En olisi joitakin aikoja sitten uskonut, että minä kirjoitan tälle palstalle. Olen aina ollut sosiaalinen ja vaikka muuten olisi mennyt huonosti seuraa ja ystäviä on riittänyt.
Nyt kuitenkin olen jäänyt yksin. Minulle kävi jotain sellaista, joka eristää minut muista ihmisistä, olen menettänyt itseluottamukseni, olen pitkällä saikulla ja tuskin koskaan voin tehdä työtäni.
Minulla on hyvät välit sukulaisiin, mutta he asuvat aika kaukana ja mielestäni ihminen tarvitsee muitakin kuin sukulaisia. Olen menettänyt täysin kykyni solmia uusia tuttavuuksia. Tapahtuneen vuoksi vaihdoin paikkakuntaa ja monet silloisista ystävistäni jäi. Osittain olen itse syyllinen, kun en pidä yhteyttä, mutta minusta tuntuu, että olen liikaa muuttunut.
Ehkä en vain anna itselleni mahdollisuutta uuteen alkuun, mutta kaikki sattuu liikaa. Toisaalta en halua olla kenenkään vaivoina valituksineni. Äh aika sekavaa, mutta tällaista yksinäisyyttä minulla.
Voi kunpa oivaltaisin miten jotkut jopa nauttivat yksinäisyydestään.
Nyt kuitenkin olen jäänyt yksin. Minulle kävi jotain sellaista, joka eristää minut muista ihmisistä, olen menettänyt itseluottamukseni, olen pitkällä saikulla ja tuskin koskaan voin tehdä työtäni.
Minulla on hyvät välit sukulaisiin, mutta he asuvat aika kaukana ja mielestäni ihminen tarvitsee muitakin kuin sukulaisia. Olen menettänyt täysin kykyni solmia uusia tuttavuuksia. Tapahtuneen vuoksi vaihdoin paikkakuntaa ja monet silloisista ystävistäni jäi. Osittain olen itse syyllinen, kun en pidä yhteyttä, mutta minusta tuntuu, että olen liikaa muuttunut.
Ehkä en vain anna itselleni mahdollisuutta uuteen alkuun, mutta kaikki sattuu liikaa. Toisaalta en halua olla kenenkään vaivoina valituksineni. Äh aika sekavaa, mutta tällaista yksinäisyyttä minulla.
Voi kunpa oivaltaisin miten jotkut jopa nauttivat yksinäisyydestään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kukaan nauti jos on täyspäinen
Kyllä elämä kantaa kun sille vain pysyy avoimena eikä katkeroidu.
Yksin olemiseen tottuu vähitellen. Tai no niin..jos on täysin ilman ihmissuhteita, niin siihen on vaikeaa tottua. Vähitellen yksinäisyys murtaa ihmistä, ja ei enää uskallakaan hakeutua muiden pariin.
Itselläni on kokemusta yksinäisyydestä. Tässä muutama vuosi olin tilanteessa, että sairastuin vakavasti, ja samalla ns. ystävät hävisivät. Huomasi olevani täysin yksin, kun tulin sairaalasta kotiin leikkauksen jälkeen. Kukaan ei edes soittanut 3 kuukauteen!
Tämän kokemuksen jälkeen aloin vähitellen pitää yhteyksiä sukulaisiin, ja nyt heidän läsnäolonsa elämässäni on suuri asia.
Ap mainitsee sen, ettei ehkä ei anna itselleen mahdollisuutta uuteen alkuun. Se on niin totta. Sitä tuomitsee itseään ja syyllistää itseään eikä sitten enää jaksa eikä kehtaa mennä muiden mukaan. Järjellä ajateltunahan tuo on aivan selkeä kierre, joka koko ajan heikentää itsetuntoa.
Minun konstini oli lenkkeily, jonka aloitin ihan pienillä matkoilla (eikä ne matkat vieläkään ole suuria). Vuoden sängyssä makaamisen jälkeen oli nimittäin ihan jo itsensäkin takia jotain yritettävä. Sitten aloin tehdä kotiin pieniä muutoksia ja sisustaa. Jossain vaiheessa aloin käymään ostoksilla, ja ostin vaatteita itselleni. Aloin hoitaa itseäni.
Sain sen käsityksen että ap ei voi enää entiseen työhön palata. Voisikohan sitä uutta työtä ajatella sinun kohdallasi? Sieltä saisit uusia sosiaalisia kontakteja. Olipa se syy sinun ongelmiisi mikä tahansa, kannattaa muistaa se että elämä on lahja, josta saa nauttia!!