Jos on yksin, yksinäinen ja haluaa seuraa, ystäviä niin miten olisi vapaaehtoistyö? Siinä saa sosiaalisia kontakteja ja uusia ystäviä ja sitä kautta ihan uutta virtaa elämään. Saattaa jopa ajan kanssa työllistyäkin, jos nyt on työtön. Yksin ei kannata kotiin jäädä. Aina on jotain mitä voi tehdä muiden hyväksi ja auttaa samalla itseäänkin. Usko unelmiisi, tartu hetkeen ja anna itsellesi mahdollisuus olla onnellinen :)
Miksette mene vapaaehtoistyöhön?
Me and you
11219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Koska en uskalla, en usko, että minusta olisi hyötyä siinä tai löytäisin ystävän sieltä, kun en uskalla puhua kenellekkään.
Mitä haluaisit, että tapahtuisi? Varmaankin sulla on mielikuva siitä missä ja miten haluaisit olla ja minkälaisten ihmisten kanssa, mutta mitä toivoisit että tapahtuisi jotta pääsisit siihen tilanteeseen?
Minä teen vapaaehtoistyötä.Käyn yksinäisten ihmisten luona juttelemassa, lukemassa, ja voidaan lähteä lenkillekin. Olen ollut myös apuna asioinnissa ja lääkärissä käymisissä.
Suosittelen tätä muillekin.
Voit ottaa yhteyttä paikalliseen SPR: toimistoon, ja kysyä ystävätoiminnasta.
Tiedän, mutta haluaisinkin kuulla mitä yksinäiseksi itsensä tuntevat toivoisivat tapahtuvaksi. Siitä ei puhuta välttämättä pitemmänkään ajan kuluessa, joten siksi ajattelin kysyä sitä täältä. Kukaan kun ei toisen ajatuksia ja toiveita osaa lukea, en minäkään, joten toivoin, että niistä olisi täällä helpompi anonyymisti kertoa.
Just. Täsmennyksesi on hyvä. Tässä on minullakin se varsinainen kysymys. Oon jo vanhempi ja 'urani' vapaaehtoisriennoissa ja muissakin on lopussa; ne kun eivät tyydyttäisi enää mitenkään ja toisaalta, mulla ei ole resursseja täytellä toisten tarpeita - enää.
Olen hyvin yksin ja täysin irrallinen. Siis en kai yksinäinen nykyjään, mutta sitä jotakin puuttuu... Mitä haluaisin tapahtuvan?
Että voisin asua ympäristössä, jossa mulla on oma itsenäinen kotini, mutta että lähellä liikkuisi ja ex tempore -tapaisi muitakin, tutuksi tulleita ihmisiä. Minä haluaisin kokea jonkin tason yhteyden, en läheistä, mutta vastakohdan tähän eristäytyneisyyteen, minkä myös iso kerrostalo luo, sinkkutalouden lisäksi.
Toivoisin tapahtuvan: Voisin elää väljästi liittyneenä toisiin ihmiseen, edes yhteen tai muutamaan. Se tyydyttäisi minut täysin, sillä muutoin jo koettu elämä rikastuttaa kyllä. Tarve on saada hiukan huomiota, rakkautta ehkä, hyvää vuorovaikutusta pointtina se, että tilanne on jatkuva, "24 h". Ystäviä on ja niiden kanssa treffejä, mutta se ei anna mulle enää? Haluaisin pysyvyyden tilan, mutta itsenäisesti muiden joukossa. Turvallisuuttakin. Varmuuden hyväksynnästä. Kun paljon itsekseen, realiteetit saattavat ontua.
Siksi koska, en ensisijaisesti etsi ystäviä, vaan arvostusta, ihmisenä pitämistä. Että joku oikeasti arvostaa sua sellaisena kuin olet. Se on varmasti paljon vaikeampi saavuttaa kuin muutama pintapuolinen kaveri tai tuttu.
Sielä se omassa pääkopassa on kaikki, sieltä se lähtee. Jos on vaikka suurimman
osan elämästään elänyt väkivaltaisessa ympäristössä, imenyt lapsesta lähtien
vaikutteita, käyttäytymismalleja ja sitten jotenkin jäänyt menneisyyden vangiksi,
ei näistä niin vain hypätä yhtäkkiä iloiseksi, sosiaaliseksi laumaeläjäksi.
Ei se vaan mene niin. Kun se pääkoppa saattaa olla niin huonolla tolalla ettei vaan
ole kertakaikkiaan enää mitään annettavaa. Hyppää sinne mielen pimeälle
puolelle, jossa ehkä tuntee olonsa jotenkin vielä vahvaksi, kykenee sillä tavalla
vielä jollain lailla toimimaan, sinne maailmaan ei kuulu vapaaehtoistyö tms.
Siellä maailmassa on kyse eloonjäämiskamppailusta. Ehkä tarvitseekin sitä
oman mielenterveyden rippeiden säilyttämiseksi, eikä sitten vanhemmiten enää
pysty irtautumaan kuvioistaan, vaikka haluaisikin. Jos oikein pahaksi pääsee
tossa kuviossa, niin saattaa suurkaupungeissa päätyä kiskomaan kokkelia
päivittäin, käymään maksullisissa, miettimään erittäin pitkälle meneviä laillisuuden rajamailla olevia keinoja "puhallukseen". Eli tämän päivän maailman
menon mukaan sivistynyt, pärjäävä nykyihminen. Tässäpä taas yks näkökanta
tähän vapaaehtoitoiminta keskusteluun.
En mene vapaaehtoistyöhön, koska en te työtä josta ei makseta. Sosiaalisia kontakteja saan harrastuksista, tosiystävän löytyminen vaan kestää pitkään.
Ei siihen ihan kuka tahansa kelpaa. Pitää olla samankaltaista ajatusmaailmaa ja samankaltainen huumorintaju, jotta ystävyys voi syventyä pintapuolisesta häröilystä.
Eli syrjäytyneet ja yksinäiset valjastetaan vapaaehtoistyöhön ilman palkkaa kun muut nauttivat sosiaalisesta elämästään?
Varmaan paljon jotakin nuorta miestä helpottaa jonkun vanhan mummon juttelun kuuntelu.
Millä tavoin kuvittelet tuon auttavan yksinäistä?
Varmaan jotain nuorta naista helpottaisi sinun kuuntelemisesi.
... koska teen töitä noin 45-50 tuntia viikossa?