Nyt olen sitten ihastunut työpaikkani miellyttävään mieheen. Olen vielä itse naimisissa ja en oikein kaipaa tälläistä tunnetta. Tiedän kyllä ettei tämä johda mihinkään, mutta välillä tunne on aika ahdistava. Ehken sitten ole kotona saanut viime aikoina tarpeeksi huomiota tai jotain vastaavaa. Mutta näin hassusti kävi. Muuallekkaan ei voi tätä tunnetta kertoa, niin kirjoitan sitten tänne. En toki koskaan tule tätä kellekkään kertomaan ja yritän unohtaa tämän tunteen vaikka nyt olo on toivoton ja ehkä hieman masentunutkin. Päivä kerrallaan eteenpäin.
Työpaikka ihastuminen
Toivoton
143715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Täällä toinen työpaikalla ihastunut. Kaiken lisäksi kohde on esimieheni, jonka kanssa työskentelen hyvin tiiviisti. Olen myös naimisissa, tämä olotila ei kohdallani johdu huomion puutteesta kotona yms, miehet ovat vain niin erilaisia. Vaikka rakastan miestäni, niin ominaisuudet, käytös ja minun kohtelemiseni tavalla joita tuolla toisella on, saavat tunteeni aivan sekaisin.
Päivä kerrallaan olen kulkenut taivaltani jo puolitoista vuotta. (eikä toivettakaan tunteen loppumisesta)
Minäpä kuitenkin menin ja kerroin esimiehelleni tunteistni jokin aika sitten. En nimittäin kestänyt enää tilannetta sikäli kun koitin pitää etäisyyttä ja yritin olla viileämpi niin hän tuntui olevan hämillään siitä missä mennään ja mitä "oikkuilen".
Selitin siis mitä tunnen häntä kohtaan ja halusin hänen tietävän syyn siihen jos käytökseni on joskus "outoa". Totesimme molemmat ettemme anna tämän asian vaikuttaa työhömme, eikä hänen suhtautumisensa minuun ole todellakaan muuttunut mitenkään. Itselläni on todella helpottunut ja luottavainen olo.
Vaikka tilanne oli vaikea kun kerroin asiasta ja hän tuntui tavallaan järkyttyvän, niin pystyimme keskustelemaan ja hän kysyi heti voisiko hän mitenkäään vaikuttaa asiaan helpottaakseni tilannettani. Hän on niin empaattinen todellakin.
On upeata huomata kuinka kaikki on kuten ennenkin, ainoastaan ihana tunne itselläni siitä että hän tietää.
Olimme juuri terassilla istumassa kolmannen henkilön kanssa ja annan arvoa hänelle ettei hän mitenkään kuvittele että yritän iskeä häntä vaan asia on todellakin ongelma itselleni, jollaisena asian hänellekin esitin. Tuntui että luottamuksemme kasvoi puolin ja toisin.
Niin minunkin tuo työpaikka ihastukseni on esimieheni. Ja minullakin on ihana mies mutta en varmaankaan uskalla kertoa esimiehelleni asiasta vaikka hän on todella empaattinen myös. Yritän tässä kestää tämän tilanteen. Toisaalta ei tämä onneksi ole vaikuttanut kotioloihin vaan pystyn olemaan kotona normaali. Rakastan miestäni kovasti ja arvostan häntä. Mutta tuo ihastus on ja pysyy.
vaan jäähtyvät. Vuosien kuluttua ihmettelee itseään.
Jotkut jäähtyy...jotkut ei !
Niin tuttua... Meitä on varmasti paljon, ja tottahan etenkin esimies-alainen tilanne on hyvin otollinen tällaiselle, nainen jotenkin haluaa miehen jolla on valtaa tai jotain, en tiedä mutta itsekin olen ihastunut esimiesasemassa olevaan työkaveriin, ei onneksi ole minun esimieheni. Olen myöskin onnellisesti parisuhteessa, eikä tämä oikeastaan ainakaan vielä ole vaikuttanut mitenkään negatiivisesti, työpaikalla on hyvä olla samoin kotona, seksi oman miehen kanssa on tästä vaan piristynyt, enkä todella halua tämän menevän ihastusta pidemmälle. Pienet jutustelutuokiot tämän miehen kanssa ovat ihania ja tuovat piristystä työpäivään, mitään suhdetta ei todellakaan ole eikä tule, enkä missään nimessä halua tämän sotkevan meidän kummankaan avioliittoa.
jaan kohtalosi, sillä erolla että työpaikkaihastus ei ole esimieheni, vaan lähin työtoverini. varattu, kuten minäkin, mutta meissä on se ero, että tämä tunne ei ole yksipuolinen, ei minusta lähtöisin, vaan ajan kanssa jostain puskista (työ)suhteeseemme tullut ja hänen esille ottamansa asia, tosin olin itsekin sen tajunnut jo kauan aiemmin... kummankaan "koti"suhteessa ei ole mitään vialla, kyse ei ole vaihtelunhalusta tai seksin puutteesta vaan jostain muusta, suuremmasta tunteesta. ei tunnu menevän ohi, vaikka koitammekin sitä jäähdytellä. olemme molemmat aivan ihmeissämme, sekaisin. tilanne satuttaa valtavasti kumpaakin. rakastuminen ja intohimo ovat käsinkosketeltavia, mutta emme voi toteuttaa niitä, työpaikan tai -pisteen vaihto ei tule kyseeseen.... en tiedä mitä tulee tapahtumaan, minne tämä kaikki johtaa, mikä on elämämme vuoden kuluttua. sen tiedän, että rakastan syvästi tällä hetkellä kahta miestä ja hän kahta naista, eikä kumpikaan löydä ulospääsyä tästä tilanteesta... meneekö tämä tunne ohi, en tiedä. onko meidät tarkoitettu toisillemme, en tiedä. tiedän vain, että petollisuus ei ole luonteenominaisuus meille kummallekkaan ja siksi tämä onkin niin raastavaa... jos tunteesi on yksipuolista, uskon mahdollisuuksiisi toipua siitä ja että voit jonain päivänä vielä hymyillä sille. meille toipuminen ei taida olla mahdollista. nytkin molemmat kesälomalla... viikon olimme erossa toisistamme ja sitten jo puhelimet soivatkin... kumpikin itkemme tahoillamme ja mietimme elämämme tarkoitusta.... sanotaan, ettei elämä anna enempää kuin jaksaa kantaa, mutta näin tuntuu käyneen...
Täällä myös eräs kuka on ihastunut/rakastunut työkaveriin. Ehkä vain olen kaikista tänne kirjoittaneista se 'syntisin' eli olen naimisissa ja olen edennyt muutamaan otteeseen tämän työkaverini kanssa sänkyyn ja muutenkin juhlinut hänen kanssaan. Nyt olen aivan sekaisin en tiedä mitä haluan elämältäni ja tulevaisuudelta. Tällä hetkellä tuntuu vaan että elämäni on täyttä kaaosta.
takana vastaava tilanne. Itse olin naimisissa, mies ei. Rakastuimme toisiimme, ajauduimme seksisuhteeseen ja pian sen jälkeen erosin silloisesta miehestäni.
Nykyään emme ole enää työkavereita, mutta naimisissa olemme olleet jo vuosia. Hän oli kohtaloni. Ihminen, jota olin koko ikäni etsinyt
tämän vaikeuden edessä taistelemme mekin. onko niin, että olemme toistemme kohtalo ja meidän pitäisi vain antaa mennä? vai onko tämä sittenkin jotain muuta huumaa, mikä ei arkea kestäisikään? minua jollain tavalla kuitenkin lohduttaa tieto siitä, että meille löytyy kohtalotovereita. kaikkein tuskallisimmaksi tämän asian tekee se, että paitsi tuhoutuisi kaksi avioliittoa, minulla on myös 1,5 vuotias lapsi. onko minulla oikeutta rikkoa lapseltani koti vain omien tunteideni vuoksi??? asia, joka vaivaa mieltäni päivin ja öin....
Mulla onkin semmoinen tilanne, että tämä mun työpaikkasuhde on lopettanut joitakin aikoja sitten edellisen seurustelusuhteen eikä nyt halua aloittaa mitään seurustelua kenenkään kanssa. Itse olen myös sitä mieltä että jos tästä nyt ero tulisi en suoraan vakiintuisi kenenkään toisen kanssa, täytyisi ensin olla hetken itsekseen ja pohtia tapahtuneita sekä keskittyä vain omaan elämään. Tottakai haluaisin tapailla tätä ihastustani, mutta ilman sitoumuksia kummankaan puolelta eli tavallaan aloittaa kaiken alusta. Näistä suoraan suhteesta toiseen hyppäämisestä olen kuullut vain huonoa, etteivät ne kestäisi ja että tämä toinen suhde olisi vain ylimenovaihe, toki joillakin voi onnistuakin. Itse olen näin kuitenkin pohtinut asioita. Eroaminen vaan on niin pirun vaikea prosessi ja kun en ole vielä varma mistään mitä haluan...
Älä vaan aloita suhdetta, niissä käy sitten huonosti. Olen nähnyt mitä siitä seuraa, perhe hajoaa, suhde ei kestä ja sitten menee vielä työ, joten älä lähde leikkimään, sen jälkeen sulla vasta tuskaa on.
Mies saa tällaisista suhteista kovan maineen töissä, mutta nainen jää sitten alakynteen suhteen loputtua, joten älä lähde leikkimään
Täällä myös yksi salaisesti ja onnettomasti ihastunut. Kohde on työkaverini, joka jostakin syystä tuntui heti alusta saakka ns. sielunkumppanilta, tutulta ihan ensi tapaamisella. Lisäksi kun hänellä on mahtava persoonallisuus ja hemmetin hyvä ulkonäkö, olin mennyttä naista ihan heti. Olemme hyviä työkavereita, joskus jopa työn ulkopuolella tekstittelemme tms.
Olen naimisissa (samoin tämä työkaverini, tietenkin). Liittoni on onnellinen.
Olen tunnustanut tunteeni ihastukselleni yhteisessä saunaillassa kahden promillen humalassa, ihastuksen kohteeni ensin järkyttyi mutta pystyi näköjään kohtelemaan minua kuitenkin samalla tavalla kuin ennen eli hyvänä työkaverina. Tilanne eteni tuona saunailtana suuteluasteelle, joka oli melkoinen yllätys, kun miehen liitto on yhtä onnellinen kuin omani. Luultavasti hän halusi vain lohduttaa minua, kun liikutuin kyyneliin tunnustettuani tunteeni. Kummallekin tuli kuitenkin jo pelkästä suutelusta hirvittävä moraalinen krapula, ja sovimme, ettemme koskaan enää ota sitä puheeksi.
No, eilen tapasimme baarissa. Emme kylläkään edes suudelleet, tanssimme vain yhdessä, mutta tällä kertaa mies olisi halunnut jotain enemmän. Flirttailimme ankarasti koko illan. Sitten tänään soitin tälle kaverilleni, ja hän oli jotenkin torjuva. Luultavasti hirveissä moraalisissa synnintunnoissa?
Toivon tosiaan, että hän pysyisi hyvänä ystävänäni kaikesta huolimatta, mutta luulen että se on toivotonta. Työpaikkaa en haluaisi vaihtaa, mutta varmaan on pakko. Yhteisiä saunailtoja en enää aio harrastaa.
Kohtalotovereita näköjään löytyy. Yritetään selvitä tästä ilman suurempia haavereita.
selvitä yritetään... päivä kerrallaan... viime yönä jälleen toista tuntia istuimme ihastukseni kanssa puhelimessa ja itkimme kaipaustamme ja tätä järjetöntä tuskaa, kun ei voi koskettaa... ei painautua syliin.. kynttilä palaa molemmista päistä... pelottaa milloin sormet palavat...