Sortavalassa

Sortavalassa oli eilen kaunis ilma kuten näiiläkin seuduilla. Ajoimme aamupäivällä Vyartsilasta kaupunkiin. Tie oli melko ikävässä kunnossa, lumisohjoa saatiin muutama kerta tuulilasin täydeltä kun rekat painelivat ohi. Onneksi ei noussut kiviä lasiin. Alavilla paikoilla oli laajoja vesilammikoita. Rikkinäisin kohta oli siinä, missä junarata menee tien alitse, ja myös Marmorin tienovilla oli rosoista. Kierreltiin kauppoja, kaupungin kaduillakin oli jonkin verran sohjoa, mutta kevättä ilmassa. Takaisin tullessa sohjo oli maantieltä lähes poissa, mutta kuopat valitettavasti olivat velä jäljellä.
Kaupungilla on ilmeisesti juhlavuosi, täyttää 380 vuotta. Toivottavasti tien saavat kuntoon niin että päästään mukaan juhliin.
Kurssi 38,40, bensa Matkaselässä 28, 70, Värtsilässä 31,40.
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun tieasioistakin oli puhe, niin myös Svetogorskin ja Viipurin väli on taas melko kuoppaista ja huonossa kunnossa routavaurioiden takia. Ajelin viimeksi 18.3, kun tein tämän havainnon.

Pari vuotta sitten tien päällyste uusittiin ja oli ilo ajella kuopatonta tietä. Mutta kun tien pohjatyöt on tehty aikoinaan Venäjän tyyliin, niin eihän se kestä raskasta liikennettä ja routavauriot ovat yhtä varma asia kuin vanhan kuolema.

Pitäneekö ajoreitti jatkossa taas kerran valita Nuijamaan kautta, vaikka tulee hieman pidempi kyyti. Mahtaa taas muutama vuosi vierähtää, kunnes saavat taas korjattua Sveto - Viipuri välisen tien henkilöautolla ajettavaan kuntoon.

Äänestä
  • Hei Tatjana!

    Lähde mukaan Petroskoin lähelle Paatjärvelle. Olet tervetullut!


    Ressu

    Äänestä

Mitenkäs se heinä-elokuun matka Petroskoihin?
Olen saamassa jo porukkaa kasaan. Nostan tuon asian palstalla ylemmäksi.

Äänestä

Hei! Mistä löydän sähköpostiosoitteesi? Minun on pto52suomi24.fi.
Pitäisi puhua siitä Paatjärven reissusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marmeladova kirjoitti:

Sortavalassa oli eilen kaunis ilma kuten näiiläkin seuduilla. Ajoimme aamupäivällä Vyartsilasta kaupunkiin. Tie oli melko ikävässä kunnossa, lumisohjoa saatiin muutama kerta tuulilasin täydeltä kun rekat painelivat ohi. Onneksi ei noussut kiviä lasiin. Alavilla paikoilla oli laajoja vesilammikoita. Rikkinäisin kohta oli siinä, missä junarata menee tien alitse, ja myös Marmorin tienovilla oli rosoista. Kierreltiin kauppoja, kaupungin kaduillakin oli jonkin verran sohjoa, mutta kevättä ilmassa. Takaisin tullessa sohjo oli maantieltä lähes poissa, mutta kuopat valitettavasti olivat velä jäljellä.
Kaupungilla on ilmeisesti juhlavuosi, täyttää 380 vuotta. Toivottavasti tien saavat kuntoon niin että päästään mukaan juhliin.
Kurssi 38,40, bensa Matkaselässä 28, 70, Värtsilässä 31,40.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu