Laitan pari pätkää, mitä en itse tiennyt Eu-tilanteesta abortin osalta.
EU:ssa jokainen jäsenmaa päättää itse aborttilainsäädännöstään. Euroopan parlamentti esitti vuonna 2002 antamassaan päätöslauselmassa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä suosituksen, jonka mukaan naisten lisääntymisterveyden ja -oikeuksien takaamiseksi abortti tulisi laillistaa kaikissa jäsenmaissa ja turvallinen abortti tulisi taata sen haluaville.
Nykyisellään aborttilainsäädäntö vaihtelee suuresti jäsenmaiden välillä.
Eräissä EU:n jäsenmaissa abortti on hyvin tiukasti säännelty. Maltalla abortti
on kielletty kaikissa olosuhteissa ja Irlannissa abortti voidaan tehdä vain naisen
hengen pelastamiseksi. Puolassa abortin saa ainoastaan, jos raskaus tai synnytys uhkaa naisen terveyttä, sikiö on selvästi epämuodostunut tai raskaus on raiskauksen seurausta. Suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maita abortin saamiseen riittää naisen oma tahto. Suomessa abortti ei ole täysin vapaa kuten muissa Pohjoismaissa, vaan se voidaan tehdä vain laissa määrätyillä perusteilla ja vaatii kahden lääkärin puoltavaa lausuntoa. Käytännössä abortin on kuitenkin saanut Suomessa halutessaan. Suomen aborttiluvut kuuluvat maailman alhaisimpiin.
Puolan aborttilaki rikkoo naisten ihmisoikeuksia. Väestöviesti 2/2006, s.10.
EU:ssa jokainen jäsenmaa päättää itse aborttilainsäädännöstään. Euroopan parlamentti esitti vuonna 2002 antamassaan päätöslauselmassa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä suosituksen, jonka mukaan naisten lisääntymisterveyden ja -oikeuksien takaamiseksi abortti tulisi laillistaa kaikissa jäsenmaissa ja turvallinen abortti tulisi taata sen haluaville.
Nykyisellään aborttilainsäädäntö vaihtelee suuresti jäsenmaiden välillä.
Eräissä EU:n jäsenmaissa abortti on hyvin tiukasti säännelty. Maltalla abortti
on kielletty kaikissa olosuhteissa ja Irlannissa abortti voidaan tehdä vain naisen
hengen pelastamiseksi. Puolassa abortin saa ainoastaan, jos raskaus tai synnytys uhkaa naisen terveyttä, sikiö on selvästi epämuodostunut tai raskaus on raiskauksen seurausta. Suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maita abortin saamiseen riittää naisen oma tahto. Suomessa abortti ei ole täysin vapaa kuten muissa Pohjoismaissa, vaan se voidaan tehdä vain laissa määrätyillä perusteilla ja vaatii kahden lääkärin puoltavaa lausuntoa. Käytännössä abortin on kuitenkin saanut Suomessa halutessaan. Suomen aborttiluvut kuuluvat maailman alhaisimpiin.
Puolan aborttilaki rikkoo naisten ihmisoikeuksia. Väestöviesti 2/2006, s.10.
Vastaukset 42
Vanhimmat
lainaukset nähtävissä netistäkin jostain lähteestä? Muutenhan koko juttu saattaa olla omaa hölinääsi...
Puolassahan ei abortteja saa välttämättä edes noillakaan syillä mitkä ois laissa sallittu kun lääkärit ei suostu tekeen niitä, siksi sitä on kritisoitu eri tahoilta.
"Euroopan parlamentti esitti vuonna 2002 antamassaan päätöslauselmassa"
Katsotaanpa mitä siellä sanotaan.. tuostahan ei nyt ilmene oliko koko lause omaa keksintöäsi.
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT TA P5-TA-2002-0359 0 DOC XML V0//FI
Missä kohtaa puhuttiin haluamisista? Tässäkään kun ei ole tarkennettu mitään syitä..
>12. suosittaa, että naisten lisääntymisterveyden ja -oikeuksien takaamiseksi abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille;>
Ja miksi sitten samoin kuin Yk, heti alussa:
>Epätoivotut raskaudet ja abortti
8. tähdentää, että aborttia ei saisi pitää perhesuunnitteluvälineenä;> ?
Tässä linkki, mistä kopsasin tekstin:
https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:AmKF_gD3nsAJ:www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=48287&name=DLFE-10957.pdf Nykyisellään aborttilainsäädäntö vaihtelee suuresti jäsenmaiden välillä.&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESgWfzoFe0pCJzQaIXSUP0-8sVbl9qvhvs6VOqpHMmA558XmTHZY-gQtoVtxVIpBniLWfyJBzQ7-pzrSvHYxOXdA0LF7hgaZsYcspU-P-_NRzGL53GGKFbIuWRmo-6XIFwJlJsaf&sig=AHIEtbQ-V92GedWnNm87jME_UvzVS2M2Bw
"Missä kohtaa puhuttiin haluamisista? Tässäkään kun ei ole tarkennettu mitään syitä..
>12. suosittaa, että naisten lisääntymisterveyden ja -oikeuksien takaamiseksi Missä kohtaa puhuttiin haluamisista? Tässäkään kun ei ole tarkennettu mitään syitä..
Ja kun mitään syitä ei tosiaan tarkennettu, niin mitäpä mahtaisivat seuraavat sanavalinnat tarkoittaakaan:
"abortista pitäisi tehdä _laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille_"
Pitäisikö tuo tulkita siten, että abortin tulisi olla laillinen ihan kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen ihan kaikille naisille? Vai olisiko kaiketi oikeampi tulkinta se, että aborttin tulisi olla turvallinen ja mahdollinen vain niille naisille, jotka ovat hengenvaarassa raskauden takia, eli ei siis läheskään kaikille naisille?
"Ja miksi sitten samoin kuin Yk, heti alussa:
>Epätoivotut raskaudet ja abortti
8. tähdentää, että aborttia ei saisi pitää perhesuunnitteluvälineenä;> ?"
Miksi sinä toistuvasti oletat, että se että hyväksyy laillisen abortin, merkitsee samaa kuin kannattaisi sen käyttämistä esim. ehkäisykeinona ja ensisijaisena välineenä säädellä lapsilukuaan? Minä en itse esim. pidä aborttia perhesuunnitteluvälineenä, vaan kannatan ehdottomasti raskauden ennaltaehkäisyä perhesuunnitteluvälineiksi. Minä en käsitä, miksi YK:n tai minkään muunkaan järjestön ylipäätään pitäisi suhtautua aborttiin kuin perhesuunnitteluvälineisiin. Minusta sellainen suhtautuminen olisi jo edesvastuutonta, ja ainakin se asettaisi YK:n laajat kampanjoinnit ehkäisyvälineiden puolesta hyvin hyvin omituiseen valoon.
minkälaisia abortteja niillä perhesuunnittelukeinolla käyttämisenä tarkotetaan jollei juurikin niitä kun "lapsi ei nyt just vaan sovi kuvioihin eikä huvita"? Ihanko todella vaan enssijasena "ehkäisynä" käyttämistä? Miksei se muka senkin jälkeen ois vielä perhesuunnitteluväline jos joku muu ehkäsy on pettäny ja edelleen lasta ei vaan juuri sillon haluta?
Mm. edes Amnestykaan ei kannata vapaata aborttia, vaikka sitä onkin paljon kritisoitu liiasta myönteisyydestä, eli sellasta miksikä yrität tämänkin vääntää "abortista pitäisi tehdä _laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille_". On paljon maita joissa se on totaalikiellossa.
Niin, minusta abortin käyttäminen perhesuunnitteluvälineenä, tarkoittaa juuri sitä, mitä sanotaankin, eli sitä pidetään perhesuunnitteluvälineenä vaikka raskauden ehkäisy olisi sellainen. Miksi sinä oletat, että se tarkoittaisi jotain tietystä syystä tehtyä aborttia?
Perhesuunnitteluvälineitähän, siis ehkäisymenetelmiä ja lapsettomuushoitoja, käytetään usein juurikin siksi, että "lapsi ei nyt just vaan sovi kuvioihin eikä huvita". Käsittääkseni YK ei missään ole kritisoinut tällaista syytä perhesuunnitteluun, vaan pitää oikeutta tällaiseen perhesuunnitteluun jopa ihmisoikeutena. Ja katsoo, että jokaisella tulisi olla oikeus itse määritellä lapsilukunsa ja se milloin lapsia haluaa, sekä mahdollisuus suunnitella tätä perhettään käyttämällä perhesuunnitteluvälineitä. YK yhtyy WHO:n määritelmään perhesuunnittelusta. Se ei sisällä aborttia, vaan se merkitsee lasten lukumäärän ja synnytysvälin suunnittelua käyttämällä joko ehkäisyä taikka hedelmöityshoitoja. Joten se siis ei halua että aborttia käytetään sellaisena välineenä.
"Mm. edes Amnestykaan ei kannata vapaata aborttia, vaikka sitä onkin paljon kritisoitu liiasta myönteisyydestä, eli sellasta miksikä yrität tämänkin vääntää "abortista pitäisi tehdä _laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille_"."
Tuo pätkä oli ihan lainaus omasta linkistäsi. En minä sitä miksikään ole yrittänyt vääntää, kunhan vain lainasin sen sanasta sanaan, kuten sinäkin teit. Sille en toki mahda mitään, jos sinusta "laillinen ja turvallinen kaikille naisille" tarkoittaa että "laillinen ja turvallinen vain niille naisille jotka ovat hengenvaarassa ja laiton ja turvaton kaikille muille naisille"...
vaan ettei käyttö perhesuunnitteluvälineenä tarkota mitään muuta kun enssijasena "ehkäsynä" käyttämistä, eikä sitä käytetä sellasena sittenkin kun muu ehkäisy on pettäny!! Ja samoin että se lause "abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille" tarkottaa KAIKKIA abortteja, missä vaan tilanteesa, pelkkien naisen haluamistenkin (=perhesuunnittelun) mukaan täysin vapaasti, eikä vain mm. sellasia vakavampia syitä mitä Amnestykin.
Odotellaan....
Valitettavasti minä en tiedä keinoa miten sinulle jotenkin todistaisin, että perhesuunnitteluvälineenä käyuttäminen tarkoittaa perhesuunnitteluvälineenä käyttämistä ja kaikille naisille tarkoittaa kaikkia naisia, jollet sitä itse vain usko. Minä en tiedä miten suoremmin voisi sanoa enää, että abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille, kuin sanoa se sanatarkasti juuri noin. Sille en edelleenkään mahda mitään, että sinä et usko sen tarkoittavan sitä mitä siinä sanotaan. Pätevin todiste tästä on minusta se itse linkittämäsi EU:n sanavalinta, joita sinä siis et vain halua todeksi uskoa. Mitä enemmän haluaisit minun tekevän? Rukoilla ehkä Jumalaa todistamaan asian sinulle kun ne EU:n omat sanat eivät sinulle kelpaa?
Tässä vaiheessa voisin toki pyytää sinulta sitä, mitä sinä minulta pyysit, eli todistamaan sen, ettei perhesuunnitteluvälineillä tarkoiteta ehkäisyä ja hedelmöityshoitoa ja ettei perhesuunnitteluvälineenä käyttämiusellä tarkoiteta näinä välineinä käyttämistä. Voisin pyytää sinua todistamaan ettei kaikki naiset tarfkoita kaikkia naisia. Mutten pyydä, enkä ainakaan henkeäni jää pidättelemään vastauksia odotellessa, sillä tiedän moisen jo vanhastaan turhaksi.
Koska sinä et usko ilmiselvästikään suoria ja sanatarkkoja sanoja, jotka itse olet tälle palstalle linkittänyt, en minä enempää voi tehdä. Jankkaamaan alkaminen olisi ajanhukkaa, joten ole uskomatta.
tajua jos se lause johon nyt tykkäät takertua tarkottas aivan vapaasti kaikkia abortteja missä vaan tilanteessa, sen tulis kattaa myös ne perhesuunnittelu-keinona käytettävät, jollasena niitä siis ei haluta käytettävän, eli ei voi edes pitää paikkaansa!! Sille nyt ei vaan voi mitään ettet saa sisällytettyä siihen lauseeseen niitä abortteja mitä haluaisit. Sanavalinta ei todista mitään koska sehän on vaan sitä omaa päätelmääs mitä haluaisit sen tarkottavan!
"Tässä vaiheessa voisin toki pyytää sinulta sitä, mitä sinä minulta pyysit, eli todistamaan sen, ettei perhesuunnitteluvälineillä tarkoiteta ehkäisyä ja hedelmöityshoitoa ja ettei perhesuunnitteluvälineenä käyttämiusellä tarkoiteta näinä välineinä käyttämistä."
Kun en tälläsiä oo väittänykään ei tarvi tietenkään todistella mitään. Sen sijaan sun pitäs todistella nyt ettei aborttia voida käyttää perhesuunnitteluvälineenä myös siinä tilanteessa kun joku muu ehkäisy on pettäny! Osoita että se "kaikki naiset" tarkottaa mitä tilannetta vaan, eli muutakin kun mm. hengenhätää. Jäädään taas odotteleen... vaikka turhaahan se tietysti on.
"Koska sinä et usko ilmiselvästikään suoria ja sanatarkkoja sanoja"
Sun omia väännelmiäs niistä ei tarvikaan uskoo, ja haluat autuaasti unohtaa sen mitä siellä ihan ensin tarkennettiin.
"Etkä nyt tosiaan
tajua jos se lause johon nyt tykkäät takertua tarkottas aivan vapaasti kaikkia abortteja missä vaan tilanteessa, sen tulis kattaa myös ne perhesuunnittelu-keinona käytettävät, jollasena niitä siis ei haluta käytettävän, eli ei voi edes pitää paikkaansa!!"
Eh??? Toki minä käsitän, ettei EU toivo aborttia pidettävän perhesuunnittelun välineenä, vaan katsoo että raskauden ehkäisyä tulisi pitää sellaisena. Enhän minäkään pidä aborttia perhesuunnitteluvälineenä, vaan sellaisena, johon mielestäni tulee olla oikeus jos vaikka se perhesuunnitteluväline pettää. Antamastasi linkistä päättelisin EU:n olevan kanssani samaa mieltä, sillä juuri niin se linkissäsi sanoo.
"Sanavalinta ei todista mitään koska sehän on vaan sitä omaa päätelmääs mitä haluaisit sen tarkottavan!"
Miten se sanavalinta sitten todistaisi jotain sinun puolestasi? Etkös sinäkin vain päätele sen tarkoittavan jotain sellaista, mitä haluaisit sen tarkoittavan?
"Osoita että se "kaikki naiset" tarkottaa mitä tilannetta vaan, eli muutakin kun mm. hengenhätää. Jäädään taas odotteleen... vaikka turhaahan se tietysti on."
Kyllä, tämä on hyvin turhaa, siitä olemmekin herttaisen yksimielisiä. Tässä vaiheessa, kun sinä pyydät minua osoittamaan, että kaikilla naisilla tarkoitetaan kaikkia naisia, eikä vain sitä hyvin pientä vähemmistöä kaikista naisista, jotka sattuvat olemaan hengenhädässä, on koko keskustelu käynyt turhaksi.
"Sun omia väännelmiäs niistä ei tarvikaan uskoo"
Ahaa, siis se että EU puhuessaan kaikista naisista tarkoittaisi jopa kaikkia naisia eikä vain vähemmistöosuutta heistä, on vain minun omaa vääntelyäni... Juu, kyllä tämä inttäminen alkaa olemaan jo aikalailla järkeä vailla ;) Joten jääköön tähän.
"Antamastasi linkistä päättelisin EU:n olevan kanssani samaa mieltä, sillä juuri niin se linkissäsi sanoo. "
Mistähän kohtaa sellasta ilmenee, eikä vaikkapa niin että ensin rajataan pois ne perhesuunnitteluvälineenä (siis myös sen ehkäsyn jälkeen) käyttämiset ja sen jälkeen puhutaan vain niistä vakavammista syistä?
"kun sinä pyydät minua osoittamaan, että kaikilla naisilla tarkoitetaan kaikkia naisia"
Niin, kaikkia sen jälkeen kun siitä on rajattu pois ne perhesuunnittelukeino-tilanteet.. Kaikki naiset on eri asia kun kaikki tilanteet.
"Mistähän kohtaa sellasta ilmenee, eikä vaikkapa niin että ensin rajataan pois ne perhesuunnitteluvälineenä (siis myös sen ehkäsyn jälkeen) käyttämiset ja sen jälkeen puhutaan vain niistä vakavammista syistä?"
Missä ihmeen kohdassa tuossa linkissäsi "sen jälkeen puhutaan vain niistä vakavammista syistä"?? Missä siinä edes mainitaan mitään vain niistä vakavemmista abortin syistä?
kun ENSIN ja heti alussa kappaletta on rajattu pois ne perhesuunnittelukeinona käyttämiset!! Tästäkö ei voida päätellä ettei se tarkota enää mitä tahansa ja aivan vapaasti?
"ENSIN ja heti alussa kappaletta on rajattu pois ne perhesuunnittelukeinona käyttämiset!!"
Tajuat kai, että tuo on sinun oma tulkintasi käytetyistä sanavalinnoista eikä todista mitään?
Siis missä kohdassa tuossa linkissä puhutaan vain niistä vakavemmista syistä?
sunkaan oletukses, mutta ihan loogisestihan se "kaikki, kaikkialla" ym. ei voi tarkottaa vapaasti minkälaisia vaan, kuten sinä haluaisit sen olevan, kun jotain on jokatapauksessa rajattu poiskin ;) ja ethän sä vieläkään oo osannu perustella mitenkään miksei abortteja käytettäs yhtälailla perhesuunnittelukeinona myös ehkäsynkin pettämisen jälkeen.
"jotain on jokatapauksessa rajattu poiskin ;)"
Tajuat siis kai, että juuri tämä, että joitain abortin syitä olisin rajattu pois, on siis se sinun oletuksesi, joka ei todista mitään? Ja koska siis oletukset, sen enempää sinun kuin minunkaan, eivät todista mitään, voimme tukeutua vain siihen, mitä siellä EU:n sivuilla ihan oikeasti sanotaan ja mitä siellä ei oikeasti sanota.
Joten kerrotko nyt, missä kohdassa tuossa linkissä puhutaan vain niistä vakavemmista syistä?
Kerro nyt MITEN voidaan edes puhua aborttien käyttämisestä perhesuunnittelukeinona JOS mitään sellasia abortteja ei ois olemassakaan eikä se ois mahdollista, vaan todella tarkotettas ihan kaikkia syitä eli täyttä vapautta??
Ei sanotakaan vakavemmista syistä, ehkäpä ne olettaa että yleensä tajutaan itsestäänselvästi että siitä on ne kevyemmät rajattu jo pois, ja niiden jälkeen jää vakavampia jäljelle. Mutta sille ei nyt sitten voi mitään jos et tätä logiikkaa kykene tajuaan.
"Kerro nyt MITEN voidaan edes puhua aborttien käyttämisestä perhesuunnittelukeinona JOS mitään sellasia abortteja ei ois olemassakaan eikä se ois mahdollista, vaan todella tarkotettas ihan kaikkia syitä eli täyttä vapautta??"
????? Miten niin sellaisia abortteja ei olisikaan, joissa aborttia olisi käytetty perhesuunnitteluvälineenä? Väitätkö ehkä, että jokainen ei-toivottu raskaus maailmassa alkaa aina ehkäisyn pettämisestä ja koskaan ehkäisyä ei ole jätetty kokonaan käyttämättä?
"Ei sanotakaan vakavemmista syistä"
No niin, kiitos vastauksestasi. Mitä siis jäi jäljelle? Se, ettei EU toivo aborttia pidettävän perhesuunnittelun välineenä ja että se suosittaa että abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille. Juuri noin siellä sanotaan, mutta sinun mukaasi sillä tarkoitetaan jotain aivan muuta. Niitä sinunko väännelmiäsi meidän sitten tulisi uskoa ennemmin kuin sitä, mitä siellä oikeasti jopa lukee?
On tämä muuten jännää... Kun Väestöliitto sanoo, ettei aborttia tulisi käyttää perhesuunnittelukeinona, mutta siihen pitäisi kuitenkin jokaisella naisella olla tarvittaessa oikeus, täällä pauhataan kuinka Väestöliitto on pelkkää femakkojen propagandaa suoltava puolueelinen järjestö. Mutta kun EU sanoo samaa, se tarkoittaakin jotain aivan muuta kuin Väestöliiton sanomana, ja itseasiassa se osoittaa sen, että EU:n mielestä kaikki muut kuin hengenhätä abortit ovat pahasta... ;D
Mielenkiintoista, että se, ettei Väestöliiton mielestä aborttia tule käyttää perhesuunnittelukeinona tee siitä vakavasti otettavaa mukavuusaborttien vastaista ja syntymättömien elämää puolustavaa järjestöä, kun täsmälleen sama mielipide mm. YK:n tai EU:n sanomana osoittaa niistä juuri tätä.
"Väitätkö ehkä, että jokainen ei-toivottu raskaus maailmassa alkaa aina ehkäisyn pettämisestä ja koskaan ehkäisyä ei ole jätetty kokonaan käyttämättä? "
onhan se raskaus edelleen ei-toivottu vaikka ois tullu ehkäsynkin läpi, ja nimenomaankin juuri sillon! Eli sitten käytetään seuraavaks aborttia perhesuunnittelukeinona, jos käytetään.
"Mitä siis jäi jäljelle? Se, ettei EU toivo aborttia pidettävän perhesuunnittelun välineenä ja että se suosittaa että abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille. Juuri noin siellä sanotaan, mutta sinun mukaasi sillä tarkoitetaan jotain aivan muuta."
Juuri niin kun siellä sanotaan. Eli ei perhesuunnittelukeinona, vaan sitten mitä jää jäljelle, niillä syin kaikille ja kaikkialla. Mistään kaikista syistä tai tilanteista ei edelleenkään oltu puhuttu.
"vakavasti otettavaa mukavuusaborttien vastaista ja syntymättömien elämää puolustavaa järjestöä, kun täsmälleen sama mielipide mm. YK:n tai EU:n sanomana osoittaa niistä juuri tätä. "
Missäköhän tästä EUsta sellasia oli sanottu? No Väestöliitto tykkää julistella jo otsikossaan aborttia "jokaisen naisen oikeudeks".. lisäksihän se on jäsenenä IPPF:ssä, eikä tästä pääse mihinkään vaikka ois todennu jotain samaa kun EU.
"Eli ei perhesuunnittelukeinona, vaan sitten mitä jää jäljelle, niillä syin kaikille ja kaikkialla. Mistään kaikista syistä tai tilanteista ei edelleenkään oltu puhuttu."
Eli mistä jäljelle jäävistä syhistä siellä oli puhuttu? Oletko sinä tosissasi siis sitä mieltä että EU:n mielestä vain silloin saa tehdä abortin kun sitä ei haluaisi tehdä, että siis vain toivottuja lapsia saisi abortoida?
"lisäksihän se on jäsenenä IPPF:ssä, eikä tästä pääse mihinkään vaikka ois todennu jotain samaa kun EU."
Aah, tämä kauhea IPPF siis onkin se kynnyskysmys! Jännä juttu toki, ettei se ole minkäänlainen kynnyskysymys YK:n tai EU:n kohdalla, vaikka molemmat paitsi rahoittavat IPPF:n toimintaa, tekevät myöskin yhteistyötä sen kanssa varsin laajalla skaalalla... ;)
"The IPPF is financially supported by governments, trusts, and foundations including the European Commission and the United Nations Population Fund for special projects.
To achieve their goals as an organization, the IPPF often collaborates with the World Health Organization (WHO), the United Nations Development Program (UNDP), the United Nations Children's Fund (UNICEF), the United Nations Population Fund (UNPF), and the Organization for Economic Co-operation and Development (OECD).
The IPPF is a prominent lobbyist in the European Union: specifically, for the European Council and the United Nations Economic and Social Council (ECOSOC). It is the only non-governmental organization (NGO) that focuses on sexual health and reproductive rights to qualify for Consultative Status with the Council of Europe. This allows the IPPF to sit in on the Parliamentary Assembly."
http://en.wikipedia.org/wiki/International_Planned_Parenthood_Federation
"IPPF EN has participative status with the Council of Europe and special consultative status with the Economic and Social Council of the United Nations (ECOSOC).
IPPF EN, both through its member Member Associations and the Regional Office, collaborates with the European Institutions, United Nations agencies such as the United Nations Population Fund (UNFPA), the World Health Organisation (WHO), the United Nations Development Programme (UNDP), the United Nations Children's Fund (UNICEF), and the Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD).
IPPF EN is also member of the following civil society networks: European Public Health Alliance (EPHA), The Platform of European Social NGOs, European NGO Confederation for Relief and Development (CONCORD).
IPPF EN has observer status with EuroNGOs and Inter-European Parliamentary Forum on Population and Development (EPF)."
http://www.ippfen.org/en/About/Who we are.htm
jokainen vähänkään järjelliseen logiikkaan kykenevä tajuaa mitä syitä jää jos sitä ei käytetä perhesuunnittelukeinona eli "kun just nyt ei vaan sovi kuvioihin eikä huvita" tyylisten jälkeen!
Yk ainakin näkyy pysyneen aborttiasiassa omissa periaatteissaan eikä IPPF:n puolueellisuus oo vaikuttanu mm. kaikille julistettuihin ihmisoikeuksiin. Onhan se voinu rahottaakin niitä EHKÄISYYN ja muuhun liittyviä toimia, vai onkohan alkanu edistään abortteja jossain päin maailmaa perhesuunnittelukeinonakin, toisin kun kertoo tekevänsä?
Onko Väestöliitto sitten alkanut edistämään abortteja josswain päin maailmaa perhesuunnittelukeinona? Eihän se ainakaan omien sanojensa mukaan tee sitä edes täällä Suomessa, kuten ei omien sanojensa mukaan sen enempää YK kuin EU:kaan...
Mutta siitähän tässä taitaakin olla kyse, että saman asian sanominen tarkoittaa eri asioita, aina riippuen sanojasta. Kun Väestöliitto sanoo sellaista, mitä esim. EU sanoi, niin se tarkoittaa yllättäen ihan eri asiaa kuin mitä EU tarkoitti. Lieneekö kyse sitten siitä, etten minä mitä ilmeisemmin kuulu niihin "järjelliseen logiikkaan kykeneviin", kun en tässä sinun ikiomassa logiikassasi juuri järkeä näe. Mutta toki sinä tiedät mitä Väestölitto, EU ja YK kulloinkin sanoillaan tarkoittavat paremmin kuin muut ;) Sinullahan on halussasi se kyky siihen järjelliseen logiikkaan.
Ai niin, tässä muuten vielä muutama lainaus YK:n varsin tuoreesta raportista:
"Criminal laws penalizing and restricting induced abortion are the paradigmatic examples of impermissible barriers to the realization of women's right to health and must be eliminated. These laws infringe women's dignity and autonomy by severely restricting decision-making by women in respect of their sexual and reproductive health. Moreover, such laws consistently generate poor physical health outcomes, resulting in deaths that could have been prevented, morbidity and ill-health, as well as negative mental health outcomes, not least because affected women risk being thrust into the criminal justice system."
"States must take measures to ensure that legal and safe abortion services are available, accessible and of good quality. Safe abortions, however, will not immediately be available upon decriminalization unless States create conditions under whitch they may be provided. These conditions include establishing available and accessible clinics; the provision of additional training for physicians and health-care workers; enacting lisensing requirements; and ensurin the availability of the latest and safest medicins and equipment."
Pari suositusta valtioille:
"Decriminalize abortion, including related laws, such as those concerning abetment of abortion"
"Ensure safe, good quality health-services, including abortion, using services, in line with WHO protocols"
http://www.un.org/ga/search/view_doc.asp?symbol=A/66/254
Mutta eikös se niin mene, että "Decriminalize abortion" ei tarkoita aborttien laillistamista silloin, kun YK niin sanoo. Toki jos Väestöliitto kehtaisi moista sanoa, se olisi suoraa aborttien edistämistä ;)
aiheesta johonkin ihan muualle kun oli kyse aivan eri logiikasta??
"kun en tässä sinun ikiomassa logiikassasi juuri järkeä näe."
No et tietenkään jos ei se tue omia näkemyksiäs ;) mutta kerro nyt miten se vois tarkottaa KAIKKIA syitä ja tilanteita kun ainakin jotkut (perhesuunnittelukeinona) on ilmiselvästi rajattu pois?
"Mutta eikös se niin mene, että "Decriminalize abortion" ei tarkoita aborttien laillistamista silloin, kun YK niin sanoo."
Missään ei sanottu edelleenkään että tarkottas kaikkia abortteja.
Eipä oo tainnu Väestöliitto julistaa ihmisoikeuksia jokaiselle ihmiselle, tai ettei halua edistää abortteja perhesuunnittelukeinona missään päin maailmaa..
Eikä tästä voi päätellä mitään minkälaisista syistä vois olla kyse?
>21. Criminal laws penalizing and restricting induced abortion are the paradigmatic
examples of impermissible barriers to the realization of women’s _right to health_ and
must be eliminated. These laws infringe women’s dignity and autonomy by severely
restricting decision-making by women in respect of their sexual and reproductive
health. Moreover, such laws consistently generate _poor physical health_ outcomes,
_resulting in deaths_ that could have been prevented, morbidity and ill-health, as well
as negative mental health outcomes, not least because affected women risk being
thrust into the criminal justice system. Creation or maintenance of criminal laws
with respect to abortion may amount to violations of the obligations of States to
respect, protect and fulfil the _right to health_.
22. The Committee on the Elimination of Discrimination against Women has
strongly disapproved of restrictive abortion laws, especially those that prohibit and
_criminalize abortion in all circumstances_ (see CEDAW/C/CH/CO/4, para. 19).>
Niin tosiaan, kuten tuossa lainauksessa sanottiinkin, _rikoslait jotka rankaisevat indusoidusta abortista ja rajoittavat sitä_, aiheuttavat fyysisen terveyden laskua ja jopa kuolemia, jotka oltaisiin voitu estää. Laittomat ja turvattomat abortithan ovat syypäitä jopa 13 % maailman äitiyskuolemista, ihan kuten tuossa raportissa kerrottiinkin. Ja kuten siinä myös sanottiin, tällaiset lait on eliminoitava.
Ja tosiaan, naisten syrjintää vastustava komitea on voimakkaasti kritisoinut tiukkoja aborttilakeja ja erityisesti sellaisia, jotka kieltävät abortin kokonaan.
Tämä sama komitea myöskin katsoo tiukkojen aborttilakien rikkovan oikeutta elämään, terveyteen ja informaatioon.
"aiheuttavat fyysisen terveyden laskua ja jopa kuolemia, jotka oltaisiin voitu estää."
siis myös juuri niitä tilanteita kun nainen on menettämässä terveytensä tai jopa hengenhädässä _raskauden_ takia, eikä laittoman abortin.
Paitsi että suurimmassa osassa maailman maita abortti on sallittu naisen hengen pelastamiseksi, joten tuskin vain juuri näitä kourallista kaikista maista tarkoitetaan, kun puhutaan rikoslaeista, jotka rajoittavat indusoitua aborttia. Myöhemminhän samassa raporitissa aiheesta puhutaankin lisää:
"In States where abortion is criminalized, particular grounds for seeking an abortion may be exempt from criminalization. In the most severe cases, however, abortion is completely criminalized without exception - a situation that exists in only a handful of States - or allowed only to save the life of the woman. Approximately 25 per cent of the world's population lives under legal regimes that prohibit all abortions except for those following rape or incest, as well as those necessary to save a woman's life. Slightly less restrictive regimes permit abortion on a number of physical health, mental health and socio-economic grounds, such as poverty and number of children."
Ajatella, että sellaisia lainsäädäntöjä, jotka joko kieltävät abortin kokonaan tai sallivat sen vain naisen hengen pelastamiseksi, YK luonnehtii yhteisesti termillä "kaikkein ankarimmat tilanteet" eli "the most severe cases". Ja sellaisia aborttilakeja, jotka sallivat abortin jopa eräistä sosiaalisista syistä, se nimittää termillä "hieman vähemmän tiukat hallintojärjestelmät" eli "slightly less restrictive regimes"...
Mutta toki kaikki tämä, plus tietenkin se lopun suositus laillistaa abortti, tarkoittaa sitä, että YK:n mielestä abortin tulisi olla laillinen vain niissä kaikkein ankarimmissa tilanteissa muttei muuten, eikös niin?
jossain sanottu että niillä sosiaalisilla syillä ei tarkoteta juurikin perhesuunnittelukeinoja tai että myös ne pitäs kaikki Yk:n mukaan sallia? Vai oliko siinä vaan kerrottu minkälaisia lakeja on olemassa..
Suomentaisitko minulle nämä siten kuinka sinä ne ymmärrät?
"Criminal laws penalizing and restricting induced abortion are the paradigmatic
examples of impermissible barriers to the realization of women’s right to health and must be eliminated. These laws infringe women’s dignity and autonomy by severely restricting decision-making by women in respect of their sexual and reproductive health."
"States must take measures to ensure that legal and safe abortion services are available, accessible and of good quality."
"Recommendations
65. In applying a right-to-health approach, States should undertake reforms
toward the development and implementation of policies and programmes
relating to sexual and reproductive health as required by international human
rights law. In that context, the Special Rapporteur calls upon States to:
---
(h) Decriminalize abortion, including related laws, such as those
concerning abetment of abortion;
---
(j) Ensure safe, good quality health services, including abortion, using
services, in line with WHO protocols;"
Kiitän jo etukäteen, jos suomennoksessasi kykenet osoittamaan, että näissä kohdissa puhuttaisiin vain vakavien terveyssyiden aborteista.
Toki toivon, että vielä perustelisit senkin, miksi Väestöliitto on puolueellinen abortinsuosijajärjestö sanoessaan samaa kuin esim. YK tai EU on sanonut, mutta kumpikaan jälkimmäisistä ei sitä kuitenkaan ole.
suomentaan, eihän siinä missään kohtaa sanota että koskee kaikenlaisia ja myös niitä perhesuunnittelukeino-abortteja.
"että näissä kohdissa puhuttaisiin vain vakavien terveyssyiden aborteista. "
Missäänhän en sellasta oo väittänykään, mikä ei kuitenkaan tarkota että koskis kaikenlaisia syitä täysin vapaasti. Osoita toki että se tarkottaa kaikenlaisia abortteja vaikka selvästi haluaa rajata siitä jonkinlaisia poiskin.
Eihän EU, Yk:sta puhumattakaan kiihkoa siten "naisen oikeuksia" kuin IPPF:n alainen Väestöliitto, eikä ainakaan Yk halua edistää abortteja perhesuunnittelukeinona missään päin maailmaa.
Heh... Seuraavassa varmasti jo mainitaan EU femakkojärjestöksi... (En vielä lukenut vastauksia, mutta siirryn nyt niiden pariin...)
Joo kaikki länsimaat on femakkomaita :D Mikä on tietty näin naisen kannalta helpottava asia, kun on ihmisarvo ja femakoiden taistelema oikeus samoihin asioihin kuin miehilläkin on aina ollut. PItäis ottaa oppia ja kunnon meiningin mallia Iranista vaikka. :)))) Kumma vaan että sieltä kaikki haluaa pois, eikä toisin päin, vaikka täällä Femakko-Euroopassa on niin kauheeta.
lasten mukavuustappamista on ihan turha vääntää mikskään tasa-arvon toteutumis kysymykseks..
Toinen otti vertailukohteeksi Iranin.
oletko tosissasi sitä mieltä,e ttä lapsien lukumäärästä itsenäisesti päättääminen ei ole tasa-arvbo asia?
Iranissahan miehillä on täysi valta päättää lastensa lukumäärästä, jopa siinä määrin, että raiskaus avioliitossa ei ole rikos. Jos naisilta tämä oikeus puuttuu, niin kerrotko missä vaiheessa tasa-arvo ei liity asiaan?
niin kauan kun ei kajota toisen kehoon, eli lapsenkaan kehoon tappavasti...eli joo, liittyyhän se tasa-arvo siinä mielessä, että sitä ei abortissa ole.
"Seuraavassa varmasti jo mainitaan EU femakkojärjestöksi..."
Ei nyt sentään! EU:han katsos vastustaa mukavuusabortteja eikä halua laissa sallia sellaisia. Siksihän se kertoi, ettei aborttia tulisi pitää perhesuunnitteluvälineenä. Siksi se myöskin on suositellut jäsenmailleen aborttien laillistamista seuraavin sanoin:
"suosittaa, että naisten lisääntymisterveyden ja -oikeuksien takaamiseksi abortista pitäisi tehdä laillinen kaikkialla ja turvallinen ja mahdollinen kaikille naisille;"
Tuohan siis tarkoittaa ilmiselvästi sitä, että abortista tulisi tehdä turvallinen ja mahdollinen vain niille naisille, joiden henkiriepu riippuu siitä. Tietenkään, kuten järjelliseen ja loogiseen ajatteluun kykenevät tajuavatkin, kaikilla naisilla ei tarkoiteta kaikkia naisia vaan ainoastaan vähemmistöä kaikista naisista. Ja jos tämä sinusta ei nyt ihan selkeältä ja yksiselitteisen selvältä tunnu, niin se johtuu vain siitä, että et ole kykenevä järjelliseen logiikkaan... ;D Näin on meille EU- ja YK -asioiden asiantuntijana tunnetuksi tullut vastustajamme nyt kirkastanut.
kun aloit jankuttaa samaa mantraa jo tännekin. Kaikki naiset ei edelleen oo sama kun kaikki tilanteet ja syyt.. kuten ne perhesuunnittelukeinona käyttämiset ;)
Sitä minä en vaan ole tällä foorumilla tajunnut, että miksi joku laittaa miinuspeukkua esimerkiks aloitukseen, mikä on vain suora kopio jostain raportista tai asiakirjasta kuten aloitus?
Eihän se ole edes mielipide, vaan ihan faktatietoa. Miksi faktatietoa ei saisi linkittää tänne?
sitä tietoa oman puolueellisen propagandasi välineeksi.
"Yrität vääntää
21.3.2012 08:51
0
Sulje
sitä tietoa oman puolueellisen propagandasi välineeksi. "
:D No heh... Ai laittamalla suoraan EU-raportista kopioidun tekstin? Onko EU-politiikka ja raportit propagandaa? Sehän vaan kertoo mitä siellä EU:ssa päätetään ja keskustellaan.
"Onko EU-politiikka ja raportit propagandaa?"
mutta sinä kuvittelet niin.
En minä mitään kuvittele. Minä vain linkitän ja etsin tietoa. Luotan että lukija osaa itse tehdä johtopäätöksensa.
Lisää abortista Euroopassa:
- Puolalaisen naisjärjestöjen mukaan maassa tehdään jopa 180 000 laitonta aborttia vuosittain.
-Irlannin aborttirajoitukset estävät naisia saamasta asianmukaista hoitoa ja loukkaavat naisten yksityisyyteen ja perheeseen liittyviä oikeuksia. Näin päätti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) torstaina.
EIT:n ratkaisua asiassa haki syöpää sairastanut liettualaisnainen, joka oli joutunut tekemään abortin Britanniassa. Irlannissa asunut nainen oli raskaaksi tullessaan hyvin etenevässä kemoterapiahoidossa, eikä hän halunnut, että raskaus vaarantaa paranemisprosessia.
Nainen kertoi oikeudessa, että lääkärit olivat samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kukaan heistä ei suostunut tekemään hänelle aborttia. EIT määräsi Irlannin valtion maksamaan naiselle 15 000 euron korvaukset.
Irlannin perustuslain vuonna 1983 laaditussa lisäyksessä tunnustetaan syntymättömän lapsen oikeus elämään, mutta äidin vastaava oikeus on otettava huomioon. Käytännössä tätä on tulkittu niin, että abortti voidaan sallia vain, jos raskaus uhkaa naisen henkeä.
EIT:n päätös saattaa johtaa siihen, että Irlanti joutuu täsmentämään lakiaan siten, että abortti sallittaisiin tapauksissa, joissa raskaus vaarantaa merkittävällä tavalla naisen terveyden.
EIT:hen Irlannin aborttilainsäädännöstä valitti myös kaksi muuta Britanniassa abortin tehnyttä naista, joiden valitukset hylättiin. Näissä tapauksissa EIT ei nähnyt raskauden jatkumisesta koituvan hengenvaaraa.
(Varmaan on helpottavaa Irlantilaisille, kun voivat käydä Briteissä aborttireissuilla)
Puolan tilanteesta jatkoa:
""Keskeytykset tehdään salaa
Viralliset tilastot kertovat Puolassa tehdyn 2000-luvulla 100-200 laillista aborttia vuosittain. Suurimpien naisjärjestöjen laskelmien mukaan oikea määrä on jopa 200 000 keskeytystä.
Puolan perhesuunnittelu- ja naisasiainkeskuksen johtajan Wanda Nowickan tietojen mukaan leijonaosa laittomista aborteista on tehty salaa Puolan julkisessa ter-veydenhuollossa.
- Niistä on kehkeytynyt lääkärikunnalle loistava lisäbisnes. Menettely kielii maassamme rehottavasta räikeästä kaksinaismoralismista, Nowicka taivastelee.
Vilpillisestä raskaudenkeskeytyksestä kärähtänyt voi joutua lukemaan tiilenpäitä jopa kolmeksi vuodeksi.
Lukemattomat puolalaiset matkustavat poistamaan epätoivotun taakkansa naapurimaihin, kuten Ukrainaan, Tshekkiin ja Slovakiaan.""