olen vihdoin alkanut näkemään, että elämässä on paljon muutakin, kuin epätoivoinen suhteeni sinuun. Se onkin viimeaikoina täyttänytkin tehokkaasti mieleni, päivin, ja varsinkin öisin.
Voisi kuvitella, että kiinnipitäminen mahdottomasta olisi raskasta. Ei se ole. Minulle mikään ei ole ollut niin raskasta, kuin otteenirrottaminen mahdottomasta, voisikohan se vielä joskus onnistua? Aina, kun en sinua näe, tai sinusta kuule, pystyn hetkittäin keskittymään muuhunkin.
Jos en siis sinua enää koskaan näkisi, voisin ehkä jonakin päivänä vielä nähdä sellaisen maailman ympärilläni, missä jokainen asia ei muistuta sinusta. Niin pienestä se tosiaan voisi olla kiinni.
Mutta asiahan on nyt kuitenkin niin, ettei mene enää montaakaan päivää, kun olet jälleen edessäni hymyillen, ja minä "jalkojesi juuressa" kerjäämässä lisää hymyjäsi, roikkuen silmissäsi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas kärsimään, se on parasta, mitä tiedän.
Voisi kuvitella, että kiinnipitäminen mahdottomasta olisi raskasta. Ei se ole. Minulle mikään ei ole ollut niin raskasta, kuin otteenirrottaminen mahdottomasta, voisikohan se vielä joskus onnistua? Aina, kun en sinua näe, tai sinusta kuule, pystyn hetkittäin keskittymään muuhunkin.
Jos en siis sinua enää koskaan näkisi, voisin ehkä jonakin päivänä vielä nähdä sellaisen maailman ympärilläni, missä jokainen asia ei muistuta sinusta. Niin pienestä se tosiaan voisi olla kiinni.
Mutta asiahan on nyt kuitenkin niin, ettei mene enää montaakaan päivää, kun olet jälleen edessäni hymyillen, ja minä "jalkojesi juuressa" kerjäämässä lisää hymyjäsi, roikkuen silmissäsi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas kärsimään, se on parasta, mitä tiedän.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Onpas paljon yhdyssanavirheitä :-(
Nussi sinä vaan pilkkua likainen runkkari. Et sä muuta saa.
Samat mietteet. Menenkin siivoamaan ulkoa paljastuneet koirajätökset. Siinä on muuta ajateltavaa.
Mulla vähän samaa, viimeajat ollu tämä mies mielessä taas liikaakin. Epätietoisuus siitä, mitä hän tuntee mua kohtaan on aika raastavaa. Miten suhtautua häneen jos/kun nähdään jossain? Laittaako synttäriviestiä vai eikö kun ei tiedä kaipaako hän sellaista just multa, vai voisko häntä vähempää kiinnostaa? Argh! Viimeisimmän perusteella (irl) sanoisin, ettei häntä kiinnosta pätkääkään...
Valtavan kaunis kirjoitus, täynnä viisautta
Tekstissä on jännittävä ristiriita, jonka olen minäkin huomannut. Kun katson rakkauteni kohdetta silmiin, niin kaikki entinen palaa voimakkaana mieleen. Aivan kun ei olisi ollut yhtään hetkeä erossa ja näkemättä. Ehkä se "kärsimys" on järjestettävä, jotta kävisi toteen sydämen viestit. Jalat jo kuljettivat lähelle, ehkä paremmalla onnella uudelleen. .
ajatuksissa on päivittäin vaikken ole nähnyt reiluun kuukauteen enkä kuullu mitään. Pikkuhiljaa kai se tästä alkaa normalisoitumaan.
Elä! Elä! Rakas! Rakas! Ottaa Syrämmestä, Kun Puhut Noin Levottomia.Ei Se Mene Noin. Meillä On Tulevaisuus. On! On! Sinun Pitää Uskoa Elämään Ja Minuun. Käymme Yhdessä Näin Aina Rinnakkain..hihhih!
tosi mielipuolista kun joku pistää joka kirjoituksen perään ton idioottimasen: hihhih
yhtä mielipuolista nuo isot kirjaimet,,
hieno viesti! Ei mulla muuta.
Ajateltavaa tuli kyllä, mutta loppulause ei onnistu enään ainakaan minun kanssani.
Vaikka minulta meni käytännössä taju kanssasi, heräsin ja oonki katos matkalla kohti uutta olotilaa.
Samoin täällä :)
Hei "sisar". Emme tietenkään tunne, en edes tiedä kuka satut olemaan.
Mutta ei se mitään, tervetuloa tänne taivaskerhoon. Tänne mahtuu :-)
kirjoitus.
Mietin mitä hän minusta ajattelee, olen kuin kerjäläinen pyytämässä hänen huomiotaan, katseitaan, hymyään ja toivomassa että hän vastaisi huomionosoituksiini.
Mutta.. Hän ei vastaa.. tai hyvin vähän.. niin että pitää minut kiinni itsessään ja antamassa huomiotani. Mutta.. Ei se toimi niin.
Tätä ketjua lukiessani mietin, onkohan oikea kohde saanut henkilökohtaisesti viestiä, jotta voisi toimia sen mukaisesti. Onhan?
Rakastuneena olo on niin merkillinen, että jahkailu on helpompaa kuin toimiminen, koska molemmat odottavat selvää merkkiä toiselta. Molemmat näin.
Vaikka kumpikin tajuaa, että tilanne on tosi. Kumpi ensin hyppää kainaloon, jota molemmat kaipaavat?
Kyllähän minä aina yritän näytellä välinpitämätöntä edessäsi, muiden nähden, niinkuin mitään ei koskaan välillämme olisi tapahtunutkaan.
Minä muistan, ihoni muistaa. Katseen, kosketuksen. Kaiken sen, mitä välillämme tapahtui. Niihin hetkiin mahtuu koko elämä, enempää en tarvitse, kaiken olen saanut.
Ihana viesti jollekkin! Voiko parempaa olla!
Kylläpä täällä näitä sairaita riittää.
Haloo.. Jos ex.äsi on löytänyt uuden kumpp ja on jo vuosia ollut hänen kanssa yöt ja päivät jakaen arkiset menot ja työt, jopa puhuen ystävilleen että hänen hyvä olla tällä hetlellä, tässä elämässä , tämän ihmisen kanssa, pitäisikö tällaisten ex perään haaveilijoiden ymmärtää tosiasia että hekin jatkaisivat elämäänsä.
Hyvää kevättä kaikille.
tämän kun se joku tajuaisi, jättää toiset rauhaan!hyvä viesti yllä!ja mä en ees halua siltä enää mitään, mutta se haluaa tuhota multa kaiken!! en halua siltä enää ikinä mitään, kaduttaa, että tapasin sen koskaan!! eikä se tule ees onnistumaan, että tuhoaisi.
Kun olin tänään taas tulossa tänne palstalle unohtamaan sinua, törmäsin tällaiseen fiiliksiini sopivaan, optimistisenkuuloiseen kappaleeseen. Ihan kaikkea en osannut suomentaa, mutta eikös tässä kaveri laula, miten helppoa on elää ilman sitä naista??? http://www.youtube.com/watch?v=yAr5CX0P8zM
Sinä siis haluat olla kuitenkin hänen kanssaan?
Optimismi liittynee unohtamiseen.
Yksi ketjun sataprosenttisella varmuudella lukevasta tietää, että:
Itkeäkö - nauraa?
Irrottaa - pitää kiinni tiukemmin?
Rakastaa - tykätä???
Tunnustaa - ei?
etc, etc........
Mission: impossible???!
Vielä tähän jotain (vaikka tuolla alempana jo kerran vastasinkin):
Itketään tai nauretaan, tärkeää että tehdään se yhdessä.
Miellummin tiukasti kiinni, mutta ei väkisin puristamalla.
Tykkääminen on hyvä lähtökohta, muut tulee jos on tullakseen.
Ei tarvitse kaikkea heti tunnustaa.
Eikä ollenkaan toivotonta, eihän? :)
http://www.youtube.com/watch?v=YBOVKu8ywgI&feature=related
Haluatko unohtaa vai? mikset puhu minulle suoraan, jos olet täällä?
Kappale kelpaa kyllä :)
Ei se mahdotonta ole, mutta olen vaikea kesytettävä.. Tiedäthän.. olen haastava ;)
tiedän, ei tarvii ku sormia napsauttaa, ja suorastaan lennät luokseni
Kauankohan tätä ikuisuutta on kestänyt? Mulla vasta pari kuukautta ja hypin seinille, ja valvon öitä. Mietin koko ajan, miten ottaa yhteyttä vai kehtaako sitä enää, kun aika vaan kuluu. Sitten kun nähdään, tylytän viimeisen päälle ja samaa teet sinäkin. Ihan kuin olisi oikein joku kilpailu senkin asian suhteen. Sitten kuitenkin kun luulet etten huomaa, katselet ja tarkkailet minua ja minä teen sitä samaa. Miten tämä voi olla niin vaikeaa? Sen pienen hetken, mitä meillä yhdessä oli, ei pitänyt kyllä olla koko elämä. Mutta sellaiseksi on muotoutumassa ja kaikki muu menettää merkityksensä ja tuntuu jotenkin harmaalta ja laimealta.
Ei onnistunut nyt sitten sekään, että olisin poistanut puhelimesta ja koneelta kaikki sinusta muistuttavan, ei vaan sormi suostunut siirtymää delete- näppäimelle.
Sinne ne edelleen jäi, lokitiedot, tekstarit, ja sähköpostit, muistuttamaan. Kuvatiedostoja en uskaltanut edes lähestyä, olisi taas ollut uneton yö edessä.
Ihmettelet varmaan, että miksi teen tätä, miksi haluan sinut mielestäni, mitään draagistahan ei ole tapahtunut? Tämä on minulle itsesuojelutoimenpide, olen liian kiinni sinussa, ja kun en ole kuitenkaan aivan varma tunteistasi, pettymykseenkin on voitava varautua.
Jos ei kysy, niin vastaus on aina ei, eikö? Jospa laittaisit niitä kuvia nähtäväksi...
Minä ainakaan en pysty edes ajattelemaan hänen kanssaan käytyjen sähköpostikeskustelujen poistamista lopullisesti. Kävi miten kävi, uskon silti, että haluan vielä joskus lukea ne läpi ja muistella tätä ihmeellistä aikaa elämässäni. Nyt en tosin ole kyennyt pitkiin aikoihin edes kirjautumaan koko paikkaan. Pettymykseen olen varautunut minäkin. Jää nähtäväksi onko siitä mitään hyötyä kuitenkaan. Kovaa se tulee sattumaan, kun haaveet murskautuu.
Palstan hienouksiin kuuluu, ettei toista voi varmuudella tunnistaa. Vaikka tiedänkin, että sinä(?)kin täällä käyt, ei koskaan voi olla varma, siihen tämä meidän juttu osin perustuukin.
Täällä voimme molemmat kertoa toisillemme asioita, joita todella tunnemme, mutta irl ei tarvitse seisoa sanomistensa takana. Kuitenkin, molemmat tietää, eikö vaan?
Varaudutaan pettymyksiin, mutta toivotaan jotain ihan muuta.
Ehkä olet, ehkä et, ei sen väliä.
Palstan hienouksiin kuuluu....ei sen väliä.
Ehkä olen, ehkä en. Mielestäni näillä asioilla on kuitenkin väliä - enhän muuten täällä olisi. Etkä varmaan sinäkään? Kukaan ei ole pakottanut meitä kumpaakaan jättämään asioita selvittämättä. 'Meidän' jutussa sitä on toinen jopa joskus yrittänyt ihan tosissaan. En halua vaipua epätoivoon tai olla töykeä täällä tai missään kenellekään. Tää epätietoisuus on vaan niin raastavaa.