Mulla on 1v2kk vanha tyttö ja raskaana viikkoja 36 2. Tuntuu että voimat on ihan totaalisesti kaikki. mistään ei saa otetta. paljon ois tekemistä mutta kaikki tuntuu niin ylivoimaiselta. Asun paikkakunnalla jonne muutettiin puoltoista vuotta sitten miehen työn vuoksi. Luonteeltani olen sellainen että en helposti tutustu uusiin ihmisiin. Joten tunnen oloni täällä tosi yksinäiseksi . Päivät kun mies on töissä möllötetään tytön kans vaan kotona.Ei oo oikein mitää mihin vois lähtä, tosin joskus yritän raahata itseni lenkille päivisin että tyttäreni näkis muutakin kuin seiniä ja ite kans. Tuntuu et mihinkää juttuihin ei tohdi lähteä mitä järjestetään äideille ja lapsille täällä, tosin en niistä paljoa tiedäkkään kun en ole ottanus selvää, sekin vaatii meikäläiseltä niin paljon. Mies ei ymmärrä tilannettani alkuunkaan. jos yritän puhua se ei paljo vaivaudu kommentoimaan. Tulee töistä, pelaa tietokoneella ja on hiljaa, ei keskustele mistään kanssani mikä mielestäni kuuluu parisuhteeseen. Tunnen itseni turhaksi täällä. Toisaalta haluaisin eroon ukostani, jolloin uskon että elämäni sais sisältöä koska uskon tämän kaiken johtuvan miehestäni. Ei elämäni ollut ennen tällaista. itken lähes päivittäin, saan vain hillittömiä itkukohtauksia ja jotenki toivon että mies auttaisi mutta se vaan istuu hiljaa eikä sano mitään. Joskus on voinu tokaista että auttaisin jos osaisin. Ei sitä tunnu kiinnostavan vaikka minusta tuntuu että elämä murskaa minut täysin.
Hohhoijjaa...
seko äippänä
111234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
.. Jutella asiasta vaikka neuvolassa. Sinun tilanne kuulostaa ihan samalta kuin minulla oli aikanaan. Vitkuttelin hoitoon menemistä kunnes mieheni minut sinne "pakotti" Ja lopuksi selvisi että minulla on vaikea masennus. Ja lääkehoito siihen aliotettiin ja terapia.. Miehestäni ei ollut mitään apua, tunsin vain inhoa häntä kohtaan, nyt kuin olen siitä terapiassa jutellut se on kuulemma aika yleinen reaktio..
..tiedän että ois aihetta jutella, mutta oon niin kauan sitkutellu itteni kans näin että en osaa huolistani ja murheistani enkä oikein mistään puhua kenenkään kans.. Kommunikointi ihmisten kanssa on suurimmaksi osaksi myöntelyä heidän juttuihin.. Välttelen jopa usein tuttjen ihmisten tapaamista ettei tartteis jutella. Ja varsinkin kun ollaan miehen kanssa koen että parempi varmaan kun olen hiljaa. Mietin asioita päivät illat ja öisin uni ei aina tule kun olis niin paljon puhuttavaa mutta ei saa aloitettua, siis miehelle.. Sängyllä makoillessa mietin ja mietin ja yhtäkkiä saatan purskahtaa itkuun jolloin mies reagoi kääntämällä selän minulle. Auttako tässä tilanteessa puhua kellekkään terapeutille jos miehen kans ei mikää mee yksiin. Ajatellaan joka asiasta niin erilailla. Se pelkällä olemuksella saa minut alas. Kaikki mitä yritän ehdottaa, niin ei niissä oo mitää järkeä. Ei meikäläinen paljo kiitosta saa. tuntuu että oon ukon mielestä kotona makaava laiska lurjus ku en rahaakaan talouteen tuo, mutta käytän sitä,lhinnä ruoka ja kasvavan lapsen vaatteet, mutta se on turhaa tuhlaamista miehen mielestä. Joo tätä mun elämä....Pitää koittaa jaksaa...
Tiedän että puhuminen on vaikeaa.. Meillä oli miehen kanssa melkein vuosi ettei puhuttu oikein mistään.. Välttelin kavereita ja sukulaisia. Pidin jopa puhelimen kiinni ettei tarvii komminikoida kenenkään kanssa.. Ja istuin kaiket päivät sisällä, en edes kauppaan lähtenyt kun olisi joutunut pukemaan päälle ja kohtaamaan ihmisiä..Kyllä se on helpompi puhua ammatti ihmiselle, ainakin minun oli. Pari ekaa kertaa istuin sielä itkua pidätellen, mutta.. pikku hiljaa.. Älä jää enään yksin murehtimaan.. Jookos? ja jos tuntuu ettet voi neuvolassa puhua, ota suoraan yhteyttä mielenterveys toimistoon tai kriisipalveluun.. voimia!!!
elämästä!!Siis just tollanen tilanne meilläkin.Mä olen aivan loppu et en edes jaksais tähän laittaa mitään.Tosin me asutaan ihan samalla paikkakunnalla,ku ennenki just miehen työn vuoksi.Oon ajatellu et puhumaan pitäis jollekin mennä,mut mitä se hyödyttää,kun mies ei kuitenkaan ole valmis muuttumaan.Vaikka mä otan mitä puheeks,esim.hellyys,välittäminen niin se kääntää sen aina niinpäin et eihän sekään saa hellyyttä,halauksia yms.Ehkä mä haluaisin et mutkin huomattais ensin,et se en oo mä aina joka skarppaan ja taas on suhde hyvin.Sanon miehelleni,et tyttö kitisee enkä saa mitään tehtyä,niin mies siihen et eihän se hänen aikana kitise.Just no ei varmaan niin,mies kun on töissään,sekä omissa harrastuksissaan.mikä siinä on et mies on koko ajan menossa,kun on perhe,miks se ei vaan pysähdy välittämään.Voimia sulle ja jaksellaan kaikesta huolimatta!!
Mies väheksyi minua ja minun tuntemuksia. Vasta kun käytiin yhdessä terapiassa, uskoi että musta tuntuu oikeesti pahalta.. Mulla auttoi kun aloin käymään säännöllisesti jumpassa. Tuli vähän omaa elämää, eikä tarvii aina olla himassa. Mies vähän vastahakoisesti suostui muksuja hoitamaan, mutta nyt on jo tottunut.. Onhan se rankkaa hoitaa lapsia tunnin viikossa kun mä hoidan loput 24h.. Mutta, täytyy muistaa et miehet on miehiä :)
Mies on töissä koska teidän on pakko syödä jotain, vai mitä? Hänkin on väsynyt iltaisin, mikset voi ensimmäisenä aloittaa? mikset voi halata jne?
Miksi pitää puhua hellyydestä? Jos minusta tuntuis että mun on pakko halata miestäni 3 kertaa niin eee... se ei tuntuis hyvältä?
Sano miehelles että sullakin on harrastuksia ja hän saa hoitaa lasta pari iltaa viikossa. Missä on sun tahdonvoima? Näyttää siltä että myös sinä itse et ole valmis muuttumaan.
vaan sullekin..ja kiitos.Niinhän se on maailman sivu ollu,et mies se kotio leipää tuo ja muija se onnellisena hymyilee.Herää pahvi.
Kuule, kun sä et ihan oikeesti ymmärtäny mun ton hetkistä olotilaa,niin anna olla.;)Syksyä vaan sullekin!!
Istut kotona masentuneena, et käy missään, mökötät, haluat erota ja samalla *kaikki on miehen syytä*!
Onko miehen kotiintulo päivän kohokohta?...
Kyllä naisenkin pitää yrittää, osaatko yhtään arvostaa sitä mitä mies tekee?... Elämä sun kanssas on helvettia - oma elämä, optimismi, ystävät, harrastukset tekevät onneliseks.
Kuka tässä on pahvi?...
ole onnellinen et sulla on sit hyvä elämä,eikä tarvi munlaisen kans asua.Ota myös huomioon,et tilanteet muuttuu..Otin mielestäni aisallisesti kantaa alkuperäisen kirjoittajan kirjoitukseen.En nyt ymmärrä olisko sulla sit jotain ongelmia,mut niinku sanoin hoida sinäkin itseäsi.Huom,kirjoitukseni on jo heinäkuulta ja nyt on syyskuu.Eiköhän meillä kaikilla ole oikeus joskus olla allapäin?Mielestäni minäkin olen vain ihminen.Ehkä suraavalla kerralla pysyn tuolla äitien palstalla.:)Että silleen.
Hei!
muutimme mekin n.7kk sitten uuteen paikkaan ja olen samassa tilanteessa kanssasi muuten paitsi mieheni kotona ollessa kyllä juttelemme ja muuta . Tosin mieheni tekee kahta työtä ja on paljon pois kotoa. Jos tahdot kirjoittaa minulle niin tässä osoite. [email protected] Voimia sinulle=) -outi-
Minulle tuli lukiessani sellainen olo, ettei miehesikään voi hyvin. Tuskin se vieraalle paikkakunnalle muutto hänellekään helppo homma on ollut. Eikä hänelläkään taida paljoa ystävyyssuhteita olla, kun vaan istuu pelailemassa. Miehet vain eivät usein osaa tunteistaan tai selittämättömästä pahasta olostaan puhua, niin kuin naiset. Mitä jos aloittaisit siitä, että kysyisit mieheltäsi miltä hänestä tuntuu täällä uudella paikkakunnalla ja kuinka töissä ja työkavereiden kanssa sujuu, siitä sitten pikkuhiljaa voit alkaa kertoa myös omista tunteistasi kun jäätä on saatu murrettua. Ja kun sinä yrität omista ongelmistasi ja yksinäisyydestäsi puhua nykytilanteessa mies voi helposti ajatella, että tuokin se vaan jäkättää vaikka on tässä ongelmia muillakin ja vetäytyy kuoreensa ja vaikenee.
Oma mieheni alkoi ymmärtää minua vasta itse masennuksen läpikäytyään ja sen jälkeen on saatu kaikki puhuttua. Yhtenä iltana monen vuoden painolastit. Tänä päivänä menee hyvin vaikka olin todella jo eron partaalla jossain vaiheessa, kun tuntui ettei mieheen saa mitään kontaktia ja , joka asiassa oltiin niin eri aaltopituudella, että se olisi voinut olla huvittavaa, jos se ei olisi ollut niin totta.
Voimia sinulle, toivon, että löydätte vielä miehenne kanssa toistenne luo ja saatte molemminpuolin puhuttua ulos turhat painolastit.