, mutta... niin. Ehkä yksi suurimmista ongelmista on otsikossakin mainittu pelko tulevaisuudesta. Pärjään koulussa keskihyvin; suurin osa numeroista on siinä 7 ja 9 välillä. Mutta kuitenkin, olen vakuuttunut siitä että tulevaisuudella ei ole mulle mitään tarjottavaa. Tiedän etten pysty opiskelemaan tarpeeksi päästäkseni mihinkään ammattiin. Putoan tyhjän päälle.
Nää syyt aiheuttaa sen, etten mä jaksais enää yrittää. Tahtoisin vaan kuolla. Itsemurha - on pyörinyt päässäni paljon. Olen saanut hankittua muualta reseptilääkkeitä joilla sen voisin tehdä.
Kohtalotovereita, apua, jotain? Tai ehkä mä vaan halusin kertoa jollekin. Mun fiiliksistä. En tiiä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
auts.
Kaikesta päätellen sinulla ei ole lahjojen perusteella mitään vaikeuksia pärjätä kohtuullisesti opinnoissa ja elämässä. Tunteet ovatkin sitten ihan eri asia.
Mutta mietipä näin: Kun eilen tai viime viikolla murehdit tulevaisuutta, niin tässä se nyt on - juuri tässä. Ei tämän pahempaa.
Niin se on myös tulevaisuudessa.
oon itekki nuori, 14 vuotias tyttö ja itelläkin on samoja ongelmia.. mulla on kans niin että oon ihmisten seurassa pirteä ja ilone, mut sit taas ku oon yksi nii mua masentaa tosi paljo, en oikeesti usko et mulla tulee olee tulevaisuudessa mitään ja siks aattelenki itsemurhaa tosi useesti.. käyn psykologilla ja siitä onki ollu apua siinä että nyt mä osaan puhua mun asioista, enne psykologia mun elämä oli täyttä helvettiä.. olin jo yrittäny itsemurhaa useesti, ja siitäkää ei ketkää mun läheiset tiedä.. mutta ku oon saanu sen kautta apua mun ongelmii ja niihi asioihi jotka painaa mun mieltä ja mun olo on parantunu. ja psykologin kautta mulla on alettu epäillä kaksisuuntaista. ja mun äidillä on se myös ja periytyminen on mahdollista.. mut mee ihmeessä puhumaa tosta asiasta ammattiauttajalla koska se iha oikeesti auttaa :-) jaksamisia sulle !!
Onko lapsuus ollut sinulla turvaton.
Teiniangstailua. Kyllä se siitä menee ohi. Kirjoituksesi perusteella sinulla ei ole mitään syytä tappaa itseäsi ja se ärsyttää suuresti niitä joilla on oikeitakin ongelmia.
Oon itekki 16v, kohta tosin 17. Ja oon kärsinyt masennuksesta 14-vuotiaasta asti, mutta nyt se on hävinnyt melkein kokonaan psykologin ja masennuslääkityksen (Sertralin) ansiosta. Mulla on myös ollu syömisongelmia ja niihin autto ravitsemusterapeutilla käynti.
Eli siis mäkin viiltelin yms.. tein muuta paskaa itelleni :/, mutta tajusin ettei se auta mua yhtään, se vaan lisäs masennusta. Lisäksi lopetin viiltelyn, koska en halunnu satuttaa mun perhettä, enkä halunnu et ne ois huolissaan musta. Oon käyny psykologilla 14-vuotiaasta asti ja se on auttanut. On hyvä, ku voi kertoo jollekki luottamuksellisesti omia asioitaan. Sitte kävin myös ravitsemusterapeutilla (mistä kerroin jo aiemmin) niin seki oli tosi hyvä apu ja ymmärsin ettei alipainon tavoittelu oo mitään tavoittelemisen arvosta. Mutta kaikista isoimmat avut mulle on kuitenkin ollu perhe, poikaystävä ja lääkitys.
Mulla on ollu kahta eri masennuslääkitystä. Ensimmäinen alotettiin, kun olin kasilla, mut se vaan pahensi oloo, joten se lopetettiin. Toinen lääkitys alotettiin viime kesällä, kun olin laitoksella. Tää lääkitys on auttanut ja vieny itsetuhoset ajatukset ja teot pois. Tää lääkitys auttaa myös pakkoajatuksiin ja -toimintoihin, joista oon kärsiny alakoulusta lähtien.
Mutta siis suosittelen sullekki psykologia ja masennuslääkitystä, koska ne oikeesti auttaa.
"Kaikesta päätellen sinulla ei ole lahjojen perusteella mitään vaikeuksia pärjätä kohtuullisesti opinnoissa ja elämässä. "
Tällainen asenne ärsyttää minua suunnattomasti. On raivostuttavan kapea-alaista määritellä ihmisen "lahjakkuus" koulumenestyksen perusteella.
Yleensäkään en ymmärrä näitä kommentoijia, jotka hihkuvat aloittajille "olet fiksu" tai "olet lahjakas". Aivan kuin "fiksuus" ja "lahjakkus" olisi jokin ihmisarvon mitta. Sitä paitsi eivätkö kaikki ole lahjakkaita jossakin? Eivätkö kaikki ole jollakin tavalla fiksuja. Jotkut eivät vaan saa omia kykyjään selville, koska vanhemmat ja opettajat ja harrastustoimintaihmiset niitä osaa huomata.
Kyky ajatella loogisesti ja kyky opetella puhelinluettelo ulkoa on ainostaan YKSI lahjakkuuden laji. Mutta juuri tätä lahjakkuuttahan kouluissa mitataan (poislukien liikunta ja kädentaidot.) Samaa mittaa Pisa, Mensa yms.
Totta kai koulumenestys on hyvä asia, sillä se avaa mahdollisuuden työllistyä arvostetuille tekniikan ja lääketieteen aloille. Jos tästä menestyksestä tulee pakkomielle, ei hommassa ole mitään järkeä. Asioiden pitäisi sujua rennolla otteella.
Ennen kaikkea kirjoittajahan stressaa opintojen sujumisen suhteen. Silloinhan juuri olisi syytä löytää elämän mielekkyys jostain muusta kuin koulumenestyksestä. En tiedä, onko kirjoittalla jokin tietty ala mielessä, jonne ehdottomasti haluaa päästä, milloin ehkä hiukan kannattaakin stressata... en tiedä.
Onko järkeä kilvoitella taivaspaikasta mielenterveytensä kustannuksella?
"eivätkö kaikki ole lahjakkaita jossakin?"
Eivät. Lahjakkuus tai älykkyys (tai kyky soveltaa opittuja asioita) eivät ole ominaisuuksia, jotka jakautuvat tasan kaikille.
Suurin osa tulee olemaan keskivertoja elämän kaikilla osa-alueilla ilman minkäänlaista erityislahjakkuutta mihinkään suuntaan.
mulla menee tosi huonosti. ajattelen päivittäin tapaa millä voisin tappaa itteni - kaks tapaa on tällä hetkellä hyvän kuuloset. musta tuntuu että mä toteutan jomman kumman. mä oon liian herkkä tähän maailmaan.
Sculpture hyvä !
Kerrot, että olet herkkä ja pahoilla mielin.
Voisitko ajatella jotain, mikä ei vahingoita vaan ilahduttaa sinua tosi paljon.
Mihin keskityt, se lisääntyy..
Voisit hemmotella itseäsi, sinä olet ansainnut voida hyvin.
Ja lääkärin tai terveydenhoitajan juttusille kannattaa mennä !
mä olen 14 tyttö. välillä tuntuu etten jaksa elää ja puran omaa huonoa oloa läheisiin ihmisiin ja viiltelyyn. minusta tuntuu ettei ketään kiinnosta vaikka kuolisin. äitini on alkoholisti ja sillä on todettu kaksisuuntainenmieliala häiriö. koulussa menee ghuonosti enkä jaksa keskittyä mihinkään. en uskalla puhua kenellekkään minun pahasta olosta. koko lapsuus on ollut yhtä helvettiä. olen joutunu elämään pelossa että äidilleni sattuu jotain hänen ryyppyreissuilla.
vieläkin täällä. hetken meni paremmin, kunnes perhepiirissä pari asiaa räjähti käsiin, ja meno lähti alaspäin. niin kovaa vauhtia etten osaa enää pysähtyä.