Et kertonut

Minua loukkasi se ettet kertonut syitä etkä muutakaan. Olisin toivonut avoimuutta, mutta en halunnut painostaa. Olisi tietysti pitänyt olla vaativampi, niin en olisi näin pitkään kitunut.
7208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puhumattomuus on iso ongelma.

Äänestä

Ei painostus olisi välttämättä auttanut sun oloosi. Sellaisesta jäi vain olo, että puhuiko hän sitten totta ollenkaan, kertoiko oikean syyn ns. Kaikkeen ei tietystikään löydy edes syytä.

Äänestä

Kysymyminen tai painostus aikaisemmin olisi ollut siinä mielessä hyvä ratkaisu etä olisin saanut tietää totuuden aikaisemmin. Eli jäin itse roikkumaan tilanteeseen kun odotin kiltisti ja kärsivällisesti että hän kertoisi. Näin ei koskaan tapahtunut. Tilanne jäi siis auki.

Äänestä
  • Lisäys: siis mieshän kokeee kysymisen painostuksena, piti todeta. Ainakin tilanteessa jossa hän ei halua puhua.

    Äänestä

harmittaa/suututtaa ihan hirveesti,olen vihainen itselleni! Haluaisin hänet vielä joku päivä nähdä ja jutella kaikki nuo jäljelle jääneet epäselvyydet/väärinymmärrykset pois!!!Et usko miten pahoillani olen!!!

Äänestä
  • Ei naiset halua selvittää asioita joten voit unohtaa nuo ajatukset.

    Äänestä

Kyllä se on miehet jotka ei selvitä eikä puhu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:: kirjoitti:

Minua loukkasi se ettet kertonut syitä etkä muutakaan. Olisin toivonut avoimuutta, mutta en halunnut painostaa. Olisi tietysti pitänyt olla vaativampi, niin en olisi näin pitkään kitunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu