Onko kenelläkään kokemusta miten saada ns. siporexin haju häviämään? Olemme asuneet uudessa siporex talossa jo kolme vuotta ja edelleen kun tänäänkin tuli töistä kotiin, vastaa tuli ikävä siporexin haju. Rakennusvaiheessa ei tajuttu esim. maalata alaslaskun alle jääviä paljaita siporexeja. Muutenkin tuntuu että haju tulee pelkän kattojen roiskerappauksen läpi.
siporexin haju
63
6605
Vastaukset
- Ainoa tapa
on ottaa irtaimisto ja perheenjäsenet pihalle ja alkaa laskea vettä rakennuksen yläpohjaan. Talo romahtaa näin menetellen melko helposti ( vrt palokunnan sammutus sipotalossa Järvenpäässä jokunen vuosi sitten ). Vakuutuksesta rahat ja uusi yritys eri materiaalilla.
- Hulubulu
Ulkoministeriä mukaellen: ttu mitä skapuhetta.
Kevytbetoni on rakennustarvikkeista sieltä kaikista sisäilmaystävällisimmästä päästä, eikä siitä erity huoneilmaan mitään "hajuja". Sen enempää kuin se parketin alla oleva betoniöattiakaan ei sieltä mitenkään haise.
Olikos se hengitysliitto vai mikä joka rakensi sen "hyvän sisäilman talonsa" nimenomaan siporexista ja perusteena oli se, että materiaalilla saadaan hyvä (vai oliko se paras?) sisäilma. Löytynee googlella.
Säälittäviä nämä mustamaalausyritykset. - siporexi1
valitettavasti asia on tosi. ja googlella löytyy muitakin. missään ei vaan puhuta miten asia ratkeaa.
- Erkki
Märässä siporexissa on märän betonin (yllätys yllätys) emäksinen haju. Mutta se kyllä haihtuu kun talo kuivaa/kuivatetaan ennen sisäpuolen tasoituksia.
Jos jätetään kuivaus väliin ja pinnoitetaan märkäbetonia niin siitä voi tulla hajuja. Kts esim
http://www.haistahome.fi/sisailmatutkimus/kostea betoni/
Kannattaa ottaa yhteyttä esim Hengitysliiton korjausneuvojiin.
Aikaisemmassa viestissä mainittu sisäilmaprojekti oli nimenomaan Hengitysliiton "Terve talo" projekti jossa rakennettiin talo optimaalista sisäilmaa varten. Rakennusaineena tosiaankin kevytbetoni (siporex). Projektista löytyy tietoja täältä:
http://www.hengitysliitto.fi/Hengitysilma/Sisailma/Projektit/Aikaisemmat-projektit/Terve-talo-projekti/
Kevytbetoni on erittäin hyvä materiaali sisäilman kannalta, mutta rakenteiden riittävään kuivumiseen tulee kiinnittää huomiota ennen pinnoitustöitä. Kuten toki muissakin kivitaloissa. - tasoittajasmies
Jos siporex pääsee kastumaan rakennusvaiheessa ja sen ei anneta kuivaa ennen pintakäsittelyä, alkaa se varmuudella haisemaan. Sitten jos pinnat esim. maalaa hengittämättömällä maalilla liian nopeasti, on kuivuminen hidasta ja samalla irtoaa hajutkin hitaammin. Pahimmassa tapauksessa maali lähtee kosteuden mukana samoin kuin rappaukset.
- Typerää mustamaalausta
Ehkä juuri siksi ei löydy ratkaisuehdotuksia tähän tekaistuun ongelmaan kun sellaista ei oikeasti ole... Siis ongelmaa. Siporex on parhaita keksintöjä koko pientalorakentamisen alalla ja pesee mennen tullen kaikki puurakenne yms. Valuharkko viritelmät niin todellisessa energiatehokkuudessa (jos siis unohdetaan nämä laskennalliset u-arvo hömpän pömpät), ekologisuudessa, rakennusjärjestelmänä kuin sisäilman puhtaudessakin.
- poistuu vähitellen
Ongelma johtuu puutteellisesta kuivatuksesta jolloin suolat tulevat läpi ja haisevat. Tyypillinen siporex ongelma, ei vaarallinen mutta inhottava.
- 6+6
Runko valmistunut heinäkuussa sateelta suojaan, muutenkin tosi vähäsateinen kesä rakennusaikana. Tasoitetyöt tehty loka/marraskuussa. Lämmittimet ollut päällä syyskuusta joulukuuhun. Kosteudenpoistaja lokakuusta tammikuuhun. Lattialämmitys päällä marraskuusta asti. Muutto helmikuussa. Ulkopuolta ei luonnollisestikaan ole pinnoitettu.
-> Ei mitään hajuja. Ei edes haise teknisessä tilassa jossa välipohja on paljaana. Joten en oikein ymmärrä ongelmaa. Lisäksi vaikka olisikin sisätasoitetyöt tehty märälle niin kuivaahan se ulospäin?- Sipotalo
Samanlainen aikataulu meillä, paitsi että tasoitukset vasta joulukuussa.
Märän betonin haju haihtui rungon kuivuessa. Meillä on osa kylpyhuonetiloista vielä kesken ja siellä seinät pinnoittamatonta siporexiä. Ei mitään hajuja.
Kannattaa selvittää pian mikä siellä talossa haisee. Kuulostaa hieman siltä että runko ei olisi saanut kuivaa riittävsti ennen alaslaskujen tekoja ja tasoituksia.
Ikävä juttu.
- Siporexi1
Meillä kastui runko todella paljon pystytysvaiheessa, mutta kaikki muuten tehtiin kuten vastaavamestari ja muut 'asiantuntijat' neuvoi ja hyväksyi.
Tähän kastumiseen haju liittyy, mutta nyt kun vahinko on jo tapahtunut, olisi hyvät neuvot tarpeen että miten kenties asiaa voisi helpottaa. kuten todettu, muutama vuosi jo asuttu, eli ei oikein aikakaan tunnu tekevän tehtäväänsä.- Nuuh, nuuh
Tuskin kukaan muukaan on maalannut alaslaskujen paljaita sipopintoja.
Meillä talo pystytettiin syksyn sateissa, eli runko oli totaalisen märkä. Aluksi haisi märkä betoni, mutta rungon kuivuessa haju häipyi. Olisiko tämä kestänyt 2kk.
Osa kellarista oli paljaalla sipopinnalla vuoden verran, eli n. 60m2. Tämä ei haissut yhtään miltään.
Etköhän voi huoletta alkaa etsiä hajun lähdettä jostain muualta. - Erkki
Nuuh, nuuh kirjoitti:
Tuskin kukaan muukaan on maalannut alaslaskujen paljaita sipopintoja.
Meillä talo pystytettiin syksyn sateissa, eli runko oli totaalisen märkä. Aluksi haisi märkä betoni, mutta rungon kuivuessa haju häipyi. Olisiko tämä kestänyt 2kk.
Osa kellarista oli paljaalla sipopinnalla vuoden verran, eli n. 60m2. Tämä ei haissut yhtään miltään.
Etköhän voi huoletta alkaa etsiä hajun lähdettä jostain muualta.Ei niitä tosiaan maalata, mutta ne kannattaa vetää ohuesti esim tiilitasoitteella (mikäli alaslaskut tehdään ennen seinätasoituksia) että harkon saumat yms menee umpeen.
Muuten alaslaskujen sisään voi jäädä pieniä ilmavuotoja (ainakin ulkorappaukseen asti, silloinhan se seinä pinnoitetaan toiselta puolelta joka tapauksessa). - luujauho
Erkki kirjoitti:
Ei niitä tosiaan maalata, mutta ne kannattaa vetää ohuesti esim tiilitasoitteella (mikäli alaslaskut tehdään ennen seinätasoituksia) että harkon saumat yms menee umpeen.
Muuten alaslaskujen sisään voi jäädä pieniä ilmavuotoja (ainakin ulkorappaukseen asti, silloinhan se seinä pinnoitetaan toiselta puolelta joka tapauksessa).Onko Lihanleikkaajat kättäneet alaarvoisia tasoiteaineita.
(kielletyt nykyisin)
Siis halvalla ei hyvää saa. - 2+y
Erkki kirjoitti:
Ei niitä tosiaan maalata, mutta ne kannattaa vetää ohuesti esim tiilitasoitteella (mikäli alaslaskut tehdään ennen seinätasoituksia) että harkon saumat yms menee umpeen.
Muuten alaslaskujen sisään voi jäädä pieniä ilmavuotoja (ainakin ulkorappaukseen asti, silloinhan se seinä pinnoitetaan toiselta puolelta joka tapauksessa).Tosiaan. Ulkoseinien vastaiset osat alaslaskuissa tuli vedettyä serpolla. Mutta ei sentään muita seiniä saati sipolankkuja.
- Rafexin luujauhoa
Kapasity.fi/hajunpoisto sieltä löytyy ratkaisu haiseville siporextaloille.
- Hyvä neuvo...
Ottaen huomioon että kuiva siporex ei haise, niin hajunpoistolaitteen käytössä 2v rakentamisen jälkeen on yhtä paljon järkeä kuin siinä että kääntää tv:n kovemmalle ettei palokellon kilkatus häiritse...
Kosteusvaurion korjaamisen jälkeen otsonoinnissa voi olla jotain hyötyä jos haju jää nurkkiin, mutta ottakaa nyt ihmeessä selville mistä se haju tulee!
- tiedä häntä
Joku jossain muussa keskustelussa otti kantaa kiertoilmatakan hajuun joka oli siporex -kuorinen. Siinä kuumennettaessa tuli hajua. Vastaajan mukaan kyseessä oli baukliitti tms. sellainen joka on siporexin alumiinissä.
Siporexhan on hyvä tasaamaan kosteudenvaihteluita. Voiko olla niin että tietyllä kelillä siihen on sitoutunut sen verran kosteutta, että sen jo aistii kuten kostean siporexin.- Hajuseppo
Ostakaa Lammilta kunnon kivitalo. Ei haise eikä nitise!
- Hajuseppo
Ostakaa Lammilta kunnon kivitalo. Ei haise eikä nitise!
- Puumies
Puutalot ei haise.
- Tikkuja täynnä
Savullehan noi tuppaa kovasti haisemaan ne puutalot aina silloin tällöin? Samoin voi tietysti käydä muovihakkoLammin yläpohjille ja päätykolmioille?
- rautumatti
"Siporexi 1", eikö sinua jo hävetä?
Miksi haluat tietoisesti mustamaalata Siporex tuotteita? Kuka maksaa sinulle näistä valheellisista ja ala-arvoisista kirjoituksista?
Olemme asuneet Siporex rakenteisessa omakotitalossa jo 27 vuotta. Talon kaikki sisärakenteet ovat Siporexia. Mitään Siporexin hajua emme ole vielä haistaneet!- SIPOPRO
Teidän tapauksessa kysymys on nenän tottumisesta siporexin hajuun, sehän on luonnollista. Jos olette noinkin kauan asunut sipotalossa, ette enään huomaa hajua. Voisitte asentaa SIPOPRO(patentti haettu) hajumittarin tarkempia tutkimuksia varten. Kyseistä mittaria myy valtuutetut K-raudat.
- SipoProf
SIPOPRO kirjoitti:
Teidän tapauksessa kysymys on nenän tottumisesta siporexin hajuun, sehän on luonnollista. Jos olette noinkin kauan asunut sipotalossa, ette enään huomaa hajua. Voisitte asentaa SIPOPRO(patentti haettu) hajumittarin tarkempia tutkimuksia varten. Kyseistä mittaria myy valtuutetut K-raudat.
Olen vieraillut useaan otteeseen 25-vuotta vanhassa Siporex talossa enkä ole siinä mitään hajua haistanut. Mikäli hajua talossa on uskon sen johtuvan siitä ettei runkolle ole annettu riittävästi kuivumisaikaa. Siporexhan on uutuuttaan märkä ja sen ulkokuoren tulisi antaa olla ilman pinnoitusta noin vuoden ajan. Mikäli tässä on tapahtunut laiminlyöntejä voi olla etteivät harkot ole vielä kokonaan kuivuneet ja haju johtuu siitä.
- Päästötönkb
SipoProf kirjoitti:
Olen vieraillut useaan otteeseen 25-vuotta vanhassa Siporex talossa enkä ole siinä mitään hajua haistanut. Mikäli hajua talossa on uskon sen johtuvan siitä ettei runkolle ole annettu riittävästi kuivumisaikaa. Siporexhan on uutuuttaan märkä ja sen ulkokuoren tulisi antaa olla ilman pinnoitusta noin vuoden ajan. Mikäli tässä on tapahtunut laiminlyöntejä voi olla etteivät harkot ole vielä kokonaan kuivuneet ja haju johtuu siitä.
No tuskimpa siporexista, eli kevytbetonista olisi tehty tuplasti enemmän taloja kuin vaikka Lammiharkosta Suomeen, jos sipotalossa haisisi pahalle. Nämä ovat kevytbetonitalojen kilpailijoiden viestejä, joilla koittavat saada harhaluuloiset ihmiset hämilleen. Samaa kastia kaikkien lusinankaivuu, kellumis, huono kiinnitettävyys yms. juttujen kanssa. Sitä paitsi nykyaikaisesta kevytbetonista, mitä siporex ei enää ole, on poistettu kaikki lisäaineet valmistusprosessissa. Puhdas luonnontuote, joka ei tutkitusti aiheuta mitään päästöjä.
- Sipo ei todellakaan hais
Sä et oo apina siporex talossa asunut saatikka käynyt IKINÄ! Äläkä mee. Sua ei sinne kaivata. Panu sinne puuhun roikkumaan...mä heitän sulle vakaampi... Kas tässä
- Siporex vaan haisee
Siporex haisee kuselle ja sillä sipuli. Samoin kaikki kaasubetonihakot. Mutta se on ominaisuus.
- rautumatti
Vaihdoitko nimimerkkiä!?
Hävettääkö sinua mustamaalata Siporex tuotteita uudella nimimerkillä?
Olemme yksi tuhansista Siporex pientalojen omistajista Suomessa. Siporexista on rakennettu pientaloja jo 70 vuoden ajan.
Siporex kuuluu puhtaimpaan M1-ryhmään pintamateriaalien luokituksessa. Siporex taloissa on terveellinen sisäilma. Siporexissa ei ole mitään myrkyllisiä aineita. Siporex materiaali ei lahoa eikä homehdu.
Terveellisen sisäilman lisäksi Siporex talo on tiivis, paloturvallinen ja omaa kohtuullisen hyvän äänieristyksen. Talon energia- ja kunnossapitokustannukset ovat hyvin pienet. Siporex materiaalista rakennettujen talojen jälleenmyyntiarvo on korkea.
Mikä sinussa haisee?
- Moi moi vvv
Ostat säkin hiilibrikettejä ja laitat niitä sitten lautasille sinne tänne taloon. Hiili sitoo hajumolekyyleja erinomaisesti. Hiiliä pitää vaihdella sillontällön.
Niin ja kaiken varalta kannattaa tarkistella paikat, ettei jonnekkin pääse kosteutta. - Ajatus.
Aloittalle:
- Voisiko jostain esim. ikkuna smyygit / pellitykset olla pielessä että siporeksi pääsee ottaaj kosteutta eikä kuivu ?
- Pitäkää sisälämpötilaa hieman normaalia korkeammalla, että kosteus häipyy ulospäin ?
- Mitatkaa säännöllisesti ulko / sisäilman kosteusprosentti. Sisäkosteus tulisi aina olla pienempi ? (jos harkot on kuivunut, jos ei ole niin niistä tulee kovasti kosteutta sisäilmaan... vaikkakin tuo 3v on kyllä todella pitkä aika joten harkot luulisi olevan kuivat)
- Ilmankosteusmittauksien perusteella sijoittakaa ilmankuivain ja katsokaa mittarilla lähteekö kosteutta irtoamaan ? tähän hommaan käy pyörillä oleva ilmalämpöpumppu joka laitetaan kuivattamaan ilmaa (asetus joka löytyy ko. koneista) itse kun kuivatin harkko rakennusta ko. koneella tuli 17litraa vettä vuorokaudessa ihan kiina mallisella laitteella... 3 vikkoa tarvi konetta huudattaa, että sai kosteuden 50-60% väliin...
miettisin kyllä pääseekö jostain rakenteisiin vettä... voiko tulla jopa lattiasta ??? jos kyse kosteudesta niin se kyllä ratkeaa mittarilla... esim. itse käytän "testo" merkkistä mittaria. tsemppiä.. Ja onko talon rakennusporukalta kysytty "oisko aavistusta" aiheesta ??- Ehkäpä ei
Joku taas pienessä pätkässä miettinyt keskellä yötä.
Mutta joo.
- Mutta sinä
et saanut edes selvästä päästä muuta irti kuin tuon kommentin. Tyhjää pukkaa...
- SK
Olihan tuossa ikkunan smyygit/pellitykset melkoisen kaukaa haettua ajatusta. Toinen mikä itseäkin rakennusaikana huvitti oli tuo kivitalon kuivaaminen jollakin pienellä ilmankuivaimella tai jopa isommalla rakennuskuivaimella. EIköhän se ole yksinkertaisuus valttia eli vaikka lämpöpuhaltimella (sähkö/polttoöljy) sisälle lämpöä ja riittävä tuuletus irtoavan kosteuden poistoon. Taatusti halvempaa kuin investoida ja leikkiä kiinalaisilla muovihärpättimillä. Jos joku pieni muovilaatikko poistaa sen 17 litraa vuorokaudessa niin mitä tekoa sillä on kun tasoitemies lykkää toistasataa litraa vettä seinään työtä tehdessään. Aivan napeilla pelaamista ja projekti sen kuin pitenee.
- Vettä saa taivaalta
"toista sataa litraa" ?
Meillä vesimittarin mukaan lutrattiin tasoitustöiden yhteydessä noin 1,5 m3 vettä. Yritin laskeskella tasoitemenekin perusteella että ei olisi pitänyt mennä kuin about puolet tuosta määrästä. Vai joiko ne joka ukko sata litraa hookaksoota päivässä? - Juopot
Vettä saa taivaalta kirjoitti:
"toista sataa litraa" ?
Meillä vesimittarin mukaan lutrattiin tasoitustöiden yhteydessä noin 1,5 m3 vettä. Yritin laskeskella tasoitemenekin perusteella että ei olisi pitänyt mennä kuin about puolet tuosta määrästä. Vai joiko ne joka ukko sata litraa hookaksoota päivässä?No sehän se siellä haisoo... Ukot joi vedet ja kuseksi nurkkiin.
- Juopot
Vettä saa taivaalta kirjoitti:
"toista sataa litraa" ?
Meillä vesimittarin mukaan lutrattiin tasoitustöiden yhteydessä noin 1,5 m3 vettä. Yritin laskeskella tasoitemenekin perusteella että ei olisi pitänyt mennä kuin about puolet tuosta määrästä. Vai joiko ne joka ukko sata litraa hookaksoota päivässä?No sehän se siellä haisoo... Ukot joi vedet ja kuseksi nurkkiin.
- Sekaisin marista...
- Kyllä sitä hyvin ilmankuivaimella veden saa talteen ja laskettua viemäriin. Lämmitys tulee kalliiksi jos sähkö rak.lämmittimillä touhuaa. Löpön katkukaan ei oo mukavimmasta päästä. jos ilmanvaihtoa kasvattaa kovasti niin lämpö karkaa turhaan. Joten järkevintä se on vain ottaa sisäilmasta pois, ja onhan se harkkojen alettua kuivumaan jotain >90%... ja tottakai kosteutta luovutetaan seinästä ulospäin enimmäkseen ja tottakai tasoite jauhot tarvitsee vettä jotta se pysyy seinässä. En usko että tasoitteet liittyy tähän... Luulis rakenteen / tasoitteiden olevan kuivunut 3 vuodessa? Jos kuitenkin märkä haisoo niin jotainhan on pielessä ?
- SK
Vettä saa taivaalta kirjoitti:
"toista sataa litraa" ?
Meillä vesimittarin mukaan lutrattiin tasoitustöiden yhteydessä noin 1,5 m3 vettä. Yritin laskeskella tasoitemenekin perusteella että ei olisi pitänyt mennä kuin about puolet tuosta määrästä. Vai joiko ne joka ukko sata litraa hookaksoota päivässä?Jäi viestissäni vähän epäselväksi eli tarkoitin toistasataa litraa per päivä. En nyt sisätasoitehommiin sentään toistasataa kuutiota mennyt.
- SK
Sekaisin marista... kirjoitti:
- Kyllä sitä hyvin ilmankuivaimella veden saa talteen ja laskettua viemäriin. Lämmitys tulee kalliiksi jos sähkö rak.lämmittimillä touhuaa. Löpön katkukaan ei oo mukavimmasta päästä. jos ilmanvaihtoa kasvattaa kovasti niin lämpö karkaa turhaan. Joten järkevintä se on vain ottaa sisäilmasta pois, ja onhan se harkkojen alettua kuivumaan jotain >90%... ja tottakai kosteutta luovutetaan seinästä ulospäin enimmäkseen ja tottakai tasoite jauhot tarvitsee vettä jotta se pysyy seinässä. En usko että tasoitteet liittyy tähän... Luulis rakenteen / tasoitteiden olevan kuivunut 3 vuodessa? Jos kuitenkin märkä haisoo niin jotainhan on pielessä ?
Kuivuuhan se ilmankuivaimellakin jos tasoitemiehellä on aikaa odotella päiviä ennen kuin pääsee uutta kerrosta vetämään. Lasket kuivaimen hinnan/vuokran ja jonkinlaisen hinnan myös päiville joita syntyy odottelusta=vuokra yms. niin ei se sähkö mikä lämmittimistä syntyy nyt niin kauhea ole ja työ sentään etenee.
- Lueppa aloitus...
SK kirjoitti:
Kuivuuhan se ilmankuivaimellakin jos tasoitemiehellä on aikaa odotella päiviä ennen kuin pääsee uutta kerrosta vetämään. Lasket kuivaimen hinnan/vuokran ja jonkinlaisen hinnan myös päiville joita syntyy odottelusta=vuokra yms. niin ei se sähkö mikä lämmittimistä syntyy nyt niin kauhea ole ja työ sentään etenee.
Luetun ymmärtäminen hieman sinulla SK hakusessa.
- Talo on rakennettu ja Tasoitetyöt tehty 3vuotta sitten.
- Eikait kukaan hullu rupea löpölämmittimellä lämmittämään sisustetussa talossa. Verhot ja sohvat haisoo löpölle seuraavat 3 vuotta (toki näin se siporeksin haju on pienin ongelma ;)
- joko tämä on provo alkujaankin tai sitten rakenteisiin pääsee vettä jostain. Tämän luulisi selviävän kosteusmittarilla (ilmasta / seinistä). Kuivat seinät ei haise. eikait ne muutoin olisi M1 luokiteltuja ? - SK
Lueppa aloitus... kirjoitti:
Luetun ymmärtäminen hieman sinulla SK hakusessa.
- Talo on rakennettu ja Tasoitetyöt tehty 3vuotta sitten.
- Eikait kukaan hullu rupea löpölämmittimellä lämmittämään sisustetussa talossa. Verhot ja sohvat haisoo löpölle seuraavat 3 vuotta (toki näin se siporeksin haju on pienin ongelma ;)
- joko tämä on provo alkujaankin tai sitten rakenteisiin pääsee vettä jostain. Tämän luulisi selviävän kosteusmittarilla (ilmasta / seinistä). Kuivat seinät ei haise. eikait ne muutoin olisi M1 luokiteltuja ?Kenelläköhän luetunymmärtämisessä on ongelmia!!! Kommentoin rakennusaikaiseen kosteudenpoistoon. Kuka hullu nyt yleensäkään poistaisi enää kosteutta asumisen aikana joten haloo!!!
- haloo!!
SK kirjoitti:
Kenelläköhän luetunymmärtämisessä on ongelmia!!! Kommentoin rakennusaikaiseen kosteudenpoistoon. Kuka hullu nyt yleensäkään poistaisi enää kosteutta asumisen aikana joten haloo!!!
Eikös lämpöpumpun omistaja poista kosteutta kesäisin huoneilmasta. Ja ihan vielä asumisen aikana ?
--> ilmalampopumput.fi
"Ilmalämpöpumppu toimii myös huoneilman kosteuden poistajana. Poistaen jopa pari litraa vettä tunnissa.
Kesähelteillä ilman kosteus tekee olosta tukalan, joten pienikin suhteellisen kosteuden aleneminen vaikuttaa enemmän kuin lämpötilan lasku." - SK
haloo!! kirjoitti:
Eikös lämpöpumpun omistaja poista kosteutta kesäisin huoneilmasta. Ja ihan vielä asumisen aikana ?
--> ilmalampopumput.fi
"Ilmalämpöpumppu toimii myös huoneilman kosteuden poistajana. Poistaen jopa pari litraa vettä tunnissa.
Kesähelteillä ilman kosteus tekee olosta tukalan, joten pienikin suhteellisen kosteuden aleneminen vaikuttaa enemmän kuin lämpötilan lasku."Onko nyt niin että ikää on kokonaiset 5v. vai onko muuten vaan vänkkäämis vaihde päällä? Alunperin taidettiin puhua kosteudenpoistajasta. Toki lämpöpumputkin voidaan rinnastaa näihin jos nyt ihan välttämättä haluaa mutta aika kaus mennään aiheesta.
Juu, ihan varmasti se lämpöpumppu poistaa kosteutta mutta tuskinpa päätät varustaa talosi lämpöpumpulla jotta saat rakentamisen aikaisen rakennekosteuden poistettua vai oletko maalannut/tapetoinut seinät suoraan märän tasoitteen päälle ja nyt odottelet että kuprut maalista/tapetista lähtisi samalla kun lämpöpumppusi poistaa kosteuden? Hauskaa juttua tuntuu ihmisellä päässä pyörivän. - Lämpenee...
SK kirjoitti:
Onko nyt niin että ikää on kokonaiset 5v. vai onko muuten vaan vänkkäämis vaihde päällä? Alunperin taidettiin puhua kosteudenpoistajasta. Toki lämpöpumputkin voidaan rinnastaa näihin jos nyt ihan välttämättä haluaa mutta aika kaus mennään aiheesta.
Juu, ihan varmasti se lämpöpumppu poistaa kosteutta mutta tuskinpa päätät varustaa talosi lämpöpumpulla jotta saat rakentamisen aikaisen rakennekosteuden poistettua vai oletko maalannut/tapetoinut seinät suoraan märän tasoitteen päälle ja nyt odottelet että kuprut maalista/tapetista lähtisi samalla kun lämpöpumppusi poistaa kosteuden? Hauskaa juttua tuntuu ihmisellä päässä pyörivän.aloittaja ei kyllä ole kysynyt rakentamisen aikaisesta kosteuden poistosta. Eli jos jalansijoista kysytään niin alat vaahtoamaan sianjaloista. Ja ihan tiedoksesi, että kosteudenpoistajat toimivat yleensä lämpöpumppuperiaatteella.
- Nuuh nuuuuh
Haiseehan se kuiva siporex harkkokin. Ehkäpä vihaisilla vastaajilla on vain nenä tottunut siihen hajuun, kuten joku jo tuossa tokaisi.
- SK
Tuohon voisi kommentoida että eikö leca ,yms. harkko sitten haise millekään? Onko joku keksinyt hajuttoman betonin? Luuletko että se siporex tai muu harkko kuivana haisee tasoitekerroksien läpi?
- 20+11
Kerrohan Siporexi1 jo totuus!
- Fud fun pun
Taitaa olla pelkkää FUD:ia kuten 99% tämän palstan jutuista muutenkin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Fear,_uncertainty_and_doubt - Pinnoite???
Fud fun pun kirjoitti:
Taitaa olla pelkkää FUD:ia kuten 99% tämän palstan jutuista muutenkin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Fear,_uncertainty_and_doubtJos haisee, niin tuleekohan tasoitteista, joka olisi päässyt pilaantumaan jossain vaiheessa, esim säilytetty liian pitkään sekoituspöntössä työn aikana. Ennenvanhaan jos tasoite kastui seinässä, niin haisi vahvasti ammoniakille. Nykyään ei varmaan käytetä samoja aineita tasoitteissa.
- Jämerä 500
Maakellarin hajuisessa rintsikassa asuvat täällä huutelee höpöjä :)
- Siporex500
Taidat asua maakellarin hajuisessa rintsikassa ja unelmoida M1 luokan sipotalosta tai talo tasoitettu vanhoilla käyneillä tasotteilla jossa luujauhoa.
- haju1
Naapurissa rakenteilla Siporextalo. Kävin kusemassa sen nurkalle. Eihän se edes roiskinut? Kaikki imee sisälle, ei ihme, jos haisee...
- Anonyymi
Ollaan asuttu Sipo -talossa vuodesta 2005. Paradoksaalista, halusimme juurikin mahdollisimman puhdasilmaisen ja hajuttoman talon. Koko tämän ajan talo on kutakuinkin 'haissut' mielestämme samalle, sellainen tunkkainen haju ja pahenee kesän kosteimpina hetkinä, kun kosteusprosentti hipoo 70%. Sydäntalvella, kosteuden ollessa alimmillaan, hiukan alle 45-50%, on tunkkainen haju vähimmillään. Katot on roiskerapattua sipolankkua yläkatossa ja välipohjassa, muutoin maalatut seinät. Kattoja nuuhkimalla saamme joskus nuuhkittua sellaista sipohajua, jotta sieltäkö tämä ongelma sitten olisi peräisin, kun kosteus kerääntyy ylös rapattuun sipolankkuun? Sama haju myös tarttuu vaatteisiin ja sen 'haistaa' kun on muualla käymässä. Ongelma ei ole pieni, Jämerä ei ole tässä halunnut lähteä millään tavoin ongelmaa tutkimaan ja käytännössä yksin tämän ikävän asian kanssa tässä ollaan oltu. Jotta mitä tehdä?
- Anonyymi
Meillä oli täsmälleen sama ongelma. Ongelma poistui täysin kattojen sipolankkujen roiskerapatun pinnan maalaamisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli täsmälleen sama ongelma. Ongelma poistui täysin kattojen sipolankkujen roiskerapatun pinnan maalaamisella.
Heh.. jep jep. Helpompaa olisi lopettaa se kattoon kuseksiminen. Huono provo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli täsmälleen sama ongelma. Ongelma poistui täysin kattojen sipolankkujen roiskerapatun pinnan maalaamisella.
Ei se haju mihinkään katoa, se kuuluu asiaan jos siporeksin sisällä majailee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se haju mihinkään katoa, se kuuluu asiaan jos siporeksin sisällä majailee.
Meidän Lammiharkkotalo ei haise pisulle, mutta hieman huolettaa noi jyrsijät, jotka majailevat ilmeisesti valuonkaloissa, joihin betonilitku ei niiden kahden talven aikana, jota tätä taloa rakennettiin, yltänyt. Tilaisin jonkun ammattilaisen nuo kolot kartoittamaan ja injektoimaan, mutta kuten niin monella muullakin, pitäisi rahaa säästää rappaukseen. Harkkolavat on jo aikaa sitten lämpimikseni polttanut vaimon lähdettyä naapuriin jo aikaa sitten valmistuneen kivitalon isännän matkaan. Naapuri kävi fiksuna miehenä kyselemässä meiltä referenssejä ennen rakentamisen aloitusta... ilmeisen nokkelana tyyppinä ei tehnyt kivitaloa kuten minä. .. osteli kaiken valmiiksi suunniteltuna ja asennettuna niin pysyi homma paketissa... minä pilkoin ja kilpailutin kaikki ja nyt pilkon polttopuita lämpimikseni... voinkin myydä niistä puolet kun ei tarvitse kuin olohuonetta lämmittää... muissa huoneissa kun ei vielä ole listoja tai kalusteitakaan. Mut joo. Ei haise pisu nurkissa... raadot kylläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se haju mihinkään katoa, se kuuluu asiaan jos siporeksin sisällä majailee.
Niin kai, mutta harva siporexin sisällä majailee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh.. jep jep. Helpompaa olisi lopettaa se kattoon kuseksiminen. Huono provo
Unohtuikin että näillä palstoilla ei ole ikärajaa.
- Anonyymi
Onko hajuun löytynyt syytä?
Samojen hajuongelmien kanssa olemme painineet. Olemme yrittäneet löytää siporex talomme hajuun syytä jo yli vuoden, mutta emme ole syyllistä löytäneet. Nyt kesällä tosiaankin haju on kasvanut ja se on todella merkittävä. Huomasimme hajun kasvavan myös talvella, kun yhteen otteeseen lämmitimme talon noin 24 asteiseksi. Siten emme usko hajun liittyvän puhtaasti kosteuteen vaan myös lämpötilaan. Helteet kasvattavat myös hajua. Yksi huone, jossa on erityisen vahva haju on tekninen tila, jossa ei ole seiniä tasoitettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko hajuun löytynyt syytä?
Samojen hajuongelmien kanssa olemme painineet. Olemme yrittäneet löytää siporex talomme hajuun syytä jo yli vuoden, mutta emme ole syyllistä löytäneet. Nyt kesällä tosiaankin haju on kasvanut ja se on todella merkittävä. Huomasimme hajun kasvavan myös talvella, kun yhteen otteeseen lämmitimme talon noin 24 asteiseksi. Siten emme usko hajun liittyvän puhtaasti kosteuteen vaan myös lämpötilaan. Helteet kasvattavat myös hajua. Yksi huone, jossa on erityisen vahva haju on tekninen tila, jossa ei ole seiniä tasoitettu.Heh.. jepjep.
- Anonyymi
mietin kivitaloa ja jämerä voisi olla yksi vaihtoehto. tuli keväällä vastaan uutinen että tuo kevytbetoni kielletään englannissa. osaako joku täällä sanoa voiko tollanen kielto tulla suomeenkin. Joku asiallinen vastaus jos olisi mahdollista niin olis hyvä.
https://www.rakennuslehti.fi/2023/09/britanniassa-yli-sata-koulua-suljettiin-ongelmabetonin-vuoksi-taustalla-suomalaislahtoinen-keksinto/- Anonyymi
Kevytbetoni, kuten mikään muukaan betoni ei kestä kattorakenteissa jos niiden päälle ei rakenneta vesikatetta ja kattoelentit päästetään vapaasti kastumaan vuosikymmenien ajan. Taidat olla jonkun muun tuotteen myyjä ja yrittää mustamaalata todella hyvää rakennusmateriaalia ja etsiä tällaisia irrelevantteja tapauksia, joissa syy on ihan muualla kuin rakennusmateriaalissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768