Jo lapsena yksinäisiä?

Tämäkin palsta on täynnä valitusta "mulla on mies, sukulaiset ja muutama tuttua ja olen yksinäinen" voi kun mulla olisi edes niitä.

Mullakaan ei oo ollu ikinä yhtäkään oikeaa ystävää. Kaiken vapaa-ajan vietän yksin näin 18- vuotiaana. En ole koskaan seurustellut, enkä ole oikeastaan edes ollut tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Arvelen yksinäisyyteni johtuvan mm huomion puutteesta lapsuudessa, pitkäaikaisesta koulukiusaamisesta ja muutosta toiselle paikkakunnalle.

Ymmärrän sinua varsin hyvin. Tsemppiä!

Minulla on yksi kaveri jolla on paljon kavereita ja tuttuja.

Sen olen huomannut että kun olen heidän seurassaan niin lähes kaikilla on jotain yhteistä, mielipiteitä jne. elikkäs elämänarvot natsaavat jotenkin yhteen.

Ilmeisesti yksinäisemmällä nuo arvot poikkeavat massaihmisen arvoista jolloin henkistä yhteisyyttä ei juurikaan synny.

VAI NIIN

Joo, narsisteilla ja rikollisilla on kavereita ja tyttöystäviä mut mulla eiole mitään. Olihan mulla kavereita nuorena kun asuin lastenkodissa niin siellä oli paljon samanikäisiä tai suurin piirtein saman ikäisiä tyttöjä ja poikia. oltiin kaikki aika läheisiä kun oli sama taista et ei ollut vanhempia tai oli vanhemmat mut ei ne huolehtineet niin sit joutui lastenkotiin. Itse asuin 11 vuotta lastenkodissa, mut sen ajan kavereta ei ole enään. Mut nyt ei ole moneen vuoteen ollut kavereita.

Olen 20v nainen. Minullakaan ei ole ikinä ollut ystäviä, eikä ole tälläkään hetkellä. En tiedä miksen ole ystäviä löytänyt. Olen ujo, mutta olen kyllä puhelias, kun tutustun ihmisiin. Pitäis varmaan yrittää päästä liiasta ujoudesta eroon, että saisi itselleen ystäviä, mutta enpä tiedä miten itsestä saisi rohkeamman.

Olen huomaanut et on ihan sama et olenko lihava, laiha, pitkä tai pätkä niin ei ole kavereita. Ala-asteella ei ollu montaa ja tappeluitta en selvinnyt. Koko elämä on pelkkää taisteluita ollut.

Olen 22-vuotias nainen ja viimeksi ala-asteella on ollut muutama kaveri. Tuntuu vähän sarkastiselta, että myös ala-asteella olin kaikista pahiten koulukiusattu. Sellaiset 10v on tullut yksinäisyydessä oltua ja minulla ei ole oikeastaan mitään hajua mitä tämän ikäiset nuoret aikuiset kavereiden kesken tekevät.

36 vuotta yksinäisyyttä mittarissa, ystäviä ei ole koskaan ollut ja samainen koulukiusaaminen taustalla. Enää en edes yritä tutustua kehenkään, en pysty luottamaan toisiin kuitenkaan. Ei sillä kokemuspohjalla joka itselläni on.

Olen ollut lapsena jo yksinäinen. Koin sen jo silloin. Kotipihalla asui muitakin samanikäisiä kuin minä. Olin vaan niin ujo!!! Olin ujompi kuin muut. En mennyt ulos mukaan heidän leikkeihinsä. Joskus näin niiden nauravan ja ajattelin, että mulle. Aloin pakoilla heitä, enkä halunnut olla pihalla, kun he ovat siellä. Koin olevani yksinäinen ja ilman kavereita. Leikin aina yksin kotonani. Tosin jossain vaiheessa sain yhden kaverin, joka leikki mun kanssa kotona. Tarhassa mulla oli kavereita, onneksi. En ollut siellä kuitenkaan se suosituin vaan keskitasoa. Ala-asteella oli vähän kavereita, osa niitä samoja joita päiväkodissakin, mutta he olivat eri luokalla. Ekaluokilla koin olevani yksinäinen ja joskus jääväni ulkopuoliseksi. Ala-asteen lopussa kavereita oli jonkin verran, mutta edelleen olin se sama ujo hissukka ja sellaisena mua pidettiin. Jos joku sai valita, niin valitsi usein kahdesta sen toisen mukaan juttuihinsa. Jäin joskus yksin tai kaksin toisen hiljasemman kanssa. Yläasteella kavereita ei sitten enää samaan malliin ollutkaan. Oli tasan yks kaveri ja senkin kanssa riitaa hyvin usein. Koin ja koen edelleen olevani yksinäinen. Tuntuu ettei kukaan edes halua tutustua muhun tai jos haluaisi, niin ei vaan tutustu. Tiedän, oma vikani... mitäs olen tällainen viallinen ujopiimä.

Yksinäisyys ei ole kiva asia. Olen ollut nyt yksinäinen 4-5 vuotta, kaikki ystävät jättivät kun tein elämäntapa muutoksen, eli jätin pois kaikki huonosti terveyteen vaikuttavat asiat, en kain enää kelvannut kun en tarjonnut imasia tupakkeja ja kaljoja. Pahaltahan tuo tuntuu, että yli 20 vuotta olleet ihmiset, jotka sanoivat olevansa ystäviäni jättivät minut täysin kun en enää tupakoinut ja ryypännyt. Uusia ystäviä ei ole tullut, vaikea vanhalla iällä solmia uusia suhteita. En ole myöskään tutustunut muihin raitistuneisiin kun en ole mitää tukipilareita tähän elämäntapojen muutokseen tarvinnu vaan muutokset on tapahtunu ihan kuin ittestään. Joskus ajattelen, että jos nuo vanhat ystävät jonain päivänä ottavat yhteyttä, olen kuin en olisi heitä ikinä tavannutkaan ja käännyn vaan pois, kyllä se niin pahasti on sattunut kun vuosikausia vain hyväksikäyttivät hyvää luontoani ja anteliaisuuttani ja kun tarjoilu loppu loppu myös yhteydenpito. Joten voin todella sanoa, että ei minullakaan ole ikinä ollut yhtään ystävää vaikka joskus niin luulin. Oikeestaan on parempi olla ihan yksin kuin joutua niiden pettämäksi joita koko ikänsä on pitänyt sydänystävinä.

Ei ole ei, juuri tuollaisia ihmisiä riittää. Toisia ihmisiä hyväksikäytetään surutta pinnallisen ystävyyden varjolla. Mutta parempi raitis ja yksinäinen kuin päihderiippuvainen ja hyväksikäytetty.

Olin lapsena jo hyvin yksinäinen ja arka. Omia sisaruksia lukuun ottamatta ei mulla juuri kavereita ollut. Ennen ala-astetta oli 1-2 kaveria. Ala-asteen aikana kyllä katosi nekin vähät. Kaksi ekaa vuotta koulussa ja jouduin isoon luokkaan jossa kukaan ei enää halunut olla ystäväni. Minua alettiin kiusata. Olin ujo ja tuo aika teki minusta aina vaan ujomman, epävarmemman ja yksinäisemmän.
Yläasteella kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen vain paheni. Lukion sain käydä itsenäisesti ja yksinäisesti. Hetken ajan oli joku kaveri kai. Haukkumista esiintyi, mutta vähemmän kuin aiempaa. Lähinnä olin ilmaa muille.
Lukion jälkeen oli vaikeaa. Sosiaalinen ympäristö suppeni huomattavasti. Jos kaverin onnistuin saamaan, ei sitä kauaan kestänyt. Maailman tuulet vei erisuuntiin aika pian. Muilla oli laaja tuttavapiiri. Minä takerruin ainoaan ystävääni.
Lopulta huomasin olevani taas lähtöpisteessä yksinäinen ja onneton. Jatko-opiskelupaikan luokkakaverit karsastivat minua ja minä välttelin heitä ja sosiaalista kanssakäymistä heidän kanssaan. Aloin kärsimään masennuksesta ja peloista. Opiskelu oli vaikeaa.
Onnistuin netin kautta löytämään puolison ja lapsiakin saatiin. Edelleen kärsin siitä, kun työpaikalla on vaikeaa tutustua muihin. Minulla on vain yksi työkaveri jolle voin puhua. Muiden lasten vanhemmat tuntuvat karttavan minua ja vain harva edes tervehtii. En osaa heille mitään puhua. Minulla on tällä hetkellä taas vain yksi kaveri, joka on liian erilainen ja jolla on itsellään laaja ystäväpiiri. Minulla taas ei ketään hänen lisäkseen. Sukulaisetkin asuvat kaukana ja heillä on omat elämänsä.

Se varmasti johtuu siitä, että olet tyhmä. Et ole lihava, ulkomaalainen, väkivaltainen, vammainen. Onko ulkomaalaisuus sinun mielestä joku vika, niin kuin lihavuus, vammaisuus jne?

Ujoudessa os se hyvä puoli että osaat ajatella muitakin ihmisiä etkä vaan itseäsi toisin kuin nämä ''tavalliset'' ihmiset jotka tulevat tänne ja haukkuvat

Olin lapsena vaan hieman ujo jonka takia kaveripiiriin kuului yleensä vaan 4 mutta vähitellen nekin muuttivat muualle tai puukottivat selkään ja jäin yksin

Oletko aloitteellisesti kysynyt tuttuja kahville/kylään tai jonnekin viettämään aikaa?

Mä en ainakaan ollut. Lapsena olin hyvinkin pidetty ja suosittu. Ala-asteella voitin kellokaspalkinnon, joka perustui suosioon luokkatovereiden keskuudessa (äänestys). Ongelmia alkoi olla enemmän vasta yläasteella, jossa riitaannuin joidenkin ihmisten kanssa ja etenkin tytöt alkoivat karttamaan. Silloinkin minulla oli vielä silti kaveripiirini ja vietin paljon aikaa ihmisten kanssa. Eristäytyminen alkoi vasta n. 20-vuotiaana, jolloin kaveripiiri kaventui, ja lopulta minulla oli vain yksi ystävä.

Se on vähän niin ja näin, että haittaako nykyinen eristäytyminen itseäni niin kovasti. Maailma on muutenkin muuttunut paljon huonompaan suuntaan noista teiniajoistani. Ihan ympäröivä kulttuurikin on muuttunut huonommaksi, uutisissa ja mediassa on pelkkää maahanmuutto/Kreikka- ynnä muuta paskakeskustelua, ja yleisilmapiiri on huono. Telkkarista tulee paskoja ohjelmia kuten Putous ja nykymusiikki on paskaa (Lauri Tähkä, Jenni Vartiainen, Chisu ynnä muut). Ei kiinnosta nykyviihde eikä nykymusiikki eikä oikeastaan koko nykymaailma niin oma eristäytyminen ei tunnu niin pahalta, vaikka toki tiedostan, ettei se ole tervettä ja pyrkimyksenä on sitä vähentää, ja sosiaalisella perusluonteella se varmaan ennen pitkää onnistunee.