Tekee pahaa vain kirjoittaakin tänne, mutta vihaan välillä vaimoni lasta ja sitä, että hän "tunkeutuu" meidän omaan perheeseemme. (Minulla ja vaimolla yksi yhteinen lapsi, vaimolla entisestä liitostaan yksi).
Ennen tilanne ei haitannut, mutta nyt kun meillä on yhteinen häiritsee todella paljon. Miten voin tsempata itseni niin että hyväksyisin myös tämän vaimon lapsen?
Ennen tilanne ei haitannut, mutta nyt kun meillä on yhteinen häiritsee todella paljon. Miten voin tsempata itseni niin että hyväksyisin myös tämän vaimon lapsen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
No se lapsi ei varmasi ole tunkeutunut mihinkään. Vaimosi voi olla, mutta tuskin hänkään. Kasva aikuiseksi ja ala ajatella kuin aikuinen. Elämä on valintoja täynnä, sinä olet tehnyt omasi.
Et voi mitään tunteille, hyväksy ne. Monille on käynyt kuten sinulle. Mllä tavalla tämä sun vieroksunta toisen lasta kohtaan tulee ilmi? Onko se vain sinun tunteissasi vai näkyykö käytännössä? Miten vaimon lapsi käyttäytyy yhteistänne kohtaan (tämä on tosi tärkeää)?
Vaimon lapsi mustasukkainen meidän yhteisestä lapsesta, ei haluaisi jakaa äidin aikaa eikä antaisi äidin olla meidän vauvan kanssa. Tämä onnistuu vielä kun vauvamme vasta 1 vuotta, mutta entä sitten kun meidän lapsemme alkaa kunnolla tajuamaan ja osaa sitten myös vaatia aikaa?
Niin ja minä yritän vain pysyä poissa tieltä ja antaa mahdollisimman paljon syliä meidän yhteiselle lapselle kun sitä ei tarpeeksi äidiltä ehdi tulla kun tämä toinen vaatii sitä. (ex-miehen kanssa oleva lapsi on 13 -vuotias)
Olisit iloinen kun voit kokea tämän 13 vuotiaan kanssa kaikenlaista. Se tuo teidän pumpuliseen elämään kummasti säihkettä kun vaan osaisit ja ymmärtäisit sen.
Hyvin ristiriitaisessa tilanteessa on vaimosikin.
Muista vaimosi isompi lapsi tarvitsee äitiään enemmän kun ymmärrätkään !
Kasva sinäkin aikuiseksi. Mitä pahaa viaton lapsi on sinulle tehnyt ? Eikö sinulla riitä rakkautta myös lapselle ? Lapsi ei ole millään tavalla syyllinen teidän kahden tilanteelle. Miksi vain sinun lapsesi olisi paremmassa asemassa ? Lapsi vaistoaa mitenkä kohtelet häntä. Te aikuiset olette syypäitä teidän tilanteeseen, ei lapsi !
Anna rakkautta lapselle, sitähän itsekin haluat.
Hyvä että tekee edes pahaa kirjoittaa mokomaa sontaa !
Juuri tällaisesta voi hirveää-ajattelusta nousee paljon pahaa. Todelliset vihantunteet voidaan estää näin kun avaudutaan, kuten ap.
Ajan mittaan kaikki kääntyy paremmaksi.
Oma lapsi miehen edellisestä liitosta antoi usein rehellistä tunnustusta minulle, sekä pienenä että isona, laitoin hyvää ruokaa ja olin "inhimmillisempi" kuin muut.
Toiset heittivät vettä myllyyn ja lietsoivat riitaa. Vääntelyä riitti.
Suukopua ei voida välttää, varsinkin kun lapsi on hankalassa iässä.
Jos tunteet hyväksytään, ja sallitaan ilmaisu, kaikki menee siedettävästi.
1-vuotias tarvii äitiään paljon enemmän kuin 13-vuotias ;). Missä 13-vuotiaan isä on??? Jos äiti syrjii 1-vuotiasta 13-vuotiaan hyväksi, hän ei ole normaali. Normaali 13-vuotias auttaa 1-vuotiaan hoidossa eikä kilpaile huomiosta vauvan kanssa.
Ja huomio: vieraan 13-v. murkun kanssa harvemmin on hirveän kivaa aikuisella (pedofiilit poislukien, joita heitäkin on uusperheissä lehtien mukaan ollut) ;). Tai että yleensä 13-v:n kanssa olis yleensä jotain säihkettä. Yleensä se on känkkäränkää, kuukautisten alkamista, kännikokeiluja ja sen sellaista.
Siis oliko tämä ihan totta? 13-vuotias????
Minä 13-vuotiaana teininä hoidin vapaa-ajat muiden lapsia lapsenvahtina, kuten naapurin dementoitunutta mummoa sekä yhtä kehitysvammaista nuorta (ei "hoidin" vaan valvoin).
Minun oma 13-v hoitaa pienempiä sisaruksiaan (1 kk ja toinen 1v) innolla, kuten perheemme lemmikkejä, ja on siis poika.
Mitä ihmeen pullamössösukupolvea siellä taas kasvatetaan?
Niin, mutta eihän tuo vaimosi lapsi ole "tunkeutunut" teidän "omaan perheeseenne", vaan sinähän se olet tunkeutunut tämän 13-vuotiaan perheeseen. :D
Hei Neuvoton! Samat ongelmat on meillä kaikilla joilla puolisolla on lapsi / lapsia entisestä liitosta. Lapsen kautta kun kummittelee se entinen puoliso jotenkin kuvi-
oissa.
Älä ahdista itseäsi turhaan ajattelemalla että nuori tunkeutuu teidän perheeseenne. Huomaatko kuinka lapsellisia ja rajoittuneita me aikuiset olemme?
Itse en saanut omalta isältäni kuin häpeän taakan eliniäksi. Onneksi minulla oli varaisä, kunnollisen miehen malli, jota rakastan koko sydämestäni.
Mitä sanoikaan presidentti Nicolas Sarkozy koulusurmien jälkeen." Kaikki lapset ovat meidän lapsiamme."
Lueppa Kahil Gibranin ajatuksia. " Me emme omista lapsiamme, he ovat meillä vain lainassa."
Ranskalanen taistelulentäjä Antoine de Saint Exupery on kirjoittanut kirjan: Pikku Prinssi. Se opettaa meille mitä on ihmisyys. Vain se merkitsee jotain, mitä me olemme toinen toisillemme.
terve,
tajuan mitä tarkoitat vaikkakin sanavalintasi viha särähti korvaan. mulla on kanssa muodostunut suurta vastenmielisyyden tunnetta kun uuden mieheni tytär 8 v. on niin ... ööö, tunkeileva nimenomaan. epätodellisen kiintynyt minuun. tunnen suunnatonta huonoa omaatuntoa tuntemuksistani. mutta kannattaa sinnitellä. aikuisen tulee (ja kuuluu) sietää näitä inhoittavia tuntemuksia suhteessa etenkin lapsen kanssa olemiseen. pitää niin sanotusti mölyt mahassaan. voimaa sulle Neuvoton. pure hammasta ja ole sille kiltti hänelle. vaikka ärsyttääkin.
jennypaju510. Juuri näin toimii aikuinen. Kiitos että olet sellainen. Nykyään niin harvinaista että ihan liikutuin tästä mikä pitäisi olla itsestään selvää.
Kun lapsilla on vaikeita ja voimakkaita tunteita, aikuisten rooli olis kanavoida ne tekemiseen, joka lievittää niitä ja auttaa kokemaan ja sietämään niitä.
13-vuotias kesätöihin tms josta saa itsetuntoa kun annetaan vastuuta ja kehutaan osaamisesta - onnistumisen kokemukset auttaa sietämään vastavuoroisesti niitä vaikeita tunteita.
8-vuotiaalle lemmikkikani hoidettavaksi tai harrastus jossa viihtyy ja saa kavereita, sellaista tekemistä mikä auttaa olemaan osana muussa porukassa eikä vain lapsi-aikuinen suhteessa ja riippuvaisena koko ajan.
Jos kärsit vihan tunteista lasta kohtaan etkä pysty niitä hillitsemään, sinun on hakeuduttava hoitoon, joko terapiaan tai lääkitykseen tai molempiin, ennen kuin tunteet johtavat hirmutekoihin.
Lapsessa ei ole mitään syytä eikä vikaa, vaan sinun psyykesi oireilee. Onko sinulla tai onko sinulla ollut aikaisemminkin selittämättömiä vihan tunteita?
Mitä vaimosi tuumii synkistä mietteistäsi?
Olen vähän vastaavassa tilanteessa. Muksu on nyt 13 ja käyttäytyy minua kohtaan aina kusipäänä. Aluksi tätä katsoin vain että "kyllä se tästä"- asenteella mutta nyt noin vuoden jälkeen en enää jaksa tuota paskiaista. Vihaan sitä. Emäntääni rakastan yli kaiken mutta tuo muksu ajaa hulluksi.
Pakko kai se on tästä vain itse lähteä, jääkööt emäntä pyörimään tuon pikku hitlerin kanssa (kun ei se itsekkään siihen tolkkua saa ja minun sanomat jää aina kakkoseksi). Vituttaa ja ahistaa saatanasti.
Vai että rakastat emäntääsi, mutta jätät hänet yksin, koska hänen lapsensa on tullut murkkuikään??? Et sinä rakasta, todellakaan. Jos rakastaisit, ymmärtäisit että sekä kumppanisi että hänen lapsensa tarvitsevat sinua olemaan toinen vahva ja kunnioittava aikuinen. Pysyisit molempien rinnalla, ja ymmärtäisit vaikeilla hetkillä, että murkkuikä on ohimenevä vaihe. Parin vuoden päästä olisi jo helpompaa. Ja sen jälkeen voisi olla vielä vuosikymmeniä aikaa olla yhdessä.
Älä puhu siis rakkaudesta, kun aiot häippästä elämän tavallisen arjen takia. Halvennat koko sanan.
Ei ole mitään pikku Hitleriä, vaan murrosikään ehtinyt nuori, jolla on ihan normaalit murrosikäisen toimet. Itse olet ollut samanlainen nuorena, mutta oliko sinulla vihaava isäpuoli vai rakastava isä lähelläsi.
Sitä niin helposti erotaan ja mennään uusiin suhteisiin, mutta lapsille on kovaa olla kaltaisesi ihmisen lähellä ihan varmasti. Hajotitko vielä lapsen perheenkin haluillasi.
Lapsella on suurempi oikeus olla vaimosi lähellä kuin sinulla. Hän ei tunkeudu mihinkään vaan on siellä mihin hän kuuluukin. Se vain on niin että sinun on hyväksyttävä hänen lapsensa täysin ihan kuin omasikin. Nyt on kasvun paikka.
Ja hae ammattiapua jos et pysty olemaan vihaamatta. Sillä ei ole tervettä että vihaa kenenkään lasta.
Kiitos kaikille viesteistä, saa ajateltavaa, en ole ihan paras näissä mutta koitan kasvaa (omia lapsia ei ole). Viha oli kovin kärkäs sana, en pahaa kummiskaan halua ja parhaani olen koittanut jeesata kun apua on tarvinnut.
Ja kyllä, rakastan naistani mutta onko se lapselle oikein jos en sitä hänelle myös pysty jakamaan, tuntuu vähän kummalliselta. Toki kuten mainitsin niin koitan jeesata, olla tekemisissä. Tuo 13 on kyllä paha ikä, painaa tosiaan tuo murrosikä ja varmasti tulee sanomista suuntaan kuin toiseen. En itseäni näe isänäpuolena hänelle, vaan pikemminkin koitan olla hyvä ystävä ja edes se vähäinen "miehen"malli ja opettaa edes jotain.
En minä pysty kyllä tästä tilanteesta vain tämmöisen syyn takia kävelemään, satuttaisi kaikkia, ei vain minua, emäntääni ja lasta vaan myös muuta sukua minun kuin hänen puoleltaan. Toimeen tulemme hyvin sukujen kesken.
Kiitos vielä, avautuminen tänne helpottaa kun vastaukset on asiallisia ja ymmärrän täysin näiden pointin.
PS. Ei ole vaimoni.
Lisään vielä tosiaan infoa tilanteesta. En siis ole naimisissa naiseni kanssa ja minulla ei omia lapsia ole. Hänellä on tuo 13-vuotias. Vähän huonon ketjun olen valinnut tälle asialle mitä puran. Mutta kiitän silti. Tämä antaa sitä kuukuisaa potkua persiille. Toivotaan parasta ja laitan enempi asian eteen töitä omalta osalta.
Toivottavasti kukaan ei mieltään pahoittanut kovin pahasti ensimmäisestä viestistä (väsyneenä ja pikku pöhnässä kun kirjoittelee). Siinä oli kyllä turhan jyrkät sanat asiasta.