Adoptiovanhempi pystyy huijaamaan viranomaisia, niin että saa lapsen. Voiko sijaisvanhempi olla narsisti?
Aihetta olisi mielenkiintoista tutkia laajemmin, koska adoptioot, huostaanotot ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuksia on ajettu viime vuosina voimakkaasti.
Luin nimimerkillä Miran kirjoituksen, joka sai pohtimaan tätä asiaa.
Lue kolmesivuinen kirjoitus, jossa "Mira" kirjoittaa omista henkilökohtaisista kokemuksistaan.
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/@Bin/188339/Narsistinen adoptiovanhempi.pdf
------------
Aihetta olisi mielenkiintoista tutkia laajemmin, koska adoptioot, huostaanotot ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuksia on ajettu viime vuosina voimakkaasti.
Luin nimimerkillä Miran kirjoituksen, joka sai pohtimaan tätä asiaa.
Lue kolmesivuinen kirjoitus, jossa "Mira" kirjoittaa omista henkilökohtaisista kokemuksistaan.
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/@Bin/188339/Narsistinen adoptiovanhempi.pdf
------------
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lainaus aloituksesta sivulta 1.
Adoptiossa lapsi pääsee yleensä sekä psyykkisesti että fyysisesti parempiin olosuhteisiin kuin missähän on ollut ennen adoptiota. Vanhemmat puolestaan saavat avun lapsettomuuteensa tai haluunsamuusta syystä auttaa ja luoda läheiset välit alun perin heille vieraaseen lapseensa.
Yhdessä heyleensä muodostavat perheen, jossa kukin voi saada itselleen läheisyyttä ja lämpöä. Tällöin vanhemmat pystyvät tukemaan lasta hänen kasvussaan ja kehityksessään, vaikka biologista yhteyttäei olekaan.
Aina näin ei kuitenkaan ole.
Adoptiovanhemmilla tai toisella heistä voi olla narsistinen persoonallisuushäiriö tai normaalia voimakkaampia narsistisia piirteitä. Tällainen adoptiovanhempi pystyy huijaamaan ja manipuloimaan viranomaisia niin, että läpäisee adoptioseulan peittämällä todelliset ominaisuutensaja esittämällä mallivanhempia. Adoptiovanhemmat ovat yleensä hyvässä taloudellisessa asemassa
tai ainakin he saavat olosuhteensa näyttämään taloudellisesti turvatulta. Materiaalinen hyvinvointi saa helposti kokonaisuuden näyttämään paremmalta kuin mitä se onkaan todellisuudessa. Kuten tiedetään, raha ei aina tuo onnea. Narsistisella vanhemmalla on usein sellainen henkilöhistoria, jokaei siedä päivänvaloa. Taustalla on yleensä selvittämättömiä ongelmia, jotka on vain jätetty taakse ajattelemalla, että muuttamalla tai vaihtamalla olosuhteita, ihminen voisi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Sellainen ei yleensä ole mahdollista.Joskus narsistin keino koettaa kääntää elämänsä lehteä on adoptoida lapsi joko kotimaasta taiulkomailta.
Lapsen lähtöolosuhteilla tai lähtömaalla ei ole olennaista merkitystä.
Minut adoptoitiin ulkomailta ja samasta maasta kuin adoptiosisareni.
Minun tapauksessani narsistinen ongelma oli ja on adoptioäidilläni. Hän sai kyllä jossain määrin tukea toimintaansa adoptioisältäni, joka oli omassa parisuhteessaan alisteisessa asemassa ja itsekin varmaan jollakin tavoin uhri.
Havaintojeni mukaan narsisti on yleensä adoptioäiti, harvemmin adoptioisä. Kuten biologisissakin vanhempi-lapsi –suhteissa, adoptiossakin käy usein niin, että persoonallisuushäiriöinen vanhempi ottaa yhden lapsistaan lellikikseen ja yhden inhokikseen. Minusta tuli inhokki ja lähes samanikäisestä siskostani lellikki.
Äitini kiinnitti kaiken myönteisen huomion siskooni. Äitini piti minua järjestelmällisesti siskoani huonompana, hän vertaili meitä ja näki minussa aina huonoja ja sisaressani hyviä puolia, vaikka todellisuus olisikin ollut toinen. Jostakin syystä hän ei vain kyennyt näkemään minussa mitään hyvää eikä siskossani mitään pahaa.
----------------
Lainaus Narsismista sivulta 2.
En koskaan ole tullut varmuudella tietämään, mistä adoptioäitini suhtautuminen ja käyttäytyminenjohtui ja johtuu yhä. Todennäköistä on, että en vanhempieni ensimmäisenä lapsena vastannut luonteeltani enkä ehkä ulkonäöltänikään sitä toivekuvaa, jonka hän oli ennakolta mielikuvissaan rakentanut. Joka tapauksessa äitini pettyi minuun eikä pystynyt hyväksymään minua omana itsenäni vaan pyrki jatkuvasti muuttamaan minua mieli- ja toivekuviensa mukaiseksi. Se ei tietenkään ollutmahdollista. Ilmeisesti sisareni vastasi enemmän äitini toivekuvaa tai sitten hän vain sai lellikinasemansa, koska minusta oli jo tullut inhokki.
Adoptioäitini ei antanut minun itkeä hätääni, mutta hän ei myöskään sallinut minun nauraa iloani.
Nauruni kuulosti äidistäni rumalta ja muiden ihmisten silmissä muka kummalliselta ja oudolta.
Adoptioäitini moitti ja arvosteli minua lähes kaikista tekemisistäni ja sanomisistani.
Suurimman osan tästä toiminnasta hän salasi adoptioisältäni ja osin myös siskoltani.
Hän myös alisti minua monin tavoin. Eräs traumaksi asti kehittynyt oli pakottaa minut muutaman
vuoden ikäisenä pitämään kastematoja kädessäni, vaikka se inhotti minua. Kun äitini tajusi inhoni,hän koulutti minua pakottamalla panemaan matoja suuhuni. Hänellä oli monia muitakin vastaavanlaisia ”kasvatusmetodeja”. Jos joku sattui kehumaan minua, adoptioäitini tyrmäsi kehut tylysti toteamalla ykskantaan, etten ole hyvä missään ja etten hänen mielestään osannut edes
esimerkiksi kirjoittaa kunnolla. Hän pahoinpiteli minua sekä fyysisesti että psyykkisesti. Naapureille ja tuttaville hän mielellään mustamaalasi minua ja uumoili, etten tule pärjäämään elmässäni.
iskoani hän sen sijaan ylisti samoille tahoille todeten, että tämä kyllä menestyy elämässään ja saa osakseen rakkautta.
Kun reagoin huonoon kohteluun voimalla pahoin, äitini syyllisti minua ja piti minua kiittämättömänä, kun hän oli pelastanut minut vieraasta maasta jahuonoista olosuhteista.
Tätä asiaa hän onnistui menestyksellä markkinoimaan tuttaville ja sukulaisille, jotka tietysti uskoivat äitiäni.
Heille äitini tietenkin esiintyi hyvänä ja huolehtivana äitinä.
Minua ei juuri kukaan uskonut. Kun adoptiovanhempani erosivat, äitini piti minua siihenkin syyllisenä. Hän uhkaili minua ilmoittaen vievänsä minut takaisin synnyinmaahani, jollen käyttäydy hänen määräämällään tavalla. Tuntui siltä, että hän halusi tuhota minut ja pilata elämäni.
----------------
Lainaus sivulta 3.
Aikuiseksi ehdittyäni hän lähetti minulle ahdistavia tekstiviestejä mm. kieltäen minua osallistumasta tuleviin hautajaisiinsa. Äitini projisoi kuolemantoivonsa minuun väittäen ja ilmeisesti uskoenkin, että minä toivoin hänen kuolemaansa. Äitini sai minut uskomaan, että olin
huono ihminen ja kaikki vika oli minussa. Aloin vihata itseäni ja käyttäytyä itsetuhoisesti. Yritin joitakin kertoja myös itsemurhaa. En pystynyt ymmärtämään, miksi äitini vihasi minua.
Ollessani jo aikuinen tulin lopulta tietämään narsismista. Tutustuin ilmiöön perinpohjaisesti ja aloinymmärtää, miksi äitini kohteli minua sillä tavoin kuin kohteli.
Hiljalleen aloin uottaa ihmisiin ja itsetuntoni alkoi nousta pohjamudista. Vähitellen aloin myös vapautua fyysisistä kivuistani, joilla
olin aiemmin reagoinut henkiseen pahoinvointiini. Löysin lopulta myös oman minuuteni, jonka adoptioäitini oli onnistunut lähes tuhoamaan.
Tie on ollut pitkä ja hidas, mutta palkitseva. Menneisyyttä ei silti koskaan unohda, mutta vähitellen sen ahdistavuus laimenee.
--------------
Katsoin tänään Pirkka Pekka Peteliuksen ohjelma Kymenlaakson laulu.
Ohjelmassa oli juuri näitä samoja elementtejä ja elämän raadollisuutta, jossa nousi esiin itsekeskeisyys, narsismi, huijaus.
-----------
Kuka tahansa voi olla narsisti, senhän nyt sanoo järkikin. Naurettavaa sen sijaan on lähteä tekemään yleistyksiä, että kaikki adoptiovanhemmat tai sijaisvanhemmat ovat narsisteja.
Vielä naurettavampaa lähteä ilman vedenpitäviä todisteita syyttämään ketään yksittäistä henkilöä (oman lapsen sijaisvanhempaa, omaa biovanhempaa, omaa sijaisvanhempaa, adoptiovanhempaa, naapuria, setää, serkkua, tms.) narsistiksi.
Voin kertoa, että pahimmillaan johtaa herjaussyytteeseen.
Koska tämä tekti nyt sattuu täällä biovanhempien palstalla, osoitan sanani teille biovanhemmille:
Mikäli herjauksesta syytteeseen asetetaan sijaispehettä julkisesti herjannut (esimerkiksi internetissä) biovanhempi, sitä kautta yhä pidemmäksi venyy aika, jonka lapsi joutuu viettämään sijaisperheessään. Ei näytä hyvältä sossun ja ls:n silmissä, jos biovanhempi on syytteessä sijaisvanhempien herjauksesta. Ajatelkaa lastenne parasta, ennen kuin internetissä ketään ryhdytte herjaamaan netissä.
Nimettömänä voi toki kertoilla ihmisistä internetissä kaiken näköistä, mutta ikävästi tuo poliisi pääsee jäljille IP-osoitteen avulla, ja silloin on turha enää vedota toisen osapuolen narsismiin.
Ja kyllä, herjausta on mm. se, että nimeltä mainitsee (tai muuten tekee selväksi, kenestä on kyse, niin että henkilön tunnistaa) henkilön, ja kertoo tästä internetissä negatiivisia asioita, joita ei pysty poliisille vedenpitävästi todistamaan.
Ikävä kyllä sijaisvanhemmillakin on oikeutensa, vaikka sitä kuinka toisin toivoisi.
Ja tämän kommenttini kirjoitin varoituksen sanaksi kaikille niille biologisille vanhemmille (ja kaikille muillekin), jotka haluavat avata sanaisen arkkunsa, eivätkä tiedä, mitä internetissä saa sanoa ja mitä ei.
Omaa ja lapsensa tulevaisuutta kun ei kannata uhrata yhden nettikirjoituksen takia.
Löytyisivätkö narsismin juuret lapsuudesta?
Psykiatri Martti Paloheimo 1913-2002 käsitteli kirjassaan Kotivammaisuuden synty – auomalaisen lapsuuden haavat. vaikeita äiti tytär suhteita, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua “äitivammaisuus”.
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksista omasta äiti-tytär suhteesta.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit hän kirjoittaa:
Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta.
Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi. Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi kotivammaisuus käsite.
Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa.
Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:
Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. En ansaitse itselleni mitään hyvää. Minun ei ole lupa olla onnellinen. Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin. Ei kukaan voi minua rakastaa.
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko. Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se kuulostaakin: Mitähän äiti sanoo?
Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty.
----
Netissä löytyy keskusteluita lisää aiheesta haulla > lapsuuden haavat
Lastensuojelun leimaava maine ja pelko estävät sekä vanhempiaen että päiväkotien yhteistyötä.
Ekö tämä uutinen edellyttäisi tarkistaa lastensuojelun parissa työskentelvien psykiatrista tutkimusta?
Aiheesta lisää Helsingin Sanomat 18.1.2012.
Lue myös aihepiiriin liittyviä muita uutisia 15 kpl eri tiedoitusvälineissä.
http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntija Lastensuojelun maine haittaa yhteistyötä perheiden kanssa/a1305553644061
------
Helsingin Sanomien uutiseen liittyviä muita uutisia.
Osa on digiversioina, jotenka niiden lukeminen maksaa.
Tärkeitä on kuitenkin tietää, mitä lastensuojeusta uutisoidaan.
Näistä osa löytyy Hesarin edellistä linkistä.
Uutisia artikkelin aihepiiristä
HS.fi ja HS Digilehti
HS Digilehti 04.01.2012Lastensuojelun ohjeet puuttuvat yhä
HS.fi 04.01.2012Kuka ottaisi todellista vastuuta lastensuojelusta?
HS Digilehti 08.12.2011Lastensuojelussa on kesällä kiire
HS Digilehti 08.07.2011Lapsen toiveiden oltava ensisijaisia huostaanotossa
HS Digilehti 10.06.2011Ilta-Sanomat, Taloussanomat
TV:n superäidistä tehtiin lastensuojeluilmoitus
Ilta-Sanomat 09.03.2012HS: Lastensuojelun kulut kasvaneet rajusti
Ilta-Sanomat 13.12.2011Suomelle jättilasku ”nykyajan huutolaisuudesta”: 45 000e / lapsi
Ilta-Sanomat 30.11.2011Kunnat puuttuvat koulupinnaukseen eri tavoin
Ilta-Sanomat 23.10.2011Koululaisten bileviikonloppu poiki lastensuojeluilmoituksia
Ilta-Sanomat 15.08.2011Sanoma
Meidän Perhe 18.03.2012Yhä useampi lapsi otetaan huostaan
Meidän Perhe 18.03.2012.
Kotimaista adoptiotyötä laajennetaan avoimen adoption suuntaan
Meidän Perhe 18.03.2012Testi vanhemmuudesta
---------
Tutkimus: Köyhyys johtaa huostaanottoihin.
Tutkimustulokset kertovat palvelujärjestelmän tehottomuudesta.
Lue lisää Helsingin Sanomat 11.3.2011.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Köyhyys johtaa huostaanottoihin/a1305557565690
--------
Mistä apua uupuneille perheille?
Monissa perheissä apu lastenhoidossa ennaltaehkäisisi uupumista ja huostaanottoja.
Vuonna 2008 perheiden hoitoapuun käytettiin vai 1 prosentti lapsiperheiden palveluun, kun laitoshoitoon käytettiin 19 prosenttia.
Vaikuttaisi siltä, että rahat käytetään mieluimmin huostaanottoihin ja sijoituksiin.
Lue uutinen, sekä aihepiiriin liittyviä muita uutisia Meidän Perhe lehdessä
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvatus/1329/mista_apua_uupuneille_perheille?ref=lk_hs_po_3
---------------
Kyllä nämä muutamat biovanhemmat ovat tietoisia herjauksesta, ja käyneet kuulusteluissa nettiherjaamisen takia. Ongelma on, etteivät he edes halua lapsia luokseen, ei heitä häiritse että kotiutus venyy. Lapsen etu ei kiinnosta näitä biovahempia, vaan heidän omat narsistiset tarpeensa ovat etusijalla. Pitää päästä haukkumaan nimellä sijareita, viis omasta lapsesta.
Tohtori Kiminkinen.
Kuinka pitkään lapsia voidaan pompotella kodin ja sijoituspaikan välillä.
TV 1 A-Studio tänään maananataina 26.3.2011. klo 21.00.
Toivottavasti lääkäri saa aikaiseksi keskustelua, jolla on vaikutusta myös "lastensuojelijoihin".
Entä jos lastensuojelijat potevat Munchhausenin oireyhtymää,
Voiko se olla syynä Huolen vyöhykkeisiin ja Varhaiseen puuttumiseen?
Kysymyksessä onp syykkinen sairaus, josta kärsivät teeskentelevät sairauksia saadakseen huomiota ja hoitoa.
Taudista kärsivä saattaa sekä teeskennellä jonkun sairauden oireita, tai aiheuttaa itselleen vammoja, tai oireita.
Sairaalaan, tai lääkärihoitoon pääsy tuottaa potilaalle mielihyvää, mutta on ongelmallista hoitajille; saattaa kestää pitkäänkin, ennekuin todetaan potilaan olevan terve.
Myös välillisiä Munchhausenin oireyhtymiä Pro boxy tavataan.
Näissä tapauksissa holhoavassa asemassa oleva väittää holhokkinsa olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse.
Näin esimerkiksi äiti yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettuvan kärsivän vanhemman asemaan.
Lue lisää Wikipedian sivustolla otsakkeissa.
Historia.
Lue myös.
Katso myös Mytomania.
Linkki Wikipedian sivustolle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Münchhausenin_oireyhtymä
-------------------
Varoituksen sana on paikallaan itsellesi. Julkisesti uhkailet huostaanottojen jatkamisella mikäli joku jolla on lapsi sijoitettuna arvioi lastensuojelun toimijoita . Lastensuojelulaissa ei ole esittämäsi mukaista huostaanoton jatkamisen edellytystä. Huostaanotot maksaa yhteiskunta ja huostaanottojen keinotekoinen pidentäminen on rikos lasta kohtaan. Ihmisten usko yhteiskunnan tulevaisuuteen vaurioituu mikäli lastensuojelu toimii kuten kirjoituksessasi annat ymmärtää.