Muutaman Citroenin ja Peugeotin omistaneena ihmettelen joidenkin henkilöiden asennetta Ranskalaisiin autoihin yleisellä tasolla,
suurimmalla osalla arvostelijoista ei edes ole omia kokemuksia ko autoista, miksi siis pitää huutaa suu vaahdossa ranskalaisten "kuulemma" vioista ja puutteista ?
Nykyään kun ei enää ole "rapeita ranskalaisia" (ruostuvia) olemassa niin nyt nämä valittajat ovat keksineet jäätyvät huohottimet ja maskinsuojukset "uudeksi ongelmaksi" kun eivät tiedä että nämäkin ongelmat on ratkaistu aikoja sitten. Jos nuokaan ei riitä niin sitten otetaan sähköongelmat esille kun ei tiedetä että sähköosatkin on valtaosalta muiden valmistamia (Bosch).
Samalla rahallahan olisi saanut "luotettavuustilastojen kuninkaankin", kysymyshän on valinnasta eikä mistään muusta.
Minulla on ollut useita Japanilaisia autoja, eivätkä ne sen kummempia kestävyydeltään tai luotettavuudeltaa ole olleet vaikka suurisuisemmat haukkujat ovat selvästi Japanilaisen omistajia.
Onko tämä asenne isältä-pojalle periytyvää vai kaveripiiristä kumpuavaa vai mistä se tulee, onko teillä analyysia aiheesta ?
suurimmalla osalla arvostelijoista ei edes ole omia kokemuksia ko autoista, miksi siis pitää huutaa suu vaahdossa ranskalaisten "kuulemma" vioista ja puutteista ?
Nykyään kun ei enää ole "rapeita ranskalaisia" (ruostuvia) olemassa niin nyt nämä valittajat ovat keksineet jäätyvät huohottimet ja maskinsuojukset "uudeksi ongelmaksi" kun eivät tiedä että nämäkin ongelmat on ratkaistu aikoja sitten. Jos nuokaan ei riitä niin sitten otetaan sähköongelmat esille kun ei tiedetä että sähköosatkin on valtaosalta muiden valmistamia (Bosch).
Samalla rahallahan olisi saanut "luotettavuustilastojen kuninkaankin", kysymyshän on valinnasta eikä mistään muusta.
Minulla on ollut useita Japanilaisia autoja, eivätkä ne sen kummempia kestävyydeltään tai luotettavuudeltaa ole olleet vaikka suurisuisemmat haukkujat ovat selvästi Japanilaisen omistajia.
Onko tämä asenne isältä-pojalle periytyvää vai kaveripiiristä kumpuavaa vai mistä se tulee, onko teillä analyysia aiheesta ?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Lainaus nim. Citroen
"Muutaman Citroenin ja Peugeotin omistaneena ihmettelen joidenkin henkilöiden asennetta Ranskalaisiin autoihin yleisellä tasolla,
suurimmalla osalla arvostelijoista ei edes ole omia kokemuksia ko autoista, miksi siis pitää huutaa suu vaahdossa ranskalaisten "kuulemma" vioista ja puutteista ?
Nykyään kun ei enää ole "rapeita ranskalaisia" (ruostuvia) olemassa niin nyt nämä valittajat ovat keksineet jäätyvät huohottimet ja maskinsuojukset "uudeksi ongelmaksi" kun eivät tiedä että nämäkin ongelmat on ratkaistu aikoja sitten. Jos nuokaan ei riitä niin sitten otetaan sähköongelmat esille kun ei tiedetä että sähköosatkin on valtaosalta muiden valmistamia (Bosch). "
Vastaus:
Hei haloo, ei kait kukaan autotehdas eletroniikkaa omalla nimellä tee tai edes tilaa.
Autotehdas on valinnut osatoimittajan ja VASTAA viimekädessä sen tekemistä virheistä. ON autotehtaan murhe jos aiheutuneet kulut alihankkijalta perii.( maineenmenetys )
( Ei ne Toyotan osastkaan kaikki tojolata ole, kuitenkin autotehdas on vähävikaisten autojen toimittajan maineessa. )
( Mm Bosch tekee toimiviakin sarjoja, riippuu siitä kuinka alas hinnat on vedetty )
Mm Citroen taas esim C5:n kannssa on suorittanut lukuisia ( yli 5 ) kanmpanjakorjauskutsuja viallisten toimintojen, osien tai kokoonpanon vuoksi.
( On turha uskotella, että olemattomia vikoja korjataan. Lisäksi olen huomannut, että kampanjakorjauksen yhteydessä on tehty jotakin muutakin josta ei puhuta.
Flektiliittimen työajan arviointiin on annettu 4 kutsussa tuntia. itse tekisin tuon 10 minuutissa . )
Sanot että haukutaan syyttä ja ilman kokemusta.
Mistä voit päätellä esim minusta onko minulla citroen vai ei ?
On helppo ? yrittää pestä automallin kasvoja kertomalla yleisölle, että tuo moittija ei omista kyseistä autoa.( muutama varmaan uskookin )
Mm viimasuoja ei poista huohotin ja flektisärkymisiä / sen sähkömoottorin tai termostaatin palamisia. Se on vain syntipukki jonka puutetta korostetaan jos vahinko sattuu.( syy siirretään omistajalle, jos et käytä viimaa )
Yritäppä tuoda esiin automalli jota on kutsuttu korjauksiin useammin kuin esim tuo C5.
Ainakin itsellä tuo auto on huonoin ( toimintavarmuudeltaan ) koskaan omistamani auto.
Vikoja on ollut niin monella sektorilla, että on käsittämättömän vaikea uskoa että nuo kaikki ovat ainostaan minun yksilössäni.
Lisäksi kaikkia Suomessa kampanjakorjattuja muutoksia ei ole tehty seuraaviin valmistussarjoihin!
HYVÄ MAINE PITÄÄ SAAVUTTAAA, ei sitä selittelemällä saa! Pahennat vain tilannetta
Tuote puhuu puolestaan.
Takaisinkutsut ovat hyvää huolehtimista asiakkasitaan, Citroen on hoitanut ne asiat mallikkaasti, suht nopeasti kun ongelma on todettu, ei kuten jotkut valmistajat jotka panttaavat asiaa vuosikaudet jotta asiakkaat ehtisi korjata ongelmat omaan piikkiin. Katso vaan esim tietyn laatumerkkinä pidetyn konsernin toimintaa viime vuosina.
Itse asiassa Citroenilla näyttäisi olevan jenkkimäinen suhtautuminen huolto/takaisinkutsuihin, eli tiukka suhtautuminen sen sijaan että asiat vaiettaisiin.
Katso http://www.alldata.com/recall/make saat kuvan millaista laajuuta takaisinkutsuilla todellisuudessa on, asia josta Suomesta yleensä vaietaan.
Noh, jenkkilän suhtautuminen tällaisiin asioihan on tulossa meillekin lipposlovakiaan, EU:n lainsäädännön myötä.
( On turha uskotella, että olemattomia vikoja korjataan. Lisäksi olen huomannut, että kampanjakorjauksen yhteydessä on tehty jotakin muutakin josta ei puhuta.
Flektiliittimen työajan arviointiin on annettu 4 kutsussa tuntia. itse tekisin tuon 10 minuutissa . )
Mitäköhän muuta? Tottakai tehdään jos huomataan että jotain pitää tehdä. Mutta jos vihjaat että jotain tehdään salassa niin voin kertoa että ei tehdä.
Voin myös kertoa että et vaihtaisi sitä kymmenessä minuutissa. Fyysinen mahdottomuus.
nimim. Kymmeniä tehnyt.
Eka auto oli Fiat, sen jälkeen seitsemän sitikkaa Visasta Xantian Breakiin. Nyt kahdeksas mietinnässä.
Eipä autojen keskimääräisessä laadussa liene suuria eroja. Maanantaikappaleista syntyy jokaista automerkkiä koskevia urbaanilegendoja.
Maanantaikappaleista nuo legendat syntyy, niitä on helppo jalostaa omiksi kokemuksiksi tai ainakin kaverin kokemuksiksi. Näin nettiaikana kokemuksia on helppo hankkia tämänkaltaisilta palstoilta, vielä kun tarpeeksi monella nimimerkillä pönkittää näkemystä niin ... hyvä tulee.
ja tietenkin kyselen muilta kokemuksia ja niistä yritän sitten jotain selkoa saada.
Pari tosiasiaa: kahdella tutullani on kummallakin C:t. Toinen menee noiden tietokonevikojen johdosta vaihtoon Opeliin ja toisessa ei ole ollut yhtään vikaa. Siis kumpikohan on kyseessä "asiantuntijoiden" mukaan, onko se viallinen normaali ja kunnossa oleva joku tiistaikappale?
Eikös takuut ja/tai huolenpitosopimukset auta näissä pulmissa. En aio ainakaan itse päästää takuuta menemään ohi ilman, että auto tulee olemaan kunnossa.
Kavereiden autot ovat siis c5:ia.
Itsellä on toinen C5:nen menossa, sopimus on, ei mitään kummallisuuksia ole ilmennyt kummassakaan, takaisinkutsut olen laittanut normaalihuoltojen yhteyteen, ei niillä mikään kiire ole kun ei niitä edes ilman kirjettä tiedä olevan olemassakaan.
Trokareita joilla ei päivisin ole muuta tekemistä kuin pyöriä vittuilemassa näillä palstoilla.
Kärkipaikka rallin MM:ssa, aika hyvää se maineelle tekee.
Mersun maine ei ole ainakaan kohentunut mclaren pelleilyn ansiosta.
Yhtäpaljon rallia-Citikalla on tuotekehitysnäkymiä vaikkapa Jaguarin suhteen kuin citroenin omaan tuotantoon.
Niin kaukana ralliautot on nykyjään tuotantoautoista. Ulkonökö lienee ainut ja tosiaan molemmissa on neljä pyörää.
Voimansiirrot, jarrut, vaihteistot , moottorit, jousitus on aivan eri tähdeltä.
( Enempi Subaru, Mitsu, Pösö ja Citroen ralliautot vastaavat rakenteeltaan ja ratkaisuiltaan toisiaan, kuin tuotantomalleja )
Kerro Kepa, mitä ominaisuuksia tai rakennemalleja sinun autossasi on peräisin ralli-citikasta.
Joka maineen tuolta hakee, on väärillä jäljillä.
Toisaalta menestys on ailahtelevaa. ( McLaren )
Maine pitää olla pysyvä käsite, vuosia, enenkuin suuret joukot sen omaksuu.
"Urheilullinen" mielikuva ralliautoista kylläkin voisi muodostua.
Onneksi maailmassa lukuisia eri autonmerkkejä ja autotehtaita, niin me jokainen saamme ajaa autolla MISTÄ ME ITSE PIDÄMME.
Ei teidän VIKATILASTONNE saa minun Citroen rakkauttani loppumaan.
Itse jouduin väliaikaisesti luopumaan Xantiasta, mutta takaan, että sellainen tulee taloon kunhan saadaan taas rahhoo kasaan. Vaimokin niin piti tuosta leijumisesta! ;-)))
Minusta Citikka on maailman paras auto, sanotte te muut mitä tahansa, ja vaikka itse joudun ajamaan nyt VW:llä (kun ei löytynyt sopivaa Jumperia).
hakevat kilpailutoiminnan avulla itselleen ja autoilleen uusia ratkaisuja, jotka jollain aikavälillä, mikäli se taloudellisesti suinkin on mahdollista. Nämä kilpailut kueten rallit, toimivat siis eräänlaisena testikenttänä tulevaisuuteen. Hyvä ja tyypillinen esimerkki on vaikkapa turvavyöt, jotka ovat rallitoiminnan kautta tulleet autoihin. Neliveto tavallisiin autoihin tuli Audin rallitestauksen myötä.
Levyjarrut ovat kilpailutoiminnan kautta tulleet.
Siis, kyllä hyötyä on!
Esim. moottorinlohko. Ei ralliautoa saa muuttaa miten haluat se pitää tiettyjen sääntöjen sisällä perustua luokitusautoon. Ei sitä tietotaito mikä rallistakin kerätään anneta tai myydä millekään Jaguaarille se pidetään tehtaan sisällän. Jos löydetään/kehitetään jotain uutta se saattaa tulla johonkin uuteen malliin tulevaisuudessa.
niitä tulee teknisiä toteutuksia pikkuhiljaa myös siviiliautoihin ja onhan ne ralliautotkin niitä samoja rapeita ranskalaisia...
Mielenkiintoista seurata tätäkin keskustelua, miten elämää suurempaa autoilu ja autot joillekin on. Toivottavasti tietoa haluavat ( minä mukaan lukien ) osaamme löytää asialliset kommentit tästä suuresta massasta. Vaikka välillä toisin tuntuu niin kaikki eivät kuitenkaan ole autoilun ammattilaisia.
Sitikkaan palatakseni kerron VAIN oman kokemukseni.
2 v / 60000km vanha C3 joka on takuu aikana ollut 7 x takuuhuollossa ( 2 x citroenin puolesta kutsuttu ). Vikana mm vaihdelaatikko, kaasutin, vakionopeuden säädin...) Eli luotettavuuden puolesta ei kerää pisteitä. Elän pelottavaa aikaa kun takuu on ummessa.
Muuten ajettavuudeltaan ja muutenkin erittäin hyvä kokemus...varsinkin kaupunkiautona.
Auton ( ja merkin ) vaihto on kuitenkin edessä...Tuleva jääköön sanomatta; herättää kuitenkin pahaa verta joissakin.
Hyvää kesän jatkoa kaikille autoilijoille
Sun (Fransmanni/Saksmanni/il Diavolo/Cfemma/..) valitukset on kuultu jo tarpeeksi moneen kertaan, mee hoitoon hyvä mies ennenkuin alat potkia parkkipaikalta löytyvät sitikat lunastukseen.
Viime kesän helteillä olisin jaksanut moista lämpöhalvauksen saanutta valopäätä hetken aikaa ymmärtää mutta tänä kesänä ei helteitä ole näkynyt, ehkä oletkin palelluttanut pääsi ?
Ruostevaurio korjauksia olen joutunut tekemään vain omistamiini japanilaisiin. Tällä hetkellä on 93 Nissani alla, jonka alapalkeista menisi sormikin läpi, jos kehtaisi työntää. Muut autoni ovat olleet saksalaisia, ranskalaisia ja italialaisia. Ei ruostevaurioita.
tässä on se ettei meidän köyhienkään tarvitse ostaa Ladaa kun Sitikan saa samalla hinnalla.
tuota kommenttia ? halvimman sitikan hinta on korkeampi kuin kalleimman Ladan, puhutaan siis uusista.
että häiritsin keskusteluanne. puhuin käytetyistä.
Mä vaan nautin BX:stä ja Xantiasta. Jos vielä saan lisää rahaa niin ostan DS:n ja XM:n kalustooni.
nautin omasta -93 Citroen XM 3.0i V6 5d
Kyllähän ton ikäisen kanssa vähän ohjelmaakin on, mutta ei mitään ylitsekäypää ja kun itsellä pysyy ruuvarikin kädessä niin mikäs siinä
siltä, kun katselee tuossa alempanakin olevaa C5 keskustelua, että yksi ja sama heppu kirjoittelee vikalistoja muutaman nimimerkin voimin. oliskohan joku katkeroitunut vehon ex myyjä ? tiedä häntä ..
Lainaus: "kun katselee tuossa alempanakin olevaa C5 keskustelua, että yksi ja sama heppu kirjoittelee vikalistoja muutaman nimimerkin voimin."
Toiset sitä yrittää puheilla selitellä / pehmitellä vikatiheyttä.
Kuten tuolla joku jo sanoi, selittelyllä vain pahennat asiaa.
Uskon, että jokainen itse tieteää ja tuntee parhaiten informointitarpeen.
Eikä nuo asiat vaikuta mitenkään perättömiltä, oli ne omakohtaisia tai toisilta kopioituja ongelmia.
Jokainen vika on liikaa.
Tuote puhukoon puolestaan.
Siitä se vähävikaisen maine syntyy tai on syntymättä.
Asiallinen informointi on ainoita yksilön painostuskonsteja autotehdasta ja maahantuojaa kohtaan.
Ei nekään tunne sääliä huoltolaskuissa tai korjaamokassalla omistajaa kohtaan.
( Fanit tosin säälii? autotehdasta ja yrittää kantaa osavastuuta ongelmista )
sehän sitten meni oikeaan osoitteeseen, "se koira älähtää ..".
Tuohon samaan listaan olen törmännyt tällä palstalla usein, nimimerkki vaan vaihtuu. Joka kerta kun täällä joku kysäisee jostain viasta citikassa niin se päätyy tuolle listalle.
Kuinkas Citroën on pärjännyt noilla saksalaisten luotettavuuslistoilla? Muistanpahan vain että Renault ja Skoda on olleet peränpitäjänä useinkin, tiellejäämistapauksia jopa neljä kertaa useammin kuin Toyotalla. Molemmilla tosin tiellejäämisiä vähän, Toyo noin 1/1000 ja Rellu 4/1000.
http://www.autokiste.de/start.htm?site=/psg/index/show.htm?month=0404&id=3100&bild=1&max=5
http://www.autokiste.de/start.htm?site=/psg/index/show.htm?month=0404&id=3100&bild=3&max=5&mode=
Jos keskustelussanne viitataan alempana kirjoittamaani vikalistaan, voin vakuuttaa etten ole muilla nimimerkeillä kirjoittanut minnekään eikä kukaan tietääkseni ole nimimerkilläni myöskään tekaistuja juttuja tälle palstalle näpytellyt (Ainakaan tähän mennessä). Että se siitä.
Niitä vikoja vaan tuntuu olevan riittämiin ja kun kyseessä on ts-auto (ei ole omaa lehmää ojassa) voin aivan huoleti julkaista kokemiani vikoja. Ei tarvitse murehtia arvon ja maineen alenemisesta...
Jollekin luettelosta saattaa olla hyötyäkin, osaa käytettyä ostaessa katsoa pintaa syvemmälle.
Näyttö? Autoni osalta kyseinen vikaluettelo/historia löytynee myös vehon huollosta (kai sielläkin huoltohistoriatietoja säilytetään).
Tuo (siis auto) nyt vaan sattuu olemaan maanantaikappale, ei sille enää tässä vaiheessa mitään mahda. Onneksi maailmalta tuntuu myös löytyvän suht' onnistuneitakin C5-yksilöitä, joissa ei kummemin vikoja ole, hyvä niin.
On täällä ainakin yhdessä vaiheessa kirjoitellut joku hyypiö, joka esitti mittavan C5:n vikalistan. Kun autossa oli vikoja, joita ei suomalaisissa autoissa voinut olla, paljastui tyyppi huijariksi. Tokkopa tyyppi omisti edes mopoa. Kyllä näillä ja muidenkin autojen sivuilla tämmöiset häiriköt kiusaavat asiallisia kirjoittajia.
sitikan osalta hirmu pahalta näytä. Rellulla ja Pösöllä taitaisi vieläkin olla hieman parantamisen varaa. Ja yllättävää myös tuo Nissanin romahdus.
Ja samasta syystä väitänkin että joku anti-citroenisti terrorisoi tätä ja paria muuta yleisintä foorumia näillä vikalistoillaan.
Jos nyt vaikka tältä foorumilta aletaan laskea noita "C5 on paska" kommentteja niin meillä on niitä kohta enemmän kasassa kun C5sia on suomessa edes myyty, että näin ;)
Käytin C5:sen takuukorjauksessa (jäähdyttimen virtaliitin) ja sen jälkeen sain takaisin rikkinäisen auton: ulkolämpömittari näyttää 8 astetta liian vähän. Mittarin anturi on nyt vaihdettu 2 kertaa eri korjaamoilla. Vieläkään ei toimi oikein! Auto on ollut suuri pettymys. Vikoja jatkuvasti ja jatkuvaa kormaamolla käyntiä. Ajettu 64 tuhatta vm 2001. Em. anturi vaihdettu 3 kertaa, penkin lämmitin, peruutusvalon kytkin, huohottimen jäätymisongelmat, ohjaustehostajan vuodot, polttimoita, ym pientä. Luotettavuudessaan surkea auto, josta haluan eroon niin pian kuin mahdollista. Kallein ja epävarmin auto, joka minulla ollut. Aiemmi on ollut Ford, Peugeot, Renault, Talbot, Honda 2 kpl, VW. Sitikkaa en voi kellekään suositella, mikäli auton pitää toimia. Pihojen ja parkkipaikkojen kaunistus, ei kulkuväline.
noista foordeista talboteista ja volskeista mennyt ikinä polttimoita sun muuta pientä?
Muutama tiukkapipoinen, ilmeisesti tosi FANI, aiheuttaa tuon vikalista kirjoittelun.
Kaveri kieltää kaikki viat ja ongelmat, jolloin todellinen kokija "joutuu" todisteleen, kera vikalistojen, ilmenneistä ongelmista.
Jos viasta tiedottaa ei se koske kenenkään egoa, tyttöystävää tai muuta yksitytisyyttä.
Itse, puolueettomasti, avoimesti kerron kaikista vioista, kaikenmerkkisissä autoissa joista muinulla päivittäistä kokomusta syntyy.
Jos jollekin mallille listaa syntyy, ei se ole minun, eikä sinun syy, vaan Autotehdas saa kantaa vastuun maineesta. Jos jonkin auton maanataivalmistus aiheuttaa yksilölle murhetta, on hän siitä oikeutettu kertomaan.
Hänhän on maksanut autosta ihan saman kuin joku muu perjantaiautosta.
Mikään taho ei oikeuta tekemään yhtään maanataikappaletta.
Autoja emme täällä juuri onnistuta korjaamaa, niin tiedottakaamme kuitenkin puolueettomasti kokemuksista, jotta seuraavat ostajat voivat käyttää hyödyksensä ostoaikeissansa.
Itse täällä kyselin loppuvuodesta 2001 C5:n vioista.
Kukaan ei kertonut yhdestäkään ongelmasta, päinvastoin.
Katsoin tulleeni petetyksi. ( vikoja myönnettiin, heti kun niistä dokumentoidusti osasin kertoa )
En tiedä saiko senaikaiset palstalaiset bonusta, saadessaan minut tähän leiriin.
Nyt olen kuitenkin kaupoissa toisesta merkistä, joten minunosalta palsta jää rauhaan.
Audevoir
Saksmanni ( ent Fransmanni )
Jos nimittäin jätät tämän (ja muutkin) palstat rauhaan ja lopetat tuon vinkumisen ja ehkä jonain päivänä sisäistät sen tosiasian että ei tällä palstalla mitään salaliittoa ole pimittämässä väittämiäsi vikoja tai pettämässä sinua ja houkuttelemassa leiriin ?!?
Henkilökohtaisesti en edes usko että sinulla on Citroen merkkistä autoa ikinä ollutkaan ja että vaihdat jälleen nimimerkkiä ja jatkat tuota sonnan lapiointia foorumeille. Onnea vaan sakemannista ja sen koiranluu-/sähkövioista.
Minä ja moni muu ilahtuu jos vihdoin tukit turpasi.
Sinä siis olet se tiukkapipo.
Sinunlaistesi takia jaksan kirjoitaa vaikka Porchella ajaisin.
Kiitos vaan tilauksesta, Kypsä!
Kyspän vaatimuksesta jatkan lapiointia.
Ole hyvä, perästä kuuluu samoi torvensoittaja.
Kyspä, sinunlaisesi pilaa koko Citroen-Klaanin.
Itsehän kärsit.
Antaa saksmannin kirjoittaa, jos ei muuta iloa ole. Eihän niitä ole pakko lukea. Haukkuuhan ne koiratkin.
Toivottavasti sinulla on omakohtaista kokemusta "sakemannista" ja sen "koiranluu-/sähkövioista", muussa tapauksessa syyllistyt samaan kuin syyttämäsi häiriköt. Mutta niinhän se on että oman automallin "tyyppivikalistat" ovat panettelua ja muiden autojen vastaavat faktaa.
Teppo !
Aina näitä "ammattimiehiä" löytyy meitinkin palstalle
t. XA
J-pää rules !
Twist kirjoittaa TM:llä, otsikolla: Uudet Autot: Toimiva Citroen
Ollut C5 vuoden verran, automaatti. Muut ominaisuudet ovat viehättäneet, mutta laatu ei. Kymmenkunta korjaamokäyntiä eikä loppua näy. Varoitan erityisesti automaattia harkitsevia, niisä on ollut paljon ongelmaa. Viimeinen Sitikka.
Sehän vain on niin että ranskalaiset eivät sähköstä tiedä mitään. Usein kun näkee esim. 5-10 vuotta vanhan Rellun/Citikan niin huomaa, että kun painaa jarrua niin peruutusvalot tai vilkut syttyvät.. :D Onhan se hauskan näköistä.
Kaverilla on vuoden vanha 307 pököttti. Siinäkin mittariston valot sammuilevat sillon tällöin.
Näitä ongelmia en ole Mersuissa pahemmin esiintyneen.
Kato kun valot tarvii maata, ja kun - sähkö menee, tai pitäis mennä, runkoa pitkin, mutta kun se on ruasteessa, niin ei se mee. Se sitteen kulkee kun salama ukkosella, siältä sun täältä, mistä vaan pääsee.
Vaikka sana 'maa' on vähän niinkuin 'multa', muttä sähkö on eri juttu, se tarvii johtimen.
Nii se tekee.
"Näitä ongelmia en ole Mersuissa pahemmin esiintyneen."
Ja vaikka olisikin, niin tuskin niitä nyky-Mersujen ruoste-ongelmiin verrattuna kukaan edes noteeraisi.
Ostin juuri uuden citroen c5 v6:sen ja kappas kappas 1000km ajettu ja katalysaattori sano sopimuksen irti....
Ranskalaiset ei osaa tehdä muuta kuin pottuja. Kyl se on tosiasia...ihan himmeitä pelejä noi ranskalaiset autot. Jos on niin paljon rahaa käyttää autoon niin älkää nyt hyvät immeiset ainakaan sitikkaa tai pösöä ostako :) Onhan niitä paljon parempiakin autoja markkinoilla. Ja on varmasti huoli pois kun voi päästä paikasta A paikkaan B. Hyviä ajokelejä...muilla kuin ranskalaisilla...niitä on tarkoitettu syötäväksi eikä ajettavaksi :)
Lapsellisen mielipide "ranskalaiset osaavat tehdä vain ranskalaisia"!!!!
Meillä on perheessä Citroen C3 ja Peuqeot 406 ei kummassakaan mitään vikaa! Onneksi on paljon eri merkkisiä autoja, joten jokainen voi valita sen mistä tykkää.