Mitä tapahtuu?

Mitä tapahtuu, jos narsistille edes vihjaa, että syy on hänessä?
Ovatko seuraukset samat vai pahemmat, jos kertoo narsistille, että hän on vastuussa jostain tekemästään asiasta?

Onko narsistilla enemmän "ystäviä" vai onko hän yksinäinen oman tiensä kulkija?
Voiko ylipäänsä kukaan toteuttaa narsismiaan yksin - ilman verkostoa?
18110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Suuttuu niin maan perusteellisesti molemmissa tapauksissa.
En oo koskaan ajatellutkaan tota ystäväjuttua noin päin. On totta ettei yksikään nase sitä itsekseen harrasta

Äänestä

kyl narsistille on tyypillistä se ettei ota vastuuta ja on aina syytön vaikka mitä tapahtuu

Äänestä

"Mitä tapahtuu, jos narsistille edes vihjaa, että syy on hänessä?"

- Yleensä alkaa hymyilyttämään.
Jos nyt olen jotain tehnyt, niin So what. Kai sen tiedän sanomattakin silloin. Ei sitä tarvitse kenenkään tulla erikseen kertomaan.

"Ovatko seuraukset samat vai pahemmat, jos kertoo narsistille, että hän on vastuussa jostain tekemästään asiasta?"

- Vastuu on mulle vielä suht tuntematon käsite. Enkä sitä osaa ottaa, vaikka keino siihen naaman eteen tuotaisiinkin...Keksisin varmaan jonkun keinon siirtää se vastuu jollekin toiselle. Tai näinhän siinä väistämättä aina käy...

"Onko narsistilla enemmän "ystäviä" vai onko hän yksinäinen oman tiensä kulkija?"

- Sekä että. Mieluiten yksin seurassa. :)

"Voiko ylipäänsä kukaan toteuttaa narsismiaan yksin - ilman verkostoa? "

- Totta kai voi. Narsismi on aika laaja-alainen juttu. En ymmärrä, mihin niitä muita edes tarvitaan.


Olepas hyvä. :)

Äänestä
  • Varmasti noin ajattelee jokainen narsisti; ongelma on muiden, ei heidän. Sehän on koko narsismin ydin.

    Äänestä

  • ent.ilkikurimus kirjoitti:

    Varmasti noin ajattelee jokainen narsisti; ongelma on muiden, ei heidän. Sehän on koko narsismin ydin.

    No miten tuosta ongelmasta voisi tehdä myös oman ongelman, jos se ei sellaiselta edes tunnu? ;P

    Äänestä

Etsi narsisti, kokeilemalla selvitä vastaukset ja yleistä ne koskemaan kaikkia narsisteja. Problem solved.

"Voiko ylipäänsä kukaan toteuttaa narsismiaan yksin - ilman verkostoa?"
Riippuu minkä laskee narsismiksi, mutta kun yleensä sillä kai tarkoitetaan aika sosiaalista ilmiötä niin eipä se oikein ole mahdollista ilman muita ihmisiä.

Äänestä

Itse reagoin syyttämiseen vihastumalla, silloin kun kärsin syyllisyydestä ja häpeästä. Jos taas olin sinut itseni ja mokani kanssa, pyysin anteeksi.

Yksinäinen narsisti, hmm, taitaa olla vaan yksinäinen ihminen. Itsekäs säätäjä, parisuhteen, verkoston, yhteisön tai vaikka palstan, on ennen pitkää yksin koska kukaan ei halua tulla säädellyksi (vaan hyväksytyksi ja huomioiduksi).

Äänestä
  • Eikös ilman muita ihmisiä kaikki olisi jo lähtökohtaisesti itsekkäitä.

    Äänestä

  • LK kirjoitti:

    Eikös ilman muita ihmisiä kaikki olisi jo lähtökohtaisesti itsekkäitä.

    Miten, tarkennatko?

    Olosuhteet vaikuttaa, mahdollistajat vaikuttaa. Sopivissa olosuhteissa kaikille voi tapahtua kaikenlaista, eikö vaan.

    Äänestä

  • "Itse reagoin syyttämiseen vihastumalla, silloin kun kärsin syyllisyydestä ja häpeästä. "

    pakko taas sanoa itsestäni...minä ennen reagoin syyttämiseen...yrittämälllä olla entistä parempi...ettei toinen vain löytäisi mitään aihetta syyttää minua...

    lopulta väsyin siihen yrittämiseen...makasin lattialla tyyliin, anna tulla kaikki vaan, kyllä minä kestän...

    tavallaan pyysin anteeksi omaa itseäni, omaa olemaasa oloani...kaikkea sitä olin/tein/ajattelin...

    Ei kovin kaunis kuva minusta...
    kun vihdoin uskalsin katsoa peiliin...

    Äänestä

  • 11+4=15 kirjoitti:

    "Itse reagoin syyttämiseen vihastumalla, silloin kun kärsin syyllisyydestä ja häpeästä. "

    pakko taas sanoa itsestäni...minä ennen reagoin syyttämiseen...yrittämälllä olla entistä parempi...ettei toinen vain löytäisi mitään aihetta syyttää minua...

    lopulta väsyin siihen yrittämiseen...makasin lattialla tyyliin, anna tulla kaikki vaan, kyllä minä kestän...

    tavallaan pyysin anteeksi omaa itseäni, omaa olemaasa oloani...kaikkea sitä olin/tein/ajattelin...

    Ei kovin kaunis kuva minusta...
    kun vihdoin uskalsin katsoa peiliin...

    "Ei kovin kaunis kuva minusta...
    kun vihdoin uskalsin katsoa peiliin.."

    jatkan vielä...syy siihen...miksi olin sellainen ja makasin lattialla...oli se etten itsekään rakastanu/arvostanut itseäni...niin miten voin odottaa sitä rakkautta/arvostusta toiseltakaan...

    uskoisin, ettei narsistikaan rakasta/arvosta itseään...mutta hän pönkittää omaa arvostustaan, mitätöimällä toisia...

    ei uskalla katsoa itseään, sitä omaa kuvaansa...
    vaan siirtää omat vajavuutensa toiseen...

    Äänestä

  • "kukaan ei halua tulla säädellyksi (vaan hyväksytyksi ja huomioiduksi)"

    Vähän jännän kuvion tässä saa aikaan se että narsistikin on joku ja haluaa näitä.

    Äänestä

Tarkoitin että jos on vain sinä niin kenen etua sinä sitten ajaisit jos et omaasi?

Äänestä
  • Ahaa, no yksin ajaisin omaa etuani kyllä. Toiminnot tähtäisivät itseeni. Autiolta paratiisi-saarelta haluaisin kyllä pois, vaikka siellä kasvaisi banaanien lisäksi kaljaa ja pizzoja puussa. Olen sosiaalinen eläin, ja kaipaisin erästä tiettyä. :)

    Ilkikurimuksen mainitsemaa verkostoa ihminen saattaa tarvita monestakin syystä, vaikkapa halusta ajaa myös muiden etua, ilahduttaa. Tai pahimmillaan hyöty, alistus ja vallanhalu näkökohdista.

    Ihminen saattaa haluta paljon 'ystäviä', mitä hän haluaa tällä todistaa, ja kenelle(?)

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Ahaa, no yksin ajaisin omaa etuani kyllä. Toiminnot tähtäisivät itseeni. Autiolta paratiisi-saarelta haluaisin kyllä pois, vaikka siellä kasvaisi banaanien lisäksi kaljaa ja pizzoja puussa. Olen sosiaalinen eläin, ja kaipaisin erästä tiettyä. :)

    Ilkikurimuksen mainitsemaa verkostoa ihminen saattaa tarvita monestakin syystä, vaikkapa halusta ajaa myös muiden etua, ilahduttaa. Tai pahimmillaan hyöty, alistus ja vallanhalu näkökohdista.

    Ihminen saattaa haluta paljon 'ystäviä', mitä hän haluaa tällä todistaa, ja kenelle(?)

    hymyilyttää...ihana tuo sinun...
    "ja kaipaisin erästä tiettyä. :)"

    Äänestä

Miksi narsistit on yhteistyökyvyttömiä? Miksi narsistit on alttiita juoruille? Miksi narsistit on kyvyttömiä selvittämään ihmissuhdekonflikteja "face to face"?
Miksi narsistit on käytökseltään raukkamaisia?Miksi narsisti tekeytyy sairaaksi syytetyksi jouduttuaan? Miksi narsisti ei kykene normaaliin keskuteluun? Miksi narsisti liioittelee omia saavutuksiaan? Miksi narsisti valehtelee tai muistaa väärin? Oho, tulikohan jo liikaa kysykyksiä?

Äänestä

"Mitä tapahtuu, jos narsistille edes vihjaa, että syy on hänessä?
Ovatko seuraukset samat vai pahemmat, jos kertoo narsistille, että hän on vastuussa jostain tekemästään asiasta?"

Ennen hyppi tasajalkaa, nyt ei ole kuulevinaan..

"Onko narsistilla enemmän "ystäviä" vai onko hän yksinäinen oman tiensä kulkija?"

Ei ole todellisia ystäviä vain esineitä joita normaalit kutsuu ihmisiksi.

"Voiko ylipäänsä kukaan toteuttaa narsismiaan yksin - ilman verkostoa?"

Ei voi, narsisti on tyhjä sisältä ja tarvitsee päivittäin melkoisen määrän virikettä. Jos ei saa niin masentuu ja joutuu epätoivoon. Netti on helpottaa nasen tilanetta, mutta esin työpaikalla hilluvat narsut ei välttämättä roiku FB:ssa, koska virikettä riittää, ainakin niin kauan kuin työnantaja katsoo nassen toilailuja sormien läpi..

Äänestä

Entäpä, jos se nasse-setä on se työnantaja. Oman pienen firman suuuuuuri johtaja
Siitä pelistä onkin leikki kaukana. Kun kaikki ei mene, kuin Strömsössä, niin alkaa vanhanaikainen ja lapsellinen savustus. Yhtenä päivänä saattaa huomata, että aikaisemmat työhön liittyvät kontaktit ja palaverit on vähentyny tai loppunu kokonaan.
Sisäinen viestintä alkaa kulkemaan "sihteerin kautta...se ikävä ja loppua edeltävä viestintä. Ahaa, tämä oli sitten tässä ja loppu hoituukin asianajajien kautta ihan erillisellä tätä toimintoa varten laaditulla kirjelmällä, miilä nasse-setä ilmoittaa miten tästä eteenpäin jutellaan. Aiheet mitä lakia opiskelleiden kautta selvitellään on niin tuulesta temmattuja juttuja, että ei voi olla totta. Mites tuntuu niin tutulta?? Onko mediassa joku juttu menossa just? Oliskohan pitäny lähteä jo 15v. aikaisemmin. :-) Ei muuta sanomista ku haista jätkä (i)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent.ilkikurimus kirjoitti:

Mitä tapahtuu, jos narsistille edes vihjaa, että syy on hänessä?
Ovatko seuraukset samat vai pahemmat, jos kertoo narsistille, että hän on vastuussa jostain tekemästään asiasta?

Onko narsistilla enemmän "ystäviä" vai onko hän yksinäinen oman tiensä kulkija?
Voiko ylipäänsä kukaan toteuttaa narsismiaan yksin - ilman verkostoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu