Olen todennut, että Suomi on kiva maa muuten paitsi kaamoksen aikaan marras-joulukuussa JA koivunsiitepölyaikaan toukokuussa (Oulussa). Kaamoksen aikaan yleensä pakenen johonkin aurinkoiseen maahan ottamaan aurinkokylpyä, mutta mihin siitepölyä voisi paeta toukokuussa? Yritin etsiskellä netistä Euroopan siitepölytiedotteita.
Koivu aiheuttaa minulle pahimmat oireet, heinät myös keskivahvoja oireita. Mihin kannattaisi matkustaa? Etelä-Eurooppaan? Keski-Eurooppaan? Riittäisikö Viro?
Onko kellään kokemuksia, tietoja tai linkkivinkkejä aiheesta?
Mihin siitepölyä voisi paeta?
41
5162
Vastaukset
- .....
Mulle sanoi lääkäri että meren läheisyyteen ja sinne aivan pohjoiseen toukokuussa, ei kuki siellä koivu.
- terveyttä.
Minun tarinani! Aloin saamaan aikuisena allergisia oireita lepästä ja koivusta. Samalla sain oireita punaisesta paprikasta. Lisäksi sain oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi vasta kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua keväällä. Söin vuosia antihistamiinia keväästä syksyyn ja monesti siihen pakkaseen astikin. 3 vuotta sitten luin Tiede-keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa (pari viime kesää aurinko on paistanut runsaasti). Tämän jälkeen ei ole ollut mitään allergiaoireita, jotain ihan pientä kutinaa lukuunottamatta, vaikka viime keväänäkin oli runsaasti siitepölyä. Viime syksynä jätin kaikki viljat ja ainakaan vielä ei ole edes sitä pientä kutinaa ollut, vaikka siitepölyä on jo ilmassa runsaasti. Joten kattellaan, tarviiko uusia antihistamiinireseptiä lainkaan. Miehelläni sama juttu. Kaffepöydän pullat ja keksit kyllä ahtaan mahaani, joten ihan tiukkaa viljatonta en noudata. Ja viljojen myötä lähti tusina muutakin vaivaa :)
Jenkeistä tilaan D-vitamiinit, niin ei tule edes kalliiksi.- terveyttä.
Leppä loppui ja koivu pahimmillaan ja ei mitään allergiaoireta :)
Eli viljat aiheutti minulle ihogeliakina ja siitepölyallergia.
Suosittelen. - åesaaaf
Minua auttoi paljon pienempi määrä d-vitamiinia. Olisiko ollut 10 mikrogrammaa (tai mikä se mittayksikkö onkaan) päivässä. Ajattelin, ettei se voi heti auttaa, mutta se auttoi saman tien kun rupesin ottamaan sitä. Tai siis jo seuraavana päivänä oli nuha poissa.
- Allergia riepottaa
Kävin monta vuotta Sisiliassa allergisten ystävien kanssa keväällä toukokuun kaksi viimeistä viikkoa. Viikko talvilomasta työnantajan suostumuksella ja viikko kesälomasta. Siitä oli paljon hyötyä, kun pääsi vähäksi aikaa pois. Muuallekin Välimeren tuntumaan on tullut matkustettua.
D-vitamiinista tehostettuna on ollut hyötyä ja kävin läpi pitkän siedätyshoidon, joka tehosi aika hyvin moneksi vuodeksi. Nyt on taas pahempi olo täällä eteläisessä Suomessa ja pitää keksiä jotain ennenkuin kaatuu silmät rähmien, nenä vuotaen punkkaan. Hapenotto on jo riutumaan päin ja päätä särkee suun kautta hengitetyn yön ja tukkoisen nenän takia. - gkodkagpaosd
miksi siitepölyä pitää "paeta" ?????????????????
- esr6y45w654
minäkään en ymmärää miksei voi syödä pähkinöitä jos niille on allerginen??? Täh?? häh????
- Luonnon vitamiinit!
Luonnon vitamiinit!
http://www.raumatv.fi/?s=luontaisesti - mouji
Kaamos tietysti ottaa päähän muttei kaikkia. Voisi olla hienoa olla Lapissa kaamoksen aikaan. Toukokuu siitä en tiedä, mutta allergioille ei voi mitään. Itse olen nykyään nuhainen keväällä. Enkä halua uskoa sitä, mutta pakko on. Mitä jos aloittaisit sinä ja minä siedätyshoidon? Se auttaisi. Kuten eräs ihminen sanoi minulle, (olen maalta) ennen muksut söi suurinpiirtein multaa (jossei ei nyt ihan). Ei ollut allergioita kuin todella harvinaisesta. Mitä tästä opimme emme mitään. Maitokin oli maitoa, nykyään käsiteltyä. Pysytään Suomessa ja yritetään!
- 'pdq
Kuuhun, sielläkin tosin voi olla avaruus pölyä.........
itselläni ei ole astmaa todettu mutta silti jostain mielenkiintosesta syystä ylipäätää tuo siitepöly-kausi tekee varsin häijyä... silmät valuu ku vesihana, nenä tukossa/räkä valuu, kaula ja kädentaipeet kutiaa ja kaikkee muuta ihanaa.
en oo ikinä yrittäny päästä tuota siitepöly-kautta pakoon, mutta allergia-lääkkeillä (heinix tai kestine) oon välttyny ainaki pahimmilta oireilta.- ei astmaa
sama tääl. On se kyllä aika jännä ku astma lääkkeitä popsin, mutta virallisesti astmaa ei ole.
Huippuvuorille!
- mesikämmen
Onko kellään tietoa, että toimiiko tämä siedätyshunaja todella?
http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/hunajasiedatyksesta_apua_allergiaan - Hunajaosn
Hunaja toimi mulla hyvin.
Tuolta etsimään pakopaikkoja. http://www.polleninfo.org/index.php?language=en&nav=&module=states&action=first_page&row=&id_parent=60®ister=_r3a&typeofpollen=betu
Mulla koivun siitepölylle allergisena on ollut tapana lähteä toukokuussa viikon-parin reissulle Keski- tai Eteläeurooppaan- Tyttönen87
Täällä kans yksi astmaa sairastava ja kärsin siitepölyistä homeitiöistä aina kevään alusta sinne pakkasen tuloon. Lääkäri ei suostu uskomaan tätä koska allergiatulokset eivät näytä positiivista.
Eli en saa siedätyshoitoa, toki voisin kokeilla tuota D-vitamiinia, mistä päin amerikkaa sitä kannattaa tilata, mistä siis luotettevasti?- Dreamboat_Annie
I-herb.com on luotettava kauppa. Ja siellä on myös suuri valikoima kaikenlaisia "terveystuotteita".
Itse tilannut sieltä jo useamman kerran ja kaikki toiminut hyvin. Maksutapana kelpaa myös visa electron. Huom! Jenkeistä saa tilata muistaakseni ainakin noin 75 euron arvosta ilman, että menee tullimaksuja. Tarkemmat tiedot lukee kyllä siellä sivuilla.
- Tuota noin
Kuulin joskus, että on olemassa sellaista sierrätyshoitoa tuohon allergiaan saamatteilla. Joku isäntä oli sellaista saanut, melko pitkä hoitojakso ja ollut sen aikaa aiukuistenoikeasti KIPEÄ. Vaiva oli kuitenkin sen arvoinen, häneltä oli pakoretket siitepölyn takia loppuneet. Toisaalta asiaahan pystyy "vältelemään" jos olosuhteet sallivat pitää lomia sun muita vapaita sen mukaan sielä missä siitepölykausi ei kukkeimmillaan ole. Keljuaja tauteja nuo ovat, enkä kadehdi.
- olo onneton
Alaska voisi olla myös hyvä paikka musta mistä rahat 2-viikon oleskeluun? Köyhä kun on.
- qazq
Paeta voi oikeastaan minne tahansa, missä on eri kasvillisuusvyöhyke eli voit olla allerginen niille kasveille, joille olet altistunut. Virossa kukinta voi olla lopussa kun se Oulussa alkaa, mutta ihan sen varaan en laskisi. Etelä-Euroopassa olet varmasti jo siitepölyn tavoittamattomissa.
- niiskniisk
Väliaikaisen avun saa uimahallista tai kylpylästä. Monessa autossa on raitisilmasuodatin, joten jos on vähänkin asiaa jonnekin niin kannattaa mennä autolla ja pitää ilmastointia päällä niin helpottaa hetkeksi.
- Siitepölyallergiaa
Minulla on ollut pahasti allergisena tapana lähteä jonnekin etelään. Yleensä näihin aikoihin poden kaikenlaista kutinaa yms. Tällä kertaa kyse on kuitenkin paljon pahemmasta tapauksesta... Minulla on nenä tukossa (ja vuotaa), silmät ovat olleet monta päivää täysin punaiset ja vuotavat, sekä vetiset, aivastelen vähän väliä, kitalakeen ensin kutittaa, sitten kirvelee, ja limasta & kitalaen kirvelystä johtuen kurkku on tullut pistävästi kipeäksi. Tämän takia olen joutunut olemaan monen monta päivää kotona, ei askeltakaan ulos, pelkkiä allergialääkkeitä ahmien ja roskikset nenäliinoja pullollaan. En kyllä tajua, miksi nuoret tulevat allergiapalstoille moittimaan, saisivat itse tehdä sen, mitä meille allergisille kehottavat... Allergisille suosittelen näihin aikoihin, että pidätte ikkunat kiinni, niin nukkuessa kuin muutenkin. Varsinkaan toukokuussa ei kannata pihalla touhuilla, pahenee vaan tuo allergia. Ja niinhän se on, esimerkiksi kreikkaan tai espanjaan matkaaminen olisi hyvä, kyseisissä paikoissa kun ei niitä koivuja (siellä meren suunnassa kun nuo maat nyt ovat) kasva. Toivotaan, että allergiat hälvenevät!
- Suommer2012
Taas nähdään että ne joilla ei ole jotakin eivät ymmärrä niitä joilla on jokin vaiva/erilaisuus. Niin tyypillistä Suomessa. Suomalaiset ovat niin pienilukuinen ihmisrypäs tällä pallukalla että olis jo aika alkaa hyväksymään ihmisten erilaisuus. Joillakin nyt on vaan esimerkiksi allergiaa kuten minulla. Ja sattuu olemaan tällä hetkellä pahat allergiaoireet. Silmiä kutittaa, tukkoisuutta paljon ja aamulla kun herää tuntuu että siitepöy on täyttänyt suunkin. Ensimmäisenä tulee aivastussarja kun aamulla herää.
Anteeksi nyt vaan mutta nyt valitan oikein luvan kanssa ja niitä jotka eivät ymmärrä että tällä sivulla keskustellaan allergiasta saavat painua jonnekin jorpakkoon jorisemaan sitä "aina valittamassa" mantraansa. Illalla kun käy nukkumaan menee pari tuntia ennen kuin saa unta johtuen niiskutuksesta vaikka on ottanut allergialääkkeen. Mielestäni kaikkien joilla on allergiaoireita tulisi mennä lääkäriin hakemaan vahvempia lääkkeitä (riippuen tietysti oireiden määrästä) sillä tuntuu siltä että monet apteekissa olevat allergialääkkete on vaan läntätty sinne myyntiin ja niiden pitäisi sitten muka auttaa oireisiin.
Keskihintaiset 4-7e maksavat tabletit eivät nyt hirveäst auta. Nenäsuihkeisiin en usko eivät ole ikänään auttaneet minua vaikka olen viikkoja käyttänytkin joskus. Nenäkannua pitää varmaan seuraavaks ruveta käyttämääni että sitä suolaliuosta saa sinne nenukkiin:). Luulenpa että kukaan ei tilaa itselleen allergiaa. En minä ainakaan. Itseäni ärsyttää kaikenmaailman kaiken kestävät tyypit jotka tulevat heti ensimmäisenä huomauttaan jos jostakin valittaa. Tauteja on monenlaisia, oireita on monenlaisia. Ja jos joku vielä valittaa siitä että valitan niin sorry. Ei hetkauta pätkääkään:)!- s
Se nenäkannu toimii oikeesti!
- mummi Möttönen
Itse voin parhaiten meren rannalla ja kalliosaarilla, paikoissa missä tuulee eikä ole heiniä eikä koivuja.
- 45-23
Mistä työpaikasta voi lähteä lomailemaan, pakoon siitepölyä? Vai pitääkö kaikki lomat ottaa toukokuussa?
- buubi
Hyposensibilisaatio, yleiskielellä siedätyshoito. Kellään kokemuksia? Kaikki sanoo että on toiminut ja lääkäri suositteli. Tulen aina allergialääkkeille immuuniksi vähän ajan käytön jälkeen, allergiani on jumalattoman tuskainen. En edes voi ottaa vahvimpia lääkkeitä, kun olen jollekkin lääkeaineelle allerginen... niin kellään kokemuksia siedätyksestä?
- Kkxjjxj
Että kun tuntuu kivalta niistää joka sekuntti ja pärskiä koko räkävarasto paidalle koulussa. I gotta love this.
- jk
eiole
- Jade-74
Mulla on pahat siitepölyallergiat ja lievä astma..syön vuoden ympäri d-vitamiinia ja
antihistamiinia.
Kuitenkin nenä tukossa ja silmät kutisee taas,mut sille ei mitään voi ku kestää vaan..onhan noita pahempia asioitakin olemassa kuten myös mun 20muuta hedelmä/vihannesallergiaa,mut elämä on eikä tähän ny sentäs kuole:). - Koivut polttopuiksi
Niin kysehän on allergian hoidossa myös siitä että lääkitys on aloitettava ajoissa, ja sitä on noudatettava prikulleen. Itse aloin vetelemään Histeciä jo reilu kuukausi sitten, pilleri päivässä. Lisäksi silmätippoja (Glinor) ja kuten yksi tyyppi jo sanoikin nenäsuihkeissa saa olla tarkkana. Kaikki nämä tyypilliset litkut on käyty jo läpi ja huonoksi havaittu, ainut mikä toimii itselläni, on Beclonasal. Ja huom, tästäkin suihkeesta on kaksi eri versiota, käytän itse vain ja ainoastaan tätä vahvempaa (forte aqua), joka on esim. perinteiseen Nasonexiin nähden tuplaten tehokkaampaa.
Seuraavat pari viikkoa suoritan lääkkeiden lisäksi päivärytmiä, jossa töiden jälkeen suihkun kautta "sisävaatteet" päälle, jolloin pahimmat siitepölyt jäävät ulkovaatteisiin ja pysyvät kaapissa. Tyynyliina on hyvä vaihtaa pari kertaa viikossa, niin ei tule kierittyä siitepölyssä koko yötä. Pienillä tempuilla saa itselleen taatusti paremman olon, en kylläkään vähättele näitä pahiten oireilevia, kun olin itse kakarana todella pahassa kunnossa koivun kukinnan aikoihin, joten tiedän kyllä mitä sekin lysti on. Koittakaapa pärjäillä! - Jade-74
Juu näin se menee..itse syön tosiaan ympäri vuoden allergialääkkeitä ja
astmasuihkeet etenkin nyt on tarpeen päivittäin..ikkunoiden tuuletusta vältän ku heti alkaa aivastelu sisälläkin:(.
Melkeen tympeempää on ku ei voi syödä juuri mitään hedelmiä..ensin löytyi astma
ja sit ekalla allergiatestauksella 20muuta allergiaa..eikä tosiaan lapsena oo ollut
mitään allergioita,että näin täällä.
Kesän jatkoja kuitenkin kaikille tukkoisuudesta huolimatta:). - ahistaa jo
ostin allergisille tarkoitetun ilmanpuhdistimen, mutta meinaa jäädä koristeeksi,on tää kans vaiva, vaikka ei ollu lapsena koskaan, ja kesällä jopa saniaisten alla oltiin piilossa ja pujojen seassa hypittiin...
- Lipilaarin Jussi
Ei meillä lasketa.Hmm.Mutta kun allergiatesteissä kävin,niin tilttas heitin tietokonejärjästelmä ja sekos poliklinikan kiertoaikataulut ja sen satoa kantoi loppupäivän koko odotushuoneen väki.
- Kylmät kädet
Ei se kutina vaan tämä järjetön väsymys ja motivaation puute ärtymys.
Mulla toi koivun siitepöly aiheuttaa vaan voimatonta väsymystä. - Hki.
Nyt täällä on minulla ainakin koivuallergia pahimmillaan. Viime keväänä olin koko toukokuun Kreetalla eikä tarvinnut allergialääkkeitä, kun eihän noissa maissa koivuja ole. Uida tarkeni ja kivat ilmat oli, ei liian kuuma.
- Anonyymi
Pakenin siitepölykautta pari vuotta sitten Fuengirolaan ja allergiset oireet oli siellä vielä pahemmat kuin Helsingissä. Huhtikuu on aurinkorannikolla pahin kuukausi allergikoille. https://www.surinenglish.com/malaga/this-worst-time-20220530104720-nt.html
- Anonyymi
Siis huhtikuu- ja etenkin toukokuu. Apteekista piti hommata Fuengirolassa vahvimmat allergiapulverit mitä löytyi. Kuiva yskä ja kaikki muut allergiaoireet oli vielä sen lisäksi. Kreetalla ei ole ollut allergiaoireita. Siellä on käyty nyt toukokuussa monta vuotta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569