Tämän päivän piti olla..
Rakkaani. Oma pienokaiseni..
Suuri päivä..
Mitä he tietävät...he
puhuvat vieraalla suulla. Suulla joka
ei lyö heidän rinnassaan...Tunnen vielä
sydämeni lyönnit..
Kuinka napanuoran leikkaaminen
väliltämme on elämän kuuluva
kehityksen kulku...välttämätön kehitysaskel
kohti sinun itsenäistystämistäsi
kohti huoletonta aikuisuutta...
Miksi nämä valheet minä kysyn...
ei aikuus ole huoletonta koskaan?
Kuinka sinun on aikuistuttava...
ja minun kuihduttava...
Kuinka myöhemmin kaikki olisi
vain vaikeampaa..kuinka juuri nyt
on sopiva hetki...
Minulle sitä vain ei ole...hetkeä..ei
sopivaa..ei epäsopivaa..sitä ei tule..
Miten niin? minä kysyn hiljaa...takaisin.
Ääneni joka on vakava mutta ei enää täynnä
voimaa ei taistelutahtoa...tuntuukuin minut
olisi riisuttu.. Riisuttu nyt sinusta...
Miten niin se ei olisi tämän surullisempaa...
Valmistelemme muuttoasi...
Valmistelemme tosillemme isäsi ja minä
paikalleen jäämistä puhumme itseästään selvyyksiä.
toistelemme toispäisiä asioita kuin vakuuttaaksemme
kaikki menee hyvin...uskothan sinä? vaikka itse en..
siis kyllä minä uskon..vaikka sinä et..
emme tanssi riemusta kiljahdellen
riemusta emme tanssi kevyin askelin huomiseen..
Yritän katsoa nyt valoa päin...
mutta, se sokaise silmiäni kirkkaudellaan..
ei toivollaan ei lämmöllään..ei milllään mikä voisi
lohduttaa tyhjää sydäntäni...ja minua paleltaa..
Haluaisin painaa sinut vielä sydäntäni vasten...
Sanoa älä ....älä lähde tänään...jää vielä...
jää vielä huomiseen...
Tiedän petkuttaisin vain itseäni...
Kuka idiootti vertasi elämään kevyeen tanssiin...
Minun askeleeni painavat jo..
Tuhat kysymystä kertaa toinen..
täyttää pääni...entä jos, sitten...entä miten sitten..
entä kuka sitten...ja miten..
Huomaan kirjaavani ylös ruutupaperille kysymyksiä..
jotka pikkutarkkuudellaan saisi
Ison firman kirjanpitäjänkin häpeämään
omaa huolimattomuuttaan nyt...
Hoen itselleni: tämä sinun täytyy ehdottomasti
muistaa...tämä sinun on varmistettava...
Tämä sinun on selvitettävä...
Luojani
Miksi teit minusta äidin...
Tämä on niin kipeää..eroaminen. Sinusta. Rakkaani,
Kaikkeni. Lapseni...pieni...
Tsau:Friidu
Rakkaani. Oma pienokaiseni..
Suuri päivä..
Mitä he tietävät...he
puhuvat vieraalla suulla. Suulla joka
ei lyö heidän rinnassaan...Tunnen vielä
sydämeni lyönnit..
Kuinka napanuoran leikkaaminen
väliltämme on elämän kuuluva
kehityksen kulku...välttämätön kehitysaskel
kohti sinun itsenäistystämistäsi
kohti huoletonta aikuisuutta...
Miksi nämä valheet minä kysyn...
ei aikuus ole huoletonta koskaan?
Kuinka sinun on aikuistuttava...
ja minun kuihduttava...
Kuinka myöhemmin kaikki olisi
vain vaikeampaa..kuinka juuri nyt
on sopiva hetki...
Minulle sitä vain ei ole...hetkeä..ei
sopivaa..ei epäsopivaa..sitä ei tule..
Miten niin? minä kysyn hiljaa...takaisin.
Ääneni joka on vakava mutta ei enää täynnä
voimaa ei taistelutahtoa...tuntuukuin minut
olisi riisuttu.. Riisuttu nyt sinusta...
Miten niin se ei olisi tämän surullisempaa...
Valmistelemme muuttoasi...
Valmistelemme tosillemme isäsi ja minä
paikalleen jäämistä puhumme itseästään selvyyksiä.
toistelemme toispäisiä asioita kuin vakuuttaaksemme
kaikki menee hyvin...uskothan sinä? vaikka itse en..
siis kyllä minä uskon..vaikka sinä et..
emme tanssi riemusta kiljahdellen
riemusta emme tanssi kevyin askelin huomiseen..
Yritän katsoa nyt valoa päin...
mutta, se sokaise silmiäni kirkkaudellaan..
ei toivollaan ei lämmöllään..ei milllään mikä voisi
lohduttaa tyhjää sydäntäni...ja minua paleltaa..
Haluaisin painaa sinut vielä sydäntäni vasten...
Sanoa älä ....älä lähde tänään...jää vielä...
jää vielä huomiseen...
Tiedän petkuttaisin vain itseäni...
Kuka idiootti vertasi elämään kevyeen tanssiin...
Minun askeleeni painavat jo..
Tuhat kysymystä kertaa toinen..
täyttää pääni...entä jos, sitten...entä miten sitten..
entä kuka sitten...ja miten..
Huomaan kirjaavani ylös ruutupaperille kysymyksiä..
jotka pikkutarkkuudellaan saisi
Ison firman kirjanpitäjänkin häpeämään
omaa huolimattomuuttaan nyt...
Hoen itselleni: tämä sinun täytyy ehdottomasti
muistaa...tämä sinun on varmistettava...
Tämä sinun on selvitettävä...
Luojani
Miksi teit minusta äidin...
Tämä on niin kipeää..eroaminen. Sinusta. Rakkaani,
Kaikkeni. Lapseni...pieni...
Tsau:Friidu
Vastaukset 2
Vanhimmat
luota lapseesi, sama tilanne minulla oli hetki sitten.. Luota itseesikin, kyllä sinä selviät vaikka alku tekee todella kipeää ja olo on tyhjä. Täytä päiväsi omilla iloillasi, ja ellei niitä ole niin keksi lisää! Lohduttaako jos kerron että muutama kuukausi niin olosi kohenee varmasti. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.. sinua tarvitaan edelleen vaikka eri katon alla..
Voimia!
Lämmin Kiitos sinulle...tiedän että, tämän parempaa paikkaa ei Suomessa nyt nuoremme voisi saada. Ehkä tästä lähdöstä tekee kipeää juuri se kun on ns. erilainen nuori eikä koskaan tule pärjäämään ns. täysin omillaan. Olen ollut hänen omaishoitajansa kaikki nämä vuodet lyhyitä töissä olohetkiä lukuunottamatta. Minusta tuntuu että, tämä on isompi muutos nyt miehelleni ja minulle;)) kuin hänelle itselleen. Kuitenkin yritämme järkeillä että, jollei hän nyt lähtisi.. se olisi edessä kuitenkin ja lähtö olisi aina vain hänelle itselleen vaikeampaa. Tuossa eilen kun keskustelimme siitä kuinka itse olemme kumpikin lähteneet ns. maailmalle jo 17 vuotiaina...ilman että, siellä omat vanhempamme olisivat sen kummemmin edes perään katsoneet...sitä omien lasten suhteen sitten reagoi ihan toisin. Tämä nuoremme on viimeinen joka nyt lentää.... mieheni aikuiset lapset tjo lähteneet...Hitsi jäädään sitten kahdestaan. Tunnen itseni nyt todella vanhaksi..ja kumman väsyneeksi..Kyllä tämä tästä;))) ajankanssa pikkuhiljaa ...Kiitos.Sinulle...
Tsau:Friidu