Poliisimiehen sairaat selitykset eivät purreet KKO:ssa

Korkein oikeus katsoo ratkaisussaan, ettei humalassa ojaan ajaneen poliisimiehen tapaukselle tarvinnut antaa hovioikeuden jatkokäsittelylupaa.

Epäily törkeästä rattijuopumuksesta todettiin Kaarinan Luodontiellä heinäkuussa 2010. Poliisi suistui autollaan ojaan ja puhalsi 2,62 promillen lukemat. Hän yritti pelastaa itsensä erilaisilla selityksillä.

Ensin pyysi vaimoltaan, että tämä sanoisi ajaneensa autoa. Vaimo kuitenkin kieltäytyi.

Tämän jälkeen poliisi väitti, että autoa oli ajanut tuntemattomaksi jäänyt nainen. Naista ei kuitenkaan koskaan löydetty. Poliisi ei osannut antaa tarkkoja tuntomerkkeja naisesta tai kertoa esimerkiksi tämän etunimeä.

Myös selitykset siitä, missä poliisi olisi mysteerinaisen tavannut, vaihtelivat. Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei uskonut selityksiä ja tuomitsi vuosi sitten liikennevalvontatehtävissä toimineen poliisimiehen kolmen ja puolen kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 720 euron sakkoihin.

KKO punnitsi jatkokäsittelyn edellytyksiä
Hovioikeus ei viime kesäkuussa myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, jolloin poliisi kääntyi korkeimman oikeuden puoleen.

Korkein oikeus otti valituksen käsittelyyn, muttei muuttanut hovioikeuden päätöstä. Syyttömyyttään viimeiseen saakka vakuuttanut poliisi oli pyytänyt hovioikeutta arvioimaan näyttöä uudelleen, mutta korkeimman oikeuden mukaan syytä tähän ei ollut. Merkittäviä uusia todisteita syyttömyyden puolesta ei ollut.

Muutakaan painavaa syytä jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei ollut. Laissa mainittu "erityisen painava syy" ei korkeimman oikeuden mukaan ole se, että ratkaisulla oli huomattava merkitys poliisin ammatissa toimimisen kannalta. Rattijuopumustuomioita saaneet poliisit ovat yleensä saaneet potkut tai irtisanoutuneet itse.

Korkein oikeus antoi ratkaisunsa asiassa viime perjantaina.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/03/1514405/poliisimiehen-kummalliset-selitykset-kanniajelusta-eivat-purreet-korkeimpaan-oikeuteen
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Normaali suomalainen poliisi, samanlaisia rikollisia on 98% poliiseista, ne eivät vain ole vielä jääneet kiinni.

Äänestä
  • Joo
    Suomi on niin kurja maa, että poliisitkin saavat puolustaa itseään, ihan niin kuin kaikki muutkin, kun ovat epäillyn asemassa.

    Äänestä

  • Stasi: Syyttömiä ei olekaan, on vain huonosti kuulusteltuja.

    Varsinainen venkula tämä rattijuoppo poliisi !! Oikea supervenkula.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaajaa.. kirjoitti:

Korkein oikeus katsoo ratkaisussaan, ettei humalassa ojaan ajaneen poliisimiehen tapaukselle tarvinnut antaa hovioikeuden jatkokäsittelylupaa.

Epäily törkeästä rattijuopumuksesta todettiin Kaarinan Luodontiellä heinäkuussa 2010. Poliisi suistui autollaan ojaan ja puhalsi 2,62 promillen lukemat. Hän yritti pelastaa itsensä erilaisilla selityksillä.

Ensin pyysi vaimoltaan, että tämä sanoisi ajaneensa autoa. Vaimo kuitenkin kieltäytyi.

Tämän jälkeen poliisi väitti, että autoa oli ajanut tuntemattomaksi jäänyt nainen. Naista ei kuitenkaan koskaan löydetty. Poliisi ei osannut antaa tarkkoja tuntomerkkeja naisesta tai kertoa esimerkiksi tämän etunimeä.

Myös selitykset siitä, missä poliisi olisi mysteerinaisen tavannut, vaihtelivat. Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei uskonut selityksiä ja tuomitsi vuosi sitten liikennevalvontatehtävissä toimineen poliisimiehen kolmen ja puolen kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 720 euron sakkoihin.

KKO punnitsi jatkokäsittelyn edellytyksiä
Hovioikeus ei viime kesäkuussa myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, jolloin poliisi kääntyi korkeimman oikeuden puoleen.

Korkein oikeus otti valituksen käsittelyyn, muttei muuttanut hovioikeuden päätöstä. Syyttömyyttään viimeiseen saakka vakuuttanut poliisi oli pyytänyt hovioikeutta arvioimaan näyttöä uudelleen, mutta korkeimman oikeuden mukaan syytä tähän ei ollut. Merkittäviä uusia todisteita syyttömyyden puolesta ei ollut.

Muutakaan painavaa syytä jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei ollut. Laissa mainittu "erityisen painava syy" ei korkeimman oikeuden mukaan ole se, että ratkaisulla oli huomattava merkitys poliisin ammatissa toimimisen kannalta. Rattijuopumustuomioita saaneet poliisit ovat yleensä saaneet potkut tai irtisanoutuneet itse.

Korkein oikeus antoi ratkaisunsa asiassa viime perjantaina.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/03/1514405/poliisimiehen-kummalliset-selitykset-kanniajelusta-eivat-purreet-korkeimpaan-oikeuteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu