Löytyykö kohtalo tovereita.Tuntuu tosi
pahalta.Olen yh äiti.Lapsi 3v.Lapsen isä on ns.
meidän kanssa vaan ei koskaan käytettävissä kun
tarttisi.Ex kaverini olisi ja osittain on.Missä
on rakkaus ja mihin se katosi.Kohta lähden;kerään
kimpsut ja lapseni,vaan en haluaisi hajottaa
perhettäni.Sen takia vaikka kuolisin.Voisiko joku
kertoa ``missä mennään``.
pahalta.Olen yh äiti.Lapsi 3v.Lapsen isä on ns.
meidän kanssa vaan ei koskaan käytettävissä kun
tarttisi.Ex kaverini olisi ja osittain on.Missä
on rakkaus ja mihin se katosi.Kohta lähden;kerään
kimpsut ja lapseni,vaan en haluaisi hajottaa
perhettäni.Sen takia vaikka kuolisin.Voisiko joku
kertoa ``missä mennään``.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..sillä lapsikin siitä kärsii jos ollaan
onnettomassa suhteessa! Minä tein niin, otin ja
läksin. Sillä muuten elämä olisi yhtä riitaa ja
mahdollisesti huutoa.. ei sitä jaksa itse eikä
lapsi. Lapseni, kohta 5 v. on nyt ihan
tasapainoinen, vaikka alussa oli ikävä isäänsä,
mutta vkonloppuisin on isällään ja olo on meillä
kaikilla hyvä ja tasapainoinen. Molemmat olemme
tahoillamme onnellisesti uusissa parisuhteissa,
on siis rakautta!! Elämä on IHANAA kun on
rakautta. Suosittelen eroa, vaikka ei se mikään
helppo juttu tule olemaan. Tsemppiä ja onnea
tulevaisuuteen!
...Tää silti,kun on silti tunteita miestä
kohtaan.Vai onko se vaan velvollisuutta.Pesen
,siivoon anna pillua sillo ko se häneltä siltä
tuntuu.Mut pakko myöntää se on aina sujunut.Oonko
tulossa hulluksi,Missä vika.Oonko kaksjakoinen.
..tai sitten olen minäkin. Minä myös rakastan
miestäni ja kaikki merkit viittaavat siihen, että
hän minuakin. Tykkäämme kotona hommata kaikkea
itseksemme, mutta välillä antaudumme
keskustelemaan aamu 5:een ja parin tunnin päästä
lapset herättävät tai on herättävä töihin. Minä
teen melkein kaikki hommat, en viitsi nalkuttaa,
kun ei hän paljoakaan tee oma-aloitteisesti. Ja
oikeastaan minulle riittää että hän pitää lapsia
kurissa sillä aikaa kun minä laitan puljua
ojennukseen. Olen nimittäin aika tarkka, miten
mikäkin tehdään ja toisaalta mikä minä olen
yhteisessä kodissa määräämään kaiken, miten
paikat on oltava. Eli se joka tekee, saa päättää,
siis yleensä minä. Mutta meille
tämä "vanhanaikainen" malli sopii, en edes tykkää
sellaisesta miehestä, joka puunaa ja putsaa
kiltisti, niin kuin vaimo määrää. Ja kai se tulee
aika paljon omasta lapsuudenkodista, mihin
malliin on kasvanut. Minun miehen isä ei koskenut
kertaakaan lapsen vaippoihin eikä paljon
muuhunkaan, vaikka tykkäsi sitten kyllä touhuilla
isompien lasten kanssa. Ja toisaalta anoppi on
aina ollut kodin asioissa kaikkitietävä ja aina
viemässä viisaampana hommat käsistä, minultakin
(aargh!) Että vaikea on perimäänsä muuttaa,
jollei näe sitä ihan huonoksi malliksi..
itsellä samaa vaivaa..mies ei ota mihinkään
hommaan kotona osaa. meillä kaksi lasta. monet
kerrat yrittäny itse lähteä ja toisin päin. mutta
viel ei ole se viimeinen etappi tullu vastaan.
joskus se kyllä tulee ja sit on lähdön aika..en
osaa oikein ihmeellisiä neuvoja antaa.luulisin,
et tulee aika millo pinna palaa tosissaan ja sitä
lähtee. huolimatta, että on lapsetkin joita
ajatella. mutta on se ajateltava
itseäänkin..pärjäile.