Ruostesuojasin ovet

90-luvun Toyotani ovien alareunat olivat kauttaaltaan pintaruosteen peitossa. Hioin osan ruosteesta pois ja maalasin kuusi maalikerrosta pensselillä.

Tein saman myös autossa olleille muutamille kymmenille pintaruostekohdille. Niitä löytyy yllättävän paljon, kun viitsii katsella autoa alaviistosta (ts. kontata autotallin lattialla).

Ostin Biltemasta vahapohjaista kotelosuoja-ainetta, sitä kunnollista, eikä sitä, joka on ympäristöystävällistä. Lisäksi ostin neljän euron ruiskun, jolla tököttiä voi levittää käsin pumppaamalla.

Työnsin ruiskun suuttimen letkuineen jokaisen oven jokaisesta valumareiästä sisään ja yritin saada ainetta mahdollisimman tarkkaan oven alaosan peltien peitoksi. Ruiskutin reilusti. Ainetta valui melkoiset lammikot lattialle.

Ovia availlessani tulin ottaneeksi pois muoviset kynnyslistat. Niiden alta paljastui näkymä reunapalkkien sisään. Pintaruostetta oli siellä täällä, mutta onneksi myös ehjää pintaa. Ruiskuttelin kotelosuoja-ainetta myös palkkien sisään. Ihmetytti, kun ainetta ei valunut mistään ulos. Onkohan mahdollista, etteivät palkit ole tuuletetut?

Tämän käsittelyn jälkeen auto on haissut pari viikkoa lakkabensiinille, mutta haju alkaa nyt hävitä. Toivon, että ovet eivät heti ruostuisi uudelleen.

Pohjalle en tehnyt mitään, kun en osannut. Toisaalta pohja oli varsin siistin näköinen, ainoastaan vasemman takajalkatilan kohdalla näytti olevan ruostetta. Saattaa olla, että meisseli olisi mennyt läpi. Säästin tämän riemun kuitenkin katsastusmiehelle.

Toyotan kanssa puuhastellessa huomio kiinnittyi siihen kauhistuttavaan seikkaan, ettei missään näkynyt merkkiäkään minkäänlaisesta aikaisemmasta ruostesuojakäsittelystä. Siihen nähden ohuiden peltien ja japanilaisen säästömaalauksen kestävyys on ollut jopa hämmästyttävän hyvä.

Niin hieno auto kun Toyota mekaaniselta laadultaan ja luotettavuudeltaan onkin, on melkoinen pettymys, ettei korin suojaukseen ole kiinnitetty minkäänlaista huomiota. Ei tehtaalla eikä maahantuojan toimesta.

Mainittakoon tässä yhteydessä kokemus aikaisemmasta ruostesuojakäsittelystä, jonka teetin alan liikkeessä toiselle autolle. Kyseinen käsittely tarkoitti helposti käsillä ja näkyvillä olevien osien pikaista käsittelyä kotelosuoja-aineella. Konepellin alapuolelta oli ruiskutettu suoraan ja pelti olikin aivan kellertävä. Lähempi tarkastelu paljasti, ettei tukirakenteen sisään ollut viitsitty laittaa mitään.

Oviin oli porattu reikiä, ja sisään oli roiskittu ilmeisesti samaa ainetta, lähinnä ovipahvien sisäpuolelle. Ovien alareunoissa ainetta ei ollut pisaraakaan.

Tavaratilassa ainetta ei ollut raskittu laittaa alhaalla oleviin saumoihin. Itse asiassa tavaratilan kansi oli käsitelty samalla pintapuolisella ja ilmeisen hätäisellä tavalla kuin konepeltikin, mutta minnekään muualle ei ainetta ollut joutunut.

Toinen esimerkki. Tuttavani omistama vuoden 1988 ruotsalaisvalmisteinen auto on uudesta asti käytetty kolmen vuoden välein Tectyl-käsittelyssä suurehkossa ruostesuojaamossa. Ruostesuojaus on tehty ilmeisen perusteellisesti, ainakin ovissa on ainetta reilusti. Autossa ei ole pientäkään ruostepilkkua missään, kävimme äskettäin pellit läpi.

Jos Toyotani olisi saanut samanlaista huolenpitoa, ei siinäkään varmasti monta ruostepilkkua olisi.

Tämä ei sitten ole (pelkkä) Tectyl-mainos, koska suosittelen tässä myös Mercasol-aineita, jotka menestyivät parhaiten n. 25 vuotta sitten järjestetyssä Tekniikan Maailman testissä.

Oleellista näyttäisi olevan huolellisen ruostesuojauksen tekeminen edes yhden kerran, vaikka vain halvoillakin aineilla, ja auton ollessa mahdollisimman uusi.

Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan.