Nainen voi saada orgasmin urheillessaan.
Lähdeppä
aamulenkille.
21262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tuoreen tutkimuksen mukaan nainen voi saada orgasmin urheillessaan.
Jo vuodesta 1953 lähtien on arveltu, että nainen voi saada orgasmin urheilun aikana. (COLOURBOX)
Tutkimusta johtanut Debby Herbenick Indianan yliopistosta sanoo tutkimustulosten viittaavan siihen, ettei orgasmi liity naisilla aina seksuaalisuuteen.
- Tulokset voivat opettaa meille lisää, mitä naisen vartalossa tapahtuu orgasmin aikana, Herbenick sanoo Daily Mailin mukaan.
Tutkimuksessa haastateltiin yli sataa naista, ja puolet heistä oli tuntenut urheillessaan jotain orgasmiin viittavaa. He eivät olleet ajatelleet mitään seksuaalista tai ketään tiettyä henkilö urheilusuorituksen aikana.
Eniten orgasmeja aiheutti lajit ja liikkeet, joissa tarvitaan vatsalihaksia, kuten esimerkiksi liike, jossa nostetaan polvet rintaa vasten.
Myös painonnosto, jooga, pyöräily, juoksu ja vaellus aiheuttivat orgasmeja.
Tutkimus julkaistiin Sexual and Relationship Therapy -julkaisussa.
Soutulaitteella soutaessa se istuin hieroo sopivasti....
Sitä paitsi, lenkkeily on minulla kesälaji koska pelkään liukastumista.
Toi on varmasti totta. Aijaijai. Tekis niin mieli nyt. Pyytäsitös tota miestä tossa vieressä vähän jeesaamaan. Ihan söpöhän se on?
Sain eilen illalla kun ajattelin häntä. Kaikenlaista lajia on tullut kokeiltua, mutta enpä kyllä vielä ole niistä orkkua saanut. Harmi kun en voinut sitä hänelle antaa. Ihmettelen vieläkin ja tunnen riittämättömyyttä. Nauttikaahan ihmiset itsestänne ja toisistanne. Muuten, orgasmipalsta on tuolla toisaalla. Ihan mielenkiintoisia tarinoita.
Mies voi saada orgasmin tumputuksesta..
Täällä nyt on puurot ja vellit jo muutenkin sekaisin.
Mikäs tässä on sekaisin? Ap kirjoitti orgasmista ja täällä on niihin vastattu. Aamupano kyllä mieluumminkin kuin aamulenkki. Ihana herätys päivään.
Se kyllä uskon.
Surruuttele sinä siellä dildollasi, mä lähden ulkoilemaan.
Ei surise kun en omista. Heh, jokos täällä on herneet nenukassa joillakin. Ei kai. Eikös seksuaalisuus ole ihan normiasia eikä mikään tabu. Ihania ulkoilukelejä ja päivää kaikille. Liikunta on mahtavaa ja tänään pitää taas vähän "rääkätä" itseänsä. Pitää pään ja kropan kutakuinkin kondiksessa.
Onko tyttöjen ja naisten kiinn,ratsastuata kohtaan tutkittu?
Siinä vaaditaan jo niin paljon reisi- ja peppulihaksia, että ei siinä heti ensimmäiseksi tule orkut mieleen.
Ei siinä haaruksien päällä istuta, vaan pakaroiden. Pahimmillaan saa epäsopivassa satulassa paikat auki vereslihalle asti, kaukana on orkut vähäksi aikaa miestenkään kanssa.
ratsastuata ?
Eikun piuhat kii päähän ja persiiseen ja baanalle tutkimaan missä ja mitä tapahtuu
nyt !
Se on varmasti urheilusta tulevan "vapauden tunteen" tuovan tunteen kanssa yhdynässä .. makeeta
Ratsastus on ihanaa. Siitä tulee niin hyvä tunne.
Kävin. En saanu, kun ei tuttujakaan näkynyt ;)
Another shit-juttu täällä ja näitähän riittää. Tässä ollaan kyllä aika hakoteillä, urheilusta mitään orgasmia saa, tai sitten on saanut tottua aika ohkaseen seksielämään.
kiva tölli oot ihan hiton rölli....
Ai, tuonko takia jotkut naiset joka päivä käyvät niin useasti lenkkeilemässä. Tietenkin orkut voi saada, jos sattuu olemaan mieskaveri siellä aamupa...krhöm..siis aamulenkillä mukana. Aika paljonhan jotkut "urheilee" päivän mittaan, huikkaavat miehellensä ovelta, ett lähden lenkille jne... ;)