Tämä odottaminen on muuttanut tunteitani. Nykyisin on usein surumielinen olo. Sellainen paha mieli kaikesta. En oikein tiedä miksi olen saattanut itseni tällaiseen tilanteeseen. Ehkä mä vielä joskus olen onnellinen, haaveilen jostain ihanasta ja saan vähän onnea elämääni.
Nyt ei ole oikein hyvä olla.
Nyt ei ole oikein hyvä olla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Alakuloa tuntuu täälläkin välillä, vaikka uskon unelmiin ja niiden toteutumiseen.
Kun unelma on riittävän suuri, en hellitä vaikka se kysyy kärsivällisyyttäni. Pohdin jopa sitä, olenko tehnyt kaiken voitavani juuri lähiaikoina. Ehkä en arkuuttani riittävästi. Kuitenkin rakkauteni kohde ei vaidu mihinkään, on vallannut sydämeni.
Jaksamista toivotan ja toivoa jokaiseen hetkeen kirjoittajalle.
Loppuelämää ei voi odottaa siitä ei tule mitään. Jossain vaiheessa on ymmärrettävä mennä eteenpäin.
Mäkään en vaan oikein osaa luovuttaa, kun pientä toivoa kuitenkin on ollut. Järki yrittää sanoa välillä että luovuta nyt ******** jo, että tulee vaan sydänsuruja. Mutta mä kaipaan niin järisyttävästi sitä ihmistä, etten ikinä ennen mitään näin.
Sitten kun voimat loppuvat niin loppuu roikkuminen. Sitähän tämä odottaminen oikeasti on. Aikaa menee,mitään ei tapahdu. Itkuisuus lisääntyy,paha olla. Jonain päivänä voimat loppuvat.Sitten ei enää jaksa.
Etsi uusi jos muuta väylää ei ole. Tein toisen kanssa kaupat.
Niinhän sinä teit