Hei! Tarvitsisin hieman fiksuja sanoja ongelmiini. Elikkäs tilanne on tämä ollaan seurusteltu avopuolisoni kanssa nyt noin 2 vuotta, alkuksi kaikki meni hyvin molemmat käytiin töissä ja elämä oli hauskaa ja rentoa.
No nyt noin reilut puolivuotta sitten avopuolisoni joutui lopettaman työt allergian takia, hän ei ole edes yrittänyt etsiä muita töitä tai saati sitten koulutus paikkaa, tässä tuli sitten kuvioihin se kuningas alkoholi. Ensiksi luulin että se ottaa hieman rankemmin vaan koska murehti työttömyyttään, mutta nyt tilanne on kärjistynyt aivan kokonaan, hän juo noin 2-4 kertaa viikossa lähes poikkeuksetta poikien reissuille hän yleensä on häipynyt jo ennenkun minä olen tullut töistä kotiin ja hänen kotiin tulo aikansa on yleensä siinä 04.00-07.00 välissä aamulla ja lähes aina joku hänen ystävistään kantaa hänet sisälle kun herralla ei omat jalat enää kanna.
Kotiin tullessaan hän alkaa käyttäytymään miten sattuu, yleensä herättää minut ja alkaa nimittelemään, yleensä olen h**ra, lehmä, pa*ka akka tai jotain muuta yhtä nättiä ja se huutaminen on niin hermoja raastavaa vaikka olisin ihan sikeässä unessa hän ei voi vain antaa minun nukkua vaan hänen on jollain tavalla saatava satuttaa minua, väkivaltaa ei vielä ole, mutta sitäkin olen jo pelännyt, että millon se astuu kuvioihin. Olemme jutelleet tästä aiheesta paljon ja hän tuntuu sen osittain ymmärtävän, koska häntä harmitaa itseäänkin aivan älyttömästi se miten paljon hän minua loukkaa ja satuttaa, mutta hän ei vain luopua siitä viinasta ja oluesta! Vaikka hän miten joka ikinen kertaa vannoo ja lupaa että vähentää ja käyttää alkoholia kohtuullisemmin niin ne lupaukset unohtuu viimestään seuraavana viikonloppun ja sama ralli jatkuu taas. Olisiko kellään samanlaisia ongelmia ja miten selvisitte niistä?
alkoholisoitunut :/
14
330
Vastaukset
- pla.pio
Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k - silläsiisti
Avoliitto on siitä helpompi kuin avioliitto, että riittää kun toinen lähtee.Ei tarvita muodollisuuksia.
- Uteliash
Miten niin? Samat asia, kuin avioerossakin, pari paperia vähemmän.
- Kiroerje
Uteliash kirjoitti:
Miten niin? Samat asia, kuin avioerossakin, pari paperia vähemmän.
Pari paperia, siinähän on selvä ero. Ei tarvi mennä viranomisille kertomaan.
Erokirjeen kirjjoitat, suudelmin suljet sen
- perseenhaju
perseenhajulla selviää, toinen lähtee jos ei kestä hajua
- NuoriNainen
onhan se tietysti suht helppoa pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä vain kävelemään, mutta kun tunteita on vaikempi vain pakata pakettiin ja heittää pois! Hän on niin ihana ja huomaavainen kun on selvinpäin ja juomista vastaan mulla ei ole mitään, hän saa juoda ja olla ystävien kanssa, mutta onko mitään millä saisin toisen edes hieman vähentämään sitä alkoholin käyttöä? Alan jo olla todella huolestenut myös hänen oman hyvinvoinnin ja terveyden suhteen, hänen naama on jo nyt täynnä apia kun saa aina tappelun aikaseks baarissa. Viimeksi pe aamuna hän tuli kotiin otsa liimattuna kun tappelun jälkeen oli joku heittänyt hänet jäätikölle naama edeltä. siinä sitten lääkärin ohjeiden mukaan sain itse pysyä hereillä suurinpiirtein koko loppu yön (aivotärähdys joten hänet piti herättää 2 tunnin välein). Eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Jos vaan otan eron ja lähden, niin mitä jos tilanne pahenee ja hänelle sattuu jotain enkä ole pitämässä hänestä huolta, joudun sit potemaan syyllisyyttä siitä että en ollut auttamassa häntä kun hän olisi tarvinnut. Kaikki vaihtoehdot tuntuu vaan niin väärältä!
- toi pumista
Pulassa olet. Etsi Al-anon ryhmä.
- toi pumista
toi pumista kirjoitti:
Pulassa olet. Etsi Al-anon ryhmä.
Ootko etsinyt?
- alcoholi
Moi kannattaa käydä katsomassa www.apuaalkoholismiin.fi
Sieltä saat hiukan tietoa alkoholismi sairaudesta.- toi pumista
Ootko katsonut?
- Hannele
Tervehdys kohtalon toveri! Haluaisin ensiksi sanoa sinulle, että nimittely on henkistäväkivaltaa ja siltäkin pitää suojata itsensä. Minulla oli myöskin juova miesystävä, joka alisti minua ja hänellä oli myöskin toisia naisia. Ei todellakaan ole hurraamista, siinä, että joudut kärsimään henkistäväkivaltaa ja ikävä kyllä, se tuntuu pahalta, koska tiedän, miten se sattuu henkisesti. Alkoholismi on paheneva asia ja siihen ei voi toinen tehdä oikeastaan mitään muuta, kun Etsiä vaihtoehtoja sille, että haluaako jatkaa suhdetta. Voi myöskin hakea tukea itselle Al anon ryhmästä, mutta se ei ratkaise juovan osuutta asioihin, sillä ryhmän tuki ja ohjelma antaa meille eväitä elää asian kanssa. On todellakin ikävää, se että luin kirjoituksesi ja huomasin, että sinulla on samanlainen kohtalo, kun minullakin. Valinnat siitä, että eroaako ei ole helppoa. Minun kohdalla on käynytniin, että miesystäväni soittelee minulle ja pyytää takasin, aina silloin, kun hänelleä rupeaa menemään lalamäkeen juomisen takia. Samoin siis voi käydä sinulle, ja siksi en pidä varmana asiana sitä, että erokaan onnistuu helpolla juovasta ihmisestä. tärkeintä on kuitenkin se, että suojaat itsesi hänen käyttämäänsä henkistäväkivaltaa sinua kohtaan. jos asutte yhdessä se on hankalaa, sillä sinulla pitäisi olla oma asunto siltä varalta, että et enää kestä tilannetta. Kannataa ajatella asioita ja sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta ratkaisulta.
- EX-Tenukeppi
Ethän suostu elämään KENEKÄÄN MUUN ELÄMÄÄ,, varsikaan kun se on noin alkoholi-väritteistä.
Hakeudu pois tilanteesta sulkemalla ulko-ovi takanasi viimeisen kerran !
Älä oleta ihmisten lukevan ajatuksiasi.He eivät siihen pysty.Pyydä mitä tarvitset asiantilan korjaamiseksi---ellei se onnistu --- poistu paikalta YKSIN !
SINUN VASTUULLASI EI OLE HUOLEHTIA TOISESTA AIKUISESTA.
se kuuluu hänellä !
-Välitätpä kuinka paljon tahansa,,,,,,,,jotkut eivät välitä takaisin.
Sinun ei ole pakko olla paikassa jossa sinua loukataan.
Sinulla on oikeutesi---KÄYTÄ NIITÄ !
Hyvä elämää toivoen: ex- TENUKEPPI - paljon nähnyt
Pari vuotta seurustelua ei ole vielä oman elämänsä pilaamisen väärti. Ihan selvästi ukkoas kiinnostaa ryyppääminen enemmän kuin sinä, ikävä kyllä! Alkoholiongelman pahetessa se vielä vie sun kaikki rahas. Jos olet masokisti voit toki katsoa koko "teatteriesityksen" loppun, mutta siitä voi seurata pahemman laatuinen pipi jommalle kummalle! Älä lähde siihen mihin monet naiset sortuu, PELASTAMAAN MIESTÄ, Yhyy! Voihan sitä vaikka palata yhteen jos toinen saa elämänsä taas raiteille, ehkä. Nyt jalat alle kun vielä voit.
- Lofe
Läheisriippuvuus on hyvä tunnistaa, tutustu kirjallisuuteen ja Al-Anoniin.
Sinulla on oma elämä elettävänäsi ja miehelläsi myös täysin oma elämä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194939Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603523Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1382408Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572299Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084