Tahdon tietää lapseni sukupuolen etukäteen. Esikoistani odottaessa en saanut tietää sukupuolta etukäteen ja vauvan syntymän jälkeen meni monta viikkoa itkeskellessä kun "lopputulos ei ollut toivottu". Asun alueella jossa ultraäänitutkimuksen perusteella ei kerrota sukupuolta. Kenen puoleen tulisi kääntyä ja minkälaisiin tutkimuksiin hakeutua? Sisältyykö tutkimuksiin jotain riskejä että vauva vahingoittuisi? Mitkä ovat tutkimusten hinnat? Missä vaiheessa tutkimiksiin voi hakeutua? Minulla on nyt raskausviikkoja takana 12.
Lapsen sukupuoli?
Mamma75
5622818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kai tärkeintä on se, että syntyvä lapsi on terve. Mitä merkitystä sillä loppujen lopuksi on kumpaa sukupuolta sieltä tulee. Elä pienessä kuplassa huonolla itsetunnolla. Mitä tapahtuukaan jos saat Down- syndroomaisen laksen, itketkö sitten useamman kuukauden?
Kaikkea hyvää odotukseen ja kasva aikuiseksi!
Ei tule vähätellä sitä etteikö tulevan äidin henkisellä hyvinvoinnilla olisi merkitystä, siitähän tässä on kyse? Tässä esimerkki: Tuttavani odotti ensimmäistä lastaan. Kaikki, sukulaiset,työtoverit,ystävät ja neuvolahenkilökunta ennustivat tyttöä tulevaksi vaan poikapa tulikin. Jos äiti on 9 kuukautta elänyt aivopestynä niin synnytyksen jälkeinen shokki on täysin ymmärrettävä. Kun kätilö oli laskemassa vastasyntynyttä tyttöä äitinsä syliin niin äiti ei osannut mieltää lasta omakseen koska se oli "väärää" sukupuolta. Kesti kolme päivää ennen kuin tuore äiti edes halusi nähdä lastaan. Toista lastaan odottaessa äiti otatti selvää sukupuolesta säästyäkseen uudelta shokilta ja sitä seuranneelta masennukselta. Fiksusti teki kun alkoi hoitamaan psyykettään etukäteen.
Ja miten niin se on pääasia että lapsi on terve? Juuri tuon kaltaisella ajattelumallilla vain ajetaan tulevia vanhempia pahempaan ahdinkoon ja aiheutetaan pelkoja sen sijaan että heitä opastettaisiin varautumaan myös poikkeukselliseen lapseen (=sairas tai vammainen).
Sen sijaan että neuvot muita kasvamaan aikuisiksi voisit keskittyä miettimään nimimerkkisi arvoisia kommentteja.
Juuri mainitsemasi syyn vuoksi ei pitäisi tirkistellä kumpaa sukupuolta sieltä sitten tulee. Ainoa varma tapa varmistaa lapsen sukupuoli on lapsivesipunktio. Kaikki tietävät, että sitä toimenpidettä ei kannata riskiensä vuoksi tehdä vain sukupuolen selvittämisen vuoksi. Ja toisekseen ei kukaan sitä tekisikään!
Ultraäänellä voidaan saada oikea lopputulos, mutta esimerkkisi kaltaisia virheitä tapahtuu...
Näiden julkisen sektorin seulojen tarkoituksena on löytää poikkeavuuksia ja häiriöitä. Älä ole niin naiivi, että luulet niitä tehtävän vain siksi, että tulevat äidit ja isät saisivat nähdä perillisensä.
Niin aikuiseksi kasvaminen vie toisilla enemmän ja toisilla vähemmän aikaa...
Korjaa jos ymmärsin sinut väärin. Olet siis sitä mieltä että lapsen sukupuolen tietäminen etukäteen aiheuttaisi masennusta? Kiinnostuneena odotan perusteluja mikäli tosiaan olet sitä mieltä.
Toisin kuin väitit kaikki eivät tiedät lapsivesipunktiosta saati sitten siihen liittyvistä riskeistä (siitähän tämä keskustelu saikin alkunsa).Esimerkkitapaukseni äidille tehtiin toisen raskautensa aikana lapsivesipunktio yksityisellä vain sukupuolen määrittämiseksi. Jos synnytyksen jälkeinen vakava masennus on ehkäistävissä punktiolla niin se saattaa olla riskiensä arvoinen (masennuksen peruuttamattomin seuraus voi olla itsemurha). Jokainen tapaus on kuitenkin harkittava tarkkaan eikä perusteeksi riitä että vanhempien olisi helpompi päättää tapetoidakko lastenhuone vaaleanpunaisella vai sinisellä.
On sairasta väittää, että lapsivesipunktio pitäisi tehdä vain sen vuoksi, että ehkäistään äidin masennuksesta johtuva itsemurha. Kyllä ne ongelmat ovat olemassa jo ennen raskautta jos pettymys lapsen sukupuoleen aiheuttaa masennuksen. Kehottaisin tällaisen henkilön ottamaan yhteyttä asuinpaikkakuntansa mielenterveystoimistoon. Siellä voi keskustella ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa mieltään vaivaavista asoista.
Enää en vaivaudu tämän Hannahin mielipiteisiin vastaamaan. Kehoitan vain kasvamaan aikuiseksi... Onnea!
Jos olet oikeasti kätilö, niin toivon kyllä sydämestäni ette ikinä osu samaan synnytyssaliin kanssani.
Mielestäni sinussa on niin paljon vihaa äitejä kohtaan että voisin suositella ammatinvaihtoa.
Oikein puistattaa.
Yksityiselle pitää sitten mennä ultraan. Ja sielläkin voi käydä niin että vaavi ei suostu avaamaan jalkojaan :) Eli aina vähän epävarmaa tuo sukupuolen määrittäminen on. Vielä ei kannata mennä, ehkä 20 viikon tietämillä? Kyllä se aiemminkin näkyy, mutta varmemmaksi muuttuu jos malttaa vähän odottaa.
meidänkään paikkakunnalla ei kerrota sukupuolta. Rakenneultrassahan se näkyisi. Tämä kuulemma siksi, että on erehtymismahdollisuus.
Niillä viikoilla kun rakenneultra tehdään, tyttölapsella voi olla häpyluut niin turvoksissa, että näytää pojalta. Näitä erehyksiä on sattunut.
Mutta voi myös olla, että siinä ultrassa selvästi on sukupuoli nähtävissä. Mutta ultraaja ei virallisesti voi luvata, kumpi on.
Toiseksi syyksi, ettei sukupuolta kovin tarkkaan katsota, ilmoittivat, että (rakenne)ultrassa on aikaa käytettävissä vain 15 - 20 minuuttia ja siinä on paljon töitä ja mittailuja. Jos ei sukupuolta selvästi näy, niin aikaa ei käytetä sen selvittämiseen.
Eli jos ei rakenneultrassa käy sukupuoli ilmi, niin sitten vain yksityiselle sen jälkeen. En vain tidä koska se tyttövauvan häpyluuturvotus -vaihe on ohi, mutta ehkä kannattaa odotella pari viikkoa...
Heippa!
Olen pienen keskosen äiti. Alkuraskaudessa ajattelin, että haluan tytön elin pitkään vaaleanpunaisissa kuvitelmissa....Vaikeudet alkoivat rv 18, jolloin alkoi verinen tiputteluvuoto. Ei muuta kun sairaalaan, jossa olin kolme viikkoa sänkypotilaana. Vkolla 23 alkoi tihkua lapsivettä...taas sairaalaan. Lapsi syntyi vkolla 25. Kun kysyi kumpiko tuli, kätilö ja lääkärit vaikenivat. Diagnoosi sukupuoli epäselvä. Tämä asia jäi kuitenkin taka-alalle koska nyt taisteltiin myös hengestä. Pieni Sisumme oli kuitenkin taistelija ja selvisi hengissä.Hän oli viisi kuukautta sairaalassa. Tämä sukupuoli selvisi sitten kokein ja pippelikin alkoi kasvamaan, mutta ensi talvella hän joutuu vielä virtsaputkileikkaukseen. Tarkoitukseni ei ole pelotella ketään, mutta terveet lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä ja jos joskus tulen raskaaksi vielä, minulle on täysin yhdentekevää kumpi tulee. Nyt meillä on tämä extra iloinen aarre, vaikeaa on ollut, mutta selvittiin!
Onnea ja kaikkea hyvää teidän pienokaiselle. Olet oiva henkilö kertomaan täällä keskustelupalastalla oleville ihmisille miten laittaa asiat perspektiiviin.
On ihan sama onko lapsi tyttö vai poika. Sitten kun lapsi on syntynyt on rakkaus niin vahvaa, että terveydelliset vaikeudet haalista vauvan tuomaa tunnetta!
Kummastuttaa tuo toisen kätilön käytös...tai ehkä hän ei olekaan kätilö, mutta jos on niin voisi vähän inhimillisemmin vastata kysymykseen ja ymmärtää myös äidin kannan. Itse olen pienen pojan äiti ja halusin myös etukäteen valmistautua ja tietää onko kyseessä poika vai tyttö. Tottakai terveys on tärkeintä, mutta niin kuin lääkäri Bruno Cacciatori sanoo, sillä on psykologisesti hyvin suuri vaikutus äidille ja isälle kumpaako sukupuolta tuleva lapsi on ajatellen toiveita ja odotuksia.
Ja joskus kaikki sukulaiset ja ystävät päättelevät mahan muodosta yms. jutuista onko lapsi tyttö vai poika vaikka vanhemmat itse eivät sitä niin miettisikään. Mutta he voivat uskoa kuulemaansa ja pettyvät sitten kun onkin "väärä" sukupuoli.
Kehottaisin sinua menemään yksityiselle rakenneultraan. Bruno Cacciatore on maan parhaita asiantuntijoita tässä asiassa ja Helsingissä hän toimii lääkäriasema Femedassa. Itse olen Kuopiosta ja täällä hän ottaa vastaan lääkäriasema Canthissa. Nimittäin kaikissa rakenneultrissa ei edes kerrota sukupuolta, koska sen on oltava varmaa ennen kuin sitä saa kertoa. Erehdyksiä on sattunut. Niimpä 3-ja 4D ultrat ovat parhaita. Sinne kannattaa mennä rv 22-30. Aikaisemminkin voi mennä, mutta tässä vaiheessa lapsen rakenteita voidaan tarkastella parhaiten ja saat myös videolle kuvaa jos haluat! Minulla käynti maksoi jotain 150€, mutta kelalta sai noin 40€ takaisin.
Minä halusin aina poikaa ja oli ihana kuulla että odotin poikaa...ja nyt hän tuhisee tässä sylissäni :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Onnea odotukseen! Uskon että olet niin kypsä ihminen että osaat nauttia lapsestasi olipa se kumpi hyvänsä!!
myös Turussa? Tiedän, että hän on maan paras alallaan. Toki matkustan myös Helsinkiin. Ei ole ongelma.
Minä en tosiaan tiedä muuta kuin nämä kaksi paikkaa missä Bruno työskentelee, mutta jospa joku muu tietäisi...? Tai voit tietenkin soittaa vaikka Femedaan ja tiedustella sieltä asiaa :) Mutta onneksi on suht lyhyt matka Helsinkiin sinulla. Itse olisin nimittäin tullut Kuopiosta asti Helsinkiin Brunon vastaanotolle, mutta hän aloitti juuri viime syksynä sopivaan aikaan vastaanotot täällä Kuopiossa ja ei tarvinnut sen takia lähteä. Onhan niitä muitakin yksityisiä hyviä paikkoja, mutta kokemuksesta voin suositella Brunoa!!
Suuret kiitokset "Toiselle Kätilölle" asiallisesta vastauksestasi ja "Hannahille" ihmisläheisestä tavastasi jolla kommentoit asiaa! Nimimerkki "Kätilön" kommentit saivat minut hetkeksi epäröimään että mahdankohan olla oikealla asialla niin ilkeästi hän kirjoitti.
Jokainen vauvan "sukupuolishokin" kokenut äiti tietää että kyseessä ei välttämättä ole olankohautuksella korjaantuva asia. Itse ajauduin ikävään oravanpyörään joka muistutti hyvin paljon nim.merk. Hannahin kuvailemaa tapausta. Heti lapseni synnyttyä olin järkyttynyt enkä halunnut nähdäkkään lasta. Pikkuisen imetys ei ikinä lähtenyt kunnolla käyntiin kun en halunnut ottaa vauvaa rinnalleni ja imettämättä jättäminen hidasti kohtuni palautumista. Myöhemmin, kun vihdoin tajusin olevani maailman suloisimman vauvan äiti, iskivät lamaannuttavat itsesyytökset enkä mitenkään voinut käsittää käytöstäni. Onneksi jo synnytys sairaalassa minuun suhtauduttiin ymmärtäväisesti ja minut ohjattiin psykologin autettavaksi. Mitään ihmeparantumista ei heti tapahtunut vaan toipuminen jatkuu edelleen. Kuten Hannahkin kirjoitti, haluan tietää tulevan pienokaisemme sukupuolen juuri sen vuoksi ettei perheemme joudu minun takiani enää samanlaiseen koetukseen kuin vuosi sitten. Kaunista ja aurinkoisempaa kesää kaikille ihanille äideille!
T:Mamma75
"Minä halusin aina poikaa ja oli ihana kuulla että odotin poikaa."
Mitäs jos olisitkin odottanut tyttöä?
Abortti? Vai olisitko synnyttänyt ei -toivotun tytön?
Järkyttävää itsekkyyttä.
Sitä olen yrittänyt eilen itse selittää näille ihmisille. Psyyke pitäisi parantaa ennen lapsen saantia. Valitettavasti lapsen tekemiseen ei tarvita muuta kuin vietti harrastaa seksiä. Älyllisiä vaatimuksia ei ole.
Kuvitelkaa, että Kiinan tapaan kaikki haluaa vaan synnyttää poikia... Olemmehan mekin naisia, jotka meidän äidit olisivat mahdollisesti halunneet abortoida. Kehitetään nyt vaikka siitä ongelma ja hoidetaan sitten psyykettämme jotenkin: vaikka sitten tahdolla synnyttää vain poikia... Haloo?
ja et todellakaan mikään ammatti-ihminen. Olenko sanonut jotain abortin suuntaan? Jokaisella äidillä on jokin mielikuva omasta lapsestaan ja hänen sukupuolestaan. Jokaisella on varmasti joskus ollut haaveissa saada joko tyttö tai poika. Jos osaat lukea, niin kirjoitin että terveys on tärkeintä, mutta itse ottaisin kiitollisin mielin vastaan myös kehitysvammaisen lapsen, silläkin on varmasti jokin tarkoitus. Sen takia en suosi mitään tarkempia tutkimuksia, koska se ei itselläni muuttaisi mitään.
Tiesin kun menin rakenneultraan, että sieltä voi selvitä vaikka mitä. Mutta päällimmäisenä halusin tietää oliko vauva kumpaako sukupuolta. Jos se olisi ollut tyttö niin olisin varmasti osannut iloita myös siitä ja olisi ollut hyvin aikaa sopeutua ja valmistautua ja muuttaa ajatuksia tulevan lapsen suhteen ja ostella prinsessa mekkoja yms. Sen vuoksi minusta on tärkeää, että äiti ja isä voivat psyykkisestikin valmistautua tulevaan perheenlisäykseen ja iloita hänestä kaikin siemauksin ;)
Sinulla voi olla mielipiteesi, mutta huomaan ettei sinulla varmaan ole lapsia ja et kunnioita vanhempia tarpeeksi. Hyvää kesää kaikille!!!
Elämä ei ole pelkkiä haaveita - toki niitäkin pitää olla! Onko sinulle tapahtunut mitään odottamatonta elämässäsi? Tähänkin on syytä varautua, sillä ennen pitkää niin tulee tapatumaan, halusit tai et. Se on elämän realiteetti. Silloin puhumme elämän hallinnasta. Jos sinulla on haasteellista sopeutua lapsen sukupuoleen, voin vain kuviotella miten helposti elämäsi suistuu raiteiltaan... Onnea kuitenkin, oppia ikä kaikki.
"Sinulla voi olla mielipiteesi, mutta huomaan ettei sinulla varmaan ole lapsia ja et kunnioita vanhempia tarpeeksi"
Minulla on kyllä kolme lasta. Kaikki toivottuja.
"Jokaisella on varmasti joskus ollut haaveissa saada joko tyttö tai poika."
Ei ole. Sinusta voi kuulostaa uskomattomalta, mutta on ihmisiä jotka vain haluavat lapsen, sukupuolella ei ole väliä.
"Jos se olisi ollut tyttö niin olisin varmasti osannut iloita myös siitä ja olisi ollut hyvin aikaa sopeutua ja valmistautua ja muuttaa ajatuksia tulevan lapsen suhteen .."
Sopeutua?, muuttaa ajatuksia? mitä tarkoitat sopeutumisella ja ajatusten muuttamisella? En ymmärrä miten tytön tai pojan saamiseen pitää sopeutua. Vai tarkoitatko pettymykseen sopeutumista? "no kyllä se tyttökin ihan kiva on".
Jos ennakkoon noin kovasti odottaa tiettyä sukupuolta niin kyllä se "väärän" sukupuolen syntyminen on aina pettymys. Vaikka sitä itselleen yrittää toista vakuutella. Jotkut eivät koskaan pääse yli pettymyksestä, ja se näkyy.
Siksi en ymmärrä ja hyväksy tätä "haluan ehdottomasti pojan/tytön" ajattelua.
Kuuleppas, vaikka olenkin nuori, niin minulle on sattunut vähän liikaakin tämän elämän aikana odottamattomia, ikäviä ja vaikeita asioita. Mutta myös onnellisia asoita ihan odottamatta. En lähde näillä sivuilla elämääni kertomaan, mutta voin sanoa, että on ihme että olen edes hengissä tässä vaiheessa. Olen selvinnyt vaikeasta sairaudesta ja perhettäni koskevista sairauksista ja onnettomuuksista.
Mutta uskon että ihmiselle annetaan sen verran tuskaa kannettavakseen kuin hän on valmis kantaakseen. Ja luulen että ne monet vaikeudet ovat vain vahvistaneet ja kasvattaneet myös minua ihmisenä ja näin ollen myös ammattiani ajatellen voi olla helpompaa ja ymmärtää potilaan ja asiakkaan tuskaa paremmin. En todellakaan ole ylpeä siitä mitä kaikkea minulle tapahtunut, mutta minä olen aina ajatellut niin, että kaikella on jokin tarkoitus tässä elämässä.
Itse asiassa ei ole kuin kolme viikkoa aikaa kun olimme liikenneonnettomuudessa ja oli tosi lähellä ettei näkö lähtenyt kun sain syvän haavan silmäkulmaan. Ruhjeita tuli ympäri kehoa ja kipulääkkeitä tässä napsin parhaillaan.
Mutta tämä riittää nyt tällä erää. Jokaisella olkoot omat mielipiteensä, mutta koen kyllä itseni aika vahvaksi persoonaksi ja elämänhallinta ja organisointikyky ja muu sunnitelmallisuus ovat aina olleet minun vahvuuteni ja sitä tarvitaan paljon myös kätilön työssä.
miksi näillä sivuilla halutaan aina vaan haastaa riitaa? Onneksi on muitakin sivuja joissa ihmiset haluavat oikeasti neuvoja ja apuja eivätkä heti hyökkää kimppuun.
No meitä on moneksi...
Onnea kaikille odottaville äideille!!!
En mielestäni haastanut riitaa.
Olen vaan eri mieltä kuin sinä, ja esitin muutamia kysymyksiä.
Onnea kaikille odottaville äideille!
Mahdatkohan olla kypsä äidiksi vieläkään, jos mielenterveytesi on noin pienestä kiinni. On todella käsittämätöntä, että fiksoituu niin omaan toiveeseensa/luuloonsa lapsen sukupuolesta, että maailma menee sijoiltaan ja alkaa hylkiä viatonta, syytöntä lasta, joka ei ollutkaan sitä toivottua sukupuolta.
hyvät ihmiset tuo syyllistäminen! Tuolla nyt ei ainakaan mitään voiteta!!!
Juuri se osoittaa kypsyyttä että uskaltaa tuoda esille askarruttavia asioita ja haluaa tukea ja neuvoa. Aivan varmasti hän on hyvä ja paras äiti lapsillensa!! Sinulla voi olla jokin muu asia yhtälailla tärkeää, jota joku toinen ei voi ymmärtää! Ja jos nykypäivänä on mahdollista saada etukäteen selville lapsen sukupuoli, niin minusta siinä ei ole mitään väärää.
Mutta tuo toisen haukkuminen on kyllä lapsellista touhua!
mutta ihan oikeasti, voiko rakkaudelle panna rajat?! eihän aito rakkaus voi katsoa sukupuoleen! että toista sukupuolta olevaa lasta rakastaisi enemmän kuin toista, se ei ole aitoa rakkautta se. se, että järkyttyy asiasta, tarkoittaa kyllä sitä, että ei ole valmis rakastamaan pyyteettömästi.
ääliö! Kukaan ole puhunut rakkauden loppumisesta...haluatte vaan kärjistää asiaa ihan tahallaan!!
Oli ilo huomata, että on olemassa noin fiksuja ammatti-ihmisiä, kuin nimm.Toinen kätilö osoitti olevansa.
juuri rajallista rakkauttahan se on, ellei pysty hyväksymään yhtä lailla tyttöä tai poikaa.
pöljät.
"Juuri rajallista rakkauttahan se on, ellei pysty hyväksymään yhtä lailla tyttöä tai poikaa".
Sinun kärjistetyt kommenttisi kertovat vain sen kylmän tosiasian, että äidin negatiiviset tunteet näyttävät yhä olevan tabu.
Äiti näyttää sinun kuvitelmissasi olevan kuin joku ikonissa oleva Pyhä Äiti, neitsyt maria, jolta taatusti riittää kuvailemaasi "pyyteetöntä" rakkautta ilman pienintäkään negatiivista tunteen särmää.
Minun on pakko palauttaa sinut maan pinnalle, ja kertoa "ikävä" totuus: äiti, nainen, on inhimillinen olento siinä missä kuka tahansa toinen. JOKAISELLA maailman äidillä on joskus negatiivisia tunteita lastansa kohtaan, eikä niiden tarvitse edes liittyä lapsen sukupuoleen, vaan ne voivat liittyä mihin tahansa asiaan lapsessa. Mutta se on elämää, ja myös negatiiviset tunteet kuuluvat elämään - siinä missä positiivisetkin.
Negatiivisia tunteita saa tuntea, mutta on eri asia MITÄ niillä tunteilla tekee.
Se, että äidillä on jotain negatiivisia tunteita lapsen sukupuolta kohtaan EI OLE lapsen vika, ja äiti tietää sen kyllä itsekin. Äidin tunteet johtuvat joko käsittelemättömistä menneisyyden traumoista, ympäristön paineista lapsen sukupuolta kohtaan, tai jostain aivan muusta/muista asioista. Siksi äidin pitää pystyä käsittelemään ja puhumaan noista tunteistaan esim. psykologin kanssa. Kyse on masennuksesta, ja masennus on aina vakava asia.
Ja lopuksi tiedoksi: raskaus, synnytys ja lapsen saanti ovat jo itsessään naisen elämässä niin mullistavia asioita, kun hormonit heittelee ja mieli on muutenkin normaalia herkempi, että kaikki tunteet, myös ne negatiiviset ovat silloin normaaleja. Niistä pitää vaan pystyä puhumaan, se on suurin palvelus jonka äiti pystyy siinä tilanteessa tekemään itselleen, lapselleen ja koko perheelleen. :)
Olet oikeassa. On käsittämätöntä miten ihminen voi fiksoitua omiin toiveisiinsa! Lohdutukseksi Sinulle uskallan sanoa että asemasi "ihmettelijänä" on helppo verrattuna omaan hämmästykseeni. Minä en valinnut sairastumistani, minä en osannut aavistaa mikä shokki olisi tulossa. Jos olisin voinut ennakoida synnytyksen jälkeisiä ajatusteni liikkeitä olisin tuskin koskaan uskaltanut hankkia lapsia.
Oli minulta väärin käyttää termiä "ei toivottu" sukupuoli, oikeampi kuvaus olisi ollut "ei odotettu". Lapsemme oli toivottu ja on syvästi rakastettu.
Ainoa virheeni oli että annoin ihmisten arvailujen ja huuhaa- ennustusten sekoittaa ajatukseni. Kaikki alkoi pikkuhiljaa; ystävättärien kanssa etsimme netistä vauvan sukupuolen paljastavia testejä (kaikki antoivat saman tuloksen), isoäitini mukaan pahoinvointi viittasi selkeästi sukupuoleen, anoppi näki mahaviivasta mitä tulossa oli, työkaverit päättelivät sukupuolen pois jääneen kahvin juonnin perusteella, mahan muodosta pääteltiin aina sitä samaa, neuvolan hoitaja tiesi sydänäänten perusteella ettei tulossa olisi "yllätyksiä".
En osaa sanoa olenko vieläkään kypsä äidiksi tai tulenko koskaan olemaan, lupaan kuitenkin yrittää parhaani. Äidiksihän ei tulla? Äidiksi kasvetaan.
NIIN.. ymmärrän täysin Mamma75;ttä ja muita saman kokeneita!! Ja teille röyhkeille ihmisille jotka kehtaatte näitä äitejä haukkua hävetkää!!! Asiahan on niin että jos ei kyseistä shokkia ole itse kokenut niin muita on turha mennä arvostelemaan!!
Toki kaikille täällä oleville on selvää että synnyttäessä nainen on niin täynnä hormoneja että tuskin voi odottaakaan mitään selviä ajatuksia heti alkuun.. Kiesus miten pikkusieluisia ihmisiä.. Ystävälläni kävi syynytyksen jälkeen niin että vaikkei vauvan sukupuoleen liittynytkään mitenkään, hänellä vain oli ekat päivät sellaisia että siinä se sit on, ihan sama.. Parin päivän päästä hänellä tasaantui olo sen verran että tajusi mitä oli tapahtunut.. Ei siis tuomita synnytyksen jälkeisiä hetkellisiä mielenhäiriöitä, niitä sattuu ihan kelle hyvänsä ja ne on ihan normaaleja..
Kyllä täytyy sanoa, että on ihan karmeaa, että joku voi haluta toista sukupuolta olevaa lasta niin, että toinen on sitten pettymys! Itselläni tuo ei millään mahdu kalloon. Eikö tulevan äidin pitäisi olla niin kypsä, että mielessään käy läpi molemmat vaihtoehdot ja on sitten iloinen kummin tahansa käy. Ja jos kamppeita pitää ostella etukäteen, onhan niitä molemmille käyviä pilvin pimein. Kyllä minusta on ihan kamalaa kypsymättömyyttä, että voi haluta toista ja pettyä toisesta. Sehän tarkoittaa sitä, että silloin toinen sukupuoli on toivojan mielestä HUONOMPI jotenkin kuin se toinen. Johan sellainen jo lapsen tulevan kasvatuksenkin värittää epätasapainoiseksi. Säälin lapsia todellakin, joiden äideillä tai isillä on tuollaisia rajoittavia asenteita. Kääk. Oi onnea, että mun lähipiirissä ei ole sellaisia äitejä tai odottavia, jotka on niin pinnallisia, ettei sataprosenttisesti toivottaisi tervetulleeksi kumpaa sitten vaan, taikka oli sitten terve tai sairas. Tärkeintä on LAPSI, ihmisiä ne kaikki on yhtälailla, on sitten tyttöjä tai poikia, terveitä tai sairaita.
Sinulla on tainnut olla todella helppo elämä ja olet aina saanut kaiken, että tollastakin teet omasta tahdostasi! Vastoinkäymiset antaisivat kyllä puhtia luonteellesi ja elämänarvoille, joten opi elämään ja jätä tuollaiset lapselliset ajatukset pois!!! Joillekin se aikuistuminen vaan tulee myöhemmin, tai ei milloinkaan...
Eniten tässä keskustelussa ihmetyttää tämä useiden vastaajien tuomitsevuus ja henkinen keskinkertaisuus. Se, että joku pettyy lapsensa sukupuoleen ei ole koskaan niin yksinkertainen ja "turhamainen" asia, kuin se päälle päin kuulostaa. Kyse on vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, johon äiti tarvitsee hoitoa ja tukea. Jokainen tietää, että masennus on sairaus, ja masennus ei parane tuomitsemalla tai olan kohautuksella, vaan sillä, että saa konkreettistä apua.
Tässä on unohdettu se perusajatus, että jokaisen haaveen rikkoutuminen tuo pettymyksen tunteen. Jollekin lapsen sukupuoli voi olla haave. Ei siksi, että toinen sukupuoli - tyttö tai poika - olisi toistansa parempi tai huonompi; vaan siksi, että tytöt ja pojat ovat ERILAISIA. Se on fakta, eivätkä terveys ja sukupuoli ole mitenkään verrannollisia asioita, eivät kerta kaikkiaan liity mitenkään toisiinsa. Totta kai jokainen tervettä lasta toivoo. Mutta silti. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia.
Se, että joku on niin rohkea ihminen, että uskaltaa puhua asiasta ääneen, ilmaisee suurta henkistä kypsyyttä. Päinvastoin, voi olla että juuri tälläinen äiti on kokenut paljonkin vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä elämässä - jotka sitten, nämä MENNEISYYDEN ASIAT, laukaisevat tämän tunnetilan lapsen sukupuolta kohtaan. Ehkä äiti oli nuorempana ollut koulukiusattu, vaikkapa pojat olivat olleet hänen pahimpia kiusaajiaan, ja siksi hän tunsi - TAHTOMATTAAN - alkukantaista, primitiivista vihaa pientä poikavauvaansa kohtaan. Tai sitten päinvastoin jotain ikäviä menneisyyden asioita tyttöjä/naisia kohtaan, jotka sitten äiti kohdistaa tyttövauvaansa...
Toinen merkittävä masennuksen laukaisija (lapsen sukupuolta kohtaan) voi olla ympäristön paineet. Tiedän äitejä, joilla on ollut vaikkapa 3 lasta samaa sukupuolta ja sitten kun äiti rupeaa odottamaan seuraavaa, voi ympäristö kohdistaa - tietämättäänkin - liian suuria toiveita ja paineita tulevaa lasta kohtaan, jos se nyt olisi sitä "puuttuvaa sukupuolta". Jollekin herkälle ihmisellä tuo voi aiheuttaa ahdistusta ja masennusta, aivan taatusti.
Siitä huolimatta äiti rakastaa tätä lastaan, vaikka se olisikin ns. väärää sukupuolta. Äiti kärsii häpeää ja syyllisyyttä tunteistaan, ja haluaa päästää niistä eroon, mutta tarvitsee siihen apua, koska se on pitkä prosessi ja ei käy yhdessä sekunnissa. Ja mitä enemmän äiti omaa sisäistä rohkeutta ja kypsyyttä, hän uskaltaa ottaa asian puheeksi vaikkapa neuvolassa, koska haluaa päästä masennuksesta ja ikävistä tunteistaan eroon, koska hän haluaa pystyä nauttimaan ja iloitsemaan pienestä vauvastaan. Tämä pieni vauva EI OLE syylllinen äidin tunteisiin - vaan siihen ovat syyllisiä 1) menneisyyden kipeät asiat, tai 2) ympäristön paineet tai 3) joku muu/muut asiat.
On myös lapsellista käydä täällä vertailemaan ihmisten murheita tyyliin "on sulla pienet murheet, jos lapsen sukupuoli vaan ahistaa". Eivät nämä surut ole verrannollisia keskenään. AINA löytyy joku, jonka murhe on suurempi tai pienempi kuin oma. Jos murheita aletaan liikaa vertailemaan, ei kukaan uskaltaisi sitten kertoa surujaan tai masennustaan ääneen. Eihän kukaan mene sanomaan lapsensa menettäneelle, että "kuule sulta on kuollut vain 1 lapsi, Afganistanissa on äitejä joilta on voinut kuollut 5 lasta".
Lopuksi: jos joku ei kykene ap:n kirjoitusta ja masennusta ymmärtämään, hän jättäköön sen kommentoimatta. Mamma75:lle nuo tunteet ovat silti tosia, ja hän selviää niistä vain käsittelemällä ja puhumalla niistä, jollekin esim. psykologille. Masentunutta ihmistä ei auteta suosta työntämällä hänet sinne vielä syvempään, vaan ojentamalla kättä ja nostamalla sieltä ylös.
Sehän se sitten juuri on kypsymättömyyttä, ellei ole hoitanut entisiä vaivaavia asioita pois, sellaisia, jotka "tahtomatta" värittävät pojan tai tytön haluamista. Oma äitinikin märehtii vielä 30 vuoden takaisia asioita, ja minä niistä saan kärsiä. Jos äidillä esim. on menneitä ongelmia, jotka sitten voivat "tahtomatta" kohdistua poika- tai tyttövauvaan, niin olisi parasta olla vauvaa hankkimatta, koska kuitenkin on se 50 prosentin mahdollisuus saada se, kumpaa ei halua! Itse olen saanut tuntea nahoissani äitini kypsymättömyyden ja sellaiseen lapsi on viaton. Suosittelisin, että kukaan ei hanki lapsia, joille kumpikin sukupuoli ei olisi yhtä tervetullut, näin se vain on!
Ensiksi haluan kysyä, oletko sinä täydellinen kumppani suhteessasi mahdolliseen puolisoosi, tai täydellinen äiti mahdollisille lapsillesi, tai täydellinen ystävä jolla ei ole koskaan ollut mitään negatiivisia tunteita alitajunnassa? Tuskin kukaan meistä täyttää noita normeja.
En sano tätä pahalla, vaan siksi että elämä ei ole koskaan niin mustavalkoista, kuin me sen mielissämme haluaisimme kuvitella olevan - sen sijaan elämässä on paljon harmaan eri sävyjä. Ihmisen psyyke on niin monimuotoinen juttu, että kummasti sieltä voi löytyä - parhaimmallakin ihmisellä - ties mitä asioita ja käsittelemättömiä tunteita.
Kommenttisi siitä, ettei lapsia pitäisi hankkia jos jompikumpi sukupuoli ei ole yhtä toivottu - on järjellisesti ymmärrettävä, mutta käytännössä, tosielämässä, mahdoton toteuttaa, kun ottaa huomioon pari seikkaa:
Ensinnäkin monet näistä lapsensa sukupuolen takia masennusta tuntevista äideistä eivät ole välttämättä tunteneet mitään negatiivisia tunteita ennen raskaaksi tuloa. Eli nämä tunteet voivat saada vallan vasta raskausaikana tai monilla vasta itse synnytyksen jälkeen, jolloin äidin mieli on muutenkin normaalia herkempi ja ailahtelevaisempi. Tunteiden voimakkuus voi yllättää täysin kenet tahansa tavan äidin, jonka takia äiti sitten rupeaa tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä tunteistaan.
Ja toinen ryhmänsä on sitten nämä äidit, joilla ei välttämättä itsellään ole mitään kovin suuria toiveita lapsen sukupuolta kohtaan, MUTTA joille ympäristö asettaa normaalia suuremmat paineet, jos vaikka perheessä on esim. 4 lasta samaa sukupuolta ja äiti odottaa sitä viidettä, josta toiset ihmiset (suku, ystävät ym.) voivat toivoa liiankin kiihkeästi sitä "puuttuvaa sukupuolta". Äiti voi alkaa raskausaikana tuntea kohtuuttomia paineita onnistua ympäristönsä silmissä ja täyttää nuo suuret odotukset...
Olen pahoillani, kun kerroit omasta äiti-suhteestasi. Et tosin tarkemmin maininnut mitkä lähes 30 v. takaiset asiat äitiäsi yhä kalvavat. Liittyvätkö ne asiat siis lapsen sukupuoleen vai joihinkin ihan muihin asioihin? Voin kuvitella, että 30 vuotta sitten äitien henkistä hyvinvointia ei ehkä niin paljon esim. neuvoloissa tarkkailtu eikä mieltä kalvavista asioista niin suoraan puhuttu; joten sen ajan äidit varmasti usein kantoivat ahdistuksensa ja masennuksensa hiljaa sisällään, kenenkään ulkopuolisen tietämättä. Ja koska näitä negatiivisia asioita/tunteita ei silloin pystytty kunnolla käsittelemään - yhtä hyvin kuin nykypäivänä - niin ne voivat nousta pintaan vielä nyt, vuosikymmeiniä myöhemmin. Toivottavasti äitisi voisi löytää vielä apua ja ratkaisun ongelmiinsa! :)
Sekin on mielestäni jo paha juttu, että antaisi ympäristön, muiden ihmisten vaikuttaa itseensä niin, että antaa sen aivopestä itsensä haluamaan tyttöä tai poikaa. Itse en antaisi ikinä muiden vaikuttaa itseeni siinä määrin.
Aiemmin joku puhui myös tulevan äidin "haaveista" - haaveita voi olla haitallisiakin, lapsi ei ole mikään nukke. Entäs sellaisten vanhempien "haaveet" että "saisinpa pojan, josta sitten isona tulee lääkäri", no jos sitten lapsi haluaakin itse jotain muuta, niin siinä sitten vanhemmat tappelevat haaveistaan ja vaikuttavat sillä lapseensa, ja varmaan joo masentuvat ja sitten taputellaan päätä, että voi voi, kun nyt ei haaveet toteutuneetkaan. Ei, mua siis ei vaan saa vakuuttuneeksi tässä asiassa, vaikka kuka mitä sanoisi. Jos vanhemmaksi tuleva elää haavemaailmassaan ja antaa sen vaikuttaa lapseensa esim. siten, että ei tämän synnyttyä suostu tapaamaankaan muutamaan päivään, niin olisi sitten parempi antaa se ei-toivottu vaikka adoptoitavaksi ja tehdä sitä niin kauan kun tulee se toivottu sukupuoli. Olisi ainakin lapselle parempi se, kuin kasvaa tietoisena, että jokin on vialla ollut alusta asti.
Sanoit, ettet antaisi ympäristön "aivopestä" sinua haluamaan enemmän tyttöä tai poikaa. Tuo "aivopesu" on hieman kärjistetty ilmaus asiasta, mutta vastaanpa silti.
Olet aivan oikeassa siinä, mutta kuten ennenkin, niin tässäkin asiassa todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Ihminen on luonnostaan osa yhteisöä, ja jokainen tuntee tarvetta tulla hyväksytyksi yhteisössään. Se, että pystyy olemaan täysin neutraali muiden mielipiteille - jotka kohdistuvat omaan itseen - on helpommin sanottu kuin tehty. Muiden mielipiteet meistä tai lapsistamme koskettavat kyllä jokaista tavalla tai toisella: toisia enemmän, toisia vähemmän. Mutta jokaiseen ne joka tapauksessa jättävät jonkinlaisen jäljen, se on varmaa.
Esimerkkinä vaikkapa äiti, jolla on jo monta lasta samaa sukupuolta, ja joka on taas raskaana, voi valitettavan usein saada muilta ihmisiltä kommenttia, että jos se (tuleva lapsi) nyt olisi sitä "puuttuvaa sukupuolta". Tälläiset kommentit (riippuen tietysti miten paljon äiti saa niitä osakseen) voivat saada äidin tuntemaan masennusta ja surua tulevan lapsen puolesta, jos hän ei olekaan sitä "toivottua" sukupuolta, koska äiti voi raskausaikana alkaa pelätä, ettei hänen pienokaisestaan tule tarpeeksi hyväksytty muun yhteisön silmissä. Äitiä ei siis mitenkään "aivopestä", vaan hän tuntee inhimillistä surua tulevan pienokaisensa puolesta, koska kokee alitajuisesti ympäristön jollain tapaa uhkaavan lastaan.
Elämässä on monenlaisia tunteita, joita eivät kaikki pysty ymmärtämään tai niistä "vakuuttumaan". Eikä niitä tarvitsekaan ymmärtää, mutta se ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että negatiivisetkin tunteet - liittyen sitten vaikkapa lapsen sukupuoleen - ne tunteet ovat silti TOSIA monille ihmisille meidänkin maassa. Ja ne pitää pystyä ratkomaan, puhumaan ja selvittämään jonkun esim. psykologin kanssa. Se on todellakin suurin palvelus, jonka äiti pystyy tekemään itselleen, lapselleen ja koko perheelleen. Ne tunteet ovat negatiivisia, eivätkä ne tarvitse "vakuuttumista" niiden oikeellisuudesta, vaan ne tarvitsevat konkreettista apua ja puhumista, ennen kaikkea puhumista.
Otatko sinä heti eron kumppanistasi, jos teille tulee joku vastoinkäyminen? Tuskin. Sama esimerkki on sovellettavissa myös äidin ja lapsen väliseen suhteeseen: vastoinkäymisten tehtävä on, että ongelmat pitää ratkaista ja sitten on taas mahdollisuus aloittaa elämä täysin uudelta, puhtaalta pöydältä! Ja, believe me, tälläiset ongelmat todellakin ovat ratkaistavissa, nimim. kokemusta on. :) Siksi esimerkkisi laittaa "väärää sukupuolta" oleva vauva "adoptioon" on hieman ontuva ja lapsellinen. Koska tämä vauva EI ole se ongelma, vaan äiti ja äidin tunteet.
No, jos jollain on niin suuret kuvitelmat, että vauvalle on jo ammatti valmiina, tyyliin "pojastani tulee lääkäri", niin minkäs tuolle mahtaa. *virn* Huvinsa kullakin juu. Mahtaa vaan olla äiti raukalle aika energiaa vievää puuhaa kytätä yli 25 vuotta, että se poika saa ne lääkärin paperit kouraan. Luulisi tuohon, yli 25 vuoteen mahtuvan muutakin, kuin pelkkää ammattiin valmistumisen odotusta. Mutta jos ei, niin kukin taplaa tyylillään. ;)
Tuo on aivan totta aivan kuin minun päästäni kirjoitettu.Siis meillä 2 ihanaa tyttöä ja todennäköisesti ois 3 lapsikin tyttö,näin rakenneultrassa "lupailtiin".Mummoni tokais kun kuuli että olen raskaana no jospa se 3 kerta toden sanoo siis tarkoitti että saisimme nyt sen poikavauvan,itsekin kyllä toivoin poikaa mutta enää en ole varma toivoinko sitä siksi että siihen painostetaan vai omasta tahdostani.Myönnän että ois kiva olla poikalapsenkin äiti,mutta olen päättänyt että siihen on tyytyminen mitä saa eipä voi oikein muutakaan,enkä tosiaankaan aio alkaa yrittämään juuri sitä tiettyä sukupuolta sehän ois hullun hommaa, lapsilukumme on nyt tässä.Se että kuulin tämänkin olevan tyttö oli pettymys ja tunnen siitä suurta häpeää että tunnen näin,ehkä minua rangaistaan enkä koskaan saakaan lasta syliin kuka tietää..
Minun tai minun valintani arvosteleminen ei johda mihinkään. Voitte korkeintaan hetkellisesti satuttaa Minua sanoillanne mutta olette silti jossain siellä kaukana netti avaruudessanne. Jos todellakin haluatte saada aikaan jotain konkreettista niin harkitkaa tarkoin ennen kuin lähdette arvuuttelemaan läheisenne lapsen sukupuolta tulevan äidin kuullen -hauskasta ja viattomasta asiasta voi koitua pitemmän päälle iso harmi. Vielä kerran: Minä en valinnut lapseni sukupuolta enkä sairastumistani.
Todella empatiakyvyttömiä kätilöitä täällä on. Itse koin synnyttäessäni jopa sen, että kätilöt pitivät ensimmäisenä tietona tärkeimpänä sitä että onko lapsi tyttö vai poika. Ensimmäinen asia mikä minulle sanottiin, oli tyttö. Terveydestä ei puhuttu mitään. Onnitteluja en kuullut. Myöhemmin eräs kätilö tuli minulta tivaamaan ja kysymään, että oletteko nyt onnellisia vai ette. Minusta hän viittasi siihen, että kun se olikin tyttö. Pääsin seuraamaan kaverini synnytystä, jossa pojan synnyttyä samassa sairaalassa onniteltiin pojasta ja tuotiin jopa onnittelukortti ja kehuttiin "kreiviksi". Sairaaloissakin kätilöt pitävät monesti sitä isoa poikaa tärkeämpänä kuin pientä tyttöä, sen huomaa jo kaukaa.
Itse en ole koskaan piitannut mitä sukupuolta lapset ovat, mutta raskausaikana mieheni monesti mainitsi, että hän oikein toivoo poikaa. "Sinä näytät ihan siltä, että tulee poika". "Kaikkein tärkeintä on, että lapsella on pippeli". Ultrassa mies tivasti ja tivasi kätilöltä jopa aggressiivisesti, että onko se poika. Tämmöisiä kommentteja kuulin läpi raskauden, ja lopulta loppuraskaudesta huomasin odottavani ja toivovani poika. Ehkä minä olen sitten sairas ja huono äiti, mutta miksi ei ikinä kätilöt ja muut hyvät äidit ota huomioon sitä, että jotkut miehet voivat painostaa ja tivata sitä poikaa, kumpi siinä sitten on "sairas", isä vai äiti vai ympäristö?
Kun sitten synnytyksessä sain tietää, että se on tyttö. Vieressä istuvan isän ilme oli selkeä, pettymys se sille oli. Itse yritin olla iloinen, mutta kyllä se omaa iloa varjosti. Kotiin päästyä vaivuin sellaiseen tilaan, jossa en tuntenut ketää kohtaan mitään. Olin masentunut, mutta en sitä itse tajunnut. En tuntenut lasta kohtaan mitään. Hoidin häntä, mutta en rakastanut häntä. Samaan aikaan mies jätti minut toisen naisen takia. Myöhemmin kuulin, että samaan aikaan hän oli alkanut tehdä toista lasta (ilmeisesti poikaa) sen toisen naisen kanssa. Yhdeksän kuukautta lapseni syntymän jälkeen miehelle syntyi taas tyttö.
Kuitenkin tämä painostus ja ikävät muistot sekä vauva- ajan tunteettomuus ja turtuneisuus on pilannut muistot lapseni vauva- ajasta. Vielä myöhemminkin mietin sitä hetkeä kun kätilö sanoi tytöstä, mietin aina mitä jos hän olisikin sanonut poika. Pettymyksen tunne on kadonnut vuosien myötä, eikä ole vaikuttanut rakkauteen lastani kohtaan. Yksin sydämmessä tiedän, että olisin saanut erilaista kohtelua muilta, jos lapsi olisi ollut poika. Joskus jopa mietin että mieheni ei olisi minua jättänyt, jos lapsi olisi ollut poika.
Ehkä olen psyykkisesti sairas tai altis sairastumaan, mutta ympäristön painostusta ei voi väheksyä se pitää kätilöidenkin ymmärtää,varsinkin jos tuotte käytännön työssä esiin sen, mikä on parempaa kuin toinen.
... mutta vain toisin päin. Eli luulin odottavani koko raskauden ajan tyttöä, mutta poika tulikin. Meidän suvussa taas tytöt näyttävät olevan suositumpia kuin pojat. Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta se näkyy kaikkien käytöksessä: tyttöihin satsataan enemmän, heidän oletetaan olevan jotenkin helpompia, kiltempiä, älykkäämpiä, oppivaisempia ja ties mitä kaikkea. *huoh*
Poikiin taas ei oikein satsata ollenkaan. Välillä tuntuu, että ainut asia mihin poikien kohdalla satsataan on vain se, että nämä eivät "riehuisi" liikaa. Opiskelupaikoista taas kerrotaan tyyliin: se meidän Liisa lähti sitten lukioon, kohta siitä tulee oikein ylioppilas! Pojan kohdalla sen sijaan tyyli on toinen: noh, se meidän Lassi meni vaan tuonne amiskaan...
Suku odotti meillekin tyttöä. Yksikin täti oli jo ostanut mekon valmiiksi. Aivan samoin kuin Mamma75:llä oli minunkin suurin virheeni se, että aloin tosiaan uskomaan siihen itsekin, niin ja kaikki huuhaa-testitkin näytti mulle tyttöä. Ja tietty toivoin myös tyttöä...
Synnytyksen jälkeinen aika oli todellakin masennusta täynnä... Se oli ihan kauheaa, minun suloisen pienen poikalapseni takia, itseni takia, ja mieheni takia.
Onneksi ammattiauttajan ihanalla tuella olen hiljalleen toipunut masennuksesta, ja minun pienestä pojastani on kasvanut aivan ihastuttava sydäntenmurskaaja, joka hurmaa suloisella käytöksellään ja olemuksellaan koko suvun ja joka päihittää mennen tullen kenet tahansa meidän suvun "lellikki-tytöistä". ;)
Onnea odotukseesi Mamma75! Itse olen rv. 17.
Älä välitä ihmisistä, jotka kirjoittelevat täysin ajattelemattomia kommentteja! En voi ymmärtää mitä joku ihminen (esim. Kätilö) saa siitä, että vähättelee toisten ihmisten mielipiteitä ja tekee sen vielä törkeän ilkeällä tavalla.
Pääasia, että pystyt puhumaan mieltäsi vaivaavista asioista ja haet kysymyksiin vastauksia. Onnea vielä kerran odotukseen!
Minun vanhempani toivoivat minusta poikaa. Lääkäri oli myös tuumannut äitini vatsan muodosta, että "poikahan se on". Ennestään vanhemmillani oli tyttö. Erityisesti isäni oli aina haaveillut pojasta, jota viedä jalkapallomatseihin ja jonka kanssa leikkiä pyssyleikkejä. Minulle annettiin jo valmiiksi nimikin: Toni Kristian.
Kun sitten synnyin, olinkin tyttö ja "luonnollisesti" vanhemmilleni suuri pettymys. Minusta ei tullutkaan Tonia. Lapsena koin oloni hyvin turvattomaksi. Kasvaessani, koin jatkuvasti, että minussa oli jotakin vikaa. Yritin miellylttää vanhempiani tekeytymällä mahdollisimman paljon pojaksi. Leikin autoleikkejä poikien kanssa, enkä suostunut laittamaan hametta päälleni. Ei siis siksi, että olisin halunnut olla poika, vaan siksi, että vanhempani olisivat hyväksyneet minut, jos olisin muistuttanut enemmän poika-sukupuolta. Hyväksyntää en saanut. Minusta kasvoi epävarma, arka ja sulkeutunut tyttölapsi. Pelkäsin ihmisiä. Koin, ettei kukaan tässä maailmassa rakasta minua, koska minussa on jotain niin pahasti vialla. Koin, että äitini ja isäni inhosivat minua, eivätkä välittäneet minusta. 9-vuotiaana olin niin masentunut, että halusin tehdä itsemurhan. Onneksi en sitä toteuttanut. Murrosiässä olin suuressa kriisissä. Inhosin naisen kehoani. En tiennyt, mikä olen tai mikä minusta pitäisi tulla. Myöhemmin kasvaessani aikuiseksi naiseksi, minulla oli epämääräinen olo naiseudestani. Tunsin olevani jotakin naisen ja miehen välimaastosta.
Nyt olen 30-vuotias. Takana on vuosien terapiatyöskentelyä. Hiljalleen olen eheytynyt ihmiseksi, joksi minut alun perin oli tarkoitettu: naiseksi. Maksoin lähes hengelläni, koko elämälläni, tästä vanhempien toteutumattomasta haaveesta.
Lapsi ei voi valita sukupuoltaan. Valitettavasti lapsi ei myöskään voi valita vanhempiaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu, olipa hän sitten mitä sukupuolta tahansa. Syntymättömällä lapsella ei ole velvollisuutta toteuttaa vanhempiensa unelmia, ei edes sukupuolen suhteen. Hänellä on oikeus vain olla se mitä on, tyttönä tai poikana, ja olla silti rakastettu.
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonnut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän Sinua siitä. Ihmeellisiä ovat Sinun tekosi, minä tiedän sen." (Sananl.139:13-14)
Vähän perspektiiviä tähän itsekkäät ihmiset. Lukekaa huolella ylempi tyttölapsen tarina.Itselläni ei samaa tarinaa, vaan lapsi kuollut kohtuun. Miettikää miltä tuntui lukea näitä kun eksyin aiheeseen!! Meillä olisi rakastettu sukupuoletontakin, miten sukupuoli voi olla noin merkityksellinen asia? Shokki sukupuolen johdosta? SAIRASTA! Toivottavasti teitä ei ole tämän enempää.
Minusta on ymmärrettävää haluta tietää lapsen sukupuoli etukäteen, on myös ymmärrettävää herätellä toiveita jommasta kummasta sukupuolesta. Mekin haluttiin sukupuoli selvittää, minä veikkasin tyttöä ja mies poikaa. Ihan omien haaveiden mukaan. Mutta, tyttö oli tulossa, mies ei ollut pettynyt vaikkei poika ollutkaan, yllättynyt vaan koska oli jotenkin varma pojasta. Enkä olisi itse ollut pojasta pettynyt. Tuo shokki sukupuolen takia taitaa olla yleisin siinä vaiheessa, jos on esim. koko raskauden ollut aivan varma että odottaa tyttöä mutta poika syntyy. Näin on lähipiirissä tapahtunut, ja kyllä, äiti oli shokissa, mutta ei siksi että olisi ollut "väärä" sukupuoli vaan siksi että oli täysin varautunut tyttöön, ilman sen kummempia erityistoiveita sukupuolesta. Ei siinä kuitenkaan mennyt kauan aikaa tottua asiaan, ja poika on hyvin rakastettu. Se on outoa, jos rakkaus muka riippuu sukupuolesta, mutta uteliaisuus sukupuolta kohtaan ennen syntymää, ja jommasta kummasta haaveilu, rakkauteen vaikuttamatta ovat täysin normaaleja asioita.
Vielä, Saara, tunnen myös naisen, josta olisi poikaa aina haluttu, ja joka itse tiesi sen, ja joka sen vuoksi on koko ikänsä ollut hyvin epävarma. Vasta muutto 500km päähän vanhemmista auttoi häntä löytämään itsensä. Lapsi ei tosiaan voi sukupuoltaan valita, ja vaikka toivoisi poikaa, on pystyttävä rakastamaan tyttöä tyttönä ja omana itsenään, muuten ei ole kypsä vanhemmaksi.
Enkelivauvan äiti, ikävä kuulla mitä sinulle on käynyt. :( Ystäväni sai juuri suht myöhäisessä vaiheessa keskenmenon, joten tilanne siinä mielessä koskettaa minuakin. Tsemppiä sinulle!
Valitettavasti meitä on jolle se sukupuoli on pettymys.Äitini on perheen 4 lapsi ja ainoa tyttö hänellä siis 3 veljeä ja minustakin hän toivoi poikaa olisin ollut Mika Antero..heh tuntuu ettei äitini osaa ollakkaan tyttöjen kans koska hänellä vain veljiä.Itse olen samanlainen esikoisesta toivoin poikaa tuli tyttö kuopuksesta toivoin poikaa tuli tyttö ja nyt tää kolmaski lapsi todennäköisesti tyttö.Rakastan kyllä tyttöjäni suukkottelen ja halin heitä enkä vaihtaisi enää yhteenkään poikaan mutta pettymys oli suuri kun juuri kuulin rakenneultrassa että 3 lapsikin tyttö.Odotin mielessäni sitä pikkuisäntää enkä suostunut ajattelemaankaan että tulis tyttö,kypsymättömyytttäkö en tiedä mitä mutta sen tiedän että kun vauvan syliin saa haihtuu poikaunelma sen siliän tien ainakin vähäksi aikaa.Mieheni on niin ihana hänelle on ihan sama kumpaa sukupuolta tulee kun sanoin että meille tulee just sitä väärä sukupuolta hän sanoi että miten niin väärää ihan oikea sukupuoli se on parempaa miestä en vois löytää,ehkä se on vaan luulo että miehet haluaa vain poikia,ainakin mun mies on poikkeus.Itsehän halusin poikaa ihan ekana.
mielestäni jokaisella on oikeus toivoa tyttöä tai poikaa syntyväksi, yhtä lailla kuin tervettäkin lasta. mikä täällä kukaan on arvostelemaan jos joku toivoo tiettyä sukupuolta. itse "hiljaa mielessäni" toivoin tyttöä ja mieheni poikaa. nyt näyttää melko todennäköiseltä, että marraskuussa syntyvä lapsemme on tyttö mutta uutisen kuultuamme meille kummallekin oli ihan sama kumpi se on, kunhan se on terve.
on vaan niin käsittämätöntä kuinka kapeakatseisia ja suvaitsemattomia ihmisiä tälläkin palstalla on. minulle on ihan sama miten ihmiset elävät elämänsä ja mitä valintoja tekevät koska en voi tietää heidän taustojansa ja syitänsä valintojensa takana.
Minä ymmärrän kyllä sen, että vanhemmat saattavat hiljaa mielessään vähän toivoa jompaakumpaa sukupuolta. (Kyllä, itse haluaisin joskus kaksi tyttöä, mutta pojasta ei niin väliä.) Minusta kuitenkaan silloin ei voi olla kaikki enää hyvin (mielenterveyspuolella), jos lapsen sukupuoli aiheuttaa jonkin oikean pettymyksen tai jopa shokin.
Sukupuoli ei ole suinkaan niin iso asia, että sillä voisi olla oleellista merkitystä. Ihminen ei kuitenkaan ole yhtä kuin sukupuolensa, vaan ensisijaisesti ihmisyksilö. Jos haluat lapsen, haluat sitten nimenomaan sen lapsen, jota ei sukupuoli määritä. Sukupuoli on pieni lisäominaisuus, jonka merkitys alkaa tulla näkyviin vasta murrosiän kynnyksellä. Joten keskity vain odottamaan lastasi.
Mulle on ihan sama onko tyttö vai poika, mutta haluaisin sen silti tietää ensi viikon rakenneultrassa. On niin epätodellinen olo, että saadaan vihdoin (toivottavasti..) meidän kauan odotettu esikoinen ja olisi helpompi kuvitella hänet todelliseksi kun tietäisi sukupuolen. Tuntuu, että lasta tuntisi jo vähän enemmän etukäteen. Täälä päin suomea ei vaan ole tapana rakenneultrassa kertoa sitä sukupuolta ja harmittaa tosi kovin. Nyt sitten puntaroidaan, että menisikö sitä yksityiselle ja maksaa 200e sukupuolesta vai laittaisiko sen vauvan tavaroihin.
Ymmärrän kyllä, että joillekkin voi olla suuri shokki jos odottaa kovin toista sukupuolta ja jos sen saisi ennen synnytystä tietää, niin ehtisi asiaan sopeutua ja lapsen synnyttyä ei tarvisi enää sitä murehtia. Äitini sanoi, että eihän siinä syntymässä ole mitään jännää jos etukäteen tietää sukupuolen, mutta keksin kyllä montakin jänitettävää asiaa, että voin luopua sukupuolen tuomasta jännityksestä! Mies toivoo poikaa ja välillä arveluttaa, miten hän suhtautuisi tyttöuutiseen, mutta luottavasin mielin uskon hänenkin rakastuvan lapseen oli se kumpaa sorttia tahansa.
Ja niinkuin joku tuola aijemmin kirjottikin, niin sukupuolen ja terveyden pohtimista ei pidä tehdä samassa lauseessa, nehän on ihan eriasia. Totta kai jokainen toivoo että lapsi on terve ja terveyden tarkasteluhan se pääasia rakenneutrassa on.
Itse odotan ensimmäistä lastani.. Miehelleni tämä on toinen lapsi, hänen esikoisensa on tyttö.
Itse olen kasvanut ympäristössä joka "ihannoi" poikia. Kai se ajattelutapa tarttui muhunkin sitten, lisäks tiedän paljon enemmän poikien hienoja nimiä kun tytöille.. Lisäksi mulla itselläni on pidempäänkin, ihan nuoresta asti ollut sellainen käsitys että pojat on vahvoja, tytöt taas helpommin sorrettavissa ym. Itse tyttönä ja naisena olen kokenut väkivaltaa, leimaamista ym pojilta ja miehiltä. Se ei minuun vaikuttanut niin että jossain syvällä mielessäni inhoaisin poikia tai miehiä. Toisaalta ehkä se on vaikuttanut, että tiedän miten ilkeitä tytöt tai naiset voi toisilleen olla.. meihin kohdistuu niin paljon odotuksia: pieninä ollaan kilttejä, hyväkäytöksisiä enkelilapsia, sitten kasvaessa ja aikuistuessa pitää olla hyvä koulussa ja opiskella hyvä ammatti, samaan aikaan pitää olla laiha, kaunis, ymymym. Kyllä te naiset tiedätte varmaan?
Joka tapauksessa toivoin itselleni poikaa esikoiseksi.. Ei sillä että tyttökään olisi epätoivottu, yritettiinhän lasta pitkään ja luulinkin jo että en voi lapsia saada. Mutta ympäristön paineet sai mutkin ajattelemaan että olisi parempi (ihan vaan lapselle) että eka tulisi poika josta myöhemmin tulisi vahva isoveli tytölle(tai vaikka pojallekin). Lisäksi tiedän mieheni haluavan poikaa, ja tiedän että meillä on aikalailla sama käsitys sukupuolten eroista ja lisäksi varmaa siksikin kun hänellä se tytär on jo ...
Tänään saimme tietää että lapsi on 100%varma tyttö. En tähän asti (rv 23) kuvitellut koko ajan tulevasta lapsestamme poikaa. Eli se ei siitä johdu ettenkö tottuisi kuvittelemaan toisin.. Pieni pettymys tämä silti on , pakko myöntää, vaikka sydämessäni olen erittäin iloinen siitä että se on terve. Tuntuu että tuotan pettymyksen, miehelle ja lapsellekin .. Tälläiseen maailmaan tuon sitten vielä kaiken lisäksi tytön! Ei sillä ettenkö rakastaisi tyttöä - esikoistani varmasti rakastan vaikka se olisi minkälainen, mutta. Olen kai sitten jo paska äiti ennenkun edes olen kokonaan äiti.. Sanonpahan vaan sen että oli vähän lohduttavaa ja helpottavaakin (anteeksi!!:S) lukea etten ole ainoa joka kokee pettymyksen tunteita.. Itse en ikinä uskaltaisi sanoa neuvolassa mitään tästä..
siitä tytöstäs, itse en poikaa haluaisi
ja voin sanoa ainakin omista, että tyttö on 100% vahvempi kuin poika siis henkisesti. Poikani tulee heti kantelemaan jos pikku sisko kiusaa tai ei halua leikkiä samaa leikkiä. jos poika on kipeä niin olen huolissani kokoajan miten se pärjää ja vien helposti lääkäriin. Tyttö taas tekee itse niin kauan kuin hermoja riittää ja ei pahemmin kantele, jos tytöllä on kuumetta tai muuten kipeä tiedän että hän pärjää! poikaani en olisi pystynyt ikimaailmassa jättää sairaalaan, mutta tytön jätin kun hänellä oli keuhkokuume ja tiesin 100% että hän pärjää. epäilen syyksi sitä että kun tiedän että itse pärjään niin tyttönikin pärjää. pojasta jatkuvasti huolta. Mutta uhma on paljon pahempi 2v tytöllä kuin pojolla koskaan ollu ja poika on sentään jo 4. kyllä poikakin uhmaa ja paljon mutta tyttö on ihan hirvee, jatkuvasti erimielta vain siks kun se nyt sattuu oleen kivaa.
ei pitäis tehdä lapsia jos ei ole valmis vastaanottamaan lasta sukupuolesta huolimatta
Olen ihan samaa mieltä, että lapsia ei ole valmis vastaanottamaan, jollei hyväksy kumpaakin sukupuolta. Tuolla joku sanoi aikaisemmin '' kaikki eivät toivo tyttöä tai poikaa, he ovat vaan iloisia lapsesta'' Lapsettomat ihmiset ovat paras esimerkki tähän keskusteluun. Toiset vääntänät lapsia pelkän ajatuksen voimalla, ja toiset odottavat monia vuosia että saavat toivotun lapsen sisälle kasvamaan. Ei ennenkään tiedytty varmaksi lapsen sukupuolta! YMPÄRI MAATA ELETÄÄN ILMAN TIETOA KUMPI SIELTÄ TULEE! on aivan hullua selittää että lapsen sukupuolella olisi oikeasti jotain merkitystä. Eläisitte toista elämää, missä mikään toivomanne asia ei olisi mahdollista. Siinä vaiheessa olisitte onnellinen jopa siitä että saatte ruokaa joka päivä syötyä. Ihminen on ennenkin tyytynyt vähempään, ja pitäisi tullakkin tyytymään.
minulla on tyttö, ja nyt odotan vauvaa jonka toivon olevan tyttö ja kolmas voisi olla poika.....
voihan olla että tämä menee kesken enkä saa enää ikinä enempää lapsia
JA HALUAN SANOA miksi toivon seuraavan olevan tyttö ----> koska olen ostanut niin paljon jo tyttö vaatteita varastoon raskauden innoittamana (en kylläkään mekkoja) MUTTA jos sieltä poika tulee olen aivan yhtä onnellinen. miehelle nämä asiat tuntuvat olevan ihan se ja sama, kunhan lapsia on paljon.....