kello ja kuu

Slocum käytti maailmanympäripurjehduksessaan navigointivälineenään rikkinäistä peltikelloa ja kuuta. Eikö sekstanttia käytetty vielä tuolloin, vain runsaat sata vuotta sitten?
5261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisiko niin, että Slocumilla ei ollut varaa ostaa sekstanttia?

Äänestä

Oli hänellä sekstantti käytössä. Kellona se peltikello. Kuuta käytettiin aikoinaan ajanmäärityksessä, kellon asettamiseen oikeaan aikaan. Kun mittaa kuun paikan esim. Aurinkoon tai tähtiin nähden, voi laskea kellonajan. Ja asetaa kellon oikeaan aikaan.

Kuun sijainti muuttuu noin 10 astetta päivässä, eli 25' tunnissa. Jos mittaustarkkuus on optimistisesti 1', kellon saa asetettua oikeaan aikaan noin 2 min tarkkuudella. Päiväntasaajalla sijainti voi siten pituusasteen osalta olla yli 100 mpk pielessä. Nykyajan mittapuun mukaan varmasti epätarkkaa, mutta valtamerellä pärjää. Ja joka tapauksessa ainoa "aikamerkki".

Äänestä
  • Eikö tarvitsisi tietää ensin oma sijaintinsa maapallolla ennenkuin voi tarkistaa kellonajan kuun korkeudesta mitaten, mutta sitten taas tarkistaakseen sekstantilla oman sijaintisa täytyisi taas tietää ensin kellonaika?
    Slocumin peltikellossa taisi olla jäljellä vain tuntiviisari ja lasi rikki.

    Äänestä

  • 9+15 kirjoitti:

    Eikö tarvitsisi tietää ensin oma sijaintinsa maapallolla ennenkuin voi tarkistaa kellonajan kuun korkeudesta mitaten, mutta sitten taas tarkistaakseen sekstantilla oman sijaintisa täytyisi taas tietää ensin kellonaika?
    Slocumin peltikellossa taisi olla jäljellä vain tuntiviisari ja lasi rikki.

    Kellonaikaa selvitettäessä ei mitata Kuun korkeutta horisontista. Menetelmä perustuu siihen, että Kuu Maata kiertäessään "liikkuu" taivaalla niin nopeasti, että on eräänlainen kellon viisari.

    Mitataan sijainti tunnettuun kohteeseen, esim. kirkkaaseen tähteen verrattuna.
    Kuun sijainti tiettynä kellonaikana selviää Nautical Almanacin taulukosta.

    Muita vastaavia keinoja kellonajan täsmäyttämiseen on esim. Jupiterin kuiden pimentymisaika.
    http://www.skyandtelescope.com/observing/objects/javascript/3307071.html#

    Pimennyksiä tapahtuu muutama kpl päivässä (yössä), joten kellon täsmäyttämiseen on tilaisuuksia.

    Jupiterin kuita on käytetty jo 1600-luvulla maanmittauksessa kellonajan selvittämiseen, pari linkkiä
    http://dx.doi.org/10.1098/rstl.1694.0048
    http://www.jstor.org/stable/102468

    Äänestä

  • Mika22 kirjoitti:

    Kiitos Mika22:lle asiallisista viesteistä, jotka innostivat minuakin surffaamaan netissä.
    Joshua Slocumin navigointimetodeista onkin käyty kriittistä keskustelua. Varmana pidetään sitä, että hän käytti kuu-menetelmää longitudinsa määrittämiseen ainakin yhtenä iltapäivänä Tyynellä merellä.
    Sitä ei kuitenkaan pidetä todeksi osoitettuna, että Slocumin navigointi olisi koko reissun aikana perustunut kuun etäisyyden mittaamiseen. Slocumin otaksutaan sittenkin käyttäneen tavanomaista merkintälaskua (DR) longitudin määrittämiaseen ja keskipäivän auringon korkeutta latitudin mittaamiseen.

    Tässä muutama sitaatti ja linkki:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Lunar_distance_(navigation)

    Slocum kept his longitude by dead reckoning and says so rather clearly, I think, in his book. His single lunar observation one afternoon in the Pacific was not so different from a modern navigator’s use of lunars –something done for fun, challenge, historical experience, but not an essential component of navigation today.
    http://www.oldsaltblog.com/2010/11/03/new-biography-of-joshua-slocum-by-geoffrey-wolff/

    There is no doubt that Slocum used lunars on one afternoon in the Pacific.
    http://www.fer3.com/arc/m2.aspx?i=023288
    The key point here is that the “traditional” navigation practiced by Joshua Slocum was the usual fare from the 19th century: Noon Sun for latitude and dead reckoning for longitude.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

9+15 kirjoitti:

Slocum käytti maailmanympäripurjehduksessaan navigointivälineenään rikkinäistä peltikelloa ja kuuta. Eikö sekstanttia käytetty vielä tuolloin, vain runsaat sata vuotta sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu