Valoa todella on tunnelin päässä

uusille urille

Harjoitan omakohtaista "tutkimusta" :) Tajuan nyt, mitä vähemmän riippuvuutta aiheuttavia aineita käyttää sitä paremmaksi elämä muuttuu. Tupakoinnin onnistuin vihdoin viimein lopettamaan kokonaan yli vuosi sitten (yhden ainoan kerran, viime kesänä, retkahdin tupakoimaan humalassa) ja tänä vuonna olen ottanut alkoholia 2 kertaa. Juon (olen juonut nuoresta asti) useimmiten siten kuin suurkuluttajat, mutta alkoholisti en koe olevani. En pysty esim. tissuttelemaan enkä juomaan putkia, mutta ne kerta-annokset....huh huh! Olin 2 kuukautta juomatta ja sitten kun join niin meni sama määrä kuin yleensä, paljon kerralla. Mikä siinä on, että pitää kiskoa melkein kaksin käsin? Seuraukset omassa olossa tuntuivat heti seuraavana päivänä ja inhosin sitä! Nyt haluan taas olla raittiina pitkän aikaa, olla freesi ja huomaan itsevarmuuteni kasvavan aika mukavasti! Oikeesti, ihmisten terveysongelmat korjaantuisi paljon paremmalle tolalle jos he eivät joisi. Tämän vuoden tavoite minulla on ottaa alkoa mahdollisimman vähän. Yhden käden sormin laskettava juomiskertojen määrä (v. 2012) olis hieno saavutus :D Onnellisuus taitaa sittenkin olla ihan tavoitettavissa oleva olotila sen alhaisen itsetunnon, huonommuuden tunteen, vitutuksen jne. sijaan!

7

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pla.pio

      Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.

      Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.

      Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!

      http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k

    • uusille urille

      AA korvaa alkoholiriippuvuuden. En ole alkoholisti. Enkä todellakaan jaksais kuunnella niitä länkytyksiä paskoista elämistä jossain ojan pohjassa, sori vaan. Puhumattakaan hurahtamisesta johonkin uskoon? Sitäpaitsi jauhamalla niitä viinajuttuja elämä pyörii jälleen viinan ympärillä vaikkei sitä joisikaan. En minäkään jauha jatkuvasti tupakkajuttuja vaikka olen lopettanut iäksi tupakanpolton. Järkeä saa näissäkin hommissa käyttää. Ei tehdä riippuvuudesta eroon pääsemisestä niin mystistä, koska sitä se ei ole.

      • raittiina remmiin

        Enpä joutunut ojan pohjalle vaikka olenkin alkoholisti. AA on sopiva paikka, jos alkoholisti haluaa luopua juomisesta.
        Palavereissa on mukava käydä, ja niitä on joka puolella maapalloa. On ollut hienoa, kun työmatkoilla voi mennä aa-ryhmään ja aina olen saanut ystävällisen vastaanoton, vaikka en joskus ole osannut palaverin kieltä. Mutta aina ovat ymmärtäneet mikä olen, kun sanon vaikkapa suomeksi: olen alkoholisti.


      • Addiktio tuokin
        raittiina remmiin kirjoitti:

        Enpä joutunut ojan pohjalle vaikka olenkin alkoholisti. AA on sopiva paikka, jos alkoholisti haluaa luopua juomisesta.
        Palavereissa on mukava käydä, ja niitä on joka puolella maapalloa. On ollut hienoa, kun työmatkoilla voi mennä aa-ryhmään ja aina olen saanut ystävällisen vastaanoton, vaikka en joskus ole osannut palaverin kieltä. Mutta aina ovat ymmärtäneet mikä olen, kun sanon vaikkapa suomeksi: olen alkoholisti.

        Oletko nyt 100% varma siitä, että olet alkoholisti?


    • perseenhaju

      ompa täällä töissäki pirteempi olo ku ei oo krapulaa.

    • kaksikymmentäkolme

      Mikä siinä on, että pitää kiskoa melkein kaksin käsin?

      Kysymyksesi ja kokemuksesi viittaavat vahvasti siihen, että olet kehittymässä alkoholistiksi.

    • Heh..

      Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
      Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:

      http://piv.pivpiv.dk/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1182
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      538
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      519
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe