Työ ei auttanut

Olin monta vuotta työttömänä ja siten myös yksinäisenä ja masentuneena. Kaikkialta kuulin saman lauseen "mene töihin niin saat elämästä kiinni". Nyt olen melkein vuoden ollut töissä ja kesään asti jatkuvat hommat. Olen ainakin itselleni todistanut että työn tekeminen ei tehnyt minua yhtään onnellisemmaksi. Olen silti yksin ja masentunut. Rahaa on ollut hieman enemmän ja olen saanut velkoja hieman maksettua takaisin. Ei se masennus, väsymys ja ikävä olo lähde millään rehkimällä ja säännöllisellä unirytmillä.

Kesän jälkeen taas jään vaille työtä ja vajoan omiin maailmoihini, se hieman pelottaa, mutta on samalla todella helpottavaa kun ei tarvitse pinnistellä ja leikkiä sosiaalista ihmistä. Kukaan töissä ei varmaan ikinä uskoisi kuinka pahalta tuntuu istua siellä ja olla keskellä hälinää.

Yritän olla hieman positiivinen kuitenkin, jottei tämäkin viesti olisi pelkkä valitusvirsi. Kesällä pyöräilen ja kävelen pitkin kaupunkia, lueskelen kirjoja ja nautin auringosta. Jäätelön syöminen jossain puiston penkillä voi olla taas hieno kokemus, voi samalla katsella merelle ja tarkkailla ärsyttävän kuuloisia lokkeja ja ihmetellä onko niilläkin jokin tarkoitus tässä maailmassa.
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sinulla ei ole mitään muuta hoitoa ja kuntoutusta niin eihän se työ yksin riitä. Ja työnkin pitää olla sopivaa elki että voimat riittää ja työpaikalla ei ole kiusaamista yms. Ja nyt olet taas jäämässä lisäksi työttömäksi.

Äänestä

Saman suuntaisia ajatuksia myös täällä. Eli masennusta/ahdistusta sairastanut ja terapiassa käynyt ja nyt lääkitys päällä töissä. Pahaa oloa on riittänyt ja välillä meinaa kaikki voimat mennä niin että tekisi mieli heittää pyyhe kehään. Kavereita ei ole eikä harrastuksia. Töissäkin on vaikeita nuo ihmissuhteet kun tuntuu että kaikki haluaa pilkata koko ajan ja kaikenlaista stressaavaa. Surettaa ajatella ens kesääkin kun tietää ettei mikään muutu tätä yksinäisyyttä vaan ja töitä. En ole koskaan seurustellut ja olen siis nainen.

Äänestä

On hyvä että jaksat käydä töissä ja jäähän sitä siten enemmän rahaakin ja pysyy päivärytmi. Sinunkin kannattaisi varmaan jotenkin työstää ja saade selville, mistä tyo jatkuva alakulo johtuu: lapsuus, aineenvaihdunnallsiet syyt. Onko sydänsuruja, pettymyksiä ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyyppi-34v kirjoitti:

Olin monta vuotta työttömänä ja siten myös yksinäisenä ja masentuneena. Kaikkialta kuulin saman lauseen "mene töihin niin saat elämästä kiinni". Nyt olen melkein vuoden ollut töissä ja kesään asti jatkuvat hommat. Olen ainakin itselleni todistanut että työn tekeminen ei tehnyt minua yhtään onnellisemmaksi. Olen silti yksin ja masentunut. Rahaa on ollut hieman enemmän ja olen saanut velkoja hieman maksettua takaisin. Ei se masennus, väsymys ja ikävä olo lähde millään rehkimällä ja säännöllisellä unirytmillä.

Kesän jälkeen taas jään vaille työtä ja vajoan omiin maailmoihini, se hieman pelottaa, mutta on samalla todella helpottavaa kun ei tarvitse pinnistellä ja leikkiä sosiaalista ihmistä. Kukaan töissä ei varmaan ikinä uskoisi kuinka pahalta tuntuu istua siellä ja olla keskellä hälinää.

Yritän olla hieman positiivinen kuitenkin, jottei tämäkin viesti olisi pelkkä valitusvirsi. Kesällä pyöräilen ja kävelen pitkin kaupunkia, lueskelen kirjoja ja nautin auringosta. Jäätelön syöminen jossain puiston penkillä voi olla taas hieno kokemus, voi samalla katsella merelle ja tarkkailla ärsyttävän kuuloisia lokkeja ja ihmetellä onko niilläkin jokin tarkoitus tässä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu