pennun kummalliset ja heikot takajalat

asfhrhb

olin äsken lenkillä kääpiöpinserini kanssa ja vastaan tuli n. puoli vuotias saksanpaimenkoiran pentu. koiramme jäivät haistelemaan ja vähän leikkimään ja huomasin, että pennun takajalat olivat TODELLA kummalliset. koiran "polvet" (en tiedä onko koirilla polvia, mutta taitoskohdat mitkä nyt ovatkaan) osuivat lähes koko ajan yhteen ja muuten jalat olivat todella huterat ja ns. tärisivät ja näytti kuin ne kohta pettäisivät.
en tiedä saksanpaimenkoirista paljoa, mutta olen kuullut että jalostuksen takia niiden takakroppa ei meinaa enää jaksaa kantaa yläkroppaa. kysyin koiran omistajalta, ihan täysin ystävällisesti ja mielenkiinnosta kuuluuko koiran jalkojen olla tuollaset, onko se normaalia pentuvaiheessa vai mistä on kyse. omistaja suuttui selkeästi ja tiuskaisi, että pidä huoli oman koirasi jaloista ja mumisi jotain kääpiöpinsereiden tavasta räksyttää ja lähti pois.
omistaja otti siis selvästi kysymykseni hyvin henkilökohtaisesti ja vaikka oma koirani ei pentujen leikin aikana päästänyt ääntäkään oli se yhtäkkiä turhasta räksyttäjä.

Itselläni jäi nyt vaivaamaan, että ovatko nuo koiran jalat normaalit saksanpaimenkoiralle vai voiko kyse olla jostakin vaivasta? jalat näyttivät välillä selvästi haittaavan koiraa ja se meinasi kompuroida niiden takia useasti!
toivottavasti jaksoitte lukea ja luultavasti paremmin tietävinä osaatte kertoa mistä oli kyse!

10

5012

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reee

      Mitä ilmeisimmin tarkotat kintereiden yhteenosumista ja ylikulmautuneita takaraajoja. Eli kun kulmauksia on liikaa niin ei tarvi jalkojen olla kovinkaan paljon vinot niin kintereet osuvat yhteen. Ei ole todellakaan normaalia edes pentuvaiheessa. Ylikulmautunut koira on kömpelö niin kuin itsekin totesit. Ongelmaa esiintyy lähinnä näyttelylinjaisilla, koska näyttelyissä palkitaan voimakkaasti kulmautuneita äärityypin koiria, siis sellaisia joita muilla roduilla pidettäisiin ylikulmautuneina, eivätkä tuomarit sijoituksia antaessaan rankaise ei-suorasta takaosasta juuri ollenkaan.

    • rääkkäystäjo

      Se on jalostuksen tulos,pihtikinttuissuutta esiintyy paljon..
      Se on todella säälittävää ja ikävää koiralle,vaikeuttaa sitä liikkumasta normaalisti.
      Arkaan paikkaan näköjään kysymyksesi sattui,taitaa murehtia sakun omistaja itsekkin holtittomia takasia,surullista että jalostus menee tuohon pisteeseen :(

    • olisitutkittavapian

      Voihan olla, että pennulla on jo paha lonkkavika,ei kuulosta noin heikot jalat ollenkaan normaalille... Toivottavasti omistaja ottaa koiran jalkojen terveydentilasta selvää.

      • Akdjgktl

        Mulla niin säälittää kyseinen pentu, että ajattelin jopa että menen huomenna samalle seudulle pyörimään ja toivon törmääväni omistajaan ja haukkujenkin uhalla varmistan, että koira saa hoitoa. Tekee pahaa ajatellakkin koiraparkaa kun liikkeet näyttivät niin hankalilta:s


    • Gallo

      Kasvavan saksanpaimenkoiran pennun takapää on normaalistikin löysä. Nivelrikko- tai lonkkavika diagnoosia ei voi mennä tekemään ilman asianmukaista rtg-tutkimusta ja ammattitaitoista kuvien tulkintaa.
      Miten ajattelit "Akdjgktl" varmistaa, että koira saa hoitoa??? Voi hyvänen aika....

      • olisitutkittavapian

        Tuli tuossa mieleen kaverini, jonka koiralla ei ollut lonkkamaljoja ollenkaan..
        Oli ihan onneton reppana niiden takastensa kanssa,aivan ihan koira muuten :(
        Ehkä pennun jalat voi olla terveetkin ,mutta voi niissä olla yhtä varmasti jotain vikaakin.
        On omistajan asia huolehtia koirastaan,ei kannata mennä siitä sanomaan.


    • ++++++

      Jos jalat on holtittomat ja tärisee seisoessa,jotain on luultavasti pielessä...

      • 12+18

        Oisko selkäydinrappeuma?


    • käpäläinen

      no on täälläkin kaikenlaista väkeä! Minä menisin ainakin kysymään saako koira hoitoa, silläkin uhalla että omistaja suuttuu. Suuttukoon vaan, mutta eläinrääkkäystapauksia on muutenkin ihan liikaa ja tällä tavalla niihinkään ei puututa jos ihmiset vaan hyssyttelee asiaa ja käskee olemaan sekaantumatta! Hävetkää!
      Minä olen ainakin sekaantunut, ja sillä menestyksellä että koiria on haettu pois huonoista oloista ja ovat saaneet paremman kodin. Tässä ei varmastikaan tai ehkä(? )ole kyse eläinrääkkäyksestä, mutta mistäs sitä tietää. Voihan olla että koira on oiekasti pahassa jamassa ja omistaja ei ole vienyt sitä lääkäriin.
      Kysy ihmeessä omistajlta uudestaan ja sano ettet tarkoita mitään pahaa, vaan kysyt kun et tiedä.

    • Anonyymi

      Voihan sitä kysyä. Todennäköisesti kehitysvaihe, mutta ei mitenkään kiva asia tietenkään, että koirien jalostus on tämänkin rodun osalta mennyt tuohon.

      Tärinä tuossa ehkä eniten ihmetyttää.. Oliko pentu lihakseton? Tämän takia kasvavan pennun ensijainen liikuntamuoto on _omaehtoinen liikunta_ vapaana pehmeillä alustoilla, EI taluttimessa kovilla alustoilla. Tuokin koira jos olisi saanut asianmukaista liikuntaa joka päivä tuskin olisi jalat somussa vapiseva pikkuinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe