Ei tiedä tuo tilanne mitään hyvää sinulle,
suoraan sanottuna. Hyvä uskoisuus nurkkaan ja
kato pitkän matkanpäästä mitä tapahtuu.
Maailmassa voi päästä helpommalla, jos ei ihan
kaikkeen
soteennu.
Oletko jutellut äitisi
kanssa?
Sanon vain, ettei sellaista rakkautta pitäisi
olla olemassakaan, joka edes harkitsee lapsen
viemistä omalta äidiltä, tuolla tavoin. Entä jos
äiti tulee katumapäälle, ja varmasti tulee,
myöhemmin... Tietää missä lapsi
on...
Vasta 10 vuoden kuluttua, alkaa lapselle
hahmottua asiat... Jos lapsen oma äiti sanoo,
että hänet ajettiin hienosti nurkkaan...
Olosuhteiden uhri, isi sitä ja isi tätä...Se uus
nainen sitä ja tätä...
yms.
Olet saanut vihaisen(huom. sinulle(isin ja äidin
erottaja<-(mikään ei ole riittävä puolustus
sinulta...) vihaisen teinin, jota sinä ressu
rakastat!) tasapainottoman murrosiän kynnyksellä
olevan lapsen vastuullesi täysin,olet kaiken
lisäksi aseeton. Äidilleen mieliksi puhuvan
(tietää millaisista asioista äidin saa
hymyilemään...) ja sinulle
valehtelevan...hyväksikäytettävän->niin kauan
kuin sinusta jotain irtoaa. Sinusta tehdään
tarinan
noita.
Äidillä on hirmuinen mahti omaan lapseensa,
omalle lapselleen tietää mitä tekee: jos äidillä
on kostoa, katkeruutta ja mustasukkaisuutta
mielessään, hän siirtää kaikki epäonnistumisen
syyt sinun niskaasi: oletko nähnyt täydellistä
onnistumista?... Miltä muuten sinusta tuntuisi
imettää omaa lasta: joku muu veisi lapsen pois
leperrellen itseään äidiksi... Viha tulee
viimeistään sitten kun lasta ei tarvitse imettää
ja sinä pärjäät sen kanssa hyvin.Se on liikaa.
Sekin mitä se äiti menettää, jos se lapsensa
menettää on ymmärrettävä: etkä sinäkään kait
sellaisesta viikossa toipuisi...voisi mennä yli
18
vuotta...
Nainen on naiselle susi loppukättelyssä, muista
se. Tämä on radikaalisti kirjoitettu, tiedän,
mutta tiedän myös mistä puhun. Älä ajattele
mielessäsi ettei kaiken tarvitse mennä noin... 18
vuotta on pitkä aika sopankeittoon. Häivy hyvissä
ajoin...Sitä enne voit asettua mielessäsi
hetkeksi sen naisen housuihin...
suoraan sanottuna. Hyvä uskoisuus nurkkaan ja
kato pitkän matkanpäästä mitä tapahtuu.
Maailmassa voi päästä helpommalla, jos ei ihan
kaikkeen
soteennu.
Oletko jutellut äitisi
kanssa?
Sanon vain, ettei sellaista rakkautta pitäisi
olla olemassakaan, joka edes harkitsee lapsen
viemistä omalta äidiltä, tuolla tavoin. Entä jos
äiti tulee katumapäälle, ja varmasti tulee,
myöhemmin... Tietää missä lapsi
on...
Vasta 10 vuoden kuluttua, alkaa lapselle
hahmottua asiat... Jos lapsen oma äiti sanoo,
että hänet ajettiin hienosti nurkkaan...
Olosuhteiden uhri, isi sitä ja isi tätä...Se uus
nainen sitä ja tätä...
yms.
Olet saanut vihaisen(huom. sinulle(isin ja äidin
erottaja<-(mikään ei ole riittävä puolustus
sinulta...) vihaisen teinin, jota sinä ressu
rakastat!) tasapainottoman murrosiän kynnyksellä
olevan lapsen vastuullesi täysin,olet kaiken
lisäksi aseeton. Äidilleen mieliksi puhuvan
(tietää millaisista asioista äidin saa
hymyilemään...) ja sinulle
valehtelevan...hyväksikäytettävän->niin kauan
kuin sinusta jotain irtoaa. Sinusta tehdään
tarinan
noita.
Äidillä on hirmuinen mahti omaan lapseensa,
omalle lapselleen tietää mitä tekee: jos äidillä
on kostoa, katkeruutta ja mustasukkaisuutta
mielessään, hän siirtää kaikki epäonnistumisen
syyt sinun niskaasi: oletko nähnyt täydellistä
onnistumista?... Miltä muuten sinusta tuntuisi
imettää omaa lasta: joku muu veisi lapsen pois
leperrellen itseään äidiksi... Viha tulee
viimeistään sitten kun lasta ei tarvitse imettää
ja sinä pärjäät sen kanssa hyvin.Se on liikaa.
Sekin mitä se äiti menettää, jos se lapsensa
menettää on ymmärrettävä: etkä sinäkään kait
sellaisesta viikossa toipuisi...voisi mennä yli
18
vuotta...
Nainen on naiselle susi loppukättelyssä, muista
se. Tämä on radikaalisti kirjoitettu, tiedän,
mutta tiedän myös mistä puhun. Älä ajattele
mielessäsi ettei kaiken tarvitse mennä noin... 18
vuotta on pitkä aika sopankeittoon. Häivy hyvissä
ajoin...Sitä enne voit asettua mielessäsi
hetkeksi sen naisen housuihin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
En kyllä ymmärrä sekavasta stooristasi puolta
sanaa, mutta se ei liene edes tärkeää. Tunnut vain
olevan sitä mieltä, että lasta ollaan ryöstämässä
äidiltä. Eikö muka lapsen biologinen isä ole tässä
tapauksessa minkään arvoinen? Minusta hän
vaikuttaa kypsältä ja vastuuntuntoiselta ja
tiettävästi hänellä voi olla lapseen samanlaiset
oikeudet kuin äidillä - ja varsinkin siinä
tapauksessa, että vanhemmat sopivat asiasta
keskenään. En myöskään ymmärrä, mitä kamalaa siinä
on, että nuori nainen haluaisi ryhtyä
rakastamansa miehen lapselle äidiksi. Ei varmaan
olisi ensimmäinen kerta tässä maailmassa.
Kieltämättä koko asetelma on vähän mutkikas, mutta
minusta tärkeintä on se, että sitoutuu, ottaa
vastuun lapsesta ja parisuhteesta. Sellaistakin
vielä maailmassa tapahtuu.
Ei olisi eka kerta, kun joku hyväuskoisesti uhraa
itsensä miehen takia, mutta epäilyksiä herättää
se, jos biologisen äidin olosuhteet ovat tällä
hetkellä mahdottomat... Biol. äidiltä eivät
tunteet omaa lasta kohtaan katoa helposti, jos
hän tietää missä lapsi on(kukaan ei pysty
unohtamaan, kieltämään kyllä). Ensin olisi
taattava äidille mahdollisuudet, luotava
tulevaisuuden uskoa ja kannustettava elämään
lapsensa kanssa. Herkässä tilassahan raskaana
oleva nainen on ja pelkää vaikkas mitä, se on
ihan luonnollista. Lapsen saaminen on eräällä
tavalla kriisi, joka pistää naisen miettimään
elämää ja asioita: vastuun suuruutta ja kykyä
kantaa se. Mitä nuorempi äiti(ja vielä yhksikin)
sitä kovempi on vieläpä ympäristön ja
toimeentulemisen
paine.
En ole sitä mieltä, että lasta ryöstetään.
Halusin raadollistaa tilannetta, että piruimmat
ajatusmallit/muutamat sudenkuopat tulisi
mietittyä. Lapsen ja äidin/isän/äitipuolen
oikeuksista tässä on kyse, ja ennenkaikkea lapsen
parhaasta. Lapsen elämä joko onnistuu tai ei.
Aikuiset selviävät kaikesta. Isällä ei ole
äidinmaitoa, eikä ole kantanut lasta rintansa
alla, jo siksikin lapsen suhde isään muotoutuu
erilaiseksi.
Oletko koskaan kokenut äärimmäisen hermoja
koettelevan hankalaa riitatilannetta? Normaalisti
lapsella on taito vedota oman äidin tai isän
rakkauteen koko olemuksellaan... jos ei onnistu,
on lapsen opittava laskelmoimaan(jos ei opi, ei
myöskään sopeudu elämässä myöhemmin: sosiaaliset
taidot eivät kehity normaaliksi, luottamus
elämään
kärsii)...
Uskallan sanoa tietäväni aika monta raadollista
ajatusta tilanteesta... ja miten äitipuoli joutuu
asioita ajattelemaan ja niihin suhtautumaan.
Sitten on vielä alitajuntaiset asiat, joille ei
voi mitään
itsessään.
Onko äidin epävarmuus sitten syy, jolla lapsen
voi ottaa äidiltään pois? Raskaus aika on
myllerrystä äidille, oli minullekin, jos joku
(lapseni isän uusi vaimo) olisi lohduttanut minua
sillä, että vie lapseni minulta, olisin tuntenut
oloni aremmaksi... Onneksi minua on kannustettu
selviämään.
Et voi ymmärtää, jos et ole yhtään lasta
aikuiseksi vienyt, saatikka kasvattanut vierasta
lasta. Aika naivi luulo isän aliarvioimisestani:
Olen koko elämäni ollut isän tyttö. Minulla on
ikää yli 40 ja 2 biol. lasta, kahdelle olen ollut
äitipuoli.