Mulla todettiin viime syksynä Colitis Ulcerosa (proktiitti). Siihen olen käyttänyt Asacol-suppoja ja nyt Prednisolonia viimeisen 2 kk:n ajan. Outoa on, että vaikka verenvuoto loppui kun kortisoni aloitettiin, niin silti mun testiarvot on ihan pielessä. Esim. Calprotec (vai mikä nyt onkaan nimeltään), jonka pitäisi olla enintään 100, oli mulla 2000! Siis siitä huolimatta että verta eikä mitään muitakaan oireita ei ollut pitkään aikaan enää ollut. Voiko tulehdus silti olla päällä vaikka verta ei näy? Nyt menee kortisonia enää 5mg eikä edelleenkään mitään näkyviä oireita paitsi jatkuva väsymys.
Mistä päästäänkin toiseen asiaan, eli hemoglobiinini on jatkuvasti laskenut kevään aikana ja nyt ollaan jo ihan anemian puolella. Väsyttää ja huimaa ja rautavalmisteet menee. Silti olo ei ole vielä kohtentunut. Nyt aloin pelkään että jos mulla onkin Asacolin aiheuttama aplastinen anemia.... Vai onko mitään muuta syytä miksi hemoglobiini voisi koko ajan laskea vaikka verenvuotoa ei ole ollut enää kahteen kuukauteen?
Kiva jos löytyy joku jolla olisi jotain arvauksia/tietoa asiaan liittyen. Kummeksuttaa kun taudin oireita ei enää ole, mutta silti veriarvot ja muut testit on pielessä..eikä noi Crohn&Colitis sivutkaan toimi, että voisi sieltä kysellä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä lääkäri sanoi veriarvoista? Mulla ainakin veri on olennainen osa tulehdusta, eli verta tulee aina kun on tulehdus päällä. Mulla kortisoni syötättää paljon, hemoglobiini vain nousee, ei laske. Ihan kuin sulla olisi vuotoa tai tulehdusta jossain muussa paikassa kuin suolessa??? Tää on ihan arvausta.