Vaikeaa ymmärtää

Mun abortista on nyt vuosi, mutta ei ole piävääkään ettenkö miettisi asiaa ja minun on ainakin omalta kohdaltani sanottava että en tule luultavasti koskaan katumaan mitään yhtä paljon kuin sitä että en pitänyt sitä..on totta että elin paskassa suhteessa ja että meidän suhde olisi loppunut siihen..mutta loppuihan se joka tapauksessa ja vielä silloin rakastin kumppaniani niin paljon että kun hän sanoi ettei ole valmis niin en halunnut toiselle 18 vuoden (velkavankeutta) koska olisin itse halunnut sen pitää ja sen lisäksi se paine joka tuli ulkopuolisilta oli aivan liian painostavaa. Mielestäni olen kuitenkin aina ollut vahva ihminen mutta siinä tilanteessa sitä vaan oli niin yksin.. Kaikista kamalinta tässä asiassa on kuitenkin se että silloinen kumppanini jonka kanssa olimme melkein neljä vuotta uhdessä saa ensi kuussa vauvan toisen naisen kanssa jonka oli tuntenut 2kk kun tämä tuli raskaaksi.
5379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinun tarinasi on melko samanlainen kuin minulla, paitsi että en ole elänyt paskassa suhteessa. Sitä vain pelotti niin paljon eikä tiennyt oikein mitä ajattelisi ja teki elämänsä pahimman virheen. Ja ihmettelen jos ei tähänkin viestiketjuun joku "viisas" taas tule neuvomaan.

Se ex-miehesi siis on kaikesta päätellen aika mulkku!

Äänestä

Sulla olis nyt sitten n. 3 kk vanha taapero jos et olis tehny aborttia 12 kk sitten?
Miekkosella on ens kuussa jonkun toisen kanssa tenava.
Ja ton toisen naisen kanssa tutustui 2 kk ennenkö nainen tuli raskaaksi?
Eli tutustui toiseen 10 kk sitten? Ja sää harmittelet miksi teit abortin?

Miksi?

Olisko kuitenkin ollu parempi synnyttää vauva tollaselle miehelle? Ruveta yksinhuoltajaks?

Kokoa ittes nainen! Tunnut hyvältä ja fiksulta naiselta. Unohda se jätkä ja jatka elämääsi!

On hyvä että käyt läpi aborttia, mutta sitä ei tarvitse jäädä vellomaan liikaa. Se ei tarkoita että olisit sydämetön jos et ajattele aborttia jotkuvasti, välillä tekee hyvää pysähtyä miettiin elämäänsä. Mutta minusta tärkeempää on jatkaa elämää, pitää ittestänsä huolta.

Olet varmaan nyt yksin koska lapsen saaminen toisen naisen kanssa satuttaa?

Mielestäni olet tehnyt oikein ja on hyvä että ette ole yhdessä.
En haluaisi olla sen toisen naisen kengissä joka saa lapsen entisesi kanssa muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen..

Toivon, että löydät paremman miehen, jonka kanssa on hyvä ja turvallista perustaa oma perhe.

Äänestä
  • Siis olen tehnyt sen helmikuun 12.2003 ja he ovat tavanneet lokakuussa, joten pettämisestä ei ole kyse mutta kyllä se silti sattuu

    kiitos kauniista sanoistasi :)

    Äänestä

Kertomasi oli kuin suoraan minun elämästäni..
Vaikka abortistani on aikaa jo kolmisen vuotta,
on se mielessäni vieläkin lähes päivittäin.
Päädyin aborttiin, koska olin itse tosi nuori ja lapsen isä oli rikollinen ja muutenkin vähän outo..
Vaikka mies halusikin minun pitävän lapsen päädyin aborttiin, koska mielestäni se oli lapsen kannalta paras ratkaisu, siinä tilanteessa.

Tämän kokemuksen jälkeen en kyennyt katkaisemaan välejä tähän mieheen vaikka se olisikin ollut paras ratkaisu. Joku vaan veti minua kuin magneetti häneen vaikka olin niin monet kerrat päättänyt, että lopetan yhteydenpidon kokonaan.

Vielä viime syksynä ja talvella tapailimme muutaman kerran kunnes mulle tuli sellanen tunne etten halua enää nähdä häntä.

Nyt tässä keväällä sitten sain tietää, että hänellä on 6 kk ikänen lapsi! Eli hän oli tapaillut minua ja soitellut siitä huolimatta. Eihän meillä hänen kanssaan ollut mitää varsinaista suhdetta, joten en koe itseäni petetyksi, mutta kun ajattelen sitä pientä lasta melkein kyyneleet tulee silmään...millanen elämä häntä odottaa...ja hänen äitinsä ei varmaan tiedä muutenkaan paljoakaan tuosta miehestä..

Vaikka tämä tuokin omat kokemukseni mieleen niin enää en kadu yhtään aikanaan tekemääni päätöstä..
Kun sain huomata miten hän käyttäytyy perheestä huolimatta...
Ei meistä olisi koskaan tullut onnellista perhettä. Sen tiedän nyt 100%. Kumpa tuon lapsen äitikin tajuaisi joskus millaisen miehen kanssa elää elämäänsä, ennenkuin on liian myöhäistä.

Äänestä
  • otan osaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ada kirjoitti:

Mun abortista on nyt vuosi, mutta ei ole piävääkään ettenkö miettisi asiaa ja minun on ainakin omalta kohdaltani sanottava että en tule luultavasti koskaan katumaan mitään yhtä paljon kuin sitä että en pitänyt sitä..on totta että elin paskassa suhteessa ja että meidän suhde olisi loppunut siihen..mutta loppuihan se joka tapauksessa ja vielä silloin rakastin kumppaniani niin paljon että kun hän sanoi ettei ole valmis niin en halunnut toiselle 18 vuoden (velkavankeutta) koska olisin itse halunnut sen pitää ja sen lisäksi se paine joka tuli ulkopuolisilta oli aivan liian painostavaa. Mielestäni olen kuitenkin aina ollut vahva ihminen mutta siinä tilanteessa sitä vaan oli niin yksin.. Kaikista kamalinta tässä asiassa on kuitenkin se että silloinen kumppanini jonka kanssa olimme melkein neljä vuotta uhdessä saa ensi kuussa vauvan toisen naisen kanssa jonka oli tuntenut 2kk kun tämä tuli raskaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu