Poikani nettikäyttäytyminen

viljamin aiti

Poikani käyttäytyminen on muuttunut kun hän sai tietokoneen omaan huoneeseensa. Viime aikoina hän on muuttunut huomattavasti agressiivisemmaksi sekä epäkohteliaammaksi minua sekä muuta perhettäni kohtaan. 13-vuotias Viljami-poikani on aikaisemmin käyttäytynyt erittäin hyvin ja kunnollisesti, mutta nyt hän on huudellut minulle kaikenlaista, mm. käskenyt menemään takaisin keittiöön. Minua huolestuttaa myös Viljamin käytös Joni-veljeään kohtaan, hän jatkuvasti tivaa häntä maksamaan velkojaan. Itse en tätä juttua ymmärrä ja olen koittanut kysyäkin, mutten ole vastauksia saanut. Ei kai 9-vuotialla mitään velkoja ole?!

Kävin kyseisellä tietokoneella ja tarkastin poikani selaushistorian. Olin järkyttynyt. Sieltä löytyi muutama aikuisviihdesivusto sekä lukuisia vierailujat ylilauta.fi sivustolle. Muistan jonkinlaisen maininnan kyseisestä sivustosta jommankumman iltapäivälehden sivuilla, mutten tarkalleen muista mitä siellä luki, jos joku voisi kertoa?

Toinen asia josta olen huolissani on hänen energiajuomien kulutuksensa. Vastikään siivosin hänen huonettaan ja löysin kaapista n. 10 tölkkiä Euro Shopper Energy Drink -tölkkiä. Nämä on kaikki ilmestynyt sinne viikon sisällä. Eikai tämän suuruinen käytös ole terveellistä??

Kaikki apu tervetullutta!

49

3822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+2

      Ööh.. Nettikäytös on sinun vastuulla. Laita lapsilukko joka estää aikuisille suunnatun tarjonnan. Energiajuomat ostetaan sinun antamilla rahoilla, meillä ainakin sovitaan rahojen käytöstä.

      Ihmeellistä että annetaan 13 vuotiaan tehdä mitä huvittaa ja sitten itketään kun tekee niin.

      Laitappa pojat istumaan vierekkäin ja kysy veloista ja siitä ei lähdetä mihinkään ennen kuin asia setvitty. Jos lähtevät silti laitat raha hanat kiinni siksi aikaa että asia sovittu.

    • Vanhemmuus hukassa??

      Kone pois pojan huoneesta ja tiukka raja kuinka paljon netissä saaolla per pvä..esim tunti ja ulkona leikkimässä/pelaamassa/kavereiden kanssa vähintään saman verran! Käytös yksinkertaisesti kuriin!! Jos poika puhuu epäkohteliaasti rapsahtaa heti joku rangaistus...ei nuorta saa kuriin jos ei laita selviä rajoja! Mene lukemaan mannerheimin lastensuojeluliiton sivuja, sielä on mm. nuorten käyttäytymisesti ja netin käytöstä...
      Tottakai lapsi on kiukkuinen ja ärtyisä jos on koneella kaiket päivät ja selvästikkin nähnyt jotain lapselle sopimatonta! On varmasti hämentynyt koska ei välttämättä yymmärrä ettei aikusviihde vastaa todellisuutta.. Selitä että kone on otettu pois huoneesta koska hänestä on tullut sen jälkeen kiukkuinen ja agressiivinen...lapsilukko tosiaan koneeseen..ja ihan totta, netin käyttö on vanhempien vastuulla ja minusta on kyllä outoa että nuori saa koneen omaan huoneeseensa...
      Tuohon ikään kuuluu kyllä muutenkin kiukuttelu jota ei tule tukahduttaa mutta rajansa kaikella...Keskustele lapsesi kanssa myös kahden ja selitä mm. aikuisviihdeivut...kerro että se ei ole tosielämää ja mitä hän siellä näkeekään, ei ole kahden ihmisen rakkauteen liittyvää millään tavalla ja näitä "oppeja" ei tule käyttää tosielämässä sillä ne loukkaavat.. Kerro myös kielenkäytöstä..kerro miten ollaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa...ihmisillä on harhaluulo että lapset ja nuoret osaavat sosiaalisia taitoja mutta ei, ne pitää niille opettaa.. Jos annetaan lasten puhua miten haluavat, niin aikuisena tulee vaikeuksia kun asiat ja ihmiset eivät kuljekkaan heidän haluamallaan tavalla...
      Lastasi on alkanut kiinnostaa seksuaalisuusasiat..käy kirjastossa lainaamassa em. kirjoja ja vie lapsen huoneesee..lukekoon niitä sitten yksinään ja opetelkoot jos häntä kiinnostaa..tietenkin sen jälkeen kun olet itse kertonut näistä asioista.. Tuskin meinaan kovinkaan mielellään sinun kanssasi näitä puhuu (ehkäpä isän kanssa voisi ajatella puhuvansa näistä asioista tai vaikka sedän kanssa, jolta ehkä voisi kehdata kysyäkkin asioista)
      Meidän pojilla 8 ja 11 v on kyllä keskenään velkoja, puhutaan siis eurosta tai kahdesta..toinen on lainannut karkkirahaa kun ollaan oltu yhdessä kaupassa eikä sen suurempaa...siitäkin pitää keskustella...
      Älä anna periksi vaan ole se vahva vanhempi niinkuin kuuluukin olla...
      Anna rakkautta, tilaa ja rajoja..Keskustele lapsesi kanssa, älä vain määrää vaan anna myös lapsen itse aikuttaa elämäänsä ja arkeensa...sinun ohjauksellasi tietenkin..

      • Nyt puhuu 13v

        Mun on pakko sanoa, että ylilauta EI ole aikuisviihde sivusto. Ei, itse en käy siellä, mutta oon kaverilta nähnyt vain. Mun mielestä kyllä, meille pitää laittaa omat rajat, mutta ei nyt sellasii et täytyy joka toinen minuutti kattoo sivuhistoria tai muuta vastaavaa.

        Ja sitten niin, kun saa oman koneen ekaa kertaa, niin onhan ne pari ekaa viikkoa (tai kuukautta?) sellasia, että hoo halutaan olla sen koneen äärellä, vihdoinhan kun sai sellaisen. Ja jotkut ei vain tykkää olla siellä ulkona niin paljoa kuin sisällä, joskus sosiaalisista syistä (ei oo kavereita ym.) tai sitten ihan säästä. Murrosiässä ei vaan kiinnostaisi olla tuol ulkona jos siel on kylmä ym. mutta te vanhemmat aina luulette, et oikeasti me enään leikitään lumessa etc.

        Olen puhunut.


      • Mun moka!
        Nyt puhuu 13v kirjoitti:

        Mun on pakko sanoa, että ylilauta EI ole aikuisviihde sivusto. Ei, itse en käy siellä, mutta oon kaverilta nähnyt vain. Mun mielestä kyllä, meille pitää laittaa omat rajat, mutta ei nyt sellasii et täytyy joka toinen minuutti kattoo sivuhistoria tai muuta vastaavaa.

        Ja sitten niin, kun saa oman koneen ekaa kertaa, niin onhan ne pari ekaa viikkoa (tai kuukautta?) sellasia, että hoo halutaan olla sen koneen äärellä, vihdoinhan kun sai sellaisen. Ja jotkut ei vain tykkää olla siellä ulkona niin paljoa kuin sisällä, joskus sosiaalisista syistä (ei oo kavereita ym.) tai sitten ihan säästä. Murrosiässä ei vaan kiinnostaisi olla tuol ulkona jos siel on kylmä ym. mutta te vanhemmat aina luulette, et oikeasti me enään leikitään lumessa etc.

        Olen puhunut.

        Luin ensin et tos luki "jollain ylilauta.fi aikuisviihdesivustolla"

        Sori siis tuosta virheestä! :D


    • mykiäiskä

      Joo koneet huushollissa sellaisille paikoille, että vanhemman on mahdollista nähdä, mitä niillä tehdään ja kontrolloida koneella vietettyä aikaa. Rajoitukset siihen aikaan. Yksi keino on se, että niin paljon saa päivässä olla koneella kuin viettää aikaa ulkoiluharrastusten parissa. Ja huom. monilla pelikonsoleilla pystyy käyttämään nettiä myös.

    • aitionhuolissaan

      Eikö tuosta voi tulla isompaa ongelmaa jos lapsi on tuommoinen sovinisti jo tuolla iällä?

    • Tervepäiset lapset

      Siirrä kone heti keittiöön, jonne hän sinua komentaa menemään. :D

      Et voi olla noin naiivi, että annan 13-vuotiaalle jolpille koneen käyttöön ilman lapsilukkoa ja sitten järkytyt, kun selaushistoria kertoo hänen käyneen aikuisviihdesivuilla! Kun tuon ikäisen lapsen silmille leviää koko maailma raadollisuudessaan sensuroimattomana, niin aivan takuulla se vaikuttaa lapsen käytökseen.

      Meillä lapset ovat joutuneet käyttämään perheen yhteistä pöytäkonetta, joka on keittiössä, siihen asti, kunnes ovat menneet lukioon ja tarvinneet omaa tietokonetta opiskelujensa vuoksi.

    • äizkä

      Kyllä, EHDOTTOMASTI tietokone pois pojan huoneesta. Tehkää vaikka jokin tietokonenurkkkaus keittiöön tai olohuoneeseen, jossa koneen käyttöä voi vahtia. Kerrot kundille tarkat pelisäännöt koneen käytöstä, se pitää ansaita! Nykyisellä käytöksellään hän ansaitsisi vähintäänkin kotiarestin ja viikkorahojen menetyksen! Mielestäni joskus 15-16v voisi harkita konetta pojan huoneeseen, silloin ehkä jo kaipaa sitä yksityisyyttäkin.... ;) Nyt vielä aivan lapsi.

    • suptelspätels

      Kerta viljami käskee sinun mennä keittiöön, voit vastaiskuna tehdä niin että tuletkin keittiöstä voileivän kanssa ja annat viljamille. Kerro myös Jonille että hänen pitää viljamin kanssa yhdessä olla kiusaamatta fobbaa, kerta hän niin kovin herkkä mies on. Myös ES (Euro Drink Energy Shopper) pitää olla hyvin pitkälti päivärutiineissa, tai pojat gäyvät giuguddelemaan :---------D

    • viljamin_aiti

      On tuota koneen siirtämistä mietitty, mutta se ei nykyisessä asunnossamme ole mahdollista. Ainoa puhelinpistoke nimittäin on poikani huoneessa, joten jos koneen siirtää ei siihen nettiyhteyttä saa.

      Tuosta raha-asiasta, että rahojen käytöstä on sovittu, mutta en minä voi kokoajan poikaani ja hänen ostoksiaan kontrolloida, kun työskentelen pitkiä päiviä. Olisiko tähän jotain vinkkejä?

      • 2+18

        Langaton yhteys on keksitty. Tekosyy siis! Ja tosiaan lapsilukon kun isket päälle niin eiköhän se kone voi olla pojallakin. Meillä on pienestä saakka kasvatettu lapsia nykyiseen tietokonemaailmaan ja yhdessä sovittu säännöistä. Omassa koneessani, jota poika käyttää olohuoneessa ei ole lapsilukkoa. Poikani käyttää sitä vain kun olen kotona (salasanalla suojattu kone). Ensi jouluksi lupasin koneen omaan huoneeseen ja siihen tietenkin laitetaan lapsilukko lapsen omaksi turvaksi vaikka lapseen luotankin.

        Kyllä minä ainakin kontrolloin rahankäyttöä. Poika kysyy että saako rahaa ja voiko käydä ostamassa jätskin koulun jälkeen, ja sitten hän menee ja ostaa jätskin. Kerran on kysynyt energiajuoman perään. Sanoin ettei ne ole lapsille ja selitin niiden vaikutukset pojalleni ja poikani ymmärsi sen. Possussaan hänellä on muutama satanen säästöjä (kuukausirahat), hän ei kajoa niihin, kun ollaan yhdessä sovittu että tuhlaa ne sitten kesälomareissulla. Se mitä ostaa on hänen harkintansa varassa, mutta ikärajoituksia noudattaen.

        Sulla on nyt jotenkin kovin naiivi suhtautuminen tähän asiaan.


      • vai_etta_tekosyy
        2+18 kirjoitti:

        Langaton yhteys on keksitty. Tekosyy siis! Ja tosiaan lapsilukon kun isket päälle niin eiköhän se kone voi olla pojallakin. Meillä on pienestä saakka kasvatettu lapsia nykyiseen tietokonemaailmaan ja yhdessä sovittu säännöistä. Omassa koneessani, jota poika käyttää olohuoneessa ei ole lapsilukkoa. Poikani käyttää sitä vain kun olen kotona (salasanalla suojattu kone). Ensi jouluksi lupasin koneen omaan huoneeseen ja siihen tietenkin laitetaan lapsilukko lapsen omaksi turvaksi vaikka lapseen luotankin.

        Kyllä minä ainakin kontrolloin rahankäyttöä. Poika kysyy että saako rahaa ja voiko käydä ostamassa jätskin koulun jälkeen, ja sitten hän menee ja ostaa jätskin. Kerran on kysynyt energiajuoman perään. Sanoin ettei ne ole lapsille ja selitin niiden vaikutukset pojalleni ja poikani ymmärsi sen. Possussaan hänellä on muutama satanen säästöjä (kuukausirahat), hän ei kajoa niihin, kun ollaan yhdessä sovittu että tuhlaa ne sitten kesälomareissulla. Se mitä ostaa on hänen harkintansa varassa, mutta ikärajoituksia noudattaen.

        Sulla on nyt jotenkin kovin naiivi suhtautuminen tähän asiaan.

        Kaikilla kun ei ole ylimääräistä rahaa käyttää niihin langattomiin vehkeisiin, ja muutenkin tuo kaapeli on paljon toimintavarmempi.


      • Pitkät piuhat?
        vai_etta_tekosyy kirjoitti:

        Kaikilla kun ei ole ylimääräistä rahaa käyttää niihin langattomiin vehkeisiin, ja muutenkin tuo kaapeli on paljon toimintavarmempi.

        Puhelinpistokkeisiin saa jatkojohtoja.


      • 17+6
        Pitkät piuhat? kirjoitti:

        Puhelinpistokkeisiin saa jatkojohtoja.

        Maksaa liikaa. Jos nyt menee ostamaan semmoisen piuhan, ei riitä rahat saunakaljoihin.


    • äitiäitiäiti

      Meillä sama ongelma 13-vuotiaan kanssa. Olen laittanut tuon huoneesta häätämisen murkkuiän syyksi.
      Meilläkin kieltämättä poika paljon koneella, mutta kun ne hänen kaverinsakkin ovat. Eivät näytä enää tuossa iässä leikkivän mitään eivätkä vietä hirveesti vapaa-aikaakaan muuta ku netin kautta.

      Nuo energiajuomat on kieltänyt kokonaan ja selittänyt tarkasti tuon juoman vaarat.

    • Vanhemmuus hukassa?

      omaa rauhaa saa toki vaatia murkkuikäinen ja pienikin lapsi, mutta se MILLÄ TAVALLA sitä omaa rauhaa pyydetään,on eri asia..Lapsille PITÄÄ selittää miten toisille ihmisille puhutaan! Ja tätä käytöstä pitää vaalia myös itse..Tyäni kautta olen huomannut miten vanhempien käytös heijastuu lapsen käytökseen..jos vanhemmilla on tapana tiuskia toisilleen tai lapselle, niin lapsi omaksuu sen normaaliksi tavaksi kommunikoida ja sitö on TODELLA vaikeata saada kitkettyä pois!
      Jos minun lapset minulle uhmapäissään jtn tiuskivat ja puhuvat epäkunnioittavasti, otan lapsen kanssani heti juttelemaan..selitän ettei noin puhuta kellekkään, siitä tulee paha mieli ja sanon myös sen että vanhempia pitää kunnoittaa, se kuuluu mielestäni jo ihan perus käytöstapoihin..
      Myös se netissä roikkuminen tulee esimerkin kautta..jos vanhempi roikkuu koneella päivät, vaikka olisi kuinka työasioita niin tottakai sitä tekee lapsikin..keksikää perheellenne joku kiva harrastus mitä teette esimerkiksi kerran viikossa..joo, 13-vuotias ei välttämättä siitä enää innostu mutta yrittää saa kuitenkin!sen ei arvitse olla mitään muuta kuin vaikka puolen tunnin tai tunnin kävelylenkki, ilman konetta, ilman kännykän pirinää...
      Tuon ikäiset lapset eivät ehkä enää leiki keskenään ulkona, ainakaan ilman aikuisen ohjausta... mutta ulkona ja kaverilla voi silti olla...ja kun kaveri on paikan päällä niin konetta ei avata..meillä ei avata lasten aikana konetta päivittäin ja lapsetkaan eivät saa koneella käydä joka päivä...muutaman kerran viikossa...
      Pelatkaa lautapelejä... jos lapsi vänkää ettei tule mukaan niin pakotat..et kysy tuletko, vaan pistät lapsen tulemaan...tykkää varmasti kun aikuinen viettää aikaa ja on aidosti läsnä.. vaikka väittäääkin muuta :)
      Jos asiat on hankalia ja vanhempana koet olevasi voimaton niin kehotan katsomaan oman kuntasi nettisivuilta, mistä apua voit hakea. Perheneuvolasta voi hakea, mutta ikäraja vaihtelee, pääsääntöisesti auttaa kai alle 12-vuotiaiden perheitä mutat tuskin he käännyttävät poiskaan ja ainain osaavat varmasti ohjata oikeaan paikkaan.. voit myös soittaa koulukuraattorille tai opolle tai opettajalle...
      Ihmettelen oikeasti nykyajan vanhempia (vaikka lukeudun niihin kai itsekkin) kun ei osata olla lasten kanssa eikä pistää lapselle tiukkia rajoja...miten muuten niitä lapsia kasvatetaan jos ei rajoilla ja rakkaudella?

      • nähty on............

        Joopa joo..Meet valittamaan viranomaisille perheasiaa ja kohta onkin lapset huostaanotettu !!!


    • jepjep

      Tuosta velkojen maksamisesta vaan... ''Joni maksa velat'' on vain suosittu internetissä levinnyt lau ja sitä ei kannata ottaa tosissaan. Tuskin teidän Jonilla mitään oikeita velkoja on.

      Ylilauta taas on suosittu suomalainen sivusto johon aloitetaan erilaisia kuvaketjuja ja eri ihmiset liittävät kuvia tai juttuja ketjuun. Ylilauta ei ole vaarallinen sivusto, mutta sieltäkin löytyy K-18 materiaalia

    • Esenrgidri5/5

      ES ENER GI DRI. Hyvä trollaus muuten.

      • ebinjuttuviljami

        5/5


    • jone86_._

      Se on vain käynyt tarkistamasta ylilaudasta että saako siwasta es.

    • röllii19vv

      :DD siis selvenneteenpä teille vanhemmille että aloitusviesti on täyttä trollausta.
      Viljami, ES, ylilauta yms liittyvät tähän ES-jonne ilmiöön. Laittakeepa vaikka youtubeen "viljami es".
      Ja kas kas huomasitte että teidät on juuri trollattu.

      • -

        Arvaan, että laudalla naureskellaan tämän ketjun kehittymistä seuratessa. Sillä tuskin tulee pysähtämään tähän.


    • kevinukfy

      ota sille brazzers tili ni johan rauhottuu

    • huvi77unu7

      "näin löydät kaikki internetin kukkahattutädit"

    • ghadsd

      JUST JOO MITÄ JÄRKEÄ ON OSTAA JOKU BRAZZERS TILI KU ON NIIITÄ MUITAKIN PAIKKOJA MISSÄ LAPSET KÄYVÄT TUTKIMASSA K18 MATERIAALIA

    • HERMANNNIKORIANTERI
    • jonne es spudrö

      Voi vittu ku on hauskaa

    • Turhaa hössötystä

      Voivoi.. Naurattaa lukea näitä kommentteja kun luulette olevanne jotenkin hyviäkin vanhempia.. Olisin ymmärtänyt tuon asenteen about 10 vuotta sitten? Nyt en? Koko tulevaisuus taitaa olla tietokoneissa ja halusi tai ei niin lasten on nykysi jo paljon nuorempana PAKKO tuktia tietokoneita että pärjää myöhemmin elämässään.

      Minulle itelle annettiin 13-vuotiaana oma kone omaan huoneeseen ja kaaaaikki mahdolliset pornosivut on silloin läpi käyty ja muut mahdolliset sivustot ja eipä ole haittaa niistä tullut itelle. Mitä sitten jos kersojanne kiinnostaa seksi se on ihan normaalia? Se on ihan ok että siitä silti puhutaan että se ei ole oikeaa rakkautta jne. se on totta mutta kai se nyt saatana on normaalia että teidän poikanne haluavat pillun nähdä? Maailma kehittyy hyväksykää se tai älkää mutta yhä nuorempi sukupuoli alkaa yhä nuorempana kiinnostua seksistä.

      Muistakaa myös että lapsilukoista ole paljon apua esimerkiksi tietokoneella voi tehdä monia kehittäviä asioita kuten koodailla yms mikä minua sinänsä harmittaa etten vaan tehny sitä enemmän mitä tein vaikka se oli mielenkiintoista nimittäin jos nuo asiat nuorena oppii niin voin taata TODELLA hyvä palkkaiset työt ja moni lapsilukko estää tarpeellisille sivuille pääsyn josta ohjeita saisi. Jos te nyt niin vitun ylihuolehtivia olette että kuolette jos lapsenne näkee kun mies lykkii akkaa niin soittakaa sinne saatanan palvelimentarjoajalle että sulkee aikuisviihdesivustot silloin mitään muita sivuja ei suljeta.

      • siisti suusi

        Ja näin näemme käytännössä millaisia lapsista tulee kun ei ole rajoja ja kuria..voi voi.


    • hienot nimet hermann

      Pojastasi voi tulla presidentti

    • Fobbanbilebaku

      Voi Jeesus sentää...

      Eikö nyt noi Viljami&Joni-viittaukset kerro viimeistään, että kyseessä on puhtaasti läpällä pistetty trolli. Nyt noi alottajat jossain datis-luolassaan naureskelee ku jotku kukkahattu-tädit täällä yrittää pistää jotain asiallisia kasvatusvinkkejä...

      Jos tää Viljami/Joni/ES juttu ei jollekkin nyt aukene niin suosittelen sivistämään itseään vaikkapa tällä videolla: http://www.youtube.com/watch?v=xRDqYFpaTd4

      Pojille suosittelen, että lähdette äkkiä Korianderin kanssa hakemaan lisää ES siwast ettei Fobba saa kiinni yöllä bäristessä!

    • Smegm Aläjä

      Eikös voisi heittää muitakin nimiä näille tarinoiden sankareille, vaihtelun vuoksi. Vaikka tämmöisiä:

      Gunvår Heppström
      Molo Eerikäinen
      Liisi Taivahinen

    • miteti

      gimme break kyllähä pojallany kone pitää olla laitat nyt vaan siihe lapsilukon niin elämä paranee!!!

    • ztring12

      Kiitos iltani piristämisestä :DDD

    • julia-aurora

      no 13-vuotiaalle on jo ihan normaalia että häntä kiinostaa katsoa pornoa, koska on varmasti seksuaalisia halujakin ja se pornon katsominen siinä samalla kun itsetyydyttää niin niinku auttaa. kiinostaa myös varmaan nähdä että mihin reikään se pippeli laitetaan ja miten se seksi niinku kokonaisuudessaan tapahtuu jne. eli ei tuosta kannata pulttia vetää! fiksu jos poikas on niin se myös tajuaa että porno ei oo sitä oikeeta elämää, et ne asiat oikeessa elämässä ei kuitenkaan mee noin.. eli jos tiedostaa tämän faktan - vois ainakin oma poikani katsoo huolletta aikuisviihdettä 13-vuotiaana. tiedän että tulen saamaan tästä mukinoita, mutta kyllä mä itsekin tyydytin itteäni tuossa iässä katsomalla samaan aikaan pornoa... niin

      sitten mikä on se ylilauta.fi sivusto, niin se on vähän niinku enemmän semmonen poikien demi, eli kun tytöt pyörii tälläsillä sivustoilla nimeltä demi, cosmopolitan ym. nii pojille on samanlainen sivusto tämä ylilauta. siellä on kaikkia nuorison höpöhöpö juttuja vaan..... semmosta typerää jonneilua, jota ei toinna ottaa vakavasti (Y)

      ja mitä energiajuomiin tulee niin ne on terveydelle tosi haitallisia! tai näin olen kuullut. joten nuo kaksi ensimmäistä sallisin, mutta näiden käytön lapselta ehdottomasti kieltäsin!! mä oon ite maistanu joskus energiajuomaa ja empä tykänny, semmosta ällöttävää sokerimössöä se vaan oli... hyi

    • Hoki.

      Moi kaikki huolestuneet äidit. Vaikka voikin olla iljettävää saada selville että "lapsi" katsoo pornoa, niin asia ei kuitenkaan ole niin vakava. Itse aloitin pornon katsomisen 13-vuotiaana saadakaseni virikitettä runkkaamiseen. Tuskin kukaan huvikseen pornoa katsoo vaan runkatessaan. 13-vuotias tietää tasan tarkkaan pornon ja seksin eron, se selitetään koulussa hyvissä ajoin.

      Tottakai on vastenmielisiäkin pornovideoita, mutta suurin osa on ihan perustavaraa . Ja edelleen, käytännössä kaikki porno katsotaan vain runkkaamisen yhteydessä eikä mikään HC tupla-anaalipenetraatio kiihota ketään.

      Minä voin käsi sydämellä sanoa että pornolla ei ole ollut mitää negatiivista vaikutusta elämääni. Päinvastoin, ensimmäisellä seksikerralla kestinkin ihan normaalin ajan, josta kiitos menee pornon piikkiin. Tutkitusti erittäin kiihottavan pornon säännöllinen katselu (ja runkkaus samalla) pidentää kestävyyttä, tosin äärimmilleen mennessä voi johtaa impotenssiin. Siihenkin lyhyt tauko auttaa.

      Sen sijaan pojan muu käytös huolestuttaa. ES sisältää todella paljon nopeita hiilihydraatteja ja aika äkkiä poikasi on samanlainen pullaposki kuin suurin osa tuon ikäisistä. Lisäksi ES vie ruokahalun, joten kunnon ruoan ja sitä kautta proteiinin saanti vähenee. ES-tölkissä on 0 grammaa proteiinia.

    • Nojah.

      Nojah.

    • Hajoan

      Menitte sitten kaikki RÖLLIIN!
      voi tsiisus teitä.

    • reklam

      Helppo. Viljami-nimestä tietää, että on rölli.

      • uushomo

        Jep viljamista sen tunnistaa


    • Asiantuntija trollia

      Tämä avaus on absoluuttinen TROLLI!

    • fobba69 banger

      vitun kukkahattu tädit pornossa ei ole mitään pahaa. jos estät pojan tietokoneen käytön kyllähän pornoa voi katsoa kaverilla tai lehdistä. joten herätkää.
      ps. käytännössä kaikki tuon ikäiset runkkaavat

    • 4ever young

      No huhhuh, 13- vuotiaalle jo oma kone! No okei minullakin on kone ollut jo monta vuotta mutta en voi käyttää sitä kun se on niin pieni. Olen 16- vuotias ja koska lukiotehtäviä pitää tehdä paljon koneella niin vanhemmat lupasivat minulle koneen joululahjaksi :). Aseta pojalle aikaraja: max 30 min/pvä ja laita kone vaikka olohuoneeseen. Ja syötä pojallesi PALJON kasviksia, sillä niistä saa vitamiineja sekä energiaa päivään ;)!

    • haimis

      Mitä vittua? Ei täällä kukaan tajua mitään rölläystä kun "VILJAMIN ÄITI" "JONI-VELI" "YLILAUTA"...

      Ei jumalauta, ja tekstistäkin huomaa jo että joku 10v esat hampais tirskuen sitä kirjoittelee.

    • kissanpentukakka

      Toivon niin et tää on joku vitun huono provo

    • Uushomo

      /b/ on kyllä maailman paras paikka, olin siellä kerran 15 tuntia putkeen, ja menin nukkumaan 5 tunniksi ja takasin ylilaudalle.

    • viljamin_äitin_poeka

      haista äiti vittu

    • Anonyymi

      Jos multa kysytään niin antaa kattoa aikuisviihdettä kun on ton ikäinen ja kehossa tapahtuu mutta veloista en tiiä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tappo Kajaanissa

      Ketkä ulkomaanvahvistukset tässä kyseessä? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010752697.html
      Kajaani
      60
      2654
    2. Kuka mielessäsi pyörii?

      Ja miksi? Onko teillä vielä mahdollisuutta?
      Ikävä
      175
      2556
    3. Nyt kaikki joukolla....

      ...tukkeen Folkkeja, nyt siihen on hyvä tilaisuus. Jos jokkainen kynnelle kykenevä nakkaa kassaan muutaman euron ja rikk
      Haapavesi
      28
      2072
    4. Miten paljon

      Haluat häntä????
      Ikävä
      89
      1868
    5. KUNNIA MENI - MAINE KASVOI tuomio tuli, ravakat sakot ja korvauksia!

      Nyt se sitten paukahti. Kajaanin johtava poliitikko Pasi Kilpeläinen ps. sai Kainuun Käräjäoikeuden tuomion! Sakkoa tu
      Kajaani
      139
      1601
    6. Oletko jo unohtanut minut mies?

      Oliko se oikeasti kiva juttu se hymiöpallo, se oli osoitus siitä että minä oikeasti pidän sinusta todella paljon. Tekisi
      Tunteet
      22
      1557
    7. Putinistipersut vauhdissa, oppikirjoja pitäisi sensuroida

      Putinistipersut halunnevat seuraavaksi muuttaa historiankirjoitustakin kuten heidän isäntänsä Bunkkeripappa. Eli Suomen
      Maailman menoa
      266
      1532
    8. Laskutehtävä

      Laske kaivattusi ja itsesi iät yhteen. Tulosta ei oo pakko kertoo.
      Ikävä
      98
      1425
    9. Kela häätää tuhansia muuttamaan halvempaan asuntoon

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20115291 Kulut voivat nousta tuhansiin euroihin per häädetty. Tuosta on vaikea enää
      Maailman menoa
      303
      1302
    10. Kuvittele että olen hän

      Mitä kaipaat eniten?
      Ikävä
      74
      1213
    Aihe