Tässä esimerkki tuntemattoman Beatles-iskelmistä pitävän ihmisen aivotoiminnasta:
"Whiter Shade Of Pale on hieno Procol Harum-piisi,vaikka sanoitus on aika sekava,ja lievästi tekomystinen psykedeliaruno,siltä vakisanoittajalta.Lennon oli kuunnellut aika innoissaan tätä piisiä,vaikka ei siitä kai vaikutteita Beatles-levyillä kuulunutkaan;heillä oli jo omat rönsyilevät psykedeliarunot,eikä musiikillisestikaan esim. urkuja Bach-maisesti kuulla Beatles-kappaleilla"
Kirjoitus paljastaa, että
a.) henkilö mieltää Procol Harumin laadukkaaksi musiikiksi
b.) henkilö mieltää Beatlesin laadukkaaksi musiikiksi
c.) henkilö pitää sanoitusta musiikkina
d.) henkilö olettaa että urkujen esiintyminen musiikkikappaleessa tekee musiikista välittömästi J.S.Bach-vaikutteista (eli ei toisin sanoen ymmärrä klassisesta musiikista, tässä tapauksessa barokista, edes alkeellisimpia asioita, kuten soitinnuksen ja sävellystyylin käsitteiden eroa)
Mielestäni voidaan myös olettaa että henkilö ei ole paljoa kouluja käynyt ja arvioi kaikkia asioita mutu-tuntumalla ja ehdottomalla luottamuksella omaan kokemukseensa.
"Ikävä" kyllä, musiikki on kuitenkin asia, johon aivot tottuvat ja johon perehtymällä tulee koko ajan tietoisemmaksi musiikin melodioista ja harmonioista. Koko ajan muuttuvat yksinkertaisemmat asiat itsestäänselvemmiksi, jos viettää musiikin parissa aikaa joka päivä soittajan tai oppijan roolissa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sulla on kyl pimein vintti ikinä. Pyydä poikaystävältäs patonkii hanuriin.
sinun valmiutesi arvostella musiikkia?
Oletko opiskellut sitä?
Miksi pidät poppiroskaa arvokkaana?
Kerro, millä tavalla Beatles poikkeaa Justin Timberlakesta ja Justin Bieberista? Ainakaan rakenteellisesti, harmonisesti ei ole kyse paljoa hienommasta musiikista. En väitä, etteikö Beatles olisi näitä uudempia viihdenimiä parempi ja "aidompi", mutta tunteen ja nostalgian voimalla sitä ei saa kuitenkaan popsuosta nostettua.
Beatleskin on siis lopulta vain kevyttä musiikkia vailla kuuntelukestävyyttä. Beatlesia voisi luonnehtia näinkin "hyvää mutta yksiulotteista". Tuo luonnehdinta on synonyymi sille tosiasialle että Beatlesilla on kauniita (lyhyitä melodioita) muttei mitään muita ulottuvuuksia popissaan...
Klasaripuuppari heräsi, puki ylleen naisten alushousut ja kirjoitti palstalle.
P I S S A ja K A K K A viesteistä päätellen housuissa on myös pamppers.
"Beatleskin on siis lopulta vain kevyttä musiikkia"
Olemme edistyneet: Beatles on sentään musiikkia. Kevyttä musiikkia, vastakohtanaan raskas rock ilmeisesti.
"Raskas rock" ei ole mitään oikeasti raskasta musiikkia. Se on kaupallista siinä missä tusinapoppikin. Beatles on hyvin heppoista poppia, Metallica heppoista heviä ja kaikki progebändit ovat myös heppoisia.
Toisin kuin business-musiikin (populääriviihde) kuuntelijat luulevat, ei proge ole mitenkään sävellystekniikaltaan tai rakenteeltaan vertailukelpoista klassiseen.
Klassinen on ainoaa musiikkia, jota ovat tehneet säveltäjät, jotka osaavat käsitellä musiikkia mielin määrin ja tehdä laajoja, mestarillisia rakenteita.
Klassinen säveltaide vertautuu Shakespearen runoihin ja da Vincin maalauksiin - se on siis EUROOPPALAISTA TAIDETTA.
Beatlesin pojat olivat heikkolahjaisia, vasta joskus 16-vuotiaina koko rämpytyksensä aloittaneita reppanoita, jotka eivät ole tehneet musiikin parissa sellaista työtä, jota voi kutsua "säveltämiseksi".
Toki he ovat säveltäneet lauluja ja melodioita, mutta he eivät todellakaan osanneet esimerkiksi seuraavista YHTÄKÄÄN:
- fuugan teoria
- sonaattimuoto
- soitinnus
- nuotit
- soittotaito alkeellisella tasolla (hyvät säveltäjät ovat aina parempia soittajia kuin pas-ka-Beatlesin reppanat)
- harmoninen kaari (paitsi noin seitsemän poppisoinnun vierekkäin laittaminen alkeellisessa laulelma-iskelmässä)
Jos joku luulee että Beatlesit olivat lahjakkaita, hänen kannattaakin siis heti hakeutua lääkärille! Oho, se olikin siis Beatles-jengi jolle tuo tohtorin tapaaminen on suositeltavaa, ei suinkaan sivistävät tahot, joista teidän pitäisi pyrkiä olemaan kiitollisia.
Hakeudu lääkärille heti huomenna, jos et yöpäivystykseen jaksa lähteä. Syö kaikki lääkkeet mitä lääkäri määrää. Lääkkeitä syömällä sivistyt.
Hei Scott,
kerro meille missä on sinun musiikkikoulutuksesi. Arvioitko musiikkia fiilispohjalta kuten Beatles-jengillä on tapana?