http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75612:aivotutkija-nuori-joutuu-valitsemaan-ammatin-liian-varhain-&catid=29:kotimaa&Itemid=31
-Juttu koskee koulutusta eli ammatinvalintaa, mutta entäs lapset liian nuorena samasta syystä? Selittääkö tämä nuorten äitien masennusta, syrjöytymisä ja avioeroja, perhevökivaltaa jne?
-Juttu koskee koulutusta eli ammatinvalintaa, mutta entäs lapset liian nuorena samasta syystä? Selittääkö tämä nuorten äitien masennusta, syrjöytymisä ja avioeroja, perhevökivaltaa jne?
Vastaukset 24
Vanhimmat
ihan shaissea. Tiedätkä reppana edes mitä se syrjäytyminen on? Joku kuolemaan rinnastettava lopunajan juttu? Sosiaaliturvajärjestelmää jonkin verran tuntevana kerron, etä yhteiskunnassa on aika paljon erilasia menetelmiä, joiden avulla ns. nuori ei sinänsä voi syrjäytyä. Jos vaikka vuoden menee huonosti, ei se meinaa sitä, että on koko loppuelämänsä menee huonosti. Monella on haasteita kasvatuspsykologisesti, vaikka ei ole lapsiakaan. Esim. murrosikä, aikuisikä, keski-ikä. Kuinka muute selitätte mulle 5kympin villitykset, puumanaiset, ja 5 kymppiset miehet, jotka on selviytyneet pikkulapsivaiheesta, vaimoa ei enää kotona kiinnosta ja sitten kuvitellaan, että joku nuori synnytysikäinen misukka on ukosta kiinnostunut.
Kyllä minä tiedän ja näen syrjäytyneitä katukuvassa, sukulaisissa jne.
Kyllä Suomen yhteiskunnassa voi syrjäytyä ja syrjäytyykin helpolla. Tässä maassa kun syrjäytyminen jyllää ja pilleriä kuluu masennuksiin ym. maailman eniten!
Viidenkympinvillitys onkin tämän ajankohdan eli 200-luvun alun ilmiö, ja se on sitä ollut siis noin kymmenen vuotta. Ja ketkä sitä 50- villitystä potee? - No ne naiset, jotka on 70- 80 -luvulla suunnilleen painostettu menemään naimisiin, tekemään lapsia ja elämään sellaista elämää jota he eivät silloin parikymppisenä olleet tajuavia valitsemaan juurri tämän tutkimustuloksen syystä. Ihminen ei siis ole ikinä ollut kypsä valitsemaan elämänsä suuntaa ennen kuin aikaisintaan 25-vuotiaana, ja silloinkin puhutaan koulutuksen/ ammatin valinnasta. Entäs lapset sitten? Ne on vielä radigalimpi valinta ennen kuin edes tajuaa asioiden todellisuutta ja seurannaisvaikutuksia, jos ne lapset tekee ennen kolmeakymmentä.
MIelestäni tutkimustulos on selvää pässinlihaa ja yhteiskuntamme ongelmat perheillä tulee tätä tulosta. Vielä kun ottaisitte opiksi, mutta muitä sitä turhaa toivomaan. Lapsia vain ehtisi myöhemminkin, kun ei usko propagandaa biologisista kellosta ym. huuhaasta.
Olen linja-autossaa ja siksi virhgeitä kirjoituksessa, sori...
Varmaan selittää joissakin tapauksissa, mutta ei kaikissa. Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimus, jonka johtopäätös koskisi 100 % kaikista tutkittavista. Jostain syystä jotkut ilmeisen yksinkertaiset ja suppean, asenteellisen maailmankuvan omaavat ihmiset tulkitsevat noiden tutkimusten tulokset kaiken kattavaksi totuudeksi. Maailmaa olisi syytä tarkastella vähän kriittisemmin ja nähdä muutakin kuin mitä haluaa nähdä.
Se, että lykkää lapsen hankinnan yli 3-kymppiseksi, ei takaa sitä, ettei elämänkriisejä tulisi. Eikä lapsen hankkiminen alle 3-kymppisenä tarkoita 100 %:sesti sitä, että elämä kriisiytyisi sen seurauksena.
Ilmeisesti tässä on kyseessä sama aloittaja kuin jossain aiemmassa ketjussakin, jossa tuo taianomainen 30 vuoden ikä tuli esiin. Hänellä on ihme fiksaatio tuosta iästä, ikään kuin se olisi jokin käänteentekevä rajapyykki ihmisen elämässä, jonka jälkeen kaikki sujuu kuin vettä vaan, mutta sitä ennen kaikki valinnat ovat automaattisesti vääriä ja johtavat katastrofiin. Ei se maailma nyt ihan noin mustavalkoinen kuitenkaan ole.
Tämä aloittaja näkee jostain syystä syrjäytyneitä joka paikassa, vaikka jo ihan tutkimustenkin valossa syrjäytyneet ovat selvässä vähemmistössä. Suurin osa ihmisistä elää ihan keskivertonormaalia elämää työssä käyden ja perhettä kasvattaen. Ja näissä keskivertoihmisissä ja perheissä on aivan varmasti sekä alle että päälle 3-kymppisenä lapsen saaneita.
Laitan tähän lopuksi vielä faktatietoa nuorten syrjäytymisestä Elikeinoelämän valtuuskunnan tämän vuoden helmikuussa julkaisusta analyysistä poimittuna:
Kyseessä on siis EVA Analyysi ”Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”, jonka on kirjoittanut Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä.
Analyysi kertoo, että syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Tämä on noin 5% kaikista tämänikäisistä nuorista.
Tässä vielä linkki kyseiseen julkaisuun: http://www.eva.fi/julkaisut/eva-analyysi-hukassa-keit%C3%A4-ovat-syrj%C3%A4ytyneet-nuoret/3823/
Minkähänlaista elämää aloittaja oikein elää, kun hän ei muita tunnu näkevän ympärillään kuin tähän 5 %:n ryhmään kuuluvia nuoria?
Sellaisen vielä lisäisin, että ammatinvalintaa ja lastenhankintaa ei voi edes ihan yksi yhteen rinnastaa toisiinsa. Äidiksi tulo on niin voimakkaasti biologinen tapahtuma - toisin kuin ammatinvalinta, että suurinta osaa äideistä ihan vain jo biologia ohjaa toimimaan oikein lapsen kanssa, vaikka sen lapsen kuinka nuorena tekisi. Ja edelleen ne äidit, jotka eivät äitiydestään suoriudu, ovat vain pieni vähemmistö.
Ja ihan omasta kokemuksesta sanoisin, että mitkään elämäkokemukset eivät tee naisesta valmista äitiyteen. Lapsen saamisen mukanaan tuoma elämänmuutos on sellainen, johon ei voi etukäteen varautua mitenkään. Se täytyy omakohtaisesti kokea. Nainen kasvaa äidiksi vähitellen raskauden, synnytyksen ja lapsen hoitamisen ja kasvun myötä. Jokaisella naisella on se biologia sisään rakennettuna, joka valmistaa naisen äitiyteen. Sillä ei ole mitään tekemistä naisen iän kanssa.
Tietenkin lapsen tasapainoista kasvua edesauttaa se, että lapsi tehdään elämäntilanteeseen, jossa tietyt perusasiat ovat kunnossa. Mutta ne hyvän äitiyden eväät eivät edellytä koulutusta, kymmentä vuotta työkokemusta, tiettyä tulotasoa, omaa taloa, sun muutakaan materiaalista hyvää. Hyvä äitiys rakentuu ihan muista asioista.
Kirjoitusvirhe: ...*elämänkokemukset...
Etkö tajua, että Suomessa vääristellään tilastoja?
Tutkimus on tutkimus ja sitä on sovellettava, vaikka kuinka ei haluaisi uskoa kun itse on tutkittavaa ryhmää.
Sinun kannanottosi oli ympäripyöreä eikä antanut mitään tähän topiikkiin.
Käytännön näkemys, kokemus ja tämä tutkimustieto kyllä kertoo nyt syyn näille lapsena lapsia tekevien epäonnistumusille. Toki toki kolmikymppisetkin epäonnistuvat, mutta heissäkin niitä hätähousuja jotka alkavat seuruselemaan ja muutama kuukausi menee kun on "pulla uunissa". Ja kaikki hätäily vain, koska muutkin niin minä myöskin.
Minulla on ihan riittävästi käytännön näkemystä ja kokemusta ymmärtämään, että mitään tutkimustuloksia ei kannata tuijottaa sokeasti, ilman kritiikkiä, ja soveltaa jokaiseen tapaukseen, ja sen perusteella tuomita kokonaisia ihmis-/ikäryhmiä.
Vaikutanko tekstini perusteella syrjäytyneeltä, vai mihin tutkittavaan ryhmään luet minut kuuluvaksi? Tuon ammatinvalinnan ongelmia tutkinut tutkimuskaan ei minua enää koske, koska oman ammatinvalintani olen tehnyt yli 15 vuotta sitten, ja edelleen olen tyytyväisenä siinä ammatissa, mihin aikoinaan kouluttauduin. Ja minun kouluaikoinani valinnaisia aineita ei edes ollut siinä määrin, mitä nykyään on. Nykytilanteessa olen hyvin pitkälti samaa mieltä tuon ammatinvalintaa koskevan tutkimuksen kanssa. Mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että on niitäkin nuoria, joilla ammatinvalinta on selvä jo hyvinkin nuorena, ja heidän valitsemansa opinnot tähtäävät siihen tavoitteeseen pääsemiseen.
Siihenkään ryhmään en kuulu, mihin aloittaja niputtaa kaikki alle 3-kymppisenä lapsen saaneet, eli syrjäytyneiksi ja epäonnistuneiksi vanhemmuudessaan. Itse sain ensimmäisen lapseni 25-vuotiaana (omasta mielestäni olin vanha ensisynnyttäjä), jolloin olin korkeakoulututkintoni suorittanut ja vakituisessa työsuhteessa sen työnantajan palveluksessa, jossa edelleen olen työssä, ja jopa työurallani edennyt. Edelleen olen naimisissa lasteni isän kanssa, ja olemme kasvattaneet kaksi tasapainoista lasta, joilla on hyvä kasvualusta kasvaa elämässään pärjääviksi ja menestyviksi aikuisiksi.
Ja kun aloittaja näkee ympärillään vain syrjäytyneitä ja elämässään epäonnistuneita ihmisiä, niin minä taas olen nähnyt omassa elinpiirissäni enimmäkseen niitä päinvastaisia tapauksia. Mitähän se kertoo aloittajan elämästä verrattuna minun elämääni? Ja tietenkin tuon oman näkemykseni asioista tällaiseen keskusteluun, kun omat kokemukseni poikkeavat siitä, mitä aloittaja yrittää niputtaa joksikin yleiseksi ja ainoaksi totuudeksi.
Kritiikkini kohdistui tuon tutkimuksen rinnastamiseen myös lapsen hankintaa koskevaksi. Kritisoin ylipäänsä sellaisia yleistyksiä muissakin yhteksissä, mitä aloittaja harrastaa. Silloinko keskustelu on laadukasta ja riittävän sisällökästä, kun aloittajan yleistävää ja kärjistävää mielipidettä kritiikittä myötäillään? Minun mielestäni ei. Mutta ehkä tässä ei haetakaan laadukasta keskustelua tuoden esiin asioiden eri puolia, vaan ihan jotain muuta, mitä minun on omista lähtökohdistani vaikea ymmärtää.
"Minulla on ihan riittävästi käytännön näkemystä ja kokemusta ymmärtämään, että mitään tutkimustuloksia ei kannata tuijottaa sokeasti, ilman kritiikkiä, ja soveltaa jokaiseen tapaukseen, ja sen perusteella tuomita kokonaisia ihmis-/ikäryhmiä."
- Onko sinulla riittävästi käytännön kokemusta ja näkemystä, vai luuletko että on -aika moni luulee? Käytäntö ja kirjasta tai netistä luettu teoreettinen tieto on kaksi eri asiaa. Sinä selvästikin luet kaikista opuksista niin, että luet vain yhden opuksen/ artikkelin ja uskot siihen kuin raamattuun. Oikeastihan siis pitää asioita nimenomaan kyseenalaistaa ja soveltaa, vaikka se itsestä pahalta tuntuisikin ja itsekin saisi siinä ns. feedbackiä. Kannattaa lukea useampia aihetta käsitteleviä tuotoksia ja niitä itsekin yhdistellä kunhan sisäistää, että mikä se olisi tämä yhteenveto asiasta nyt monen eri tiedonlähteen antaman tiedon perusteella.
Mikään ei ole niin kehittävää kuin itsekritiikki ja se, että voi myöntää asian olevan tietyllä tapaa vaikka se itseenkin sattuu. Kivahan siis on, että sinulla on kaikki ainakin täällä nettimaailmassa kertomasi mukaan niin stnan hyvin ja mielestäsi kaikilla muillakin on. Mutta kerroppa se, että mistä tämä yleinen keskustelu perheiden pahoinvoinnista johtuu? Entäs se, että hallitukselta vaaditaan tehotoimia ja rahaa nuorten syrjäytymisen ja pahoinvoinnin hoitoon ym ym asiat? - En tiedä luetko sanomalehtiä, katsotko teeveetä vai missä helvetin pilvilinnoissa elät, mutta ne ovat tosiasioita ja niille ol olemassa menneisyydessä ja nykypäivän tulostavoitteissa sun muissa varma syy. Kyllä siis nuoret voivat huonosti ja juuri nämä nyt lapsia suoli pitkällä maailmaan suoltavat nuoret uusavuttomat ovat sen ajan nuoria jotka ovat kävelevä todiste siitä, että nuoret ovat voineen huonosti 2000-luvun alusta lähtien. Itse olen
Jatkoa edelliseen___________
70-luvun lopun lapsia ja lama-aikana koulut käynyt, mutta en sitten tiedä oliko silloin syrjäytyneitä sun muita ongelmatapauksia niin paljon - ihan kai tässä tervepäiseksi ja muitakin huomioonottavaksi kasvoi. Katukuvassa näkyy nykyisin vain aina ja aina enempi ongelmia ja lehdissä lukee niistä. Tänäkin aamuna lehden kertoman mukaan oli 30 vuotias pedofiili taas taas tuomiota, 30-vuotiaan pedofiili-opettajaopiskelijan tuomiosta kitistiin kun oli liian lievä, oli väkivaltaa, itsemurhiksi tulkittavaa, varkauksia, linnaan tuomittuja jnejne. Eli kyllä ihmiset voivat pahoin ja nuoret siinä mukana - siis nämäkin jotka lapsia sitten tekevät liian nuorina. Tällaiseen ihmisten pahoinvointiin kun yhdistetään tällainen tutkimustieto, niin kyllähän se on kiva tietää miksi näin ihmiset voivat pahoin ja mikä siihen on syynä, eli osasyynä varmaan on sekin, että ihmiset tekevät liian aikaisin loppuelämäänsä vaikuttavia ratkaisuja.
Ja tämä kykenemöttömyys tehdä oikeita ratkaisuja ja sosiaalisissa paineissa muiden perässä harhaan menemisen vietti korostuu nykyaikana, koska on valinnanvaraa, eikä eletä enää luolamiesaikakautta eli aikaa kun ihmisen tärkein tehtävä oli pysyä henkissä, saada ruokaa ja jatkaa sukuaan.
Jos nyt ajatellaam lisääntyneitä masennuksia esimerkiksi: Ok, nyt on tämä tutkimustuieto saatu käyttöön. Fakta siis on, että ihminen ei ole kyllin kehittynyt ennen 30 vuoden ikää päättämään mitä haluaa tehdä elämällää, eli mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Suomessa tehty lapsia nuorena heti sotienjälkeisen jälleenrakentamisen jälkeen, eli 1950-luvulta. 1950 - 1960 tarvitiin kipeästi uusia kansalaisia sodan runtelemaan Suomeen. Jiitähän tehtiin. Nuorille naisille määrättiin mies ja talo minne emännäksi, ja ei muuta kuin uusia kansalaisia tekemään. Kukaan ei ollut onnellinen, kaikki tekivät vain velvollisuutta - ihan kuten nykyisinkin nuoret. 1950 - 1960 lukujen synnyttäjiltä ei siis kyselty "teetkö lapsia", vaan se oli tehtävä ja ei silloin elämässä oikein muuta ollut. lapset tehtiin nuorina ja masensihan se, mutta kun tuolloin ei ollut masennusdiagnooseja ja siksie i tietty hoiopaikkojakaan, lisäksi matkat pitkät. Oli eletävä masennuksen kanssa. Syy masennuksiin jo silloin se, että lapsia tehtiin pakosta ja iässä jolloin ihminen ei kykenevä tekemään järkivalintoja.
Eipä siinä, kun ei tasa-arvoa tunnettu, niin nyrkin ja hellan välissä elämistä monen naisen elämä. 1970 oli teollistumisen aikaa, eli tarvittiiin lisää taas ihmisiä. Moni nainen tekikin lapsia, koska naisen paikka oli kotona. 1980 oli aika seesteistä aikaa, jota väritti materiaalikeskeisyys henkisten arvojen jäätyä vähemmälle, kunnes lamakin iski 1990 ja suuret säästöt kohdistettiin lapsiperheille smaaan aikaan kun monelta meidän 1970-luvun lapsen vanhemmalta loppuivat työt. 90-luku oli köyhää mutta onnellista aikaa -sen muistan.
Jatkoa edelliseen___________
Samaan aikaan kun ihmisillä meni työpaikkoja ja heitä koulutettiin uudelleen (1990-2000) naiset huomasivat pystyvänsä samaan kuin miehet, koska samoija uudelleenkoulutuskia opiskelivat, elettiin puhuman tasa-arvosta. Miesten ja naisten tasa-arvo tulikin sitten ja on voimassa edelleen - ja hyvä niin. Naisen ei enää tarvitse olla kodinhoitaja jka hoitaa lapset ja kodin, vaan miehetkin osallistuvat siihen menettämättä mm. miehisyyttään naapureiden silmissä. 1990 - 2012 on ollut naisille sellaista itsenäisyyden aikaa, eli enää ei ole eletty pitkään aikaan miehen alistamana, kkoska naisella vara lähteä menemään halutessaan, hän pärjää ilman miehen tilipussiakin, koska kykenee käymään töissä ja elättämään itsensä. Nyt tätä aikakautta vain häiritsee se että 1990-luvulla tapahtuneet asiat; lapsista ja nuorista säästäminen, työpaikkojen menetys, köyhyys, pienten lasten tuon aikainen turvattomuus ynnä muut lamasta eniten kärsineiden lasten ikä alkaa olla sitä luokkaa, että he ovat aikuisia. Heillä siis oli turvaton lapsuus, koska venhemmilla oli niin paljon muuta aktiviteettiä ja pakollista askaretta ihan siksikin, että piti tulevaisuus turvata. Nyt nämä 1990-luvun lapset sitten parikymppisiä ja paikaavat menetettyä lapsuuttaan sillä, että tekevät itse lapsia.
Kovat odotukset on perhe-elämästä, kun on olemassa propagandaisia teevee-ohjelmia: Vanessa ja ,ikkuväki, Masu pystyssä, Lapsen kanssa lomalla ym. harhaanjohtavaa perhekäsitystä antavaa jota moni vielä uskoo. Sitten 1990-luvun lapset tekee omia lapsia ja käsitys perhe-elämästä on näistä ohjelmista kopsattua, vaikka totuus täysin toinen. Eihän se perhe-elämä mene nyt niin kuin "stömssöössä". - Siis näinhän tämä yhteiskunnan ja yksilön kehitys menee!
Mutta: Jos nyt ajatellaan tätä, että kun perhe-elämän kokematta jääminen lapsena aiheuttaa sen, että kaksikymppisenä pitää menetetty lapsuus ja itsetunto ottaa takaisin lasten avulla ja tehdä lapsia iässä joka tutkitusti ei mahdollista loogista pitkänlinjan ajattelua, niin ei se ihme kun masentaa. Ja kun vanhempi tai molemmat on masentunet kovien odotusten kariutuessa, niin lapssi kansa masntuu jo khdussa ennen syntymää. - Voiko tämä luvata mitään hyvää? - No ei!
Kyllä karu totuus on se, että ikinä, ei missään maailmassa saatika Suomessa, ihminen ei kykene tekemään -periaatteessa- ennen kolmeakymppiä järkevää ratkaisua ja hankkimaan lapsen niin, että voi aidosti sanoa olevansa onnellinen. Totta kait kaikkeen turtuu kun oikein mieli murtuu, mutta kyllä ne valinnat tulisi tehdä sitten kun on tarpeeks kypsä. Luonnon kiertokululla eili biologisilla kelloilla sun muilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Vaikka biologinen kello olisi lopussa kaksikymppisenä se ei muuta sitä tosiasiaa, että ihminen kykenee päättämään järkevästi tulevaisuudestaaan eli olemaan realisti vasta aikaisintaan 25 vuotiaana ja keskimäärin kolmikymppisenä - sanokaa mitä sanotte te jotka olette jo mokanne tehneet tai sitä suunnittelette!
Nimenomaan krriittisyyttä asioiden ja itsensä pohtimiseen tarvitaan!
Kertoo jo tämän edellisen ajatusmaailmasta tämä agottaminen: "Itse sain ensimmäisen lapseni 25-vuotiaana (omasta mielestäni olin vanha ensisynnyttäjä), jolloin olin korkeakoulututkintoni suorittanut ja vakituisessa työsuhteessa sen työnantajan palveluksessa, jossa edelleen olen työssä, ja jopa työurallani edennyt. Edelleen olen naimisissa lasteni isän kanssa, ja olemme kasvattaneet kaksi tasapainoista lasta, joilla on hyvä kasvualusta kasvaa elämässään pärjääviksi ja menestyviksi aikuisiksi."
- Kerroppas mikä oli vuosi kun sait lapsesi ollessani 25-vuotta? Ja turhaan sinä täällä alat koulutuksilla egottamaan, kyllä korkeakouluja ja yliopistoja täällä on käyneet muutkin, mutta ei se koulu viisaammaksi tee, eli kannattaisi varmaan elää elämääkin ja käydä töissä muutama vaikkapa kymmenen vuotta sitä opiskelemaansa alaa:) Insinööri ei muutenkaan kauheasti ihmisistä tajua, kun on enempikin sellainen tekninen suorittaja.
"Onko sinulla riittävästi käytännön kokemusta ja näkemystä, vai luuletko että on -aika moni luulee?"
Kysyisin samaa sinulta.
"Sinä selvästikin luet kaikista opuksista niin, että luet vain yhden opuksen/ artikkelin ja uskot siihen kuin raamattuun."
Tuo oli päätelmä, jonka itse jostain syystä halusit minusta tehdä, ja sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sen perusteella, että linkitän yhden tutkimuksen tuloksen yhdeksi esimerkiksi tähän keskusteluun määritelläkseni asioiden mittasuhteita, ei voi tuollaista johtopäätöstä tehdä. Tai toki voi, mutta kovin on löyhä peruste määrittämään minun toimintaani laajemmin. Ja sinähän tässä uskot noihin tuloksiin kuin raamattuun, joiden mukaan ihminen ei ole kykenevä kypsiin ratkaisuihin ennen 30 täytettyään. Vaikka tse asiassa tuossa linkitetyssä uutisessahan ei edes ole kysymys tutkimuksesta, vaan se on yksittäisen ammattilaisen näkemys, joskin varmasti pätevä ja perusteltu, mutta ei kuitenkaan kaiken kattava totuus. Sinä kuitenkin teet siitä johtopäätöksen, että se koskee ihan kaikkia alle 30-vuotiaita, ja vielä liität sen toiseenkin asiaan, johon kyseisen aivotutkijan päätelmät eivät edes liity.
"Oikeastihan siis pitää asioita nimenomaan kyseenalaistaa ja soveltaa, vaikka se itsestä pahalta tuntuisikin ja itsekin saisi siinä ns. feedbackiä."
Nimenomaan. Sitähän minä tässä teen. Minä nimenomaan kyseenalaistan yksittäisten ihmisten näkemyksiä, kuten myös kaikenlaisia tutkimuksia ja niiden tuloksia, ja otan huomioon sen, että tuollaiset näkemykset tai ylipäänsä minkään tutkimuksenkaan tulokset eivät koskaan kata 100 %:a siitä ihmisryhmästä mitä tutkitaan tai mistä puhutaan. Minä nimenomaan kyseenalaistan ja tarkastelen asioita laajemmin. Omien mielipiteidesi perusteella sinä et tunnu tekevän niin.
Ja se, että kritisoin kaikkien alle 3-kymppisenä lapsen saaneiden niputtamista sellaiseen ryhmään, jotka eivät ole riittävän kypsiä tekemään päätöksiä ja lisääntymään, EI tarkoita sitä, etten ymmärtäisi, että tässä maassa syrjäytyminen on ongelma, ja että niitäkin ihmisiä on, jotka tekevät vääriä ratkaisuja väärin perustein ennen kuin ovat riittävän kypsiä. Vastoin luulojasi minäkin seuraan tiedotusvälineitä ja ymmärrän sen, että syrjäytyminen ja sen monet liitännäisilmiöt ovat valitettava tosiasia tässä yhteiskunnassa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että niitä toisenlaisiakin elämäntarinoita on. Ja ne syrjäytyneet ovat edelleen vähemmistö. Viimeisin julkisuudessa esillä ollut tieto tästä asiasta oli työministeri Lauri Ihalaisen maanantaisen "Nuoret ja työelämä" -raportin julkistamisen yhteydessä mainitsema luku alle 30-vuotiasta syrjäytyneistä oli 110 000, mikä on siis kuitenkin ihan liikaa ja vakava ongelma, mutta silti vähemmistö alle 30-vuotiaista.
Jatkuu...
Ja sitten nämä väitteet:
"Kyllä karu totuus on se, että ikinä, ei missään maailmassa saatika Suomessa, ihminen ei kykene tekemään -periaatteessa- ennen kolmeakymppiä järkevää ratkaisua ja hankkimaan lapsen niin, että voi aidosti sanoa olevansa onnellinen."
Ja:
"Luonnon kiertokululla eili biologisilla kelloilla sun muilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Vaikka biologinen kello olisi lopussa kaksikymppisenä se ei muuta sitä tosiasiaa, että ihminen kykenee päättämään järkevästi tulevaisuudestaaan eli olemaan realisti vasta aikaisintaan 25 vuotiaana ja keskimäärin kolmikymppisenä - sanokaa mitä sanotte te jotka olette jo mokanne tehneet tai sitä suunnittelette!"
Tuohon ei oikeastaan voi muuta sanoa, että tuollainen yleistys ja kärjistys menee jo typeryyden puolelle.
Ja sitten kehtaat vielä kirjoittaa perään:
"Nimenomaan krriittisyyttä asioiden ja itsensä pohtimiseen tarvitaan!"
Nimenomaan. Suosittelisin sitä sinullekin.
Mutta koska olen tullut äidiksi 25-vuotiaana, niin ilmeisesti elän jossain valheellisessa illuusiossa, koska koen olevani onnellinen ja tehneeni ratkaisuja, joiden seuraukset olen pystynyt kiitettävästi kantamaan. Ja omassa elinpiirissäni olen nähnyt paljon muitakin niitä tarinoita, kun asiat menevät hyvin, vaikka lapset on tehty alle 3-kymppisenä. Tietenkin seuraava johtopäätös, minkä tästä teet on se, että elän jossain pumpulissa, enkä ole kokenut elämässäni mitään vastoinkäymisiä. Voin jo heti sanoa, että niinhän asia ei luonnollisestikaan ole, kuten harvan elämässä on. Mutta tämäkin pitää erikseen sanoa, koska jostain syystä haluat nähdä asiat kohdallani siten, miten se sinun omaan maailmankuvaasi parhaiten sopii.
Kirjoitusteni perusteella olet myös onnistunut tekemään minusta insinöörin, mikä myöskään ei pidä paikkaansa. Vinkiksi sanoisin, että kun teet toisesta ihmisestä ja hänen elämästään olettamuksia keskustelupalstan yksittäisten kirjoitusten ja mielipiteiden perusteella, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä ne olettamukset ovat vääriä. Tuollaiset millekään tosiasialle perustumattomat johtopäätökset murentavat keskustelijan vakuuttavuutta toisten keskustelijoiden silmissä. Tällaisia asioita kannattaisi miettiä, jos haluaa esiintyä uskottavasti omien mielipiteidensä takana.
Ja kun nyt olit kiinnostunut vuodesta, jolloin sain lapseni, niin tässä sinulle vuosilukuja elämästäni: Synnyin 1977, valmistuin ylioppilaaksi 1996, aloitin korkeakouluopintoni vuonna 1997 elettyäni sitä ennen vuoden "elämää" (jolloin tuli nähtyä lähempää myös sitä elämän nurjaa puolta), suhde lasteni isään alkoi 1997, nykyinen työsuhteeni alkoi keväällä 2001, valmistuin joulukuussa 2001, ja kun silloin sain viimein mieheltäni luvan jättää e-pillerit pois, niin siitä seurasi ensimmäisen lapsemme syntymä lokakuussa 2002. Toinen syntyi 1,5 vuotta myöhemmin.
Tarkoitukseni ei ole egottaa. Toin keskusteluun esiin tiettyjä tosiasioita elämästäni, jotka taustoittavat sitä, mille minä pohjaan omat näkemykseni ja mielipiteeni. Sinusta sen sijaan ei saa mitään käsitystä, että millä kokemuksella ja näkemyksellä perustelet oman kantasi oikeaksi. Asetat itsesi muuten vain kaikkien yläpuolelle, ja kuvittelet ilmeisesti olevasi fiksukin esittäessäsi tällaisia väitteitä, minkä jo aiemmin tähän vastaukseeni lainasin, mutta naiiviudessaan ansaitsee tulla toistetuksi: "Kyllä karu totuus on se, että ikinä, ei missään maailmassa saatika Suomessa, ihminen ei kykene tekemään -periaatteessa- ennen kolmeakymppiä järkevää ratkaisua ja hankkimaan lapsen niin, että voi aidosti sanoa olevansa onnellinen." Tuon luettuaan ei todellakaan voi muuta kuin nauraa, anteeksi nyt vaan. Tyhmempikin ymmärtää, että mikään maailmassa ei todellakaan ole noin mustavalkoista.
En tosiaan ymmärrä, mikä tarkoitus tällaisilla provokatiivisilla keskustelun aloituksilla on, joissa esitetään jokin erittäin kärjistetty "totuus" (kuten jo otsikkokin on), eikä hyväksytä siitä "totuudesta" poikkeavia näkemyksiä. Ehkä tällaisiin keskusteluihin ei pitäisi osallistua lainkaan. Eipä tähän ole monelta kommentteja tullutkaan, joten suurin osa ei ilmeisesti pidä tällaista "keskustelua" sen arvoisena, että siihen kannattaisi osallistua. Ehkä minäkin jätän tähän, ja jätän tällaiset "totuudet" ja niitä esittävät ihmiset omaan arvoonsa.
Yrität nyt vaan uskoa ja toivoa tehneesi hyvän ratkaisun, kun olet tehnyt ratkaisusi liian aikaisin. Lopputulos tullaan näkemään muutamien vuosien sisään.
"Toin keskusteluun esiin tiettyjä tosiasioita elämästäni,"
- Voi vittu mitä itsekeskeisyyttä. Puhuu omasta elämästään soveltaen tuota satutarinaa kaikkiin. Kaikilla ei homma vain mene kuten sinulla, ei likiään kaikilla!
Vittu lopeta jo se omaan napaasi tuijjottaminen! Tajua se, etä sinä et ole kaikki etkä koko Suomi! Helvetin tyhmän kuvan antavat nämä jotka tulevat jotain omaa onnistumistaan tai jonkun serkun tarinan onnesta kertomaan ja sillä perusteella sitten uskovat asian olevan juuri niin. Lukekaa tutkimuksia vatipäät ja kiinnostukaa muitakin ihmisistä ja elämänkohtaloista kuin omastanne, niin tajuatte asioista enempi. Kyllä ammattilaiset tietävät kenen kanssa töitä tehdään, vaikka teillä on se elämä mennyt ainakin omasta mielestänne niin ihanasti!
Luetun ymmärtämisessäsi on suuria puutteita, jos pystyt tekemään vastauksistani tulkinnan, että omat näkemykseni ja kokemukseni koskisivat kaikkia. Eikä minun elämäni mitään satua ole, vaikka perusasiat ovatkin kunnossa. Olet sepittänyt ne sadut kyllä ihan vain oman pääsi sisällä. Vai pidätkö tällaista normaalia opiskelleen ja työssä käyvän perheellisen elämää satuna? Suurin osa ihmisistä elää tällaista elämää kuin minäkin. Opinnot, parisuhde, työ, oma talo, auto tai kaksi, perhe. Ihan peruskamaa. Mutta ehkä se sellaisesta ihmisestä tuntuu sadulta, joka elää siellä syrjäytyneen kansanosan keskellä.
Ja lukisin mielelläni tutkimuksen, johon perustat nuo vääristyneet ja mustavalkoiset päätelmäsi, että VAIN YLI 30-VUOTIAAT ovat riittävän kypsiä saamaan lapsia ja kasvattamaan heidät vastuuntuntoisesti. Kun kerran sellaiseen tutkimukseen viittaat, niin linkittänet sen tähän muillekin luettavaksi. Siihen saakka olen edelleen sitä mieltä, että tuo näkemyksesi koskee vähemmistöä alle 30-vuotiaana äidiksi tulleista. Niin kuin nyt ylipäänsä yhteiskunnan negatiiviset ääri-ilmiöt koskevat vähemmistöä kaikista. Mikä ei siis muuta sitä tosiasiaa, että jotkut ilmiöt ovat isoja ongelmia, joihin täytyy puuttua. Kykenen siis ymmärtämään tuon, vaikka et sitä jostan syystä halua nähdä, koska sinulla on suunnaton tarve tehdä minusta ymmärtämätön ja tyhmä. Se on hyvin tyypillinen käyttäytymismalli tietyn älykkyystason omaavilla ihmisillä silloin, kun eivät enää keksi asiallisia argumentteja omien väitteidensä tueksi.
En tosiaan tiedä minkälaisia tutkimuksia luet ja mihin omat näkemyksesi perustuvat, mutta joka tapauksessa sinulta tuntuu jäävän huomiotta se, että yhteiskunnan epäkohdista huolimatta suurimmalla osalla ihmisistä menee elämä ihan hyvin riippumatta siitä, ollaanko ne lapset saatu alle vai yli 30-vuotiaana. Ja ihan hyvin ei tarkoita sitä, etteikö siihen hyväänkin elämään ongelmia kuuluisi. Mutta siinä normaalissa hyvässä elämässä niistä selvitään ilman yhteiskunnan puuttumista.
Sen kuitenkin myönnän, että nuoremmissa ikäryhmissä on varmasti enemmän niitä, jotka liian löyhin perustein ja riittämättömällä kypsyystasolla hankkiutuvat raskaaksi, verrattuna vanhempiin ja kypsempiin. Tuossakaan raja ei silti mustavalkoisesti kulje 30:ssa ikävuodessa, kuten otsikko väittää, koska ihmiset kypsyvät yksilöllisesti eri tahtiin. Näitäkään näkökohtia et tunnu omissa näkemyksissäsi ottavan huomioon. Ja kun sanon, että nuoremmissa enemmän kuin vanhemmissa, niin olen silti sitä mieltä, että vanhemmuudessa ja lapsen kasvatuksessa epäonnistuneet ovat nuorempienkin kohdalla vähemmistö. Ja mikä ylipäänsä on mittari sille, mitä epäonnistuneella vanhemmuudella tarkoitetaan? Jos on kyse oikeista sosiaalitapauksista, niin tuo prosenttiosuus kaikista nuorista ei varmastikaan ole kovin suuri. Tämä on ihan vain maalaisjärkistä päättelyä, koska minulla ei ole tilastoja asiasta. Siksi odotankin sinun kertovan tarkempia lukuja niistä tutkimuksista, joita täällä mainostat.
Ja kun täällä nyt tuollainenkin selvännäkijä on, joka tietää lopputuloksen minunkin kohdallani, niin olisi mielenkiintoista tietää, että mikähän se lopputulos sitten muutaman vuoden päästä mahtaa olla. Mutta koska olen saanut lapseni alle 30-vuotiaana, niin tietenkäänhän ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että elämäni menee päin persettä ennemmin tai myöhemmin, ja silloinhan se nimenomaan johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen saanut lapseni alle 30-vuotiaana. Pitäisiköhän siis jo ennakoiden sysätä lapsensa yhteiskunnan huostaan ja pistää elämä risaiseksi, kun kerran tulen joka tapauksessa epäonnistumaan... ;)
Tämä edellinen teeskentelee, että hänen elämä olisi kovinkin ihanaa:) Joku luuranko kaapissa? ei se muuten niin pitkiä vastauksia postaisi ettei ihmiset jaksa lukea;)
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75612:aivotutkija-nuori-joutuu-valitsemaan-ammatin-liian-varhain-&catid=29:kotimaa&Itemid=31
Kova tarve kirjoittaa romaaneja tänne:) Tulee mieleen sellainen selittely tästä kirjoittelussta. Teoreettista käytäntöön kelpaamatonta tietoa ja nimenomaan yleistämistä.
Se selittääkin vastaustesi tason, jos et edes kykene lukemaan vastauksiani saati ymmärtämään niiden sisältöä.
Jatkan kuitenkin keskustelua, koska pidän keskustelun aihetta mielenkiintoisena, vaikka keskustelukumppanini ovatkin silminnähden kyvyttömiä asialliseen argumentointiin kanssani. Jospa jotkut fiksummat keskusteluun osallistumattomat lukijat saisivat vastauksistani enemmän irti.
Tuo linkittämäsi uutinen (joka ei muuten edes aukea) ei tuo tähän aiheeseen mitään uutta. Siitähän tämä keskustelu alkoi, johon liittyen aloittaja kysyi, että onko kyseinen näkemys yleistettävissä koskemaan myös lasten hankintaa. Ja tuossa uutisessa ei ole siis kyse edes tutkimuksesta, vaan yhden alan asiantuntijan näkemyksestä ammatinvalintaa koskien. Näkemys on hänen asiantuntijuudellaan varmasti perusteltu, mutta mielestäni ei rinnastettavissa naisen kypsyyteen äidiksi, joka on hyvin biologinen prosessi, toisin kuin ammatinvalinta. Tämän näkökohdan toin mukaan keskusteluun jo ensimmäisessä vastauksessani.
Tuo biologia on naisessa olemassa jo syntymästä alkaen, mikä ilmenee mm. jo pienten tyttöjen hoivaviettinä nukkeja ym. kohtaan, myöhemmässä vaiheessa lemmikkejä kohtaan, ja aikanaan äitinä omaa lasta kohtaan. Tuo biologia pitää huolta siitä, että jo raskauden aikana äidille kehittyy hoivavietti ja äidinvaistot, riippumatta naisen iästä. Ennemmin sanoisin, että jos lapsen hankintaa liiaksi järkeistetään ja lykätään hamaan tulevaisuuteen, niin nainen etääntyy tuosta biologiasta, eikä se äitiys enää välttämättä ole niin luonnollista kuin nuorempana. Toki taas näihinkin mahtuu poikkeuksia, kuten kaikkeen, eikä hoivavietti ja äidinvaistot kehity kaikilla samanlailla. Mutta yleensä hoivavietin puutteesta kärsivät ovat niitä, jotka eivät lapsia tee ollenkaan, mikä osoittaa myös omanlaistaan kypsyyttä. Ja lapsen jo saatuaankin äidinvaistot ja hoivavietti voivat kärsiä ulkoisten tekijöiden, kuten vaikka naisen sairauden tai esim. päihteiden käytön takia.
Saman suuntaisia näkemyksiä, mitä itse olen esittänyt, on myös Tampereen YTHS:ssä yli 20 vuotta nuorten naisten ehkäisystä huolehtineella ylilääkäri Aira Virtalalla. Hänen sanojaan lainaten artikkelista, joka löytyy täältä: http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Lapsen-aika/543/?c=Mieli
"Jostain syystä nuoret ajattelevat, että lapsensaaminen edellyttää täydellisyyttä: pitäisi olla koti kunnossa, varaa vauvan tarvitsemiin hankintoihin ja vanhempien olla kypsiä vanhemmiksi, Aira Virtala kertoo.
Todellisuudessa kohtuulliset olosuhteet riittävät, eikä vanhemmuuteen tarvita mitään erityisominaisuuksia.
– On luonnollista, että tunnemme epävarmuutta niin suuren asian kuin vanhemmuuden kynnyksellä. Äitinä ja isänä olon taitoa ei kuitenkaan voi opiskella vaan siihen kasvetaan, kun tilanne sitä vaatii."
Tuohon lisään vielä itse, että mikään koulutus, työkokemus tai valmiiksi hankittu maallinen mammona ei valmista naista äitiyteen. Siihen nimenomaan kasvetaan raskauden ja äitiyden myötä, ja se on jokaiselle naiselle uusi ja yllättäväkin kokemus, iästä riippumatta. Ja tämä näkemys pohjautuu ihan omaan kokemukseeni äidiksi tulemisesta. Ja se kokemus teiltä miehiltä puuttuu, ettekä te koskaan pysty täysin samaistumaan siihen biologiseen prosessiin, minkä nainen käy läpi äidiksi tullessaan.
Vastasin siis tähän aloitukseen, koska koin aiheen mielenkiintoisena. Toisaalta minua myös provosoi jo otsikko, ja yleensä kaikkien alle 3-kymppisten tuomitseminen epäkypsiksi vanhemmuuteen. Olen asiasta toista mieltä, ja siihen liittyviä näkemyksiä ja perusteluja olen tässä ketjussa esittänyt. Pohjautuen myös omaan kokemukseeni äidiksi 25-vuotiaana tulleena, vaikka tuossa alapuolella näkökulmiani kritisoidaankin teoreettisiksi ja käytäntöön kelpaamattomiksi. Mutta nimenomaan omaan kokemukseeni äitiydestä perustan näkemykseni, sekä kaikkeen siihen mitä olen vuosien varrella muiden äitien elämää nähnyt ja aiheesta eri lähteistä lukenut.
Mutta onhan tällaiseen keskusteluun osallistuminen melko turhanpäiväistä, kun muut keskustelijat keskittyvät tuomitsemaan eriäviä näkemyksiä esittävän persoonaa tai vastausten pituutta, eivätkä keskustelemaan itse aiheesta. Omat kokemukseni asiallisesta ja rakentavasta keskustelusta ovat hieman toisenlaisia. Ehkä se osoittaa minulta jonkinasteista typeryyttä osallistua tämän tasoiseen keskusteluun.
Oikeesti he; jauhat ihan liirumlaarumia ja kauheita pitkiä viestejä joita kukaan ei jaksa lukea, kun et osaa edes kirjoittaa mielenkiintoista johonkin varmaan lähteeseen perustuvaa tekstiä, vaan omia harhaisia olettamuksiasi jauhat.Miten sinä perheellinen jaksat ja ehdit selostaa ilmiselvään asiaan tällaista tuotostasi? -onko tämä tuulimyllyjä vastaan taustelu terapiaa sinun onnettomaan elämääsi josta haluat uskoa hyvää?
Se nyt on niin, että tosiasiat näkee ja tutkimustuloksia on, eli ihan turha on tosiasioita vastaan sinun tapella. Jos itse teit lapset nuorena, ei sinun auta kuin laittaa käset ristiin ha toivoa parasta että kaikki menee hyvin. Niin paljon on eroja ja ongelmaa nuorissa perheissä, eli kysymyshän on siitä, että " onko ihminen kypsä elämänsä tärkeimpään ratkaisuun alle kolmikymppisenä, vaikka itse luulee olevansa".
Kyllä homma toimii paremmun kun lapset tekee päälle kolmissakymmenissä - se on käytännön ha teorian fakta meidän ammattilaisten toteamana. Kannattavuus on erilainen riippuen jenen näkökulmasta katsoo.
Olen muuten itse lapset nuorena tehnyt. En kadu, kun en voi, mutta olisi tässä voinut onnustuakin.
Et taaskaan jaksanut lukea tekstiäni. Ja taas tuota täysin epäolennaista henkilökohtaisuuksiin menoa... Ammattilaiset eivät harrasta sellaista. Se, että käyn tänne muutaman rivin heittämässä silloin tällöin, ei hirveästi aikaa ja energiaa minun elämästäni vie. Ei minulla ole aikaa tässä koneella notkua tuntikausia, eikä edes päivittäin. Ja minulle pitkien tekstien tuottaminen on arkipäivää, vaikka joillekin se tuntuu olevan kauhistus.
Ja mielelläni tosiaan näkisin niitä tutkimustuloksia, mihin oman näkökulmasi perustat. Niin kauan, kun et sellaisia pysty osoittamaan, näkemyksesi on samanlaista liirumlaarumia kuin väität minunkin näkemykseni olevan.
Eiköhän se oikea aika tulla äidiksi (isäksi?) ole aika tapauskohtaista? Minulla esimerkiksi oli vaikea lapsuus (kotona alkoholiongelmaa ja väkivaltaa) ja sen työstäminen/ masennuksen hoito vaati aikansa. Ja oikea aika tulla äidiksi oli 34v. Pikkukakkosta tässä nyt juuri 38v täyttäneenä kuumeilen, mutta saas nähdä..
Tutkimukset puhuvat puolestaan jokatapauksessa.