Astman paheneminen ja lääkitys

Köhköh :(

Hei, osaisiko kukaan auttaa: Minulla on diagnosoitu astma viisi vuotta sitten, lievä sellainen. Olen aina reagoinut ensisijaisesti yskimällä ja vasta toissijaisesti hengenahdistuksella. Avaavaa menee silloin tällöin, mutta hengenahdistus on todella harvoin pahempaa.

Astmani diagnosoitiin nimenomaan pitkäkestoisen ja kovan yskän perusteella tai siis sitä lähdettiin tutkimaan. Yöyskä oli pakottanut nukkumaan jo pitkään sohvalla ja päivälläkin alkoivat yskänpuuskat olla sietämättömiä (puhetyöläisenä vaikeaa). Kortisoni-inhalaatioiden myötä yskä pikkuhiljaa väheni ja jäi vähitellen pois. Ajoittain astman paheneminen näkyy juuri yskän palaamisena.

Nyt yskä on palannut, muutama kuukausi sitten, ja kiusallisena. Keväällä oli pahenemisjakso, jonka aikana hengenahdistustakin oli enemmän ja limaa paljon, mikä on minulle epätyypillistä. Yleensä yskäni on kuivaakin kuivempaa. Kun tämä paheneminen meni ohi, minulle jäi kuiva yskä, joka on nyt alkanut taas vaivata myös päivällä öiden lisäksi.

En tiedä astman hoidosta kovinkaan paljoa ja nimenomaan lääkehoito on kysymysmerkki. Beclometin nosto ei ole auttanut yskään. Singulairin sain kaksi viikkoa sitten -> ei mitään vaikutusta. Avaava EI auta yskään. Ainoa mikä auttaa edes muutamaksi tunniksi, on yskänlääkkeistä Codesan Comp tai Cocillana. Olen käynyt näitä ruikuttamassa moneen kertaan eri lääkäreiltä, että saisin yskän pidettyä kurissa. Olen luullut, että astmaa voi hoitaa pahenemisvaiheessa vain suun kautta kortisonilla. Nyt sain siis tuon Singulairin ja odotukset olivat korkealla, mutta ei mitään vastetta.

Onko siis olemassa jotain muuta lääkettä, johon siirtyä Beclometista tai sen lisäksi, kun avaava ei auta yskään??

Ja yskän muut aiheuttajat on suljettu pois ajat sitten. Keskimmäinen lapsistani reagoi itse asiassa ihan samalla tavalla. Astmasta tämä johtuu ja nyt on jostain syystä pahempi tilanne. Mikä neuvoksi?

Yskiminen on vaaratonta, mutta niin pirun kiusallista. Tuntuu, että elämänlaatu paranisi huomattavasti, jos vain voisi olla yskimättä.

7

733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • astmaatikkomyös

      Ensinäkin astmaatikot ei saisi käyttää yskänlääkkeitä. Yskäntabletit kuten erdopect on ok. Tämäkin voi olla syynä siihen että tilanteesi jatkuu.

      Pillerikortisonikuuria suositellaan jos puhallukset ovat huomattavasti alemmat. Mitä puhallat normaalisti ja mitä nyt? Siis onhan sulla pef-mittari ja ohjeet siihen?

      Astmalääkkeitä on monia.
      Lääkärin kanssa sun kannattaisi niistä keskustella.

    • kas, astmakas

      Onko sinulla mitään pitkäkestoista avaavaa käytössä? Minulla astma ei pysy hoitotasapainossa sitten mitenkään ilman pitkäkestoista avaavaa, joten käytän tällä hetkellä seretideä.

      Singulair ei ole kortisonivalmiste, enemmänkin allergisen astman hoitoon tarkoitettu lääke. Kaikille kyseisestä lääkkeestä ei ole apua, valitettavasti.

      Oletko varma, että sinulla on käytössä riittävän tehokas avaava lääkitys? Ja avaavaa kannattaa ottaa pahenemisvaiheissa esim vartti ennen kortisonien hengittämistä, jotta putket olisivat paremmin lääkkeelle auki.

      Kannattaa nyt vaan mennä uudelleen lääkärille, ja kertoa että astma estää normaalia elämääsi. Jos lääkäri ei suostu auttamaan, mene toiselle lääkärille. Meidän astmaatikkojen pitää olla sinnikkäitä, niin monet lääkärit vähättelevät tätä sairautta.

    • Ilmaiseksi:Sinde82

      Ei, mua ei lähde ahdistamaan.
      Mua ei kerta kaikkiaan lähde ahdistamaan.
      Kieltämättä liman irroittaminen olisi kivaa.
      Ei limalla irroittelu.

    • Miksi aina

      Pulloon puhallusta sitten vaan kehiin..
      tehokasta ja lima irtoaa!!! :)

      pep - pullopuhallusta..

      Olen vaikeasti astmaattinen ja nytten tosi paha flunssa päällä..
      keuhkot limaa täynnä.. rohisen , kuin mikäkin!
      Kaikki lääkkeet tuplattu ym.
      Lääkäriä kohta TAAS harkittava!

    • Miksi aina

      tuolta voi tilata pullon --------->


      http://www.heli.fi/puhalluspullo/

    • 16.

      Astmasi paheneminen voi johtua lukuisista erisyistä, joita varten tarvitaan tarkempia tutkimuksia.

      Histamiinialtus, keuhkojen tulehdusten mittauksia, sekä onko kuvattu posket magneettitutkimuksella?
      Ja mahalaukun liikahappoisuutta ei myöskään pidä poissulkea.

      Lääkkeitä on lukuisia, sinuna lähtisin ensin liikkeelle tutkimuksista ja niiden tutkimuksista , mikä sitä astmaa pahentaa?

    • 100µg

      Uuden tutkimuksen mukaan runsas D-vitamiini helpottaa astmaa. Se esimerkiksi parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta.
      http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=0546887

      Olen saanut erinomaisen hyvää palautetta D-vitamiinista astmaa potevien lasten vanhemmilta. Astman oireet lievenevät ja infektiot jäävät pois. Nyt uudet tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että D-vitamiinilisä on todella tarpeen sekä lapsi- että aikuispotilaille. Mitä enemmän veressä on D-vitamiinia, sitä lievemmät ovat oireet ja sitä paremmin lääkitys auttaa, kertoivat amerikkalaisen National Jewish Health -instituutin tutkijat viime viikolla American Academy of Allergy, Asthma, and Immunology -kongressissa.
      http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-auttaa-astmassa

      Dear Dr Cannell: D for childhood asthma
      http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/16/dear-dr-cannell-d-for-childhood-asthma/

      1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 ng/ml = 25 nmol/L

      50 ng/ml = 125 nmol/L

      Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
      http://www.efsa.europa.eu/en/efsajournal/pub/2813.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2793
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      262
      2449
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1162
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1123
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      992
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      896
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      864
    Aihe