Itselläni ei ole lapsia, mutta puolisollani on
edellisestä suhteesta kaksi lasta. Haluaisin
lapsen puolisoni kanssa, mutta hän on edelleen
järkyttynyt edellisen vaimonsa raskauden
jälkeisestä masennuksesta, eikä sen vuoksi halua
enää lapsia. Mieheni osaa hyvin hoitaa lapsia ja
minusta tuntuu, että selviytyisimme yhdessä,
vaikka tekisimmekin yhteisen lapsen. En halua
painostaa miestäni lapsen tekemiseen. Rakastan
miestäni, enkä tämän asian vuoksi halua erota,
parisuhteemme merkitsee minulle niin paljon. Olen
kuitenkin jonkinlaisessa umpikujassa ja haluaisin
puhua jonkin ulkopuolisen kanssa, joka on samassa
tilanteessa tai sitten jonkin ammattiauttajan
kanssa. Monet tällä kanavalla puhuvat siitä kun
eivät itse biologisesti voi saada lasta, mutta
kenelläkään ei tunnu olevan sellaista ongelmaa,
että toinen puolisosta ei enää halua lasta. Miten
jaksan elämässä eteenpäin? Pidän puolisoni
lapsista, mutten kuitenkaan voi olla heille oikea
äiti, koska heillä sellainen jo on. Miten
parisuhde jatkossa toimii, kun toisella on lapsia
ja toisella ei? Miten kestän ympäristön paineet
niistä kaikista kyselyistä, miksei me tehdä
yhteistä lasta?
edellisestä suhteesta kaksi lasta. Haluaisin
lapsen puolisoni kanssa, mutta hän on edelleen
järkyttynyt edellisen vaimonsa raskauden
jälkeisestä masennuksesta, eikä sen vuoksi halua
enää lapsia. Mieheni osaa hyvin hoitaa lapsia ja
minusta tuntuu, että selviytyisimme yhdessä,
vaikka tekisimmekin yhteisen lapsen. En halua
painostaa miestäni lapsen tekemiseen. Rakastan
miestäni, enkä tämän asian vuoksi halua erota,
parisuhteemme merkitsee minulle niin paljon. Olen
kuitenkin jonkinlaisessa umpikujassa ja haluaisin
puhua jonkin ulkopuolisen kanssa, joka on samassa
tilanteessa tai sitten jonkin ammattiauttajan
kanssa. Monet tällä kanavalla puhuvat siitä kun
eivät itse biologisesti voi saada lasta, mutta
kenelläkään ei tunnu olevan sellaista ongelmaa,
että toinen puolisosta ei enää halua lasta. Miten
jaksan elämässä eteenpäin? Pidän puolisoni
lapsista, mutten kuitenkaan voi olla heille oikea
äiti, koska heillä sellainen jo on. Miten
parisuhde jatkossa toimii, kun toisella on lapsia
ja toisella ei? Miten kestän ympäristön paineet
niistä kaikista kyselyistä, miksei me tehdä
yhteistä lasta?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mulla on sama ongelma muuten, mutta kummallakaan
meistä ei ole lapsia. Mieheni kerran humalassa
tunnusti ettei välttämättä koskaan halua lapsia.
Itse kuitenkin pidän kovasti lapsista ja haikara
olisi toivottu vieras... Muuten suhteemme on
kaikin puolin hyvä.. Miten keskustella asiasta
ilman, että painostaa?
Miehelläni on edellisestä liitosta kolme lasta.
Hän ei halua lisää. Eli minun kanssani hän ei
halua lapsia. Olen ollut jo pitkän aikaa asiasta
todella surullinen ja melko varma että
avioliittomme on kariutumassa tämän asian vuoksi.
En oikein ymmärrä itsekään, mutta minulla
tikittää kello siihen tahtiin että haluan oman
lapsen. Sen pienen josta kasvaa aikuinen ja joka
on minun omaa sukuani. Jolle voin antaa kaiken
sen mitä äiti vain voi. Minulla on vain niin
voimakas tunne. Ja haluttomuus tehdä kanssani
lapsia tekee minut jotenkin huonoksi. Miksi
mieheni teki lapsia ensinmäisen vaimon kanssa,
mutta minun kanssani ei?????????
Tarinasi on kuin kopio omastani! En tosin ole
mieheni kanssa naimisissa, mutta hänelläkin on
omat lapsensa edellisestä avioliitostaan, ja
minulle tyly tuomio on ettei hän lisää lapsia
halua. Kuten sinäkin, pelkään että suhteemme
kariutuu tähän. Tulen aina miettimään mikä
minussa on niin huonoa, ettei hän minun kanssani
lasta halua, kun edellisen vaimonsa kanssa on
tehnyt useita. Tämä ajatus on kummittelemassa
kaiken takana - en enää halua suunnitella
yhteistä tulevaisuutta kun en voi olla siitäkään
varma. Ikää minullakin on jo sen verran että jos
lapsen haluan tehdä, niin olisi jo aika sitä isää
ruveta varmistamaan! Mikä siis eteen! Onko
kenelläkään neuvoa tilanteeseen / tietoa kuinka
tällaisesta pääsee yli?
Minkä ihmeen takia olette menneet yhteen
sellaisen miehen kanssa, jolla on niin erilaiset
tulevaisuudensuunnitelmat? Onko hän muuttanut
yhtäkkiä mieltään lapsienhankinnan suhteen, vai
oletteko TE toivoneet salaa ja odottaneet, että
hän "tulisi järkiinsä"?
Eli kun aloimme seurustelemaan kysyin mieheltäni
asiasta, koska jos hän olisi vastannut
ehdottomasti ei, en olisi suhdettä enää jatkanut
(miehellä 1 lapsi edellisestä suhteesta, nainen
hankkiutui salaa raskaaksi). Mieheni ilmoitti
että hän ei välttämättä lasta haluaisi, mutta on
sen valmis kanssani tekemään. No, mentiin
naimisiin ja nyt hän sitten parin vuoden jälkeen
ilmoittaa että ei haluakaan lasta. Tässä sitten
roikutaan nyt eron partaalla kun toinen haluaa
lapsen ja toinen ei.
Tässäpä sitten mietin mitä tehdä, lähteäkö
kävelemään vai odottaa jospa miehen ahdistus
asiasta helpottuisi?????? Iän puolesta kun en
kovin kauan voi odottaa ja ei ole takuita
siitäkään, että löytäisi uuden hyvän suhteen
miehen kanssa, joka haluaa kanssani perheen ja
myöskin pitää lupauksensa. Haluaisin kuitenkin
mahdolliselle lapselleni isän.
Ilmeisesti tämä ongelma onkin aika yleinen?
Niinhän minullekin on käynyt. Puolisoni sanoi
suhteemme alussa, että hän haluaa tulevaisuudessa
vielä lapsia. Kahden lapsen kasvatuksessa on
ollut hieman ongelmia, ihan normaaleja
arkipäiväisiä kasvatuksellisia ongelmia niinkuin
muillakin ja se on saanut puolisoni nyt toisiin
ajatuksiin. Rakastan kuitenkin puolisoani niin
paljon, että ero vaihtoehtona tuntuisi
tuskallisen pahalta päätökseltä. Vaikeaa on
sopeutua siihen ettei minulla tule olemaan omaa
lasta. Pidän niistä kahdesta suloisesta lapsesta,
jotka puolisollani on edellisestä liitosta ja
jotenkin nyt vain olisi osattava sopeutua siihen.
Nyt vain taustalla on se ikävä ajatus, ettei
minulla tule koskaan olemaan omaa lasta. Siitä
haluaisin puhua puolisoni kanssa avoimesti, jotta
pääsisin kriisini ylitse, mutta puolisoni
vaikenee ja kokee asiasta puhumisen painostavana.
Hänenkin tulisi nyt yrittää ymmärtää minua ja
tukea tässä tilanteessa. Kun tästä selviydytään
niin tulevaisuuskin näyttää valoisammalta.
Jos miehesi ei halua lasta älä painosta häntä
siihen. Suhde ei siitä parannut vaan voi jopa
katketa vain sen takia että nainen painostaa.
Itse en usko että miehet edes haluavat lapsia, se
on näitä naisten hommia. Älä tee lasta ainakaan
tälle miehelle..lopputuloksena luultavasti jäät
yksinhuoltajaksi. Lapsi ei mitenkään paranna
suhdetta jos niin luulet. Onhan täällä niitä
vahinkolapsia jo ihan tarpeeksi muutenkin.
En ikinä ole väittänyt/kuvitellutkaan että lapsi
parantaisi suhteen. Kuulostaapa kyyniseltä
ajatusmaailmasi; "vahinkolapsia on ihan tarpeeksi
muutenkin", mikäs vahinkolapsi se on, jota
ennalta toivotaan ja suunnitellaan? Kovasti
toivoin vain kuulevani ajatuksia muilta samassa
tilanteessa olevilta, itse ilmeisesti olet
lapseton omasta halustasi. Suhteeni mieheeni on
muutoin kaikin puolin loistava, ei kai tällaisen
takia miestä laiteta kiertoon? Mistä sitä tietää
vaikka mieli muuttuisikin.. Lapsia ei tehdä,
niitä saadaan jos onnistaa. :)
Minä tein tällä tavalla: lähdin läiskimään. Mies ei alussa halunnut lasta eikä koskaan myöhemminkään. Ollaan edelleen ystäviä, mutta hyvä että lähdin. Nyt yritän saada lasta toisen miehen kanssa, jonka kanssa en seurustele. Ikää on jo niin paljon, ettei ole tärpännyt.
on se ongelma että toinen ei halua lasta.kaikilla
ei ole niin suunnatonta tarvetta tehdä itsestään
kopiota.
ja ajatelkaa lapsiparkoja (jotka ei ole edes
tänne pyytäneet päästä) kun saavat selville että
ne on jankutuksella tehtyjä tai puolisalaa.
ja kummankin vanhemman odotetaan ottavan
vastuuta,ehkä toiset ajattelee sitä hiukan
etukäteenkin.tai epäilevät että lasta halutaan
siks että se on hyvä ase
rikalainen hoi. Ei lapsia todellakaan tehdä siksi
että haluttais kopioita itsestä. Oletko kopioita
joskus nähnyt? ja jos olet niin ne olivat
kaksosia ja identtisiä sellaisia.
Aika menee menojaan ja päätöksiä pitää aina
tehdä. Ei silti että ne olisi helppoja. Lapsiasia
on myös hormooneista kiinni. Jollei ihmisillä
olisi tarve ja halu tehdä lapsia, niin eihän
meitä olisi. Luonto hoitaa tätä tarvetta
hormoonein ja sille ei voi mitään. On myös totta
että monet naiset masentuvat todella pahasti
lapsettomuudesta kärsiessään.
Miksi sitten toinen puoliso muuttaa mieltään eikä
haluakkaan enää lapsia. Voisi joku kirjoittaa
siitä. Mutta turha puhua että lapset olisivat
aseiksi hansittu. Näin voi olla ex-puolison
kanssa , mutta nyt onkin toinen ihminen kyseessä.
Ja vielä siitä raskauden jälkeisestä
masennuksesta. Tästähän kärsi ex-puoliso , miten
se vaikuttaa nykyiseen vaimoon??? Siitähän kärssi
ex.
Voimia kaikille päätöksissänne.
Tilanteeni on hieman erilainen. Meillä on jo yksi
yhteinen lapsi, mutta mieheni ei halua toista.
Alunperin olimme puhuneet, että toinen hankitaan
kun ensimmäinen on menossa kouluun. No, esikoinen
aloittaa koulunsa ensi syksynä ja mies kieltäytyy
toisesta lapsesta. Olen todella pettynyt.
Hän ei edes halua puhua asiasta, koska kokee
minun kyselyni painostuksena. Olen nyt asiaa
pitkään pohtinut ja haluaisin, että joku mies
joka ei lasta halua vastaisi, että MIKSI. Mieheni
selitykset tuntuvat tekosyiltä: ei ole varaa
(molemmilla hyvä, vakituinen työ), ei ole tilaa
(olemme harkinneet jo kauan isomman asunnon
ostoa), esikoinen oli vaikea (minä valvoin yöt,
hän nukkui).
tuli nuija niin ei kaikilla ole rohkeutta yrittää
parempaa painosta
Mielestäni esikoiseni ei ole nuija. Hänellä oli
koliikki, joka sitten ns. jäi päälle. Lisäksi
lapsen valvomisesta ei kärsinyt mieheni vaan minä
hoidin kaikki mahdolliset ja joskus
mahdottomatkin tilanteet. Täten miehelleni ei ole
ollut "vaivaa" lapsestamme. Lisäksi hän halusi
silloin lasta enemmän kuin minä.
Eikö riitä perusteluksi, ettei vain halua? Meillä
alkaa tilanne kääntyä niin päin, että mies alkaa
luistaa yhteisestä päätöksestä olla hankkimatta
lapsia. Minä en niitä halua. En vain halua.
ajatellut,että ehkä miehesi mielestä hän ei
saanut tilaisuutta eikä "lupaa" puuttua lapsensa
hoitoon.Hän oli kovasti toivonut lasta ja sitten
ei sallittu tulla lähellekään ja kaikesta
avunannosta kuuli vain kritiikkiä rouva
Besserwisseriltä.Joka marttyyrin lailla raatoi...
Siinä tapauksessa ei ihme jos into lopahti ja
yksi on mielestään riittävästi.
Enpä koskaan miehelleni väsymystä valittanut(en ole vielä tänäkään päivänä valittanut) tai häntä neuvonut kun hän oli lapsen kanssa ja tätä hoiti. Niin, että taisit vetäistä kommentit omasta perhe-elämästäsi. Valitettavaa, jos sinusta tuntuu siltä, että sinut on jätetty ulkopuolelle. Meillä ei todellakaan näin käynyt, vaan mieheni osallistui vauvan hoitoon juuri niin paljon kuin halusi ja töiltään ehti.
Entäs kun toinen tahtoo ja pystyy perustelemaan halunsa? Jos minulle annettaisiin jokin järkevä perustelu, että miksi ei, niin ymmärtäisin paremmin. Nyt tunnen itseni vain petetyksi.
sellaista järkevää selitystä olla.Eikös tässä ole niin paljon tunteista kysymys.sitäpaitsi aiemmin pidit vain tekosyinä kaikkia konkreettisia selityksiä,jotka miehesi oli jättänyt
Hei Juha, eivätkö ne sitten sinusta kuulosta keksityiltä? Jos olisikin oikeasti kyse rahasta, ymmärtäisin (en todellakaan itsekään halua enää miettiä ruokakaupassa mihin on varaa ja mihin ei), mutta ei ole. Kaikki hänen antamansa selitykset ovat rahaassa, mutta se ei ole todellinen ongelma.
Rahaan vetoaminen on mielestäni aivan pätevä syy olla hankkimatta lapsia. Miksei naiset vaan voi sitä tajuta? Itse en taas halua enää lisää vastuuta kun entiset (2) on juuri ja juuri saanut koulunpenkille ja niissäkin on ihan riittävästi harmia. Mielestäni yhtä hyvä syy sekin. Kuten myös se ettei vaan halua. Perusteluhan on juuri siinä. Vaimo vaan jankuttaa että "oma ja oma vauva". Olenkin sanonut että vaihtakoon miestä jos lapsen saanti on se tärkein asia. Nyt pelottaa vaan että se hankkiutuu paksuksi salaa ja mietin pitäiskö käydä lääkärillä nipsauttamassa johdot poikki kaiken varalta.
mikään syy tai selitys,etkö ole havainnut.Eikä tunnu menevän perille että kaikki eivät halua ottaa enemmän vastuuta kuin mitä jo on.
Minusta on ihailtavaa kun on senverran itsetuntemusta,että voi sen tunnustaa itselleen ja muille,että tuntee hieman omia rajojaan.
Ei kyse ole siitä, ettei syyt kelpaa. Ainakaan minulle ei raha ole mikään selitys, koska sitä meillä on mielestäni ihan tarpeeksi.
Ja lisäksi olemme puhuneet siitä, että mies on aiemmin "luvannut" lapsia ja on yht´äkkiä muuttanut mielensä antamatta mitään järkevää selitystä. Ainakin meidän perheessä on näin.
Lähinnä kai oli tarkoitus jutella muiden samoin kokeneiden kanssa ja ehkä yhdessä miettiä keinoa, miten itse käsitellä asiaa.