Ärsyttää...

Avuton___1

Olen kohtapuoliin aikuinen mies.

Aikaisemmin kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Siihen oli kyllä syynsä. En pystynyt puhumaan sillä tavalla että siitä saisi selvää paitsi jos puhuin perheelleni.

Olin aina kotona. Aina. Kävin vain koulussa, joka oli aikamoista helvettiä.

Nyt olen muuttunut kokonaan. Odotan aina innolla sitä että pääsee ulos kavereiden kanssa. Pystyn puhumaan normaalisti ventovieraillekin. En tiedä mistä johtuu, kai aloin sitten vain käymään enemmän ulkona ja itse asiassa nauttimaan siitä.

Mutta yksi asia jäi. Tytöille puhuminen...

Pysyyn puhumaan heille normaalisti, mutta ongelma on se etten koskaan keksi mitään puhuttavaa.

Tapasin humalassa yhden kivan tytön jonka kanssa olin koko illan. Humalassa tulee puhuttua vaikka mitä.

Hän on nätti, mukava yms yms mutta en edes koneen kautta halua hänen kanssaan puhua koska hän voisi hyvinkin ehdottaa tapaamista sillä kiinnostus hänen puoleltaan on selvää.

Tämä on jo toinen kerta kun näin käy.

Pidän hänestä ja hän minusta mutta ainakaan omasta mielestäni onnistumisella ei ole mitään mahdollisuuksia.

Mitäs sitten kun tapaisin hänen kavereitaan? Seisoskelisin vain siinä vieressä hiljaa ja hän joutuisi häpeämään minua.

En vain millään usko että se voisi onnistua.

Kai se on pakko antaa hänenkin mennä... Mitäs sitä itselleen voi.

3

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BJxkccl

      Mitä jos tapaisitte ensiksi vaikka kahden kesken, ilman muita, se saattaisi hyvinkin onnistua! ei kannata luovuttaa, saattaa mennä hyvä tilaisuus ohi.

    • ujo_ihminen

      Luulisin, että jos olet tavannut mukavan tytön, niin voisitteko ensiksi jutella vaikka Internetin kautta? Sitten kun tunnette paremmin, niin voisi olla helpompi tavata vaikka jossakin paikassa, jossa ei tarvitse jatkuvasti jutella, esim. elokuvateatterissa? Ei kannata tehdä siitä ongelmaa, että olisit hiljainen. Varmaan ajan kanssa oppisitte tuntemaan toisenne paremmin ja sinun olisi helpompi jutella hänen kanssaan.

      Itse olen ujo ja ehkä kärsinyt myös sosiaalisten tilanteiden pelostakin jossakin määrin. Puolisoni ei aina ymmärrä miksi minun on vaikea esim. nähdä ihmisiä tms., mutta yritän pikkuhiljaa voittaa pelkojani. Joskus saatan aika paljon olla hiljaa kun meillä on vieraita, mutta ilmeisesti on tärkeintä että olen mukana niissä tapaamisissa, eikä se että juttelenko paljon.

      • Skuua

        Omalla kohalla tuo ensiksi netissä juttele on ollu vikatikki. Juttu kulkee netin yli, mutta sitten ku tavataan ni on hiljasta ja se on aika tappavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      9
      1513
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      112
      865
    Aihe