En tiedä olenko mustasukkainen mieheni pojasta vai mikä tämä tyhjyyden tunne sitten on?
Elämme uusperhe-elämää. Miehelläni on yksi lapsi entisestä liitostaan ja minulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta. Lapsemme on 2 ja 3. Ja mielestäni elämme onnellisina. Eikä minulla ole mitään mieheni lasta vastaan. Piän häntä kuin omanani.
Mutta aina tulee sellainen tunne ettei mieheni ympärillä pyöri mikään muu kuin oma lapsi. No onhan se ymmärrettävää kun poika on yhden viikon meillä kolmen viikon välein, ett miehelläni on ollut ikävä.
Mutta itselleni tulee tyhjä olo siitä. Emme muutenkaan nää mieheni kanssa, kumpikin meistä käy töissä. Itse teen kaheksan tuntista päivää plus siihen 2 tuntia työmatkaa, hoidan lapseni jopa pääsen hoitamaan miehen lasta jos mies sattuukin joutumaan menee töihin, kotityöt, kaupassa käymiset ja mies saattaa tehdä 12-16 tuntisia päiviä. Näemme ehkä just silloin kun käymme nukkumaan. Ja viikonloppuisin mieheni viettää aikaa kavereittensa kanssa moottorikelkoilla tai mönkijöillä ajellessa.
Ja silloin kun mieheni poika on meillä, niin silloin mies voi pitää vapaata ja lomaa että voi viettää sen ajan poikansa kanssa. Sitten kun minä ja oma lapseni tullaan kotiin, niin jäämme edelleenkin vähäiselle huomiolle. En tiedä olenko tyhmä kun ajattelen ett miehellä on vaikka kuinka paljon aikaa päivässä lapselleen, niin illasta voisi edes vähän huomioida minua ja lastani, lapseni sentäs pitää miestäni isänään ja mieheni lastani omanaan, eikä paeta oman lapsensa kanssa toisaalle.
Voisiko joku kertoo olenko tyhmä kun ajattelen tolleen vai onko se ihan aiheellista? Saisinko neuvojakin miten voisin ottaa hienovaraisesti asian käsittelyyn, etten itse suuttuisi?
Elämme uusperhe-elämää. Miehelläni on yksi lapsi entisestä liitostaan ja minulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta. Lapsemme on 2 ja 3. Ja mielestäni elämme onnellisina. Eikä minulla ole mitään mieheni lasta vastaan. Piän häntä kuin omanani.
Mutta aina tulee sellainen tunne ettei mieheni ympärillä pyöri mikään muu kuin oma lapsi. No onhan se ymmärrettävää kun poika on yhden viikon meillä kolmen viikon välein, ett miehelläni on ollut ikävä.
Mutta itselleni tulee tyhjä olo siitä. Emme muutenkaan nää mieheni kanssa, kumpikin meistä käy töissä. Itse teen kaheksan tuntista päivää plus siihen 2 tuntia työmatkaa, hoidan lapseni jopa pääsen hoitamaan miehen lasta jos mies sattuukin joutumaan menee töihin, kotityöt, kaupassa käymiset ja mies saattaa tehdä 12-16 tuntisia päiviä. Näemme ehkä just silloin kun käymme nukkumaan. Ja viikonloppuisin mieheni viettää aikaa kavereittensa kanssa moottorikelkoilla tai mönkijöillä ajellessa.
Ja silloin kun mieheni poika on meillä, niin silloin mies voi pitää vapaata ja lomaa että voi viettää sen ajan poikansa kanssa. Sitten kun minä ja oma lapseni tullaan kotiin, niin jäämme edelleenkin vähäiselle huomiolle. En tiedä olenko tyhmä kun ajattelen ett miehellä on vaikka kuinka paljon aikaa päivässä lapselleen, niin illasta voisi edes vähän huomioida minua ja lastani, lapseni sentäs pitää miestäni isänään ja mieheni lastani omanaan, eikä paeta oman lapsensa kanssa toisaalle.
Voisiko joku kertoo olenko tyhmä kun ajattelen tolleen vai onko se ihan aiheellista? Saisinko neuvojakin miten voisin ottaa hienovaraisesti asian käsittelyyn, etten itse suuttuisi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tossa ole mitään käsiteltävää, tai on mutta voin käsitellä asiaa vain yksinomaan itsesi kanssa. Kysehän on siitä, että olet mustasukkainen miehestäsi miehesi lapselle.
Jos nyt oikein mietit asiaa, niin eikö olekkin naivia moinen !
Olet siinä oikeassa että miehesi rakastaa niin kun kunnon isä tekee, todennäköisesti isä rakastaa lastaan eniten maailmassa, mutta ei se ole sulta pois. Lasta rakastetaan eritavalla kuin rakastettua, eikä se että jotain rakastaa paljon vähennä automaattisesti rakkauden määrää toisen "laarista".
Nyt sun kannattaisi ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja potkaista moiset tunteet timbuktuun, sillä tiedäthän että jos miehesi joutuisi joskus valitsemaan lapsesi ja sinun väliltä, kumman hän valitsisi.
Älä ymmärrä minua väärin, tunteesi ovat jotakuinkin suhteen alussa ymmärrettävää, mutta hyväkksyttäviä ne eivät ole.
Veri on vettä sakeampaa, ja oma lapsi ohittaa tärkeysjärjestyksessä niin uuden puolison kuin tämän lapsenkin.
Tämä pitäisi ottaa huomioon uusperheitä perustettaessa, niin säästyisi paljon mielipahaa ja harmia.
Miten sinun lapsesi isä muuten suhtautuu siihen, että lapsenne pitää nykyistä miestään isänään?
Ja käsi sydämellä, eikö sinunkin oma lapsesi ole sinulle tärkeämpi kuin nykyinen miehesi tai hänen poikansa? Ellei, niin ihmetellä täytyy.
Lapseni oma isä ei ole ollut hänen elämässään koskaan, kun on kuollut lapseni ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Joten omalla lapsellani ei ole minkään näköisiä sidoksia oikean isänsä puoleen.
Totta kai oma lapseni on minulle tärkeä. Ja niin on mieheni lapsikin. Ja aina kun mieheni lapsi on meillä huomioin molempia lapsia tosi paljon.
Eniten tässä ihmetyttää se että silloin kun mieheni lapsi ei ole meillä niin mies voi viettää kokonaisen päivän töissä. Mies saattaa lähteä töihin aamulla kuuden aikaa ja palata kotia illalla yhdeksän aikoihin. Ja viikonloput viettää omien kavereittensa kanssa. Eli jäämme lapseni kanssa vähäiselle huomiolle muutenkin ilman miehen lasta. Olen yrittänyt monet kerrat pyytää miestä, että silloin kun minulla on lomaa, niin mieskin pitäis jokusen vapaa päivän, jotta voisimme viettää perhe elämää yhdessä. Mutta ei. Kyllä silloin voi viettää lomaa kun oma lapsi on paikalla.
Kuulosta aika tyhmältä, mutta koen kyllä asian aiheelliseksi. Jos elämme yhdessä, yhteisessä taloudessa, niin kai huomiotaan pitää jakaa vähän jokaiselle? Vai kuinka? Itse ainakin teen niin. Huomioin miestäni sillä, että siivoa, pyykkään, hoidan lapsia, käyn kaupassa, teen ruuan, kyselen mitä hänelle kuuluu, yritän muutenkin viettää aikaani hänen kanssaan, ne muutamat tunnit mitä päivässä liikenee häneltä.
Ja minusta kun on niin mukavaa selittää omalle lapselleni kun hän kysyy miksi isi ei ota häntä mukaan jonnekkin. "Isi ei nyt halua vaan halua huomioida meitä ja ottaa meitä mukaan, kun hänen poikansa on meillä."
Eikö me voitais viettää se aika yhdessä, yhtenä perheenä tehden jotain kivaa, kun kumpikaan ei ole töissä? Miehelläni kun on poikansa kanssa yhtenä arkipäivänä se 11 tuntia aikaa lapselleen. Ja viitenä päivänä viikossa kun olen töissä, niin se tekee pojalle 55 tuntia isä lapsi aikaa, ilman että minä tai minun lapseni on siinä mukana.
Olet tehnyt virheen, kun leimaat vieraan miehen "isiksi " lapsellesi :(. Ei tuo mies ole sen isi eikä selvästi haluakaan olla. Sinä vastaat yksin lapsesta, jonka olet synnyttänyt. Mies haluaa viettää perhe-elämää vain silloin, kun hänen oma lapsensa on paikalla. Se on ymmärrettävää, etkä voi vaatia häneltä yhtään enempää. Muista, että miehesi ei ehkä pidä lapsestasi yhtään enempää kuin naapurin lapsesta.
Miten muka vieraan miehen? Olemme tunteneet lähes koko ikämme ja olleet yhessä melkein kaksi vuotta.
Miten selität sen ett silloin ku mieheni on paikalla kuulen kuinka hän puhuu lapselleni: "Mitä isin kulta?" "Anna isi auttaa."?
Ja minä en ole tehnyt sitä aloitetta että lapseni kutsuu miestäni isäkseen, vaan mies itse. Ja mieheni on itse sanonut kans sen ett lapseni on kuin omansa. Hän saattaa tulla kotona käymään illasta ja ottaa lapseni mukaan töihin hetkeksi ajelee pyöräkuormaajia ja kaivinkoneita.
Että uskon että olet väärässä.
Olet yksin tuossa suhteessa, eikö totta. Talousdenhoito kyllä kelpaa.. en ymmärrä missä välissä ehditte parisuhdettanne (-kaan) "hoitaaan", eikö se ole yhdessäolonne ainoa peruste, kun yhteisiä lapsiakaan ei ole?
Minä lähtisin tuosta suhteesta, "miehesi" on vain ottavana osapuolena, elätte hänen ja lapsensa tarpeiden mukaan. Sinulla ja lapsellasi ei ole arvoa suhteessanne, miten olet hyväksynyt tämän?????
Ehkä olen vain niin tyhmä että olen vain tyytynyt olemaan.
Hoidamme parisuhteen kyllä. Mutta se aika on rajoittunutta. Kun tosiaankin miehellä on niin vaihtuva tuo työ aika, normaalisti 12 tuntia mutta joskus se saattaa venyä 16 tuntiin.
Ymmärrän tunteesi. Meillä myös miehellä 10 v lapsi ja yksi yhteinen. Aina kun mahdollista, lapsi viettää meillä lomat ja pitkiä viikonloppuja jne. ja mieheni pitää aina silloin töistä vapaata, vaikka meillä on taloudellisesti tiukkaa ja nuo vapaat syövät sitten meiltä mahdollisuuden kunnon yhteisiin kesälomiin jne. Ja vapainaan käyvät sitten yhdessä kaksin tekemässä juttuja ja minun arkeani se ei helpota, työt ja pyykki vaan lisääntyy. Ärsyttäähän se. Kaiken lisäksi mitään hoitoapuakaan ei lapsesta ole, toisin kuin omien kanssa ainakin ystäväperheissä on (isosisko tai veli mielellään joskus katsoo edes 5 min ajan pienempää sisarusta sisällä leikkiessä tms.)
Eihän se ole sellaista perhe-elämää kuin ydinperheessä olisi, yksi lapsi saa enemmän jakamatonta huomiota ja erityiskohtelua. En sitten tiedä onko tälle mitään tehtävissä, itse olen ottanut sen linjan että yritän käyttäytyä aina siten kuin miehen lapsi olisi aina muutoinkin perheessämme ja toimin sen mukaan, esim. pyydän että mies kävisi kaupassa, lapsi saa lähteä mukaan jos tahtoo, välillä että laittaisi ruuan (lapsi saa tehdä mitä lystää sillä aikaa), tai lumityöt jne. mitä ikinä nyt kotona voi tehdä yhteisen arjen auttamiseen - eipähän v-tuta niin paljon kun ei joudu sentään orjana tekemään kaikkia kotihommia kun toisilla on "lomaa".
tiedän kyllä millaista on elää ydin perheessä. itese olen elänyt ydin perheessä, kylläkin sellaisessa jossa on 6 lasta. mieheni taas sellaisessa jossa hänen venhempansa on eroneet ja hänellä on sisarpuolia.
eli meillä on vissiin erilainen käsitys siitä millaista perhe-elämä on....