Tiedät sen vältellen katseet kohtaa, välähtää näinkö tää eroon johtaa, runokin kaunehin kerran päättyy, pisteen jälkeen ei kerrottavaa.Loppu on lohduton vaikka voisin, hymyillen nähdä sen tehdä toisin, sanojen kylmeten soivan kuulen, enää lämpöä niihin en saa.Ehkä niin uskottiin että riittää, onni tää elämää voimme kiittää,vaan kun puu lakastuu teeskennellen, siihen ei kukat puhkeakaan.Häviää aina pää sateenkaaren, tulva saa tasoittaa onnensaaren, jätän sun alistun tähän tuskaan, tarkoituskaan ei jatkua voi.Erottiin niinpä niin, minkä mahdoin.Unelmaa rakentaa ehkä tahdoin, eilinen entinen kuvitelmaa pari suukkoa loisteessa kuun.Uskotaan, luotetaan samaan harhaan, sama tie samaan vie ruusutarhaan.Totuus on armoton vaikka koskee, mitään muuta ei meille nyt jää.Tässäpä pieniä pätkiä otsikon kappaleesta...varmaan sanoittaja on kokenut tämän.
Harhakuva...
vain.
0746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.