Pedofiili

Sairasta. Minua ja ystävääni on jo useana iltana seurannut toyota merkkinen tummanvihreä/tummansinen auto jonka rekisterinumero on TEF-4??. mies yleensä ajaa ohi ja jää odottamaan johonkin kauemmas että kävellään ohi. On kerran myös avannut auton oven ja tullut ulos autosta mutta juostiin karkuun eikä katsottu taakse minkä näköinen henkilö on. Onko tietoa kyseisestä henkilöstä!?
11558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Missä se on teitä seuraillut? Ottakaa rekkari kokonaan ylös ja ilmoittakaa poliisille.
Ja jos ette ole ihan pikkulapsia, niin ei se mikään pedofiiili ole. Ja tähän aikaan pikkulapset kai nukkuu, eli ette kai ihan pieniä ole.
Kaikki häiriintyneet eivät ole pedofiilejä, ihan vaan tiedoksenne.

Äänestä

Hei pikkuritsat! Ollaan kyllä huomattu, että kävelette ees takasin koko illan, välil kadun toisel puolelle ja sitten taas toisel puolella. Aika huvittavan näköstä....ei teitä kukaan kyytiin ota.

Äänestä

Vanhan kasarmin alueella, ajoi ensimmäisenkerran ohi, pysähtyi odottamaan vähän matkan päähän parkkivalot päällä kävelimme ohi ja sen jälkeen ajoi montakertaa oisko ollut 4kertaa ohi. Ennen lähemäen siwaa ajoi ohi pitkällä suoralla ja pysähtyi nesteen pihaan sammutti valot. Huomasimme että tef ja juostiin mäki ylös ja hypättiin taksiin. Ja ollaan pikkulapsia/nuoria 14v..

Äänestä
  • 14v ei ole enää pikkulapsi vaan nuori ja pedarit on kiinnostunu just niistä lapsista ei nuorista. Mut teineille kaikki on pedareita jos on yli 18v ja kattoo teidän persettä yli kaks kertaa. Toi sana on kokenu pienen inflaation jo.
    En siis mitenkään vähättele teitä ja varmaan pelottavaa tollanen, mut silti tota pedarii tarviis laittaa joka väliin.

    No ei tullu mieleen soittaa poliisille ja kertoo että joku seurailee teitä?
    Sillai olis niiqu paremmat mahikset niitten puuttuu asiaan heti, kun kaveri viel pyörii lähistöllä.

    Äänestä

Niinpä niin..

Äänestä
  • No niin niin :) Mutta mikä estää ilmoittamasta noikin tiedot? Kyllä ne sen ettii noillakin numeroilla. Ei kai niitä tummansinisiä/vihreitä tojotia kauheesti ole samalla rekkarilla ja jos toi eka numero on 4 ni aina helpottaa.

    Äänestä

Ei ole tietoa, mutta kertokaa asiasta vanhemmillenne. Pistäkää heidän kanssaan tai omin päin havaintonne poliisille tiedoksi vaikka netin kautta, jos ette halua soittaa. Partio sitten poikkeilee ja katselee tarkemmin.

Äänestä

jospa se on sun biologinen isäs kyyläämässä sua... sinä ja "isäs" ootte autuaan tietämättömiä totuudesta.. :D

no joo, who knows :P

Äänestä

Tällä asialla ei kannata viisastella. Kaikkein surkeimmassa tilassa ovat pienet lapset, kun aviooerojen myötä uusioperheisiin näyttää pesiytyvän entistä enemmän näitä potentiaalisia pervoja uusikkomiehiä. He ovat kyllä löytävät tiensä haaskalle.
Tälläkin hetkellä Mikkelissä on monta tällaista perhettä, jossa uusiomies on ollut pervo jo entisessä elämässään eli seksi on elämän pääasia, miten turvassa ovat nyt pienet tytöt ja pojat, kun äiti läheisyyden kaipuussa ja eron tuskassa ja harkintakyvyttömänäp moisen hampuusin on kotiinsa päästänyt.

Olisikin varsin tärkeää, jokainen eroava ihminen saada jonkinlaiseen keskusteluun asiantuntijan kanssa, jotta vältyttäisiin vielä kauheammilta asioilta.
Heitänkin pallon päättäjille rahaojen käytöstä, tarvitaanko korkeatasoista kulttuuria, johon vain rikkailla on mahdollisuus ja heitäkin tuetaan verovaroin vaiko juuri tätä auttamista eteenpäin näissä perheissä, joissa eron vuoksi tarvittaisiin paljon enemmän asiantuntoijaapua ja tietenkin se "pakotus" että jokainen lapiperhe siihen joutuu. Sillä ihminen ei helpolla suostu monesti kun pelkää leimautumista, lapsienkin turvallisuus unohtaen. Muutoinkin voi elämä mennä eron jälkeen överiksi ja vielä pahemmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joaugoo15 kirjoitti:

Sairasta. Minua ja ystävääni on jo useana iltana seurannut toyota merkkinen tummanvihreä/tummansinen auto jonka rekisterinumero on TEF-4??. mies yleensä ajaa ohi ja jää odottamaan johonkin kauemmas että kävellään ohi. On kerran myös avannut auton oven ja tullut ulos autosta mutta juostiin karkuun eikä katsottu taakse minkä näköinen henkilö on. Onko tietoa kyseisestä henkilöstä!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu